Puolisoni tuli itkien kotiin ja kertoi heille ilmoitetun jopa 8 viikon lomautuksista... Ilmoitus tuli johtoryhmän muistiossa.
Ja kyseinen johtoryhmä on kuulemma korottanut juuri jo ennestään kovia palkkojaan...
Ja yhtäaaikaa tehdään viestintästrategiaa ja kiillotetaan kaupungin kuvaa, kun työntekijöille näytetään se todellinen kuva. Vastuuta ei kanneta vaan pistetään henkilöstö kärsimään!
Ja pakko on todeta lopuksi, että sinänsä ymmärrän lomautukset, mutta en sitten mitenkään päätöksentekijöitä ja heidän "hienoa" esimerkkiään asioiden hoidossa..
Lomautus 8 viikkoa
40
4210
Vastaukset
- samassa veneessä
Otan osaa. Lomautus on kurja asia. Tässä tilanteessa se koskee monia, tällä hetkellä jo yli 70 000 ihmistä kaikkialla Suomessa. Lomautusajalta saa onneksi työttömyyskassan korvaukset ja vaihtoehtona se on parempi kuin potkut, jos se nyt mitään lohduttaa. Yksityisellä puolella on jo tässä tilanteessa oltu useita kuukausia.
Johtoryhmän palkankorotukset ovat rahassa aika marginaaliset kokonaisuuden kannalta, mutta olen samaa mieltä, että ne ovat tässä tilanteessa mauton ja huonosti perusteltu päätös ja aiheuttavat turhaan katkeruutta joissain ihmisissä. Pitäisi olla ymmärrystä siitä, että johtajuus on myös esimerkin näyttämistä ja osallistumista talkoisiin. Ja että ne säästötavoitteetkin olisi helpompi niellä kun toiset eivät ui samaan aikaan vastavirtaan.
No, en ole kateellinen Jämsän johdolle. Lunta tulee tässä tilanteessa taatusti niin paljon tupaan, että palkan eteen saa myös kärsiä ihmisten kaunoja kellon ympäri. Mutta kaikille lomautetuille ja irtisanotuille toivotan voimia ja jaksamista. Onneksi lama menee aikanaan ohi. Ihmisille, jotka jaksavat yrittää ja oppia uutta, löytyy aina uusia töitä, ennemmin tai myöhemmin. - lomautus on parempi kuin po...
mikäs se on kevättä kohti lomautettuna ollessa, kassan rahat juoksee. moni saa siellä täällä kenkääkin, joten tuohan on parempi ratkaisu. Ikävä toki, mutta minkäs teet. Koittakaa keksiä parempia puolia asioista.
- tilanteessa
itsellä alkaa myös lomautukset ja puhutaan kestoltaan ehkä koko loppuvuoden mittaisista.
se on kiperä tilanne ennen kun sitä ansiosidonnaista saa sen ensimmäisen kerran,omalla alalla jono on liian pitkä.
ihmiset jotka puhuvat,että mikäs siinä kun kesä ja kaikkea ja liitolta tulee rahaa,mutta kun se on pahimmillaan kesä jo ohitse ennen kun sitä rahaa tulee.
meillä jäi esim.remontit ym viime kesänä kesken,että jatketaan sitten vuoden päästä,kuinkas kävikään!
no tästä selvitään,siirrellään remontteja ym ja elellään vaatimattomasti!,mutta kuinka käy uudisrakentajille kun lappu isketään kouraan ja pankista on haettava lainaa lisää lisää ja lisää - asenne!
tilanteessa kirjoitti:
itsellä alkaa myös lomautukset ja puhutaan kestoltaan ehkä koko loppuvuoden mittaisista.
se on kiperä tilanne ennen kun sitä ansiosidonnaista saa sen ensimmäisen kerran,omalla alalla jono on liian pitkä.
ihmiset jotka puhuvat,että mikäs siinä kun kesä ja kaikkea ja liitolta tulee rahaa,mutta kun se on pahimmillaan kesä jo ohitse ennen kun sitä rahaa tulee.
meillä jäi esim.remontit ym viime kesänä kesken,että jatketaan sitten vuoden päästä,kuinkas kävikään!
no tästä selvitään,siirrellään remontteja ym ja elellään vaatimattomasti!,mutta kuinka käy uudisrakentajille kun lappu isketään kouraan ja pankista on haettava lainaa lisää lisää ja lisääEli ylimääräiset kulut minimiin!
