Jospa se Hallelujaa on lukenut paljon Lutheria kun puhdas oppi on mukaan tarttunut ja kielenkäytössäkin vähän samoja viitteitä.. ;)))
Ihmekös tuo jos hermot menee kun eivät ihmiset ymmärrä mitään uskonasioista vaikka ikänsä ovat seurapenkkejä kuluttaneet. Se HENGELLINEN PENSEYS ärsyttää: Ei oteta totuudesta selvää, mutta ollaan heti vääryyttä haukkana puolustamassa!
Lutherin kielenkäyttö
71
1521
Vastaukset
- !Hallelujaa
Kyllä minä teen työtäni iloiten. Mistä kummasta tuollainen harhakäsitys on peräisin, että olisin hermostunut?
Eihän tämä ole minun elämäni, vaan ainoastaan harrastus. Sitä paitsi elämänkokemusta on jo sen verran että ihmisten reaktiot eivät hämmästytä.
Tarkoituskin on nimeomaan voimakkain sanakääntein potkia väki liikkeelle. Minä en pidä lainkaan kultivoidusta teeskentelyn lässytyksestä, koska tiedän mikä pommi sen alla makaa yksilöissä, räjähdystä odottaen.
Itse olen prosessit käynyt ja sinut itseni kanssa. Hyväksyn itseni juuri sellaisena kun olen, ja sellaisena kun Jumala on minut hyväksynyt ja lapsekseen ottanut vajaa 60 vuotta sitten.
Saara on ihan kiva rouva(?) een siksi tätä kirjoita. Osaat sopivasti seisoa rinnalla kovan paikan tullen. Ja sinulla on myös rohkeutta pitää Jeesuksen lippua kohotettuna. Jeesuksen todistajia kaivataan riveihin. MOni joka on asioista perillä väistyy koska hyljätyksi tulemisen pelko voittaa.
Monilla on pelko: "Jos avaan suuni, niin minua ei sen jälkeen pidetä enää kristittynä". Tätä voimme kutsua myöskin nimellä ihmispelko, se sitoo tehokkaasti paulaan ne ihmiset joille on tärkeätä se mitä muut heistä ajattelevat ja kenties ääneen lausuvat. Ne joille Jumalan armo ja Kristuksen rakkaus ovat tärkeimpiä arvoja viis veisaavat siitä mitä muut ihmiset heistä ajattelevat.
Jumala on Kristuksen kautta lapsekseen ottanut, Pyhällä Hengellään pyhittänyt ja antanut kaikki synnit anteeksi. Se suututtaa saatanaa ja hänen palveluksessaan toimivia ihmisiä suunnattomasti.
On aivan luonnollista että raivon vaahto tippuu suupielistä, kun he NIMETTÖMINÄ panettelevat Jumalan lapsia ja valehtelevat heistä suut ja silmät täyteen.- Saara
kirjaimellisesti, että hermot menisivät :) Minäkin inhoan sitä kun niin harvat kirjoittavat nimimerkillä. Silloin on niin helppo olla kuin kameleontti.
Täytyy vain toivoa ja rukoilla että es.lest. seurakunnassakin heräisi enemmän ihmisiä totuudentuntoon. Ja etteivät he silloin olisi vaiti, vaan julistaisivat oikeaa vapautta, josko joku vielä pääsisi ihmisopin kahleista irti.
Kyllä se perkele meidät uudestisyntyneet tunnistaa ja hyökkäilee sen mukaan. Mutta se on vain hyvä: ollaan osuttu oikeaan! - teutatess
Saara kirjoitti:
kirjaimellisesti, että hermot menisivät :) Minäkin inhoan sitä kun niin harvat kirjoittavat nimimerkillä. Silloin on niin helppo olla kuin kameleontti.
Täytyy vain toivoa ja rukoilla että es.lest. seurakunnassakin heräisi enemmän ihmisiä totuudentuntoon. Ja etteivät he silloin olisi vaiti, vaan julistaisivat oikeaa vapautta, josko joku vielä pääsisi ihmisopin kahleista irti.
Kyllä se perkele meidät uudestisyntyneet tunnistaa ja hyökkäilee sen mukaan. Mutta se on vain hyvä: ollaan osuttu oikeaan!Hyvä Saara: Kameleontti oli hyvä vertaus, niitä on kymmeniä joka päivä.
- teutatess
Etkö muistanut,että Jumala valitsi jo meidät, kun loi mailman, omalla Jumalallisella tavallaan Hän sen teki, laski kaikkien päivät? jopa hiukset, yksikään hius ei meistä putoo ettei Hän sitä tiedä, ja tämä kaikki on loppuva kohta, loppu on lähempänä kuin koskaan ennen .
Niin monilla on pelko avata suunsa, ja eivät lainkaan muista, Jeesuksen sanoja joka häpeää ilmoittaa minut, sen minäkin häpeän ilmoittaa Taivaallisen Isäni luona. Tahi Kirjoittavat tänne, ilman mitään nimimerkkiä, ja toiset virlä haukkuvat ja panettelevat jopa raamattua, luulevatko he, että Jeesus katsoo sormien läpisellaista teko peliä ja vastuuttomuutta. - pippuri
teutatess kirjoitti:
Etkö muistanut,että Jumala valitsi jo meidät, kun loi mailman, omalla Jumalallisella tavallaan Hän sen teki, laski kaikkien päivät? jopa hiukset, yksikään hius ei meistä putoo ettei Hän sitä tiedä, ja tämä kaikki on loppuva kohta, loppu on lähempänä kuin koskaan ennen .
Niin monilla on pelko avata suunsa, ja eivät lainkaan muista, Jeesuksen sanoja joka häpeää ilmoittaa minut, sen minäkin häpeän ilmoittaa Taivaallisen Isäni luona. Tahi Kirjoittavat tänne, ilman mitään nimimerkkiä, ja toiset virlä haukkuvat ja panettelevat jopa raamattua, luulevatko he, että Jeesus katsoo sormien läpisellaista teko peliä ja vastuuttomuutta.Ei katso läpi sormien, näin on. Tekohurskaus on kauhistus minulle ainaski
- !Hallelujaa
Saara kirjoitti:
kirjaimellisesti, että hermot menisivät :) Minäkin inhoan sitä kun niin harvat kirjoittavat nimimerkillä. Silloin on niin helppo olla kuin kameleontti.
Täytyy vain toivoa ja rukoilla että es.lest. seurakunnassakin heräisi enemmän ihmisiä totuudentuntoon. Ja etteivät he silloin olisi vaiti, vaan julistaisivat oikeaa vapautta, josko joku vielä pääsisi ihmisopin kahleista irti.
Kyllä se perkele meidät uudestisyntyneet tunnistaa ja hyökkäilee sen mukaan. Mutta se on vain hyvä: ollaan osuttu oikeaan!Todellinen vilpitön rakkaus on Jeesuksessa.
Kun sinä olet Jeesuksessa ja minä olen Jeesuksessa, niin meillä on silloin vilpitön rakkaus keskenämme ja me ylistämme Kristusta yhdessä. Jeesus on Herra. Jeesus on Vapahtaja. Jeesus lunastaa Jumalan ihmiskunnalle antamat ERMON lupaukset. Rakastava ei vikoile, vaan hän antaa anteeksi.
Iloitsen sinusta Saara. Olet napakka ja horjumaton Jeesuksen todistaja. Ihminen jolla on lahja antaa anteeksi toisen (minunkin) heikkoudet ja puutokset, ja lahja nähdä olellinen ihmisen elämässä.. rakkaus joka peittää rikokset. !!!agapee!!
Lueppa seuraava: Tekstit ovat lestadiolaisten käyttämästä Bibliasta vuodelta 1776. Lizeliuksen käännös.
Sananl. 10:12 Viha riidan saattaa, mutta rakkaus peittää kaikki rikokset.
1. Piet. 4:8 Mutta ennen kaikkia pitäkäät keskenänne palava rakkaus; sillä rakkaus peittää paljon rikoksia. - Jalmari
teutatess kirjoitti:
Etkö muistanut,että Jumala valitsi jo meidät, kun loi mailman, omalla Jumalallisella tavallaan Hän sen teki, laski kaikkien päivät? jopa hiukset, yksikään hius ei meistä putoo ettei Hän sitä tiedä, ja tämä kaikki on loppuva kohta, loppu on lähempänä kuin koskaan ennen .
