Hermanni siityi päivämäärällä 19.03.2009. hallituksen jäsenestä hallituksen puheenjohtajaksi. Syynä taisi olla vuoden 2008 kevät talvella suunniteltu suur-urakka taloyhtiössämme.
On paljon keskusteltu hallituksen puheenjohtaja-isännöitsijä, kahden koalaattion toimivuudesta. Nyt vielä saatiin lukea, miten urakoitsija/isännöitsijät kusettavat taloyhtiöita. En sitä kiistä, mutta kirjoituksia lukiessani tulee sellainen mieli, että suomalainen mies on vainoharhainen.
Ihmettelen tätä suuresti. Kun käydään yhtiökokousta, istuu siellä hallitus ja heidän vaimonsa/miehensä. Miksi ei ole kiinnostusta silloin, kun sitä eniten tarvitaan. Siellähän voi asioitaan esille tuoda, kunhan muistaa tehdä sen tarpeeksi ajoissa.
Yhtiökokouksessa valittiin Hermanni yhdeksi ja Hermanni ehdotti erästä naispuolista uudeksi jäseneksi hallitukseen. Näin kävi. Hallitus istui ja meikäläinen saa arvon olla vuoden hpj:nä. Hyvä kunnia ja mieluinen. Nimittäin, tämä hallitus istui neuvottelupöytään urakoitsjoiden kanssa lähes samalta istuimelta. Mukana oli suunnittelu yhtiöstä kaveri, joka hoisi kyseisen urakan tarjouspyynnöt jne. Sitten oli arkkitehti. Isännöitsijä, hallitus. Pääurakoitsija, parveke/lasitus firma ja ikkuna/ovivalmistaja.
Nämä urakoitsijat valittiin isännöitsijän ne hallitukselle esitellessä. Näiden urakoitsijoiden jotka mukaan hyväksyttiin, tarkastettin kirjanpito sekä muut tarvittavat asiat. kun Hermanni on itsekin tehnyt aikoinaan Espoossa betonointi ym urakointia, oli helppo siinäsuhteessa toimia.
Kahdentunnin aikana käytiin tarkasti läpi kaikki ne asiat, jotka pitikin käydä. Joitakin kohtia pyysin muuttamaan ja muutamia lisäsin. Kyseessä oli yksityiskohtia mm:ssa portaikon valo ym:ssa kytkimissä.
Täytynee huomauttaa, että se henkilö, joka oli kaiken takana, eli suunnitteluyhtiön kaveri, huomioi tarkasti hallituksen mielipiteet ja isännöitsijä piti kirjanpitoa.
Mistä sitten oli kysymys? Kysymys on kaksikerroksisen kerrostalon remontista. Siinä uusitaan seuraavat kohteet: Parvekkeet uusitaan kokonaisuudessaan, Ne tehdään ns. kevyt rakenteina. koko 320X210. Kaiteet tummanpunaiset läpinäkyvät. Ikkunat kolmilasiset selektiivilasit, joissa ilmastointi. Porraskäytävien monerdisointi (ovat erikoiset) sekä maalatan kaksi/kolmivärisiksi.
Ulko-ovet uusitaan sekä kellariosaston ovet uusiksi. Ne sivut, joissa on parvekkeet (muuten jokaisessa huoneistossa on oma parveke)maalataan uudestaan. Parvekkeen ovet uusiksi. Talomme ikkunat ovat korkeudeltaan poikkeavat, eli 160 cm.
Otin paikkakuntamme paikallislehteen yhteyden ja selostin tilanteen. Tämä urakkamme, joka alkaa huhtikuun puolissa välin, valmistuu joskus syyskuun lopussa. Paikallislehti seuraa ja raportoi tilannetta.
Tähänasti taloyhtiössä ei ole esim. välitetty ulkopuolen, eli tontin hoidosta, Tonttimme on 7200 M2 eli suhteellisen iso. Nyt valitaan ns. pihatoimikunta, joka hoitaa tontin istutukset ja muun sellaisen.
Urakka on iso ja vaativa. Isännöitsijämme on nainen, joka tietää mitä tahtoo, mutta kuuntelee ja sovittelee. Toisin sanoen on "mies" paikallaan.
Hermanni myöskin taloyhtiön vastaavana, yrittää pitää yllä tiedoitus kanavaa, jotta asukkaat tietävät missä mennään.
Nut on se kuuluisa lamakausi ja se toi helpotuksen urakkatarjouksiin. Toivotaan että kaikki sujuu odotetusti.
Terveisin Hermanni.
Lamakauden urakka.
3
284
Vastaukset
- asumaan !
Teillä toimitaan niin kuin pitääkin.
- asukas 41
Onpas teillä lepsu isännöitsijä. Mitä semmoisella tekee. Vaikka onkin nainen.
Meidän taloyhtiössä on oikea ammatti-isännöitsijä. Pitää ohjakset lujasti käsissään. Määrää kaikesta. Ei ole osakkailla nokan koputtamista. Viikset vaan puuttuu niin olis hitleri.
Yhtiökokouksessa määräsi aloitettavaksi putkiremontin. Tai oikeastaan kiinteistön peruskorjauksen. Niinkuin kiinteistö-ja isännöintiliitto suosittaa. Kutsui apajalle kahdeksan suunnittelutoimistoa. Ja kiirettä pitää. Työt on saatava käyntiin tämän vuoden aikana. Maksakoon sitten mitävaan. Muutoin menee valtion 10% porkkana.- Allikkoon
Pitäisi kuitenkin pitää järki päässä, eikä suinpäin rynnätä avustusten perään.
Kyllä urakoitsijatkin tietävät tilanteen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "974419Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293283No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452370- 351378
- 331058
- 321016
- 111014
- 158997
- 6924
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12862