Ihan on omaa syytä jos aina elää kädestä suuhun!
Ja tunnen paljon ihmisiä, jotka elävät pienellä liiton rahalla ja tulevat hyvin toimeen!
Joillekkin vaan on niin tärkeetä omistaa hienot autot ja talot ja matkustella. Velkarahall tietysti.
- ruustukki2
Miten on, olisiko kunnallisveroäyrin reilu nosto tasapuolisempi keino "talouden tasapainottamiseen" kuin se, että osa osallistuu isoilla tulonmenetyksillä talkoisiin ja osa ei?
- No-Höh
että "kunnan isät" ovat omia palkkoja/palkkioitaan nostaneet. Jos on, on meidän kuntalaisten ottaa helvetin iso luuta ja käydä kunnantalolla hieman lakaisemassa! Tässä tilanteessa on toki kaikkien pakko kiristää vyötä ja kunnan henkilökunta on paskaraossa kun heidän on kärsittävä eniten. Kuitenkin on ymmärrettävä, että ei kunta pysty muista töistä kuin omistaan säästämään. En ole perillä johtajiemme palkkojen nostoista, mutta on täysin kohtuuntonta kuntalaisia kohtaan mikäli tällaisessa taloudellisessa tilanteessa näin on toimittu tai toimitaan. Käräjille moisen teon tekijä pitäisi saada.
Kunnallisveron nosto on ainut tasapuolisesti kaikkia kohteleva talouden korjaamiseen johtava toimi, mutta kohtuus kaikessa, kerjäämisessäkin. - Suunelan Seppo
No-Höh kirjoitti:
että "kunnan isät" ovat omia palkkoja/palkkioitaan nostaneet. Jos on, on meidän kuntalaisten ottaa helvetin iso luuta ja käydä kunnantalolla hieman lakaisemassa! Tässä tilanteessa on toki kaikkien pakko kiristää vyötä ja kunnan henkilökunta on paskaraossa kun heidän on kärsittävä eniten. Kuitenkin on ymmärrettävä, että ei kunta pysty muista töistä kuin omistaan säästämään. En ole perillä johtajiemme palkkojen nostoista, mutta on täysin kohtuuntonta kuntalaisia kohtaan mikäli tällaisessa taloudellisessa tilanteessa näin on toimittu tai toimitaan. Käräjille moisen teon tekijä pitäisi saada.
Kunnallisveron nosto on ainut tasapuolisesti kaikkia kohteleva talouden korjaamiseen johtava toimi, mutta kohtuus kaikessa, kerjäämisessäkin.ei ole nostaneet
- luulet tietäväsi?
Suunelan Seppo kirjoitti:
ei ole nostaneet
Kun ovat luotettavan poliitikon mukaan nostaneet.
- on...
luulet tietäväsi? kirjoitti:
Kun ovat luotettavan poliitikon mukaan nostaneet.
Kuka se "luotettava" poliitikko on?
- naapuri kertoi
luulet tietäväsi? kirjoitti:
Kun ovat luotettavan poliitikon mukaan nostaneet.
...että niitten naapurin serkku on töissä kaupungilla ja kuuli kun pomot puhui salaa, että kaupunginjohtaja oli sanonut sen ystävälle kuiskaten, että apulaiskaupunginjohtaja suunnitteli kamreerin kanssa että voitais nostaa pomojen palkkoja ja sitten sulaa ilkeyttä laskea kaikkien muitten oikeitten ihmisten palkkoja.
Ootteko kuulleet tästä! Tosi törkeetä, arvasinhan minä kun kuulin luotettavasta lähteestä. Hei nyt kaikki kateelliset tulkaa mukaan, syytellään jutuista jotka ei pidä paikkaansa, niin maailma pelastuu. Ollaan perussuomalaisia ja kansan syviä rivejä ja meitä ei herrat perhana sorra.
Kuulin luotettavan poliitikon luottamuksellisesta suusta että kaikille pomoille annetaan lisäksi poonuksena 100 kultarahaa ja sitten että kouluissa tarjotaan tästä lähtien ikuisesti makaroonivelliä. Ilman makaroonia. Ja sitäkin vain pomojen lapsille.
