katkeraa tilitystä kalastuskortista....

kakkainen kalamies

Minä en kalastuskorttia osta, ihan sen takia että se vähäinen määrä tumppuhaukia mitä virvelöin vuodessa, on vain haukikannalle paremmaksi kun ei ole niin suurta kilpailua. Kasvaa jokunen ees isommaks. Järvillä käyn vetouistelee noin 10-20 kertaa vuodessa ja haukia nousee liikaakin....joskus sattumakuhakin. Pitäs perkele suomalaisen saaha ees soppa- ja savukalat virvelöityä ilman ylimääräistä maksua. Lohilammille ja koskille maksan aina luvat koska niihin istutetaankin kalaa. Sitten kun Oulujärveen pääsee merestä lohi nousemaan tai muutenkin istuttaisivat jalompaa kalaa niin maksan kalastuskortit ja aluekohtaset luvat ihan mielelläni. Valtion kalastuskorttia minä en ymmärrä...mihin se raha menee? Ja minkä takia alle 18-vuotias saa kalastaa ilmaiseksi...saman verran onkii kaloja pois kuin minäkin? Siis kannatan ajatusta että saavatkin kalastaa ilman kalastuskorttia mutta miksi me vanhemmat emme? Eihän se suuri maksu ole vuoteen, mutta millä valtion kalastuskortti perustellaan kun kumminkin joudut joka ikiselle järvelle ostamaan omat aluekohtaiset vieheluvat aina erikseen kun käyt kauempana kalassa? Parempi olisi ennemmin koko Suomen kattava kalastuslupa...ei tarvis muuta kuin sen yhden maksun vuoteen ja saat mennä uistelee mihin tahansa Suomeen, poisluettuna tietenkin istutuspaikat ja joet! Ja minkä takia valtion kalastuskortti pitäs olla jos menet lohilammelle kalaan, kun luvan joudut kumminkin ostaa erikseen? Turistit esimerkiksi jotka kalastavat vain sen ainoan kerran kesälomallaan. PS. Viehekalastus yhdellä vavalla ja vieheellä kerrallaan pitäs olla jokamiehen oikeuksia niin kuin muukin mm. onginta ja marjastus.

32

2858

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Suomi-valtion

      harjoittamaa kusetusta.
      Olen samaa mieltä kanssasi koska kalliiksi tulee ne muutamakin kerta kun käyn jossakin istutuslammella kalastamassa. Viime kesänäkin taisi jäädä yhteen kertaan ja kun meilläkin pitää ostaa valtion luvat ja sinne lammelle luvat kahdelle ihmiselle. Kylläpä tulee kalliita kaloja. Ja jos ei saa mitään istutuslammesta niin sinne on mennyt kaikkiaan 20 20 ja 12 12 euroina vain että on päivän-pari kalastanut.

    • Kalastajia kusetetaan

      Tekstisi viimeinen lause on täyttä asiaa. Kalastusmaksu on turha, sillä moni kalastaa vain kesälomillaan tai joinain harvoina kesäpäivinä. Tästä on aivan turhaa maksaa valtiolle veroa, sillä saaliit ovat useimmiten varsin pieniä. Joskus ei tule mitään. Ei, vaikka kuinka yrittäisi.

      Kalastusvero on vain turha, mutta ahneuden merkkinä toimiva jäänne jostain 1800- tai 1900-luvulta. Kaikesta pitää verottaa ja sen valtio kyllä osaa. Tuntuu vitun tyhmältä ja turhalta maksaa valtiolle veroa kaloista, jotka eivät ole kenenkään omaisuutta.

      • koukkuhuuli

        Valtion valtavalle byrokraattiselle systeemille!

      • valtio ahne,

        vai sinä pihi?