Niin monilla on pelko avata suunsa, ja eivät lainkaan muista, Jeesuksen sanoja joka häpeää ilmoittaa minut, sen minäkin häpeän ilmoittaa Taivaallisen Isäni luona. Tahi Kirjoittavat tänne, ilman mitään nimimerkkiä, ja toiset virlä haukkuvat ja panettelevat jopa raamattua, luulevatko he, että Jeesus katsoo sormien läpisellaista teko peliä ja vastuuttomuutta.Osoitteletko minua kentis? Kun on saanut elää liki kahdeksan kymmentä vuotta ja on kuullut ja nähnyt raamatun sanan täytön yrittäjiä, niin kyllä sitä jo omiakin käsityksiä asioista on.
Mutta pää asia on, että tunnustamme yhteisen Jumalamme ja hänen armonsa.
Jokaiselle ihmiselle on luotu oma paikkansa, olivat he sitten hapannaama raakkujia tai muuten toisten arvostelijoita. Kai kaikella on tarkoituksensa. Ihminen pelastaa itsensä maanpäällä kuin myös sen jälkeenkin teoillaan, tai ei. - Jalmari
!Hallelujaa kirjoitti:
Todellinen vilpitön rakkaus on Jeesuksessa.
Kun sinä olet Jeesuksessa ja minä olen Jeesuksessa, niin meillä on silloin vilpitön rakkaus keskenämme ja me ylistämme Kristusta yhdessä. Jeesus on Herra. Jeesus on Vapahtaja. Jeesus lunastaa Jumalan ihmiskunnalle antamat ERMON lupaukset. Rakastava ei vikoile, vaan hän antaa anteeksi.
Iloitsen sinusta Saara. Olet napakka ja horjumaton Jeesuksen todistaja. Ihminen jolla on lahja antaa anteeksi toisen (minunkin) heikkoudet ja puutokset, ja lahja nähdä olellinen ihmisen elämässä.. rakkaus joka peittää rikokset. !!!agapee!!
Lueppa seuraava: Tekstit ovat lestadiolaisten käyttämästä Bibliasta vuodelta 1776. Lizeliuksen käännös.
Sananl. 10:12 Viha riidan saattaa, mutta rakkaus peittää kaikki rikokset.
1. Piet. 4:8 Mutta ennen kaikkia pitäkäät keskenänne palava rakkaus; sillä rakkaus peittää paljon rikoksia.Rakastakaa myös vihollisianne, heitä ketkä ajattelevat toisin tämän elämän ja sen lopun onnellisuuden. Ei millään pahalla, mutta taas nähdään kun kaksi naista ei ole vaijennut seurakunnassa, vaan on lyöttäytynyt yhteen toisiansa kehumaan. Nyt hapanaama raakkujat saa kaksinkertaista kyytiä.
- !Hallelujaa
Jalmari kirjoitti:
Rakastakaa myös vihollisianne, heitä ketkä ajattelevat toisin tämän elämän ja sen lopun onnellisuuden. Ei millään pahalla, mutta taas nähdään kun kaksi naista ei ole vaijennut seurakunnassa, vaan on lyöttäytynyt yhteen toisiansa kehumaan. Nyt hapanaama raakkujat saa kaksinkertaista kyytiä.
Ei ole olemassa muuta rakkautta kuin Jeesus Kristus. Kun todistamme hänestä olemme oikealla tiellä myös rakkauden suhteen.
Sellaista rakkautta emme missään tapauksessa tavoittele, jota sinä (ilmeisesti) olet odottamassa, että vaikenemme Kristuksessa ja alamme lässyttää kultivoituja juttuja, mukavia kaffeetarinoita, niitä ja näitä, että saatana saa maata itse kunkin sisikunnassa rauhassa.
Silloin eivät sydämet kohtaa, syntyy yhteys jonka pääasiallinen käyttövoima on hyljätyksitulemisen pelossa. En voi paljon puhua siitä mitä itse koen ja ajattelen, koska tuo ei enää pidä minua sen jälkeen kristittynä.
Kaikkilla on hymyilevat teatterinaamiot (maskit) kasvoillaan, mutta sydämet etäällä toinen toisistaan.
Kun on parempaa saanut kokes, silloin ei tällainen moska enää tyydytä. Piste. - !Hallelujaa
Jalmari kirjoitti:
Osoitteletko minua kentis? Kun on saanut elää liki kahdeksan kymmentä vuotta ja on kuullut ja nähnyt raamatun sanan täytön yrittäjiä, niin kyllä sitä jo omiakin käsityksiä asioista on.
Mutta pää asia on, että tunnustamme yhteisen Jumalamme ja hänen armonsa.
Jokaiselle ihmiselle on luotu oma paikkansa, olivat he sitten hapannaama raakkujia tai muuten toisten arvostelijoita. Kai kaikella on tarkoituksensa. Ihminen pelastaa itsensä maanpäällä kuin myös sen jälkeenkin teoillaan, tai ei.Tarkoitatko ettei sinulla itselläsi ole ollut monensorttisia Raamatun sanan täyttöyrityksiä?
Kahdeksankymmentä vuotta olet seurannut sivusta kun toiset yrittävä? Seuratessasi näitä yrittäjiä, sinulle on syntynyt omiakin käsityksiä asioista. Näin sinä tuoeea kerroit.
Kysymykseni kuuluu: Kertoisitko meille lyhyesti omasta HENKILÖKOHTAISESTA suhteestasi Jeesukseen Kristukseen.
Tämä suhde on nimittäin ainoa olellinen asia koko kristinuskossa. Jos sinä olet tullut vanhurskaaksi uskosta Kristukseen, niin sinulla on rauha Jumalan kanssa.
Takaan.., omaan kokemukseeni vedoten, että VASTA se muuttaa ihmisen olemuksen, kun hän saa LAHJANA ILMAN OMIA ANSIOITAAN Jumalan vanhurskauden, sisäisen rauhan, varmuuden syntiensä anteeksiantamuksesta, Jumalan lapseudesta ja iankaikkisesta pelastuksesta.
Niin kauan kun sinun pelastuksesi riippuu vähäisessäkin määrin sinun omista
"kevätjuhlaliikkeistäsi", niin sinä olet vielä kaukana Kristuksesta. Elät silloin lainvanhurskaudessa, mutta et uskonvanhurskaudessa. Ja näitä ihmisiä ei ole vähän lestadiolaisuudessa jotka elävät lainvanhurskaudessa. Sen välittömänä seurauksena on päälle näkyvä lakihenkisyys, viha, epävarmuus pelastuksesta, eristäytyminen muista kristityistä, pelko, itsehalveksunta, itsesääli, itsensä mitätöiminen, ihmisten orjuuteen taipuminen ja paljon muuta. Nämä merkit ovat vahvoja valitettavasti hyvin monen kristityn elämässä ja vaelluksessa. Ja pahinta tässä on että tuollaista tilaa pidetään Jumalan sanan mukaisena tilana. - Saara
Jalmari kirjoitti:
Osoitteletko minua kentis? Kun on saanut elää liki kahdeksan kymmentä vuotta ja on kuullut ja nähnyt raamatun sanan täytön yrittäjiä, niin kyllä sitä jo omiakin käsityksiä asioista on.
Mutta pää asia on, että tunnustamme yhteisen Jumalamme ja hänen armonsa.
Jokaiselle ihmiselle on luotu oma paikkansa, olivat he sitten hapannaama raakkujia tai muuten toisten arvostelijoita. Kai kaikella on tarkoituksensa. Ihminen pelastaa itsensä maanpäällä kuin myös sen jälkeenkin teoillaan, tai ei.sinunkin kohdallasi Jalmari! Kirjoitit: "Ihminen pelastaa itsensä maanpäällä kuin myös sen jälkeenkin teoillaan, tai ei."
Korkea aika olisi sinunkin rukoilla että saisit omakohtaisen elävän uskon joka perustuu siihen että JEESUS pelastaa!
Valitettavvasti Jumala ei noteeraa sinun tekojasi, ainoastaan Jeesuksen teon: sovitustyön ristillä! - Korkea aika sinunkin rukoilla
Saara kirjoitti:
sinunkin kohdallasi Jalmari! Kirjoitit: "Ihminen pelastaa itsensä maanpäällä kuin myös sen jälkeenkin teoillaan, tai ei."
Korkea aika olisi sinunkin rukoilla että saisit omakohtaisen elävän uskon joka perustuu siihen että JEESUS pelastaa!
Valitettavvasti Jumala ei noteeraa sinun tekojasi, ainoastaan Jeesuksen teon: sovitustyön ristillä!Tee parannus ja usko evankeliumi. Silloin saa rauhan ja ilon sydämeen, eikä tarvitse kuunnella kaikenlaisia puskevia keitureita.