- Seppolan Suune
Johtoryhmän muistion tieto ei ole vielä vahvistus lomautuksista, siihen vaaditaan ainakin hallituksen ellei valtuuston päätös. Silti voi odottaa että lomautuksia tulee, mutta kuinka pitkiä ja keille.
Ay-järjestöt eivät halua vaihtaa lomarahoja vapaaksi, mikä olisi toinen mahdollisuus, vaan ottavat lomautuksen, koska silloin alkaa päivärahat juosta 7 päivän jälkeen. - kunnan duunari
toivottavasti lomautukset koskee myös kaupunginjohtajia ja muita pomoja......
- huumorpiällikkö
Niidenhän täytyy käännellä niitä pyhiä kiviä:)
- moni sanonut
huumorpiällikkö kirjoitti:
Niidenhän täytyy käännellä niitä pyhiä kiviä:)
ottavansa. Kiitäen pakkoloman vastaan ottaa siis moni, jos sellainen kohdalle tuloo. Vuoskymmenet työtä tehnyt, eikä ole varaa palkattomia lomia pitää.
Siinähän kuntalaiset ihmettelevät kun ovet on kiinni ja ei aukea vaikka rivasta kuinka vetää. Toivottavasti on kiinni sosiaalitoimisto ja sairaala koko 8 viikkoa tai vaikka yli. Virastot myös. Sitten pakkolomien jälkeen setvitään viikkojen vahoja valituksia ja ruikutuksia ja joudetaan sairaslomalle. Ei muuta kuin kerrasta vaan rentoutumaan kaikki ahertajat, kyllä ammattiliitto maksaa (jos köyhä työnantaja ei voi).
Sitten on nämä ahkerimmat jotka varmasti lähtevät Tampereelle ja jäävät sinne töihin. Hyvähän se on, että ei tarvitse ensi vuonna enää samoja lomauttaa.
Saa sitä kuntalaisetkin sitten rentouttaa kippeitä paikkoja ihan kotisohvalla ja ihan oman tilisaldon puitteissa. - ei kannata tuottaa
moni sanonut kirjoitti:
ottavansa. Kiitäen pakkoloman vastaan ottaa siis moni, jos sellainen kohdalle tuloo. Vuoskymmenet työtä tehnyt, eikä ole varaa palkattomia lomia pitää.
Siinähän kuntalaiset ihmettelevät kun ovet on kiinni ja ei aukea vaikka rivasta kuinka vetää. Toivottavasti on kiinni sosiaalitoimisto ja sairaala koko 8 viikkoa tai vaikka yli. Virastot myös. Sitten pakkolomien jälkeen setvitään viikkojen vahoja valituksia ja ruikutuksia ja joudetaan sairaslomalle. Ei muuta kuin kerrasta vaan rentoutumaan kaikki ahertajat, kyllä ammattiliitto maksaa (jos köyhä työnantaja ei voi).
Sitten on nämä ahkerimmat jotka varmasti lähtevät Tampereelle ja jäävät sinne töihin. Hyvähän se on, että ei tarvitse ensi vuonna enää samoja lomauttaa.
Saa sitä kuntalaisetkin sitten rentouttaa kippeitä paikkoja ihan kotisohvalla ja ihan oman tilisaldon puitteissa.Eiköhän laiteta ensin kaikki pomot lomalle. Duunarit saa jakaa jäljelle jäävät rahat ja tehdä paperityöt ja suunnitella ja kantaa vastuun hoitovirheistä,rakennusvirheistä, setviä keskenään työpaikkojen riidat ja työvuorojen vaihdot sekä soitella itse sijaisensa ja tehdä työsopimukset ja hoitaa palkkojen maksut. Asiakkaita koskevat päätöksetkin (hallintokanteluita myöten) voisi tehdä vaikka vapaaehtoisista kuntalaisista koottu raati. Heillähän tuntuu olevan se paras tietämys ja ammattitaito kunta-alan johtotehtävien hoidosta ja työn vaativuudesta sekä työn määrästä.