      • ei ole turha

        se ei mee valtiolle sillä hoidetaan kalavesiä ja istutuksia ei se näytä vaikuttavan ku kaikkien pitää ottaa sellaiset 20 cm taimenet ihmekkään ku ne katoaa nopeaa

      • EON 6600
        ei ole turha kirjoitti:

        se ei mee valtiolle sillä hoidetaan kalavesiä ja istutuksia ei se näytä vaikuttavan ku kaikkien pitää ottaa sellaiset 20 cm taimenet ihmekkään ku ne katoaa nopeaa

        Ensin valtio tuhoaa lohikannat patoamalla joet vaelluskalojen kulkua huomioon ottamatta. Sitten perataan kosket puun uittoa varten (suurin osa näistä koskista ei ole puun uittoa nähnytkään) ja ojitetaan suot ja metsät laskien irtoaines suoraan jokeen. Näin päästään taimenista. Sitten pitäisi kalastuksenhoitomaksulla rahoittaa kalakantojen ylläpitoa! Kyllä kalakantojen hoito kuuluu edellä mainituista toiminnoista vastuullisille yrityksille ja päättäjille.

    • kalavesillä!

      terv:kalastuksenvalvoja

      • korttinne

        sillä pitäähän meidänkin saada osuutemme.

        T:Vesialueen omistajat

      • ongitaan vain
        korttinne kirjoitti:

        sillä pitäähän meidänkin saada osuutemme.

        T:Vesialueen omistajat

        kesäisin mato-ongella ja paistetaan makkaraa. Talvisin pilkillä.
        Tyhmäkin viisastuu lopulta tuosta kusetuksesta.

      • Kalastajia kusetetaan
        korttinne kirjoitti:

        sillä pitäähän meidänkin saada osuutemme.

        T:Vesialueen omistajat

        Kalastusmaksut eivät hyödytä meidän järvellä ketään, eikä varmaan monella muullakaan järvellä. Ainoastaan valtio hyötyy maksuista. Järveen ei istuteta kalaa tai tehdä muutakaan kalastajaa hyödyttävää työtä. Viimeisin istutus tehtiin muistaakseni joskus 80-luvulla ja ne kirjolohet oli äkkiä ongittu ja virvelöity ylös.

        Järvi on varsin suuri, mutta istutusten suhteen mitään ei tapahdu. Moni kaipaisi lisää kirjolohia tai muita "jalokaloja", mutta eipä näytä valtion ja kunnan herroja kalamiesten ja -naisten pyynnöt kiinnostavan. Kalastusverot kyllä kerätään. Ihan pimeetä touhua.

        Terveisin: vesialueen osakas

        PS. En aina jaksa maksaa turhaa kalastuskorttia, mutta siitä huolimatta käyn kalassa ja järven kuhat kyllä kelpaavat aina. Ei valtio ole niistä mitään maksanut, joten ei minunkaan tarvitse maksaa.

      • olla..
        Kalastajia kusetetaan kirjoitti:

        osakaskin,kokouksiin et ole varmaankaan vaivautunut mennä.Jos olisit hiemankin ottanut asioista selvää,olisit tietoinen että kalastuskorttivaroja ohjataan kalastusalueille,jotka suorittavat varoilla istutuksia ja esim.vesistöjen kunnostuksia.

        Kaltaisesi varmaankin luistavat muistakin yhteisistä velvotteista.Saathan toki kalastuksenhoitomaksun hinnalla Alkosta muutaman kossun.Suosittelenkin harrastuksesi muuttamista kokonaan Alkon mannekiiniksi.
        Toivottavasti tapaamme kalavesillä.

        t:kalastuksenvalvoja

      • ei oo korttia
        olla.. kirjoitti:

        Joo kysy multakin joku kalastuksen valvoja kerran luppaa. Johon vastasin että kotiin on pitkä matka.En ttiä mitä ymmärsi kun lähti heti kävelemään eikä näkynyt enään.Mie tarkotin että lupa olisi voinut olla kotona.