- !Hallelujaa
Korkea aika sinunkin rukoilla kirjoitti:
Tee parannus ja usko evankeliumi. Silloin saa rauhan ja ilon sydämeen, eikä tarvitse kuunnella kaikenlaisia puskevia keitureita.
Ihana Jeesuksen kristuksen sanan todistaja, Jumalan lapsi ja horjumaton Kristuksen opissa.
Hänestä on elävä Pyhän Hengen todistus minunkin sydämessäni, että hän on Jumalan lapsi
Aamen!
Kehtaatkin itsehyväinen ja saastainen omavanhurskas panetella Kristuksen todistajaa tuolla tavalla!! - !Hallelujaa
!Hallelujaa kirjoitti:
Ihana Jeesuksen kristuksen sanan todistaja, Jumalan lapsi ja horjumaton Kristuksen opissa.
Hänestä on elävä Pyhän Hengen todistus minunkin sydämessäni, että hän on Jumalan lapsi
Aamen!
Kehtaatkin itsehyväinen ja saastainen omavanhurskas panetella Kristuksen todistajaa tuolla tavalla!!__________
- Pottunen
Ai ai, olet sinä huvittava, mutta vakavasti ajatellen, niin etsi oikea usko itsellesi.
Et sinä tuollaisena paholaisen orjana, rakkaudettomana raakkuna saa muuta mammonaa kun " hermoheikon" maineen ja Jumalastakin se on kaukana, jos et todellakaan sitä rakkautta löydä.
Luther kirjoitti Raamatunkin kansalle luettavaksi ( vaikka se sinulle myrkkyä tuntui olevankin) rakkaudesta.
Mistä rakkaus on lähtöisin ?
Kyllä se Jumalalta on.
Mistä on rakkaudettomuus?
Perkeleeltähän se.
Mieti ! - Pottunen
Saara kirjoitti:
kirjaimellisesti, että hermot menisivät :) Minäkin inhoan sitä kun niin harvat kirjoittavat nimimerkillä. Silloin on niin helppo olla kuin kameleontti.
Täytyy vain toivoa ja rukoilla että es.lest. seurakunnassakin heräisi enemmän ihmisiä totuudentuntoon. Ja etteivät he silloin olisi vaiti, vaan julistaisivat oikeaa vapautta, josko joku vielä pääsisi ihmisopin kahleista irti.
Kyllä se perkele meidät uudestisyntyneet tunnistaa ja hyökkäilee sen mukaan. Mutta se on vain hyvä: ollaan osuttu oikeaan!Rukoushuoneella Jumalansanaa ja miettisit, että mistä siinä sanotaan ja miksi, niin et kääntyisi väärään suuntaan.
On niin, että henkisesti sairas ihminen sairastuttaa ympäristönsä.
Ole varovainen.
..rakkaudella Pottunen. - Pottunen
teutatess kirjoitti:
Hyvä Saara: Kameleontti oli hyvä vertaus, niitä on kymmeniä joka päivä.
Nimimerkki on tavallaan huonokin asia, sillä se selvästi myös asettaa ennakkoasenteita.
Tästä syystä meitäkin on neuvottu, että pyrkikää niiden perään, jotka ylhäällä ovat.
Minusta asiat ovat tärkeitä, ei niinkään ihmiset. - Pottunen
Jalmari kirjoitti:
Rakastakaa myös vihollisianne, heitä ketkä ajattelevat toisin tämän elämän ja sen lopun onnellisuuden. Ei millään pahalla, mutta taas nähdään kun kaksi naista ei ole vaijennut seurakunnassa, vaan on lyöttäytynyt yhteen toisiansa kehumaan. Nyt hapanaama raakkujat saa kaksinkertaista kyytiä.
Kyllä, Jalmari on terävä huomioitsija.
Ei pahalla, mutta alkoi naurattamaan .. - Pottunen
!Hallelujaa kirjoitti:
Ei ole olemassa muuta rakkautta kuin Jeesus Kristus. Kun todistamme hänestä olemme oikealla tiellä myös rakkauden suhteen.
Sellaista rakkautta emme missään tapauksessa tavoittele, jota sinä (ilmeisesti) olet odottamassa, että vaikenemme Kristuksessa ja alamme lässyttää kultivoituja juttuja, mukavia kaffeetarinoita, niitä ja näitä, että saatana saa maata itse kunkin sisikunnassa rauhassa.
Silloin eivät sydämet kohtaa, syntyy yhteys jonka pääasiallinen käyttövoima on hyljätyksitulemisen pelossa. En voi paljon puhua siitä mitä itse koen ja ajattelen, koska tuo ei enää pidä minua sen jälkeen kristittynä.
Kaikkilla on hymyilevat teatterinaamiot (maskit) kasvoillaan, mutta sydämet etäällä toinen toisistaan.
Kun on parempaa saanut kokes, silloin ei tällainen moska enää tyydytä. Piste.Onkohan kyseessä mies/nais rakkaus vai nais/nais rakkaus?
>>En voi paljon puhua siitä mitä itse koen ja ajattelen, koska tuo ei enää pidä minua sen jälkeen kristittynä. - Pottunen
!Hallelujaa kirjoitti:
Tarkoitatko ettei sinulla itselläsi ole ollut monensorttisia Raamatun sanan täyttöyrityksiä?
Kahdeksankymmentä vuotta olet seurannut sivusta kun toiset yrittävä? Seuratessasi näitä yrittäjiä, sinulle on syntynyt omiakin käsityksiä asioista. Näin sinä tuoeea kerroit.
Kysymykseni kuuluu: Kertoisitko meille lyhyesti omasta HENKILÖKOHTAISESTA suhteestasi Jeesukseen Kristukseen.
Tämä suhde on nimittäin ainoa olellinen asia koko kristinuskossa. Jos sinä olet tullut vanhurskaaksi uskosta Kristukseen, niin sinulla on rauha Jumalan kanssa.
Takaan.., omaan kokemukseeni vedoten, että VASTA se muuttaa ihmisen olemuksen, kun hän saa LAHJANA ILMAN OMIA ANSIOITAAN Jumalan vanhurskauden, sisäisen rauhan, varmuuden syntiensä anteeksiantamuksesta, Jumalan lapseudesta ja iankaikkisesta pelastuksesta.
Niin kauan kun sinun pelastuksesi riippuu vähäisessäkin määrin sinun omista
"kevätjuhlaliikkeistäsi", niin sinä olet vielä kaukana Kristuksesta. Elät silloin lainvanhurskaudessa, mutta et uskonvanhurskaudessa. Ja näitä ihmisiä ei ole vähän lestadiolaisuudessa jotka elävät lainvanhurskaudessa. Sen välittömänä seurauksena on päälle näkyvä lakihenkisyys, viha, epävarmuus pelastuksesta, eristäytyminen muista kristityistä, pelko, itsehalveksunta, itsesääli, itsensä mitätöiminen, ihmisten orjuuteen taipuminen ja paljon muuta. Nämä merkit ovat vahvoja valitettavasti hyvin monen kristityn elämässä ja vaelluksessa. Ja pahinta tässä on että tuollaista tilaa pidetään Jumalan sanan mukaisena tilana.Mutta kun sinullahan ei ole sisäistä rauhaa.
Jos olisi, et olisi jatkuvasti törkkimässä muita törkeyksilläsi. - Pottunen
!Hallelujaa kirjoitti:
Ihana Jeesuksen kristuksen sanan todistaja, Jumalan lapsi ja horjumaton Kristuksen opissa.
Hänestä on elävä Pyhän Hengen todistus minunkin sydämessäni, että hän on Jumalan lapsi
Aamen!
Kehtaatkin itsehyväinen ja saastainen omavanhurskas panetella Kristuksen todistajaa tuolla tavalla!!Kun "saara" oppii varomaan sinua ?
Viha lähtee taas käyntiin häntäkin kohtaan?
Mihinkäs se koira karvoistaan pääsee.
Vaikka ajais pois, niin ne kasvaa uudestaan.. - remppaemma
Pottunen kirjoitti:
Nimimerkki on tavallaan huonokin asia, sillä se selvästi myös asettaa ennakkoasenteita.
Tästä syystä meitäkin on neuvottu, että pyrkikää niiden perään, jotka ylhäällä ovat.
Minusta asiat ovat tärkeitä, ei niinkään ihmiset.Aika tekopyhästi kirjoitit.
- Tutkijan arkistosta
Pottunen kirjoitti:
Kun "saara" oppii varomaan sinua ?
Viha lähtee taas käyntiin häntäkin kohtaan?