Nettiin vaan calluppi kuinka moneksi kuukaudeksi mitkäkin työntekijät ja johtajat saa lomauttaa ja toive siitä kuka tehtävät sillä välin hoitaa. Tällä Jämsän seudulla elää harvinaislaatuisen pieni ja vittumainen kansa jolla löytyy tavattomasti talkoohenkeä. - mun maha ei kestä
ei kannata tuottaa kirjoitti:
Eiköhän laiteta ensin kaikki pomot lomalle. Duunarit saa jakaa jäljelle jäävät rahat ja tehdä paperityöt ja suunnitella ja kantaa vastuun hoitovirheistä,rakennusvirheistä, setviä keskenään työpaikkojen riidat ja työvuorojen vaihdot sekä soitella itse sijaisensa ja tehdä työsopimukset ja hoitaa palkkojen maksut. Asiakkaita koskevat päätöksetkin (hallintokanteluita myöten) voisi tehdä vaikka vapaaehtoisista kuntalaisista koottu raati. Heillähän tuntuu olevan se paras tietämys ja ammattitaito kunta-alan johtotehtävien hoidosta ja työn vaativuudesta sekä työn määrästä.
Nettiin vaan calluppi kuinka moneksi kuukaudeksi mitkäkin työntekijät ja johtajat saa lomauttaa ja toive siitä kuka tehtävät sillä välin hoitaa. Tällä Jämsän seudulla elää harvinaislaatuisen pieni ja vittumainen kansa jolla löytyy tavattomasti talkoohenkeä.sitä kahvin juontia autoliikkeissä ja huoltamoilla joissa niin kutsutut pomot majailevat,taisit kyllä tarkoittaa sairaalapuolta joiden työ on alipalkattua työmäärään nähden,kaikki kunnia heille.
Olen lomautettu eikä seuraavaa työpäivää ole kiikarissa,tilivälikin on kohta kolmekuukautta mutta yritetään pitää sitä "talkoohenkeä" yllä vaikka välillä vähän"vituttaakin".
- Mattilako
"Ja kyseinen johtoryhmä on kuulemma korottanut juuri jo ennestään kovia palkkojaan"...
Käsittääkseni johtoryhmä ei voi korottaa omia palkkojaan kunnallisessa päätöksenteossa. Päätöksentekijät ainakaan toistaiseksi eivät ole korottaneet johtoryhmän palkkoja....näin olen kuullut
"Ja yhtäaaikaa tehdään viestintästrategiaa ja kiillotetaan kaupungin kuvaa, kun työntekijöille näytetään se todellinen kuva".
Olet oikeassa, näin ei saisi olla
"Ja pakko on todeta lopuksi, että sinänsä ymmärrän lomautukset, mutta en sitten mitenkään päätöksentekijöitä ja heidän "hienoa" esimerkkiään asioiden hoidossa"..
EN ymmärrä. Vastaappas että mikä esimerkki?- nostaa
Kuulema johtoryhmän palkat pitäisi tarkistaa.
Niitä tarkistaessa on hyvä muista se sääntö, että jos haki ensisijaisesti paikkaa, niin vanha palkka ei automaattisesti säily. Vastaavsti jos ei hakenut paikkaa mihin joutui niin silloin saa säilyttää oman palkkansa. Miten mahtaa olla henkilöstöjohtajan ja talousjohtajan ja liikelaitosjohtajan jne.. kohdalla?
Näin on kerrottu tänään ollessa tiedotustilaisiidessa että ennen kuin ne on tarkistettu ei toistenkaan palkkoja korjata ja sen on väärin. Moni on vaihtanut työpaikkaa ja saa vanhaa palkkaa. Ei tehtaallakaan porttivahti siirtyessään vuorovastaavaksi jää portin vartijan palkalle. Vastaavasti vituttaa se että joidenkin annettiiin keplotella entinen johtajan palkka vaikka vapaa vaikka siirrettiin helpompiin hommiin.
Tämä palkkojen vedätys ei onnistu kuin Jämsässä. Jos lomautukset tulee niin mistä lasketaan työttömyyskorvaus? Vastausta ei ole tullut. Itselleni korjaus vaikutus ei ole suuri voi jopa pudota..mutta oikeuden mukaista olisi että paperit olisi kunnossa.
- ja sitten kun sitä toteutetaan
niin ei ole hyvä sekään. Kannattaisi lukea paperit ensin, ennen kuin itkee. Ei ole lomautuksia jaettu kenellekkään muistioissa. Se on vain ensimmäinen info asiaan liitten. Toki kapungin työntekijät varmisti laitetaan ulos mutta kaikkien virallisten neuvottelujen jälkeen. Kyllä rouva ehtii vielä itkeä monta kerta. Ja aiheesta,sitä en kiellä.Vastuun kantaa nimen omaan johtajat, jotka saavat kestää kaikki p.... vaikka hoitavt vain oman hommansa ..sen minkä poliitikot päättävät. ..Heidän tulisi nyt vihdoinin ottaa vastuu päätöksistään ja karsia palveluita oikein kunnolla..ja pysyvästi.