      • kakkanen kalamies
        olla.. kirjoitti:

        osakaskin,kokouksiin et ole varmaankaan vaivautunut mennä.Jos olisit hiemankin ottanut asioista selvää,olisit tietoinen että kalastuskorttivaroja ohjataan kalastusalueille,jotka suorittavat varoilla istutuksia ja esim.vesistöjen kunnostuksia.

        Kaltaisesi varmaankin luistavat muistakin yhteisistä velvotteista.Saathan toki kalastuksenhoitomaksun hinnalla Alkosta muutaman kossun.Suosittelenkin harrastuksesi muuttamista kokonaan Alkon mannekiiniksi.
        Toivottavasti tapaamme kalavesillä.

        t:kalastuksenvalvoja

        Perhokalassakin ollaan Kainuun kosket kierretty viime kesän ja joissa ei oo näkynyt ollenkaan pyyntikokoista kalaa. Yksi istutus kesässä korkeintaan ja sen viikon aikana porukka onkii kaikki pois. Ei kuulemma ole rahaa istuttaa kun menee vissiin saunailtoihin ne luparahat. Kumminkin kävijöitä riittää ja porukka maksaa niihin paikkoihin ne luvat. Ja noihin suurempiin järviin ei kukaan istuta mitään. Kalastusluvat pitäis maksaa mut mitään hyödyllistä virkistyskalastukseen liittyvää parannusta ei tehdä. Taitaa valtion kalastuskorttirahat mennä vaan kalastuksenvalvojan palkkaan. Onpa hyötyä. Ruvetkaa lyömään sitä taimenta ja lohta niihin järviin reilusti niin porukka maksaa niistä kalastuskorteista ja luvista...kävijätkin lisääntyy. Lohilammille maksan kyllä luvan koska kalaa laitetaan säännöllisesti kävijämäärien mukaan ja sen kyllä huomaa kalansaannistakin. Ja ihan työssäkäyvä, veroja maksava kansalainen itsekin...eikä se rahasta ole kiinni vaan periaatteesta! Ei se valtiolta ole yhtään mitään pois jos sillon tällön muutaman kalan saa mutta siitä pitäs vielä maksaa. Vesialueiden luvat vielä jotenkin ehkä ymmärtää mutta valtion kalastuslupaa ei tajua.

      • Eunukki

        vaan virvelillä ja uistimilla. Ja sinunkin kuten toistenkin teikäläisten palkkoihin menee korttirahat joilla voisi istuttaa kaloja vesistöihin.

      • Kalastajia kusetetaan
        olla.. kirjoitti:

        osakaskin,kokouksiin et ole varmaankaan vaivautunut mennä.Jos olisit hiemankin ottanut asioista selvää,olisit tietoinen että kalastuskorttivaroja ohjataan kalastusalueille,jotka suorittavat varoilla istutuksia ja esim.vesistöjen kunnostuksia.

        Kaltaisesi varmaankin luistavat muistakin yhteisistä velvotteista.Saathan toki kalastuksenhoitomaksun hinnalla Alkosta muutaman kossun.Suosittelenkin harrastuksesi muuttamista kokonaan Alkon mannekiiniksi.
        Toivottavasti tapaamme kalavesillä.

        t:kalastuksenvalvoja

        Olen täysin tietoinen korttivarojen käytöstä, tai ainakin jos mitä herrojen puheisiin on uskomista. Paljon kyllä sanotaan varoja käytettävän kalakantojen ym. parantamiseen, mutta ei se meidän järvellä näy. Ei varmaan näy monella muullakaan järvellä, vaikka muuta puhutaan.

        En juo kossua, koska se on tarkoitettu ihmisille, joilla ei ole makuaistia.