Mihinkäs se koira karvoistaan pääsee.
Vaikka ajais pois, niin ne kasvaa uudestaan..Keinot ovat monet tälläistä kaksijakoista käytöstä, yritetään voittaa puolelleen petollisin keinoin. hunajan kanssa liikutaan ja pyrkimyksenä saada omille näkemyksilleen hyvä uskoisia joojoo kannattajia.
Tälläiset tavat oli aikanaan Isaksonillakin, hän kulki hunajapurkki kainalossa ja hetken päästä alkoi myrkyttämään mieliä oman ajatusmaailmansa tueksi. Hyvin onnistuikin sotkemaan niitä joilla oli mieli jo valmistettu myrkytyksen kautta vastaanottamaan tuo valhe. Kyllä vihollisella on moninaiset konstit kun seuraa tätäkin palstaa kuinka jotkut ovat tiukasti vihollisen vietävissä kuin pässi narunpäässä. Tänä päivänä nuo Isaksonilaiset jotka väsyivät siihen kovaan yrittämiseen käänsivät takkinsa ja ryhtyivät nyt kovin liberaaleiksi ja uskonpuhdistajiksi. Jäljet näkyvät täälläkin keskuudessamme. - Saara
Tutkijan arkistosta kirjoitti:
Keinot ovat monet tälläistä kaksijakoista käytöstä, yritetään voittaa puolelleen petollisin keinoin. hunajan kanssa liikutaan ja pyrkimyksenä saada omille näkemyksilleen hyvä uskoisia joojoo kannattajia.
Tälläiset tavat oli aikanaan Isaksonillakin, hän kulki hunajapurkki kainalossa ja hetken päästä alkoi myrkyttämään mieliä oman ajatusmaailmansa tueksi. Hyvin onnistuikin sotkemaan niitä joilla oli mieli jo valmistettu myrkytyksen kautta vastaanottamaan tuo valhe. Kyllä vihollisella on moninaiset konstit kun seuraa tätäkin palstaa kuinka jotkut ovat tiukasti vihollisen vietävissä kuin pässi narunpäässä. Tänä päivänä nuo Isaksonilaiset jotka väsyivät siihen kovaan yrittämiseen käänsivät takkinsa ja ryhtyivät nyt kovin liberaaleiksi ja uskonpuhdistajiksi. Jäljet näkyvät täälläkin keskuudessamme.Minun ja Hallelujaan yhteisymmärrys perustuu yksinomaan siihen totuuteen, että Pyhä Henki yhdistää kaikki ne jotka ovat uudestisyntyneitä Jumalan lapsia! Hengen yhteys on yliluonnollinen asia, eikä sitä voi luonnollinen uhminen ymmärtää!
Me tunnemme Herramme Jeesuksen Kristuksen äänen: "Minun lampaani kuulevat minun ääntäni ja minä tunnen ne ja ne seuraavat minua." - !Hallelujaa
Saara kirjoitti:
Minun ja Hallelujaan yhteisymmärrys perustuu yksinomaan siihen totuuteen, että Pyhä Henki yhdistää kaikki ne jotka ovat uudestisyntyneitä Jumalan lapsia! Hengen yhteys on yliluonnollinen asia, eikä sitä voi luonnollinen uhminen ymmärtää!
Me tunnemme Herramme Jeesuksen Kristuksen äänen: "Minun lampaani kuulevat minun ääntäni ja minä tunnen ne ja ne seuraavat minua."Kiitos Jeesus sinun rakkaudestasi meitä kohtaan.
- teutatess
Jalmari kirjoitti:
Osoitteletko minua kentis? Kun on saanut elää liki kahdeksan kymmentä vuotta ja on kuullut ja nähnyt raamatun sanan täytön yrittäjiä, niin kyllä sitä jo omiakin käsityksiä asioista on.
Mutta pää asia on, että tunnustamme yhteisen Jumalamme ja hänen armonsa.
Jokaiselle ihmiselle on luotu oma paikkansa, olivat he sitten hapannaama raakkujia tai muuten toisten arvostelijoita. Kai kaikella on tarkoituksensa. Ihminen pelastaa itsensä maanpäällä kuin myös sen jälkeenkin teoillaan, tai ei.Kiitos vain huomautuksesta, So,So kengänkannat ko.ko. Tuossa loppu osassa puhut ihmisen pelastamisesta itsensä maanpäällä jopa sen jälkeenkin teoillaan, tai ei .
Niin tuossa järjestyksessä se ei toteudu, sanaon heti sen mitä ajattelen, Ihminen ei pelasta itseään eikä muitakaan, joe ei ole Jeesus Kristus sitä lunastamassa, vain Jeesus on pystynyt tuohon mitä kirjoitit .
Kirjoitit, "tai ei." Se on oikein sillä laillä, että kukaan meistä ei voi sitä ikinä tehdä, vaan USKOn kautta me voimme sen saada Lahjaksi, ja keneltä Jumalan ainolta Pojalta Aamen. - Pottunen
!Hallelujaa kirjoitti:
Kiitos Jeesus sinun rakkaudestasi meitä kohtaan.
Vaikka pitäisi tehdä töitä, niin otin vapauden vähän tutkia raakun ajatuksia.
Kun sinä et ole Kristuksesta etkä Jumalasta niin jäljelle ei jää paljoa muuta kun perkele.
Sitten kun tuossa alkaa tulla ilmi moni-nimimerkkisiä raakkumaisia kirjoituksia niin tarkoittanet siis " meillä" itseäsi?
Kun et tunnista rakautta, hyökkäilet törkeästi ja etsit suosioita, olet narsisti.
Henkisesti sairas ihminen siis.
Nuoleskelet ja lyöt.
Rakkaus vaan puuttuu ja se on selvä ilmiö kyseisestä sairaudesta.
Saat toki kertoa oman näkemyksesi itsestäsi ja siitä, miksi käyttäydyt niin kun käyttäydyt.
Siihen asti pidän sinua yhteiskunnallisesti hyvin vaarallisena sairastuneena ihmisenä.
Se on juuri niin, kun Raamattu sanoo :
Se mikä tulee suusta ulos, se tulee sydämmestä.
Jos se on pahuutta , kitkerää ja katkeraa, sinussa on pelottava henki sisälläsi.
Monet tämän tajuavat , mutta jos joku ei, niin lukekaa vaikka narsistista, että millainen hän on. - remppaemma
Pottunen kirjoitti:
Vaikka pitäisi tehdä töitä, niin otin vapauden vähän tutkia raakun ajatuksia.
Kun sinä et ole Kristuksesta etkä Jumalasta niin jäljelle ei jää paljoa muuta kun perkele.
Sitten kun tuossa alkaa tulla ilmi moni-nimimerkkisiä raakkumaisia kirjoituksia niin tarkoittanet siis " meillä" itseäsi?
Kun et tunnista rakautta, hyökkäilet törkeästi ja etsit suosioita, olet narsisti.
Henkisesti sairas ihminen siis.
Nuoleskelet ja lyöt.
Rakkaus vaan puuttuu ja se on selvä ilmiö kyseisestä sairaudesta.
Saat toki kertoa oman näkemyksesi itsestäsi ja siitä, miksi käyttäydyt niin kun käyttäydyt.
Siihen asti pidän sinua yhteiskunnallisesti hyvin vaarallisena sairastuneena ihmisenä.
Se on juuri niin, kun Raamattu sanoo :
Se mikä tulee suusta ulos, se tulee sydämmestä.
Jos se on pahuutta , kitkerää ja katkeraa, sinussa on pelottava henki sisälläsi.
Monet tämän tajuavat , mutta jos joku ei, niin lukekaa vaikka narsistista, että millainen hän on.Mitä tuleekaan sinun suustasi?? Kukaan ei voi sitä olla huomaamatta. Niin halventavia ovat juttusi. Miten ihmeessä onnistut omasta sonnastasi syyttämään toista?
Häpeä, jos osaat!
Luulen, että olet nyt niin sokea, paatunut ja hengellisen vihan vallassa, että tarvitset herätystä.
Toivon, että se tulee tässä armon ajassa, sillä solvaat Jumalan omia. - Pottunen
remppaemma kirjoitti:
Aika tekopyhästi kirjoitit.
" ..onko Jumala todellakin sanonut niin.."