- se toimii
Lomautuksia on joka alalla. Kukaan ei ole vielä lomautuksesta nälkää nähnyt. Työttömyyskorvaus juoksee jos lomautus on pidempi ja varmasti perhe leivässä pysyy.
Tarpeettomat etelänmatkat voi perua ellei niitä varten ole säästöpossussa euroja.
Veron korotus on se kestävä ja toimiva tapa kartuttaa yhteistä kassaa. On toiminut kautta historian ja toimii edelleen. Koiravero on mitä luonnollisin lisä verotuloihin ja ylisuurista asunnoista verot korkeammat kuin kohtuu neliöistä.
Yhteisistä palveluista saa tinkiä viimeksi, sillä ne ovat kaikista köyhimmille tärkeitä. - älyä tähänkin!
se toimii kirjoitti:
Lomautuksia on joka alalla. Kukaan ei ole vielä lomautuksesta nälkää nähnyt. Työttömyyskorvaus juoksee jos lomautus on pidempi ja varmasti perhe leivässä pysyy.
Tarpeettomat etelänmatkat voi perua ellei niitä varten ole säästöpossussa euroja.
Veron korotus on se kestävä ja toimiva tapa kartuttaa yhteistä kassaa. On toiminut kautta historian ja toimii edelleen. Koiravero on mitä luonnollisin lisä verotuloihin ja ylisuurista asunnoista verot korkeammat kuin kohtuu neliöistä.
Yhteisistä palveluista saa tinkiä viimeksi, sillä ne ovat kaikista köyhimmille tärkeitä.Koiravero lopetettiin aikanaan sen takia, että siitä tuleva "tuotto" oli niin mitätön rippunen, että sen perimiskulut olivat suuremmat.
Tällä perusteella se on lopetettu melkein kaikissa Suomen kunnissa.
Järkeä saa käyttää, ihan oikeesti! - rankkuri
älyä tähänkin! kirjoitti:
Koiravero lopetettiin aikanaan sen takia, että siitä tuleva "tuotto" oli niin mitätön rippunen, että sen perimiskulut olivat suuremmat.
Tällä perusteella se on lopetettu melkein kaikissa Suomen kunnissa.
Järkeä saa käyttää, ihan oikeesti!Laitetaan kerralla kunnon vero, niin kannattaa periä. Vaikka 200€/vuosi aluksi ja jos on tuotto huono, niin "satku" lisää seuraavalle vuodelle. Kerrostalo asukeille vielä tuplana :)
- puuttuu kissat
rankkuri kirjoitti:
Laitetaan kerralla kunnon vero, niin kannattaa periä. Vaikka 200€/vuosi aluksi ja jos on tuotto huono, niin "satku" lisää seuraavalle vuodelle. Kerrostalo asukeille vielä tuplana :)
Olen sitä mieltä että kissavero olisi kaiken pelastus,50e vuosi ja pennut 10e eka vuosi.
- veropohja laajemmaksi
älyä tähänkin! kirjoitti:
Koiravero lopetettiin aikanaan sen takia, että siitä tuleva "tuotto" oli niin mitätön rippunen, että sen perimiskulut olivat suuremmat.
Tällä perusteella se on lopetettu melkein kaikissa Suomen kunnissa.
Järkeä saa käyttää, ihan oikeesti!Jos ja kun kunnilla on oikeus koirista verottaa niin: eikun kunnon vero. Ei ne perimiskulut nykyään sen isommat ole. Mitä muita kunnan itsepäätettävissä olevia veroja muuten olis.
- lomautuksista koiriin
veropohja laajemmaksi kirjoitti:
Jos ja kun kunnilla on oikeus koirista verottaa niin: eikun kunnon vero. Ei ne perimiskulut nykyään sen isommat ole. Mitä muita kunnan itsepäätettävissä olevia veroja muuten olis.