        Tavataan vaan kalavesillä. Toivottavasti et kuitenkaan ole yhtä pieni ja hento kuin se viimekertainen valvoja, johon törmäsin Helsingissä. Huvittava, n. 1, 5 metriä "pitkä" vanha ukko kyllä esitti olevansa isompi kuin onkaan. Ehkä se valvojatitteli antoi miehelle sen kaivatun lisämetrin, kun niin koppavasti ja suureen ääneen käyttäytyi :D

      • uytrsh
        Eunukki kirjoitti:

        vaan virvelillä ja uistimilla. Ja sinunkin kuten toistenkin teikäläisten palkkoihin menee korttirahat joilla voisi istuttaa kaloja vesistöihin.

        ...on ihan tosiaan.
        Itse matkustan maalle kerran vuodessa ja venettömänä heittelisin korkeintaan rannalta ja siitäkö pitäisi maksaa??
        Heh heh,sanon minä.

        Olen samaa mieltä,että yhden vavan ja vieheen voisi kanniskella mukanaan ilman maksujakin.
        Ongella minä kyllä suuremmat saaliit olen saanut,siksikin kortin maksu tuntuu tyhmältä.

        On tosiaan sitten eri juttu,jos menen esim Tunsalle,siellä maksan korttini aina.

      • mielestäsi
        Kalastajia kusetetaan kirjoitti:

        Olen täysin tietoinen korttivarojen käytöstä, tai ainakin jos mitä herrojen puheisiin on uskomista. Paljon kyllä sanotaan varoja käytettävän kalakantojen ym. parantamiseen, mutta ei se meidän järvellä näy. Ei varmaan näy monella muullakaan järvellä, vaikka muuta puhutaan.

        En juo kossua, koska se on tarkoitettu ihmisille, joilla ei ole makuaistia.

        Tavataan vaan kalavesillä. Toivottavasti et kuitenkaan ole yhtä pieni ja hento kuin se viimekertainen valvoja, johon törmäsin Helsingissä. Huvittava, n. 1, 5 metriä "pitkä" vanha ukko kyllä esitti olevansa isompi kuin onkaan. Ehkä se valvojatitteli antoi miehelle sen kaivatun lisämetrin, kun niin koppavasti ja suureen ääneen käyttäytyi :D

        on myös riistanhoitomaksu,vakuutukset,sähkölasku,verot?
        Varmaankin varastat kaupastakin,koska onhan hinnatkin kusetusta.
        Hupiukkoina pidän naurettavuuksiin meneviä muka kalastajia,jotka eivät saituuttaan tai köyhyyttään maksa kalastuksenhoitomaksua.
        Todellisten kalamiesten/-naisten kanssa tällaisilla pelleillä ei ole mitään tekemistä.
        Oikein mielitehtäväni onkin käräyttää moisia "kalastajia".

        t:kalastuksenvalvoja

      • Kalastajia kusetetaan
        mielestäsi kirjoitti:

        on myös riistanhoitomaksu,vakuutukset,sähkölasku,verot?
        Varmaankin varastat kaupastakin,koska onhan hinnatkin kusetusta.
        Hupiukkoina pidän naurettavuuksiin meneviä muka kalastajia,jotka eivät saituuttaan tai köyhyyttään maksa kalastuksenhoitomaksua.
        Todellisten kalamiesten/-naisten kanssa tällaisilla pelleillä ei ole mitään tekemistä.
        Oikein mielitehtäväni onkin käräyttää moisia "kalastajia".

        t:kalastuksenvalvoja

        Vakuutukset ja sähkölaskut eivät ihan taida käydä vertailukohteiksi tässä asiassa, sillä niissä saa maksuille selvän vastineen.

        Kalastusmaksua voidaan pitää järkevänä vain silloin, jos valtio tai esim. yksityinen taho antaa sille näkyvää vastinetta. Järvet, lammet, tms. joissa ei valtion tai muiden toimesta ole tehty mitään istutuksia, eivät terveen järjen mukaan ole maksullisia kalapaikkoja.