4 Silloin käärme sanoi naiselle: "Ei, ette te kuole.
5 Mutta Jumala tietää, että niin pian kuin te syötte siitä, teidän silmänne avautuvat ja teistä tulee Jumalan kaltaisia, niin että tiedätte kaiken, sekä hyvän että pahan." [Jes. 14:14; Hes. 28:2; 2. Tess. 2:4]
6 Nainen näki nyt, että puun hedelmät olivat hyviä syödä ja että se oli kaunis katsella ja houkutteleva, koska se antoi ymmärrystä. Hän otti siitä hedelmän ja söi ja antoi myös miehelleen, joka oli hänen kanssaan, ja mieskin söi. [2. Kor. 11:3; 1. Tim. 2:14]
7 Silloin heidän silmänsä avautuivat, ja he huomasivat olevansa alasti. He sitoivat yhteen viikunanlehtiä ja kietoivat ne vyötärölleen.
~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~
Se sitten siitä paratiisista.
Kiitos perkeleelle ja tuolle naiselle.
Mies ei osannut silloin vielä pelätä, mitä kaikkea nainen saattaa esittää perkeleen johdateltuna.
Nykyään on toisin jo jossain määrin.
En minä naisia väheksy, mutta ymmärrän rakkaudella, että miten vaikeaa naisellakin voi olla. - Pottunen
remppaemma kirjoitti:
Mitä tuleekaan sinun suustasi?? Kukaan ei voi sitä olla huomaamatta. Niin halventavia ovat juttusi. Miten ihmeessä onnistut omasta sonnastasi syyttämään toista?
Häpeä, jos osaat!
Luulen, että olet nyt niin sokea, paatunut ja hengellisen vihan vallassa, että tarvitset herätystä.
Toivon, että se tulee tässä armon ajassa, sillä solvaat Jumalan omia.Sillä et nyt ymmärrä mitä puhut.
Jumalan omat eivät puhu kuten raakku. - !Hallelujaa
remppaemma kirjoitti:
Mitä tuleekaan sinun suustasi?? Kukaan ei voi sitä olla huomaamatta. Niin halventavia ovat juttusi. Miten ihmeessä onnistut omasta sonnastasi syyttämään toista?
Häpeä, jos osaat!
Luulen, että olet nyt niin sokea, paatunut ja hengellisen vihan vallassa, että tarvitset herätystä.
Toivon, että se tulee tässä armon ajassa, sillä solvaat Jumalan omia.Ihmetellä täytyy kuinka uskaltaa mennä aikanaan Jeesuksen eteen, ellei parannusta tule.
- pippuri
Jokainen seuravieras saa seuroista sen verran sanaa mukaansa kuin on tarpeen. Jumalan sana avautuu kullekin tarpeen mukaan!
- !Hallelujaa
Seuravieras saa Jumalan sanaa mukaansa, jos seuroissa sitä julistetaan.
Jos seurakunta julistaa itseään Kristuksen sanan sijasta, niin silloin kuulija saa mukaansa seurakuntaa, mutta ei välttämättä kovin paljon sitä mitä Jumala tahtoisi lapsilleen jakaa.
Hoos. 6:3 Niin tuntekaamme, pyrkikäämme tuntemaan Herra: hänen nousunsa on varma kuin aamurusko, hän tulee meille kuin sade, kuin kevätsade, joka kostuttaa maan.
-----
Hoos. 6:4 Mitä on minun tehtävä sinulle, Efraim, mitä on minun tehtävä sinulle, Juuda,...
...kun teidän rakkautenne on kuin aamun pilvi, kuin varhain haihtuva kaste?
----------
Hoos. 6:5 Sentähden minä olen antanut heille iskuja profeettain kautta,...
...olen kuolettanut heitä suuni sanoilla.
...Ja sinun tuomiosi nousevat kuin aamun valo.
============
***) Hoos. 6:6 Sillä laupeutta minä haluan...
...enkä uhria,...
...ja Jumalan tuntemista enemmän kuin polttouhreja;
============
Hoos. 6:7 mutta he ovat ihmisten tavalla rikkoneet liiton:...
...siinä he ovat olleet minulle uskottomat.
Room. 5:1 Koska me siis olemme uskosta vanhurskaiksi tulleet, niin meillä on rauha Jumalan kanssa meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta,
Room. 5:2 jonka kautta myös olemme uskossa saaneet pääsyn tähän armoon, jossa me nyt olemme, ja meidän kerskauksemme on Jumalan kirkkauden toivo. - pippuri
!Hallelujaa kirjoitti:
Seuravieras saa Jumalan sanaa mukaansa, jos seuroissa sitä julistetaan.
Jos seurakunta julistaa itseään Kristuksen sanan sijasta, niin silloin kuulija saa mukaansa seurakuntaa, mutta ei välttämättä kovin paljon sitä mitä Jumala tahtoisi lapsilleen jakaa.
Hoos. 6:3 Niin tuntekaamme, pyrkikäämme tuntemaan Herra: hänen nousunsa on varma kuin aamurusko, hän tulee meille kuin sade, kuin kevätsade, joka kostuttaa maan.
-----
Hoos. 6:4 Mitä on minun tehtävä sinulle, Efraim, mitä on minun tehtävä sinulle, Juuda,...
...kun teidän rakkautenne on kuin aamun pilvi, kuin varhain haihtuva kaste?
----------
Hoos. 6:5 Sentähden minä olen antanut heille iskuja profeettain kautta,...
...olen kuolettanut heitä suuni sanoilla.
...Ja sinun tuomiosi nousevat kuin aamun valo.
============
***) Hoos. 6:6 Sillä laupeutta minä haluan...
...enkä uhria,...
...ja Jumalan tuntemista enemmän kuin polttouhreja;
============
Hoos. 6:7 mutta he ovat ihmisten tavalla rikkoneet liiton:...
...siinä he ovat olleet minulle uskottomat.
Room. 5:1 Koska me siis olemme uskosta vanhurskaiksi tulleet, niin meillä on rauha Jumalan kanssa meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta,
Room. 5:2 jonka kautta myös olemme uskossa saaneet pääsyn tähän armoon, jossa me nyt olemme, ja meidän kerskauksemme on Jumalan kirkkauden toivo.Selostit asiaa taasen hyvin ,niin , että jokaisen täytyisi tuosta ymmärtää. Jumalan ja Jeesuksen tunteminen ja seuraaminen ovat kaikille mahdollista kun vain hiljentyy kuuntelemaan ja löytää sanoman joka kaikessa yksinkertaisuudessaan on rakkauden sanoma. Armon kautta jokaisella on mahdollisuus tulla siitä osalliseksi, kunhan ensin löytää parannuksen armon.Jos sanoin väärin, korjatkaa.
- !Hallelujaa
pippuri kirjoitti:
Selostit asiaa taasen hyvin ,niin , että jokaisen täytyisi tuosta ymmärtää. Jumalan ja Jeesuksen tunteminen ja seuraaminen ovat kaikille mahdollista kun vain hiljentyy kuuntelemaan ja löytää sanoman joka kaikessa yksinkertaisuudessaan on rakkauden sanoma. Armon kautta jokaisella on mahdollisuus tulla siitä osalliseksi, kunhan ensin löytää parannuksen armon.Jos sanoin väärin, korjatkaa.
USKO on käsivarsi jolla Jumalan pelastushyvyydet otetaan vastaan, ARMOSTA ILMAN OMIA ANSIOITA.
Mutta... tuo ovelaakin ovelampi omavanhursdkaus saatana ilmestyy kohta ja sanoo.."kyllä sinun täytyy kuule oma osuutesi tehdä, ei se niin mene että sinä Jumalan armosta kaiken lahjaksi saisit"!
Moni on niellyt koukun syötteineen, ja siitä seuraa juuri tämä kaaos joka täälläkin on joka päivä luettavissa.
Omavanhurskauden paisuttama ilminen julistaa posket hehkuen; "Minun kristillisyyteni on se ainoa oikea kristillisyys, sinun kristillisyytesi on sian ja vuohen kristillisyyttä, painu helvettiin siitä määkimästä"!
Aivan kun joku liike omistaisi evankeliumin!
Omistaisi Jumalan ja Kristuksen, omistaisi Pyhän Hengen ja Jumalan sanan. Kuinka voi yleensä olla mahdollista että tällaisiin valheisiin kukaan uskoo?!
Se on mahdollista, kun ihmiset eivät lue ja kuuntele Jumalan sanaa sellaisena kun se on Raamattuun kirjoitettu, vaan kuuntelevat yksinomaan "omassa pilttuussaan" taitavasti sepitettyjä tulkintoja, sieltä täältä Raamatusta omaan korvasyyhyyn poimittuja. - Pottunen
!Hallelujaa kirjoitti:
USKO on käsivarsi jolla Jumalan pelastushyvyydet otetaan vastaan, ARMOSTA ILMAN OMIA ANSIOITA.