On se vaan kumma, kun ketjun aloitus on lomautettavan hätä ja tuska, mutta "keskustelussa" sotkeudutaan taas lillukanvarsiin. Toisaalta voishan noita kadunvarsia roskaavia kansalaisia verottaa... Siitä seuraa veronkorotus kaikille eikä vain koiraporukoille. Kevättä ilmassa, selvästi.
- älä jätä
rankkuri kirjoitti:
Laitetaan kerralla kunnon vero, niin kannattaa periä. Vaikka 200€/vuosi aluksi ja jos on tuotto huono, niin "satku" lisää seuraavalle vuodelle. Kerrostalo asukeille vielä tuplana :)
Älähän nyt innostu.
Kaupunginvaltuusto voi päättää kunnassa perittävän koiraveron määrän, mutta lain asettamaa 50 euron enimmäismäärää ei saa ylittää.
- kuntaduunari
Koko kaupungin henkilöstö on nyt sijaiskärsijöitä sille että päättäjät (=Jämsän, Jämsänkosken, Kuoreveden ja Längelmäen valtuustot) ovat olleet kyvyttömiä tekemään välttämättä tarvittavia palveluiden karsimisia. Kyvyttömien ja populistesten poliitikkojen takia tulee nyt suunnaton määrä tuskaa ja turhautumista satoihin koteihin. Ikävä juttu.
Kykeneeköhän nämä kyvyttömät päätöksentekijät tuntemaan edes huonoa omaatunta? Epäilen että ei kykene!
Älköön kukaan henkilöstöön kuuluva koskaan enää äänestäkö näitä ns. palveluiden turvaajia. Palveluiden turvaaminen tarkoittaa toisin sanoen että kun kunnan rahat ei riitä niin revitään ne henkilöstön selkänahasta. Paska homma!
Niin ja sen Kosken terveysaseman voi sulkea vaikka heti. Ei ole mitään järkeä pitää sitä yllä kun on 5 km päässä terveyskeskus. Eipähän tarvittais niin pitkiä lomautuksia ensi vuonna.
terv. entinen demari- terveysaseman lakkauttamisella
ei Jämsän kuntataloutta pelasteta... päinvastoin, jos se lopetetaan se tulee tosi kalliiksi uudelle kaupungille.
- asian laita
terveysaseman lakkauttamisella kirjoitti:
ei Jämsän kuntataloutta pelasteta... päinvastoin, jos se lopetetaan se tulee tosi kalliiksi uudelle kaupungille.
Olen täysin samaa mieltä!
Aivan sama vaikka lomautetaan aivan koko kaupungin henkilöstö 8 kuukaudeksi kunhan vain tämä kosken terkkari säilyy!!!
Mitä väliä sillä on jos lomautuksia kaupungillakin on joka vuosi? Niimpä niitä näyttää nyt olevan täällä teollisuudessakin.
Tervemenoa pakkolomille vaan kaikenmaailman vesalat ja lobergit, potit ja karjalaiset! Kyllä siperia tekee hyvää... - läheisyyttä lisää
Joillekin on asiat sitten yksinkertaisia. Niinkuin nyt tämä 5 km lähimpää terveyskeskukseen.
Vedä viiden km säteellä ympyrä Jämsän tk keskipisteenä. Kuinka paljon kaupungin asukkaista
asuu tämän ympyrän sisällä. Kaikilla taitaa olla kilometrit yhtä pitkiä ja kaikki tiet johtavat Jämsän tk:n pihaan. - pitkä matka
läheisyyttä lisää kirjoitti:
Joillekin on asiat sitten yksinkertaisia. Niinkuin nyt tämä 5 km lähimpää terveyskeskukseen.
Vedä viiden km säteellä ympyrä Jämsän tk keskipisteenä. Kuinka paljon kaupungin asukkaista
asuu tämän ympyrän sisällä. Kaikilla taitaa olla kilometrit yhtä pitkiä ja kaikki tiet johtavat Jämsän tk:n pihaan.En oikein ymmärtänyt mitä tuo Siperia tähän liittyy. Ei kai kukaan ole terveysasemaa sinne asti siirtämässä? Ymmärrän, että Koskelta löytyy vankkoja Neuvostoliiton ihalijoita mutta ei kai nyt sittenkään ihan Siperiaan asti...