        Myöskään järvet, lammet, tms, joissa ei tehdä mitään muutakaan kalastajaa hyödyttävää, eivät myöskään kuulusi olla maksullisia. Mutta näin vain on, sillä valtion ahneus on loputon ja kalalakeja laativien virkamiesten yksinkertaisuus mittaamaton.

        Järvi- ja lampikalastus on saatava jokamiehenoikeudeksi. Ne muutamat tuhannet kalastajat, jotka kesän aikana satunnaisesti uistimiaan uittavat, eivät pysty Suomen vesialuieta kaloista tyhjentämään.

        Älä suotta anna tuon tittelisi nousta päähän, sillä vaikutat aika lapselliselta ja muiden rummunlyöntien tahtiin hyppivältä.

      • mainiosti!

        Paljonko siitä muuten saa, jos pistooli vahingossa laukeaa ja osuu esim. kalastuksenvalvojaan?

        Saako saman 10- vuotta niin kuin ihmisestä, vai otetaanko huomioon lieventävien asianhaarojen vallitessa tapahtunut akuutti kramppi etusormen koukistajalihaksessa?

    • 500

      Kalastelen etelä-suomen läänin alueella joitakin kertoja kesässä ja sitten vierailut pariksi päiväksi sukulaisille toiseen lääniin niin johan tulee muutamalle kalalle(hauki)hintaa. Tätä systeemiä pitäisi kehittää siten että olisi vain yksi valtakunnallinen lupa ja se olisi siinä. Käsittääkseni Ruotsissa on joku tällainen lupamaksujärjestelmä käytössä.

    • Norjassa..

      Muistelen, että Ruotsissa, Norjan lisäksi saa merialueella kalastaa yhdellä siimavieheellä maksutta.
      Näin se pitäisi meilläkin olla.

      Jospa joku osaisi tulkita mikä on EU:n kanta näihin asioihin.

      Suomessa on liikaa näitä rahastusautomaatteja.

      En lunasta kalastuskorttia minäkään, sillä kalastan ainoastaan lomareissulla Norjassa.

      • kalastin

        siellä paljon ja muutama vuosi sitten ainakin lupa maksoi ainoastaan 300 kruunua koko vuodeksi ja sillä sai kalastaa lohikaloja vaikka yötä-päivää niin paljon kuin jaksoi. Tuo hinta ei ole nyt tämänpäivän kurssin mukaan lähellekään 30 euroa joten halpaa oli ja kalaa tuli.
        Siitäkin syystä jurppii kun tuli muutettua takaisin tänne roistouksen maahan.

      • johaon
        kalastin kirjoitti:

        kyllä tuntuu olevan köyhää tämä suomen kansa tai ainakii niin sanotut "kalamiehet"jos ei kehtaa eikä raski yhtä parin kympin lupaa ostaa...tuskin siite kannattaa niitä viimesiä pennosia niihi virveleihinkää laittaa...menkää kalatiskiltä hakemaan itellenne lahnat ni ei tarvii vinkua jostai luvasta...

      • Urpå
        johaon kirjoitti:

        JAA ETTÄ KÖYHÄÄ SAATANA!??! OSTASIN KYLLÄ JOS VAAN YKS RIITTÄS MUT SIT SAATANA JOKA HELVETIN LÄTÄKKÖÖN OMA LUPA!!! SIINÄ TULEE KUULE PARILLE LAHNALLE HINTAA KUN KOKO MAATA KIERTÄÄ!!!

    • "järjettömyys"?

      Samaa mieltä aloittajan kanssa.

      Tuo kalastuslupa (virveli) pitäisi mielestäni kuulua jokamiehenoikeuksiin.

      Itse heittelen uistinta huvin vuoksi ja mahdolliset ”saaliit” päästän takaisin järveen kasvamaan. Samaisella järvellä onkii kesäisin joukko (ulkomaalaisia) komennusmiehiä ja kaikki mitä ylös nousee viedään pois, eikä heidänkään tarvitse maksaa mitään kalastuslupia, koska käyttävät onkea, sama oikeus olisi minullakin, mutta pidän enemmän virvelöinnistä.