Mutta... tuo ovelaakin ovelampi omavanhursdkaus saatana ilmestyy kohta ja sanoo.."kyllä sinun täytyy kuule oma osuutesi tehdä, ei se niin mene että sinä Jumalan armosta kaiken lahjaksi saisit"!
Moni on niellyt koukun syötteineen, ja siitä seuraa juuri tämä kaaos joka täälläkin on joka päivä luettavissa.
Omavanhurskauden paisuttama ilminen julistaa posket hehkuen; "Minun kristillisyyteni on se ainoa oikea kristillisyys, sinun kristillisyytesi on sian ja vuohen kristillisyyttä, painu helvettiin siitä määkimästä"!
Aivan kun joku liike omistaisi evankeliumin!
Omistaisi Jumalan ja Kristuksen, omistaisi Pyhän Hengen ja Jumalan sanan. Kuinka voi yleensä olla mahdollista että tällaisiin valheisiin kukaan uskoo?!
Se on mahdollista, kun ihmiset eivät lue ja kuuntele Jumalan sanaa sellaisena kun se on Raamattuun kirjoitettu, vaan kuuntelevat yksinomaan "omassa pilttuussaan" taitavasti sepitettyjä tulkintoja, sieltä täältä Raamatusta omaan korvasyyhyyn poimittuja.Kirjoitat itseäsi vastaan :
Omavanhurskauden paisuttama ilminen julistaa posket hehkuen; "Minun kristillisyyteni on se ainoa oikea kristillisyys, sinun kristillisyytesi on sian ja vuohen kristillisyyttä, painu helvettiin siitä määkimästä"!
Tuohan on omaa käsialaasi. Se on perkeleestä.
Lisäksi paasailet kitarakristillisyyden lähetystyöstä elämäntehtävänäsi ja esität juuri vaatimuksia, joita nyt tässä kirjoituksessasi taas et esitä, ihan kun olisit unohtanut hetki sitten esittämiäsi sotkujasi.
Johtuuko tämäkin siitä, että oletat "pippurin" olevan nainen ja se viehättää sinua?
Oletko seksuaalisesti hetero vai valehteletko senkin asian?
Ristiriitaiset viestisi tekevät sinusta oudon sekoilijan.
"USKO on käsivarsi jolla Jumalan pelastushyvyydet otetaan vastaan, ARMOSTA ILMAN OMIA ANSIOITA. "
Tuo on kuitenkin totta.
Onko siis niin, että kääntelet Raamattua , että saisit otteen jostakin ja sitten tuhoat hänet?
Joudut kuule vastaamaan kovasti tekosistasi. - pippuri
Pottunen kirjoitti:
Kirjoitat itseäsi vastaan :

Joudut kuule vastaamaan kovasti tekosistasi.Kiitos kun pidit puoliani. Noin naisena.Paavali tosin haluaisi meidän naisten olevan hiljaa...Vaan mkeistähän Jumalan seurakunta koostuu ? Eivätkö juuri maan hiljaisista ja on myös sanottu: äidit ,nuo toivossa elävät,Jumalan näkevät. Itse kannatan tasa-arvoa, olemmehan Jumalankin edessä samanarvoisia, vai kuinka?Joku tuolla ylempänä vihjasi muuta.
- pippuri
pippuri kirjoitti:
Kiitos kun pidit puoliani. Noin naisena.Paavali tosin haluaisi meidän naisten olevan hiljaa...Vaan mkeistähän Jumalan seurakunta koostuu ? Eivätkö juuri maan hiljaisista ja on myös sanottu: äidit ,nuo toivossa elävät,Jumalan näkevät. Itse kannatan tasa-arvoa, olemmehan Jumalankin edessä samanarvoisia, vai kuinka?Joku tuolla ylempänä vihjasi muuta.
Noin unenpöppöräistä tekstiä valitan. Olen aina antanut arvoa miehille, en ole feministi.Meidät on luotu rinnakkain kulkemaan toinen toista auttaen ja kunnioittaen.Sanoohan sen jo Korkea Veisukin.Miehillä on tärkeämpi tehtävä seurakunnassa sen olen huomannut kun taas naisista on apua toisenlaisissa tehtävissä. Älkää närkästykö tekstistäni kukaan vaan selventäkää jos on tarpeen. täytyy myöntää ,että joskus olen ihan hakuteillä tässä asiassa.
- Ys-tä-vä

Kyllä niin nainen kun mieskin, ovat aivan yhtä tärkeitä Jumalalle sieluina.
Erilaisia ovat ominaisuuksiltaan ja siksi näin on kun Jumala on näin luonut. Ei ole miehen osa helppo, mutta ei ole naisenkaan.
Toisaalta, kun kaikki kunnioittavat Jumalan tahtoa, niin asiat ovat hyvin.
Kaikki ovat uskossa tasa-arvoisia.
Lapin maria tietämyksemme mukaan juuri paljasti LLL:lle anteeksi antamuksen toimintatavan.
LLL oli kyllä heränneessä tilassa jo, mutta ei voinut uskoa kuten Luther oli opettanut, vaan hän tunsi pääsevänsä anteeksisaamisen armosta kiinni, kun hänelle tehtiin se Jeesuksen nimessä ja sovintoveressä. Vasta silloin LLL oli päässyt osaksi armosta.
Kyllä, nainen hän oli, "lapin maria". - !Hallelujaa
Ys-tä-vä kirjoitti:

Kyllä, nainen hän oli, "lapin maria"."Lapin maria tietämyksemme mukaan juuri paljasti LLL:lle anteeksi antamuksen toimintatavan."
1. Anteeksiantamus ei ole mikään toimintatapa.
2. "Anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä", tuli käyttöön yli kymmenen vuotta Millan ja Larsin kohtaamisen jälkeen, joka tapahtui 1844
Milla ei ole saarnannut Lestadiukselle syntejä anteeksi, TÄMÄ ON liikkeessä JÄLKEENPÄIN KEHITETTY mytologinen VALHE. Lestadius itse ei ole ottanut käyttöön tällaista sanontaa, "Jeesuksen nimessä ja verssä", vaan ihan toiset henkilöt v.1854
Ei Milla tuonut lestadiuksen elämään mitään uutta. Lestadiuksen äiti oli nimittäin samona uuslukijaisia kun millakin. Lestadius oli sisäistänyt pietistisiä uuslukijaisten arvoja jo äidinmaidossa.
Lestadius ei myöskään perustanut mitään uutta seurakuntaa tai uskonlahkoa, tämä on myöhempien sukupolvien oppimattomien ihmisten mytologiaa.
Lestadius oli pietistisiä arvoja korostava luterilainen herätyskritillinen pappi pohjois Ruotsissa. Hän oli oppineena miehenä hyvin perillä sen ajan hengellisistä suuntauksista ja luki paljon asiaa käsitteleviä kirjoja, jotka on kirjoitettu jo ennen hänen aikuistumistaan.
Nämä myytit pitäisi purkaa lestadiolisesta liikkeestä ja palata puhtaaseen evankeliumin sanaan ja Kristuksen oppiin jonka maailman yksinkertaisimman sisällön jokainen voimme itse lukea Raamatusta. - pippuri
!Hallelujaa kirjoitti:
"Lapin maria tietämyksemme mukaan juuri paljasti LLL:lle anteeksi antamuksen toimintatavan."
1. Anteeksiantamus ei ole mikään toimintatapa.
2. "Anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä", tuli käyttöön yli kymmenen vuotta Millan ja Larsin kohtaamisen jälkeen, joka tapahtui 1844
Milla ei ole saarnannut Lestadiukselle syntejä anteeksi, TÄMÄ ON liikkeessä JÄLKEENPÄIN KEHITETTY mytologinen VALHE. Lestadius itse ei ole ottanut käyttöön tällaista sanontaa, "Jeesuksen nimessä ja verssä", vaan ihan toiset henkilöt v.1854
Ei Milla tuonut lestadiuksen elämään mitään uutta. Lestadiuksen äiti oli nimittäin samona uuslukijaisia kun millakin. Lestadius oli sisäistänyt pietistisiä uuslukijaisten arvoja jo äidinmaidossa.
Lestadius ei myöskään perustanut mitään uutta seurakuntaa tai uskonlahkoa, tämä on myöhempien sukupolvien oppimattomien ihmisten mytologiaa.