Ainakin minusta tuo 5 km on kohtuullinen matka. Terveyspalvelut ei ole lainkaan liian kaukana jos ne on 5-10 km etäisyydellä. Eihän kukaan käy terveysasemalla joka päivä. Kyläkoulut on eriasia; lasten on taivallettava kouluun jokaisena talvipäivänä. Säässä kuin säässä. - ottaa
pitkä matka kirjoitti:
En oikein ymmärtänyt mitä tuo Siperia tähän liittyy. Ei kai kukaan ole terveysasemaa sinne asti siirtämässä? Ymmärrän, että Koskelta löytyy vankkoja Neuvostoliiton ihalijoita mutta ei kai nyt sittenkään ihan Siperiaan asti...
Ainakin minusta tuo 5 km on kohtuullinen matka. Terveyspalvelut ei ole lainkaan liian kaukana jos ne on 5-10 km etäisyydellä. Eihän kukaan käy terveysasemalla joka päivä. Kyläkoulut on eriasia; lasten on taivallettava kouluun jokaisena talvipäivänä. Säässä kuin säässä."Kyläkoulut on eriasia; lasten on taivallettava kouluun jokaisena talvipäivänä. Säässä kuin säässä."
Kumpi lie helpompaa, taivaltaa sinne kyläkouluun säässä kuin säässä 3-4 km, vai nousta lämpimään taksiin siitä omasta portinpielestä? - tai lähellä
pitkä matka kirjoitti:
En oikein ymmärtänyt mitä tuo Siperia tähän liittyy. Ei kai kukaan ole terveysasemaa sinne asti siirtämässä? Ymmärrän, että Koskelta löytyy vankkoja Neuvostoliiton ihalijoita mutta ei kai nyt sittenkään ihan Siperiaan asti...
Ainakin minusta tuo 5 km on kohtuullinen matka. Terveyspalvelut ei ole lainkaan liian kaukana jos ne on 5-10 km etäisyydellä. Eihän kukaan käy terveysasemalla joka päivä. Kyläkoulut on eriasia; lasten on taivallettava kouluun jokaisena talvipäivänä. Säässä kuin säässä.Mistä ihmeestä siis joku löysi Siperian ?
Etäisyys Jämsänkoskelta tietystä kohtaa voi olla 5km mutta Koskenpäältä jo 25 km. Etäisyydet on faktaa ja maksaa ajassa ja taksimaksuissa.On kai jokaisella kuntalaisella ok puolustaa saavutettuja etuja, vaikka nykyään kaikki tuntuu olevan vain puolustustaistelua ja ajanpeluuta.
Aika entinen ei koskaan enää palaa... - puolustetaan
tai lähellä kirjoitti:
Mistä ihmeestä siis joku löysi Siperian ?
Etäisyys Jämsänkoskelta tietystä kohtaa voi olla 5km mutta Koskenpäältä jo 25 km. Etäisyydet on faktaa ja maksaa ajassa ja taksimaksuissa.On kai jokaisella kuntalaisella ok puolustaa saavutettuja etuja, vaikka nykyään kaikki tuntuu olevan vain puolustustaistelua ja ajanpeluuta.
Aika entinen ei koskaan enää palaa...Paras puolustus lähipalvelujen säilymiselle on tehdä niitä tekoja joilla kunnan kassaan tulee rahaa. Ei mikään kunta tai kuntapäättäjä karsi lähipalveluita muusta syystä kuin siitä, että rahaa puuttuu. Onko se vaikeaa tajuta että rahaa puuttuu?
Kyllä. Lähipalveluita saa ja pitääkin puolustaa mutta mitäpä itse olet tehnyt jotta kunnan kassaan tulee tuohta? Muut puolustamiset ovat lähinnä huvittavia hömppätätien höyryämisiä, joilla ei palveluita pelasteta.
Taantuvien alueiden eräs vakava ongelma on siinä että ymmärryskyvyltään rajoittuneet jäävät ja etevät muuttavat muualle. Rajoittuneiden joukosta valitaan kunnallispäättäjät, joista merkittävällä osalla on rajoittuneisuuksia. Eipä taida olla kovin hyviä päätöksiä odotettavissa? - Eikös
puolustetaan kirjoitti:
Paras puolustus lähipalvelujen säilymiselle on tehdä niitä tekoja joilla kunnan kassaan tulee rahaa. Ei mikään kunta tai kuntapäättäjä karsi lähipalveluita muusta syystä kuin siitä, että rahaa puuttuu. Onko se vaikeaa tajuta että rahaa puuttuu?