      Minulle tuo virvelin käyttö on pelkkä harrastus, yhtään kalaa en ole kotiini tuonut, enkä näe mitään järkeä maksaa kalastuslupaa virvelin käytölleni? Mikäli joku lupatarkastaja vie ”honkkarista” ostamani kelan, vavan ja kaikki viisi uistintani niin tarpeeseen menee.

      Olen ollut sairaseläkkeellä kohta 3 vuotta ja tuo uistimen heitto on ainoa liikuntaharrastus, mitä vielä jaksan tehdä.

      Jos otan koukut pois uistimistani, niin saanko silloin virvelöidä ilman kalastuslupaa? Siitä olisi sekin hyöty, ettei mahtava uistinarsenaalini kokisi menetyksiä ainakaan pohjaan jäämisen vuoksi.

      Viehekalastusmaksua en tule koskaan maksamaan. Kalastuksenhoitomaksun maksaisin mielelläni, jos saisin sillä jatkaa nykyistä harrastustani oikein luvan kanssa, nyt sekin jää maksamatta.

      Olisikohan näissä lupamaksuissa jotain korjattavaa? Itse ainakin uskon, että moni ilman lupaa kalastava maksaisi tuon kalastuksenhoitomaksun satunnaisesta virvelöinnistään.

    • vinkki välinehankintaan

      Kun näet epäilyttävän kalastajan (kenellä on mielestäsi liian hyvät kalastusvehkeet), niin esiinny vakuuttavasti kalastuksen valvojana, hyvällä onnella saat roiston kiinni itse teossa ja hyvät kalastusvälineet vaihtaa omistajaa! Suosittelen lomamatkoilla harrastettavaksi sivubisnekseksi.

      Tässä on kuva virkaatekevästä kalastuksenvalvojasta:
      http://www.aijaa.com/v.php?i=4247673.jpg

    • Flamer1

      Tupla maksua en ymmärrä, muutenhan käytäntö on normaali eli valtio ei voi sallia kansalaisten harrastaa mitään aikaa vievää puuhaa mistä ei koidu kuluja ja sitä kautta verotuloja..
      eli kaikki viihdyke on verolle pantava :)

      Jos kukaan ei harrastaisi mitään Suomessa, valtio todennäköisesti asettaisi veron hengittämiselle..

    • lupaviidakko

      Kyllä tämä lupakäytäntö on niin perseestä, että taijan jättää koko helevetin homman rkp.:n huostaan . Ostin tuon valtion "koko maata kattavan" vieheluvan, siinä uskossa, että sillä saa kalastella nuissa pikku jokiissa. mutta nyt selevisi jälakikäteen, että nuo parhaat on jätetty ulkopuolelle,. siis muuallakin kun kolmen pohjosen kunnan alueella. harhaanjohtamista koko homma.

      Saisivat nuo herrat eduskunnassa loputaki semmosen kalastuslain aikaseksi, että vois nauttia tuosta harrastukseta, eikä tarvis laukata joka helevetin koskenpätkille lupija norkoilemassa. Ei loppus kalat tästä suomen maasta vaikka annettas kaikille suomen kansalaisille vapaa kalastusoikeus. kuka niitä enempää tarvii??

      • luvat kuntoon

        niinhä se on että suomessa on liian pienet rangaistukset ilman lupaa kalastamisessa...esim jossain maissa rapsahtaa heti 10 000 egee sakkoo luvatta kalastamisesta...ei sen jälkeen luulis parin kympin lupa paljo tuntuvan...norjassa esim nämä hommat on jo kunnossa...jospa tänne saatas samat lait ni loppus tuo veivuu...