Lestadius oli pietistisiä arvoja korostava luterilainen herätyskritillinen pappi pohjois Ruotsissa. Hän oli oppineena miehenä hyvin perillä sen ajan hengellisistä suuntauksista ja luki paljon asiaa käsitteleviä kirjoja, jotka on kirjoitettu jo ennen hänen aikuistumistaan.
Nämä myytit pitäisi purkaa lestadiolisesta liikkeestä ja palata puhtaaseen evankeliumin sanaan ja Kristuksen oppiin jonka maailman yksinkertaisimman sisällön jokainen voimme itse lukea Raamatusta.Tässä taas huomasimme miten paljon väärää tietoa on olemassa...Olisitko ystävällinen ja kertoisit lisää, Sinua luen mielelläni.
- Tutk.näk.
Ys-tä-vä kirjoitti:
Kyllä niin nainen kun mieskin, ovat aivan yhtä tärkeitä Jumalalle sieluina.
Erilaisia ovat ominaisuuksiltaan ja siksi näin on kun Jumala on näin luonut. Ei ole miehen osa helppo, mutta ei ole naisenkaan.
Toisaalta, kun kaikki kunnioittavat Jumalan tahtoa, niin asiat ovat hyvin.
Kaikki ovat uskossa tasa-arvoisia.
Lapin maria tietämyksemme mukaan juuri paljasti LLL:lle anteeksi antamuksen toimintatavan.
LLL oli kyllä heränneessä tilassa jo, mutta ei voinut uskoa kuten Luther oli opettanut, vaan hän tunsi pääsevänsä anteeksisaamisen armosta kiinni, kun hänelle tehtiin se Jeesuksen nimessä ja sovintoveressä. Vasta silloin LLL oli päässyt osaksi armosta.
Kyllä, nainen hän oli, "lapin maria".Ei Lapin Maria tällaisia paljastanut. Hän kertoi omista kokemuksistaan Laestadiukselle.
Tässä on niin salattu psyskologinen kokemus, joka liittyy Laestadiuksen äitikuvaan ja Kristus-kuvaan, ettei sitä voi selittää millään synninpäästö-sadulla.
Anteeksi, mutta on pakko puuttua näihin tarinoihin, joista ei ole mitään todisteita.
Aivan posketonta edes liittää sanoja "nimessä ja veressä" tapaamiseen Milla Clementsdotterin kanssa, kun koko idea tuli Raattamaalta 10 v myöhemmin. - !Hallelujaa
Tutk.näk. kirjoitti:
Ei Lapin Maria tällaisia paljastanut. Hän kertoi omista kokemuksistaan Laestadiukselle.
Tässä on niin salattu psyskologinen kokemus, joka liittyy Laestadiuksen äitikuvaan ja Kristus-kuvaan, ettei sitä voi selittää millään synninpäästö-sadulla.
Anteeksi, mutta on pakko puuttua näihin tarinoihin, joista ei ole mitään todisteita.
Aivan posketonta edes liittää sanoja "nimessä ja veressä" tapaamiseen Milla Clementsdotterin kanssa, kun koko idea tuli Raattamaalta 10 v myöhemmin.Oikein on puhuttu.
Miksi sitten tällaista myyttiä elätetään Milla Clementsdottirista edelleen, se onkin mielenkiintoista.
Jokainen joka tuntee Jumalan, joissa siis Jeesus asuu, tietää ettei julistuksen sanoilla sinänsä ole merkitystä itse anteeksiannon kanssa. Synninpäästön julistus "Isän Pojan ja Pyhän Hengen nimeen", on ihan yhtä pätevä kuin "Jeesuksen nimessä ja veressä".
Oleellista on että SANAN SYNTIEN ANTEEKSAIANTAMUKSESTA OTETAAN UKSOLLA VASTAAN.
JOKU SAA USKON LUETUN JUMALAN SANAN KAUTTA.
JOKU EI TAHDO USKOA MILLÄÄN.
JONKUN SYDÄMELLÄ KUULTU JUMALAN SANA HERÄÄ ELOON HIRVIMETSÄLLÄ, TAIKKA MARJAMETSÄSSÄ.
YKSI USKOO KUN KÄY SAARNAMIEHEN KAULALLA KUUNTELEMASSA TUON SANAN ETTÄ SINUN SYNTISI ON ANTEEKSI ANNETTU
YKSI KÄY RIPPI-ISÄN LUONA KERTOMASSA OMISTA USKOMISEN ESTEISTÄÄN JA KÄSITTÄÄ USKON RIPPI.ISÄN JULISTAESSA HÄNELLE PÄÄSTÖN SANAT, JOTKA OVAT JEESUKSEN SANAT. - käytetty
Tutk.näk. kirjoitti:
Ei Lapin Maria tällaisia paljastanut. Hän kertoi omista kokemuksistaan Laestadiukselle.
Tässä on niin salattu psyskologinen kokemus, joka liittyy Laestadiuksen äitikuvaan ja Kristus-kuvaan, ettei sitä voi selittää millään synninpäästö-sadulla.
Anteeksi, mutta on pakko puuttua näihin tarinoihin, joista ei ole mitään todisteita.
Aivan posketonta edes liittää sanoja "nimessä ja veressä" tapaamiseen Milla Clementsdotterin kanssa, kun koko idea tuli Raattamaalta 10 v myöhemmin.Wikipedia:
Lapin Maria ja Lars Levi Laestadius
Talvella 1844 Lars Levi Laestadius tapasi Lapin Marian Åselessa. Tapaamisesta Laestadius kirjoitti seuraavaa:
Talvella 1844 saavuin Åselen Lappiin tarkastajan ominaisuudessa. Täällä tapasin muutamia lukijalaisia, jotka kuuluivat siihen loivempaan suuntaan. Heidän joukossaan oli muuan lappalaistyttö nimeltään Maria, joka avasi minulle koko sydämensä kuultuaan ensin puheeni alttarilta. Tällä yksinkertaisella tyttärellä oli sellaista kokemusta armonjärjestyksestä, mistä en ollut ikinä kuullut. Hän oli vaeltanut pitkiä matkoja etsiessään valoa pimeydessä. Vaelluksillaan hän oli tullut vihdoin pastori Brandellin tykö Noraan, ja kun hän avasi sydämensä papille, tämä vapautti hänet epäilyksistä. Hän pääsi papin avulla elävään uskoon. Ja, minä ajattelin: Tässä on nyt sellainen Maria, joka istuu Jeesuksen jalkain juuressa. Ja vasta nyt, niin ajattelin, nyt minä näen tien, joka vie elämään. Se on ollut kätkössä siihen asti kunnes sain puhella Marian kanssa. Hänen yksinkertainen kertomuksensa vaelluksistaan ja kokemuksistaan teki minun sydämeeni niin syvän vaikutuksen, että se valkeni myös minulle. Minä sain sinä iltana, jonka vietin Marian seurassa, tuntea taivaan riemun esimakua. Mutta Åselen papit eivät tunteneet Marian sydäntä, ja Maria kyllä tunsi, etteivät he olleet tästä lammashuoneesta. Minä pidän muistossani köyhän Marian niin kauan kuin elän ja toivon, että saan kohdata hänet kirkkaammassa maailmassa haudan tuolla puolen. - siis hyvin tärkeä
käytetty kirjoitti:
Wikipedia:
Lapin Maria ja Lars Levi Laestadius
Talvella 1844 Lars Levi Laestadius tapasi Lapin Marian Åselessa. Tapaamisesta Laestadius kirjoitti seuraavaa:
Talvella 1844 saavuin Åselen Lappiin tarkastajan ominaisuudessa. Täällä tapasin muutamia lukijalaisia, jotka kuuluivat siihen loivempaan suuntaan. Heidän joukossaan oli muuan lappalaistyttö nimeltään Maria, joka avasi minulle koko sydämensä kuultuaan ensin puheeni alttarilta. Tällä yksinkertaisella tyttärellä oli sellaista kokemusta armonjärjestyksestä, mistä en ollut ikinä kuullut. Hän oli vaeltanut pitkiä matkoja etsiessään valoa pimeydessä. Vaelluksillaan hän oli tullut vihdoin pastori Brandellin tykö Noraan, ja kun hän avasi sydämensä papille, tämä vapautti hänet epäilyksistä. Hän pääsi papin avulla elävään uskoon. Ja, minä ajattelin: Tässä on nyt sellainen Maria, joka istuu Jeesuksen jalkain juuressa. Ja vasta nyt, niin ajattelin, nyt minä näen tien, joka vie elämään. Se on ollut kätkössä siihen asti kunnes sain puhella Marian kanssa. Hänen yksinkertainen kertomuksensa vaelluksistaan ja kokemuksistaan teki minun sydämeeni niin syvän vaikutuksen, että se valkeni myös minulle. Minä sain sinä iltana, jonka vietin Marian seurassa, tuntea taivaan riemun esimakua. Mutta Åselen papit eivät tunteneet Marian sydäntä, ja Maria kyllä tunsi, etteivät he olleet tästä lammashuoneesta. Minä pidän muistossani köyhän Marian niin kauan kuin elän ja toivon, että saan kohdata hänet kirkkaammassa maailmassa haudan tuolla puolen.Lapin maria oli siis oleellisen tärkeä LLL elämässä ja armojärjestyksen ymmärtämisessä.
