Mitä puuhaavat ja osaavat? Nukkuvatko hyvin, miten syövät?
Mitä kuuluu 9 kuisille?
4
238
Vastaukset
- Mammuli~2008
Meillä poika on nyt viikon verran yli neljä kuukautta.
Iltaisin aloittaa iltamaidon ottamisen 10 aikoihin, johon sitten nukahtaa ja imuttelee noin puolituntia. Yöllä herää 3-4 aikaan maidolle ja aamulla noustaan 8 aikoihin. Hieman päivästä riippuen nukkuu joko yhdet pitkät (3-4 tuntia) tai parit lyhemmät päikkärit (1-2 tuntia).
Meillä syödään kiinteita 5 kertaa päivässä sormiruokaillen, jonka lisäksi imetän useamman kerran. Aamu- ja iltapalalla syödään Talkkunamuroja ja marjoja. Kaksi kertaa päivässä poika syö vaihtelevasti pastaa, perunaa, kasviksia, lihaa, kalaa ja kanaa. Välipalalla syö iltapäivällä ruisleipää ja hedelmää.
Tosi pieniruokainenhan tuo meidän poika ikäisekseen on, mutta painoa hänellä kuitenkin on jo 10 kiloa, että sen puolesta ei ole huolta.
Mahan toiminnan kanssa meillä on ollut ongelmia, mutta nyt olemme kuitenkin päässeet siihen että maha toimii päivittäin vaikka aika kovalla onkin.
Meillä poika istuu tomerasti tuetta, ryämii, osaa jonkin verran kontata ja nousee ketterästi tukea vasten seisomaan. Pinesettiotteen on osannut jo useamman kuukauden. - kesä-äippä08
Oppi jo vajaa 8 kk konttaamaan. Menee rappusia vauhdilla ylös, nousee tukea vasten ja osaa kiivetä omalle lasten kokoiselle tuolilleen. Ottaa askelia tukea vasten ja kävelee hienosti kävelykärryn kanssa.
Nukkuu yöt ihan hyvin. Nyt vaan muuttunut rytmi aikaisemmaksi kun oltiin sairaana.
Nukkuu kahdet päikkärit. Vuorokauden aikana unta taitaa kerääntyä aika tasan 12 h.
Kaikki ruoka maistuu neidille. Ja ruokaa menisi vaikka kuinka paljon! Oli neuvolassa viime mittauksessa 70,5 cm ja painoi 8600gr. Oli tiputtanut hieman painoa kun oltiin lähes viikon vatsataudissa ja tietysti on lähtenyt liikkumaan.- valois*
meidän 9kk ei ole kiinnostunut ollenkaan liikkumisesta. Osaa toki kääntyä ja nousta konttausasentoon, mutta ei ole kiinnostunut ollenkaan. Makoilee selällään ja leikkii, tai istuu. Itse ei osaa nousta istumaan. Sohvalla ja sängyssä nousee seisomaan, jos saa jostain tukevasti kiinni. Ei kävele edes tukien.
Osaa ryömiä, vaan ei halua olla lattialla.
keskittyy enimmäkseen puhumiseen ja kaikenlaisten äänten tuottamiseen, osaa sanoa äiti ja isi ja muutaman muunkin sanan ja käyttää niitä oikeissa tilanteissa.
Nukkuu yhdet päiväunet, joskus kahdet ja yöunet on klo 22-8, heräilee pari kertaa yössä. Kaikki ruoka maistuu ja äidinmaitoa juo, joskus vettä.
- hebuli08
Meillä neiti 75cm pitkä ja painaa n.10kg, tosin 4 pv:n vatsatauti verotti jonkin verran painoa. Oppi juuri konttaamaan ja muutaman viikon on osannu nousta mahaltaan istumaan ja siitä konttausasentoon. Nauraa hekottaa isoon ääneen, naksuttaa kielellä, osaa vilkuttaa ja suuttuu jos ottaa lelun tms pois. Nukkuu 19.30- 06 ja kahet päikkärit päivässä, unta varmaan sellaset 14h vrk:ssa.
Ei vierasta juuri ollenkaan, miehiä hiukan aristelee eka. Syö kaikkea mitä tarjoaa, syö myös itse sormiruokaa. 5 kertaa päivässä annan ruokaa ja janojuomaksi vettä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874108Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242921No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452320- 341321
- 10909
- 131885
- 6874
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12822Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124766- 11760