      • Veronmaksaja, my 5 cents
        luvat kuntoon kirjoitti:

        niinhä se on että suomessa on liian pienet rangaistukset ilman lupaa kalastamisessa...esim jossain maissa rapsahtaa heti 10 000 egee sakkoo luvatta kalastamisesta...ei sen jälkeen luulis parin kympin lupa paljo tuntuvan...norjassa esim nämä hommat on jo kunnossa...jospa tänne saatas samat lait ni loppus tuo veivuu...

        Kerätään vesienhoitomaksu verojen muodossa kaikilta tasapuolisesti.
        Näin maksu on pienempi, rahaa saadaan enemmän vesien hoitoon/kalojen istutukseen. Kaikki voittavat. Ja jos ei halua kalastaa niin ehkä lapsesi aikoinaan haluavat, joten olisi mukavaa jos vesissä olisi elämää vielä heidän aikanaankin.
        Lisäksi on mielestäni reilumpaa maksaa hoidosta vaikka 10€ vuosi vaikka ei edes kalastaisi, kuin että joutuu maksamaan 30€ euroa jos haluaa käydä kerran kalassa tai vaikka ravustamassa.

        Jos kerran televisiolupa sisällyttää veroihin niin eiköhän se vesienhoitokin sitten.

    • lupa on ..

      tullut lunastettua liki joka vuosi. Tällähetkellä pistää kyllä miettimään koko touhun mielekkyys. Harrastan mielelläni uistelua, mutta kun noilla kahdella maksetulla luvalla ei saa uistella. Eikä edes vaikka maksaisi kymmeneen kertaan.

      Tai siis saa uistella yhdellä vavalla, mikä taas ei ole yhtään mitään harrastamista. Asialla ei ole mitään tekemistä saaliiden kanssa, vaan kyse on kalastamisen mielekkyydestä. Monen vavan hoitamisesta juuri penkkoja hipoen yms.

      En ota koskaan enempää kalaa, kuin mitä syön. Monesti myös jigittelemällä esim. kuha/ahven parvia saadaan monikymmenpäisiä saaliita.
      En koskaan ota tällaisia saaliita, vain muutaman ruokakalan. Minua suoraan sanottuna vituttaakin tämä käytäntö, että ongella tai jigillä saa ottaa vaikka 100 kalaa, mutta minä en saa harrastaa vetouistelua kunnolla esim. 4 - 5 vavalla. Kyse on pelkästä mielenkiinnosta lajia kohtaan.

      Kyllä nuo kalastuksenvalvojat voi työntää lupansa niin syvälle perseeseensä ku menee.

    • kalastaa.

      Minusta tuo kommetti oli täysin asiaton, toisaalta ihmiset jotka on varustettu tollasella asenteella, pääsevät vain tuohon asemaan ja sekös niitä vituttaa.
      Tulepa käymään höytiäisellä ja kysy lupaa niin saat selkääs saatanan kuilukaula.

      (on myös riistanhoitomaksu,vakuutukset,sähkölasku,verot?
      Varmaankin varastat kaupastakin,koska onhan hinnatkin kusetusta.
      Hupiukkoina pidän naurettavuuksiin meneviä muka kalastajia,jotka eivät saituuttaan tai köyhyyttään maksa kalastuksenhoitomaksua.
      Todellisten kalamiesten/-naisten kanssa tällaisilla pelleillä ei ole mitään tekemistä.
      Oikein mielitehtäväni onkin käräyttää moisia "kalastajia".

      t:kalastuksenvalvoja)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      56
      1968
    2. Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille

      Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?
      Ikävä
      165
      1678
    3. Heikki Silvennoinen ( Kummeli)

      Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on
      Kotimaiset julkkisjuorut
      70
      1398
    4. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      241
      1357
    5. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      228
      1295
    6. Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?

      Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk
      Pyhäjärvi
      339
      1169
    7. Mitä toivot

      ensi vuodelta? :)
      Ikävä
      128
      1155
    8. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      78
      1106
    9. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      316
      1080
    10. IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!

      Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel
      Maailman menoa
      336
      1070
    Aihe