Kyllä. Lähipalveluita saa ja pitääkin puolustaa mutta mitäpä itse olet tehnyt jotta kunnan kassaan tulee tuohta? Muut puolustamiset ovat lähinnä huvittavia hömppätätien höyryämisiä, joilla ei palveluita pelasteta.
Taantuvien alueiden eräs vakava ongelma on siinä että ymmärryskyvyltään rajoittuneet jäävät ja etevät muuttavat muualle. Rajoittuneiden joukosta valitaan kunnallispäättäjät, joista merkittävällä osalla on rajoittuneisuuksia. Eipä taida olla kovin hyviä päätöksiä odotettavissa?Laajemmin kun maailmaa katsotaan...
Itse asiassa Jämsän seudun kaikki palvelut ovat vielä hyvinkin lähipalvelua= lue omassa tai lähikunnassa saatava palvelu. Sitten jo minäkin murisin jos lähin terveyskeskus olisi Tamperella ja Jyväskylässä- - kai herrat korjaan NARRIT
Eikös kirjoitti:
Laajemmin kun maailmaa katsotaan...
Itse asiassa Jämsän seudun kaikki palvelut ovat vielä hyvinkin lähipalvelua= lue omassa tai lähikunnassa saatava palvelu. Sitten jo minäkin murisin jos lähin terveyskeskus olisi Tamperella ja Jyväskylässä-myös itsensä lomauttaa, samaksi aikaa kun muutkin lomautetaan.
- ymmärrys hoi
puolustetaan kirjoitti:
Paras puolustus lähipalvelujen säilymiselle on tehdä niitä tekoja joilla kunnan kassaan tulee rahaa. Ei mikään kunta tai kuntapäättäjä karsi lähipalveluita muusta syystä kuin siitä, että rahaa puuttuu. Onko se vaikeaa tajuta että rahaa puuttuu?
Kyllä. Lähipalveluita saa ja pitääkin puolustaa mutta mitäpä itse olet tehnyt jotta kunnan kassaan tulee tuohta? Muut puolustamiset ovat lähinnä huvittavia hömppätätien höyryämisiä, joilla ei palveluita pelasteta.
Taantuvien alueiden eräs vakava ongelma on siinä että ymmärryskyvyltään rajoittuneet jäävät ja etevät muuttavat muualle. Rajoittuneiden joukosta valitaan kunnallispäättäjät, joista merkittävällä osalla on rajoittuneisuuksia. Eipä taida olla kovin hyviä päätöksiä odotettavissa?Olen täysin samaa mieltä lukiessani tänäänkin Jämsän Seutua ja längelmäkiläistä ruikutusta. Ihmiset ei ymmärrä, että tarvitaan työssäkäyviä maksamaan palvelut, eivätkä heidän maksamansa verot jää kassaan tulevaa omaa sairastumista ja vanhenemista varten.Huoltosuhdetta ei ymmärretä.
- Muut konstit
asian laita kirjoitti:
Olen täysin samaa mieltä!
Aivan sama vaikka lomautetaan aivan koko kaupungin henkilöstö 8 kuukaudeksi kunhan vain tämä kosken terkkari säilyy!!!
Mitä väliä sillä on jos lomautuksia kaupungillakin on joka vuosi? Niimpä niitä näyttää nyt olevan täällä teollisuudessakin.
Tervemenoa pakkolomille vaan kaikenmaailman vesalat ja lobergit, potit ja karjalaiset! Kyllä siperia tekee hyvää...Ei auta lomautukset rahankeruuseen. Veroäyrin korotus on kaikille tasapuolinen.Se on ratkaisu. Lomautusten järjestäminen ainakin hoiva-alalla tuo vaan lisää kustannuksia.
- kysymys...
kun sitten olen ne 8 viikkoa kotona ja hoidan lapseni itse,saanko olla maksamatta päivähöitomaksua?
- Ei kilahda
Eipä ole päätöksenteossa otettu huomioon varmaankaan
sitä, millaisen määrän kaupunki menettää tosiaakin kaikissa maksuissa, jotka jäävät tulematta, kun väki on kotonaja hoitaa lapsensa itse. Tämäpä sen osoittaa, kuinka hölmöä on kunta-alalla lomautukset.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874088Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242911No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452310- 341321
- 10909
- 131885
- 6874
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12822- 11760
Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124756