- näytä mullekin
siis hyvin tärkeä kirjoitti:
Lapin maria oli siis oleellisen tärkeä LLL elämässä ja armojärjestyksen ymmärtämisessä.
mistä sellaisen tiedon olet saanut?
- hhhooh
käytetty kirjoitti:
Wikipedia:
Lapin Maria ja Lars Levi Laestadius
Talvella 1844 Lars Levi Laestadius tapasi Lapin Marian Åselessa. Tapaamisesta Laestadius kirjoitti seuraavaa:
Talvella 1844 saavuin Åselen Lappiin tarkastajan ominaisuudessa. Täällä tapasin muutamia lukijalaisia, jotka kuuluivat siihen loivempaan suuntaan. Heidän joukossaan oli muuan lappalaistyttö nimeltään Maria, joka avasi minulle koko sydämensä kuultuaan ensin puheeni alttarilta. Tällä yksinkertaisella tyttärellä oli sellaista kokemusta armonjärjestyksestä, mistä en ollut ikinä kuullut. Hän oli vaeltanut pitkiä matkoja etsiessään valoa pimeydessä. Vaelluksillaan hän oli tullut vihdoin pastori Brandellin tykö Noraan, ja kun hän avasi sydämensä papille, tämä vapautti hänet epäilyksistä. Hän pääsi papin avulla elävään uskoon. Ja, minä ajattelin: Tässä on nyt sellainen Maria, joka istuu Jeesuksen jalkain juuressa. Ja vasta nyt, niin ajattelin, nyt minä näen tien, joka vie elämään. Se on ollut kätkössä siihen asti kunnes sain puhella Marian kanssa. Hänen yksinkertainen kertomuksensa vaelluksistaan ja kokemuksistaan teki minun sydämeeni niin syvän vaikutuksen, että se valkeni myös minulle. Minä sain sinä iltana, jonka vietin Marian seurassa, tuntea taivaan riemun esimakua. Mutta Åselen papit eivät tunteneet Marian sydäntä, ja Maria kyllä tunsi, etteivät he olleet tästä lammashuoneesta. Minä pidän muistossani köyhän Marian niin kauan kuin elän ja toivon, että saan kohdata hänet kirkkaammassa maailmassa haudan tuolla puolen.vai että wikipedia on jumalansanaa?
- Synninpäästö Lestadiukselle.
Ys-tä-vä kirjoitti:
Kyllä niin nainen kun mieskin, ovat aivan yhtä tärkeitä Jumalalle sieluina.
Erilaisia ovat ominaisuuksiltaan ja siksi näin on kun Jumala on näin luonut. Ei ole miehen osa helppo, mutta ei ole naisenkaan.
Toisaalta, kun kaikki kunnioittavat Jumalan tahtoa, niin asiat ovat hyvin.
Kaikki ovat uskossa tasa-arvoisia.
Lapin maria tietämyksemme mukaan juuri paljasti LLL:lle anteeksi antamuksen toimintatavan.
LLL oli kyllä heränneessä tilassa jo, mutta ei voinut uskoa kuten Luther oli opettanut, vaan hän tunsi pääsevänsä anteeksisaamisen armosta kiinni, kun hänelle tehtiin se Jeesuksen nimessä ja sovintoveressä. Vasta silloin LLL oli päässyt osaksi armosta.
Kyllä, nainen hän oli, "lapin maria".Lukijaisten keskuudessa on tiettävästi ollut käytössä synninpäästö. Ei se mitään uutta ole ollut. Jeesus 2000-vuotta sitten jo antoi käskyn ja esikuvan toinen toisilta vaelluksen vikoja anteeksi annatte eli jalkojen pesun esikuvan.
Lapin Maria antoi Lestadiukselle synninpäästön ja tätä hän ei ollut papin koulussa oppinut eikä voikaan. Tämä tapahtuma sai aikaa Lestadiuksella muutoksen ja saarnat saivat uuden sävyn josta hän itse mainitsee.
Kyllä, nainen hän oli, "lapin maria". - löytyy
näytä mullekin kirjoitti:
mistä sellaisen tiedon olet saanut?
Lue nyt tarkemmin!
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000098&posting=22000000042780284 - elä huido
hhhooh kirjoitti:
vai että wikipedia on jumalansanaa?
käyttä tietoa!
- Saara
!Hallelujaa kirjoitti:
"Lapin maria tietämyksemme mukaan juuri paljasti LLL:lle anteeksi antamuksen toimintatavan."
1. Anteeksiantamus ei ole mikään toimintatapa.
2. "Anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä", tuli käyttöön yli kymmenen vuotta Millan ja Larsin kohtaamisen jälkeen, joka tapahtui 1844
Milla ei ole saarnannut Lestadiukselle syntejä anteeksi, TÄMÄ ON liikkeessä JÄLKEENPÄIN KEHITETTY mytologinen VALHE. Lestadius itse ei ole ottanut käyttöön tällaista sanontaa, "Jeesuksen nimessä ja verssä", vaan ihan toiset henkilöt v.1854
Ei Milla tuonut lestadiuksen elämään mitään uutta. Lestadiuksen äiti oli nimittäin samona uuslukijaisia kun millakin. Lestadius oli sisäistänyt pietistisiä uuslukijaisten arvoja jo äidinmaidossa.
Lestadius ei myöskään perustanut mitään uutta seurakuntaa tai uskonlahkoa, tämä on myöhempien sukupolvien oppimattomien ihmisten mytologiaa.
Lestadius oli pietistisiä arvoja korostava luterilainen herätyskritillinen pappi pohjois Ruotsissa. Hän oli oppineena miehenä hyvin perillä sen ajan hengellisistä suuntauksista ja luki paljon asiaa käsitteleviä kirjoja, jotka on kirjoitettu jo ennen hänen aikuistumistaan.
Nämä myytit pitäisi purkaa lestadiolisesta liikkeestä ja palata puhtaaseen evankeliumin sanaan ja Kristuksen oppiin jonka maailman yksinkertaisimman sisällön jokainen voimme itse lukea Raamatusta.samojen myyttien alkuperää. Se on juuri noin kun kirjoitit. Mikä ihme pitää ihmisiä vaivata, kun ei edes tällaisia historiallisia tosiasioita voida tunnustaa??? Vastaan samantien: Omakohtaisen uskon puute laittaa ihmiset pelkäämään, että se, mihin ovat uskonsa perustaneet, eli ihmisten keksimät säännöt, rapisisi kuin kuiva rapa heidän päältään ja he paljastuisivat! -eivätkä raukat ymmärrä että ovat jo paljastuneet!
- !Hallelujaa
Saara kirjoitti:
samojen myyttien alkuperää. Se on juuri noin kun kirjoitit. Mikä ihme pitää ihmisiä vaivata, kun ei edes tällaisia historiallisia tosiasioita voida tunnustaa??? Vastaan samantien: Omakohtaisen uskon puute laittaa ihmiset pelkäämään, että se, mihin ovat uskonsa perustaneet, eli ihmisten keksimät säännöt, rapisisi kuin kuiva rapa heidän päältään ja he paljastuisivat! -eivätkä raukat ymmärrä että ovat jo paljastuneet!
Mutta kuten aiemminkin olen kirjoittanut, niin Kristuksen oppi on se kallio joka ei järistä taida. Mutta Jumala armossaan järistää vääriä rakenteista juuri siitä syystä että ihmiset pakenisivat sen Kalloin turviin joka antaa bettä eikä järise koellemustankaan aikana, ei elämässä eikä kuolemassa.
Room 12:25 Katsokaat, ettette häntä kiellä pois, joka puhuu;...
...sillä jos ei ne paeta saaneet, jotka kielsivät sen, joka maan päällä käskyn antoi, paljoa vähemmin me, jos me sitä pyydämme karttaa, joka taivaasta puhuu,
Room 12:26 Jonka ääni silloin maata järisti;...
*) ...mutta nyt hän lupaa ja sanoo:...
...vielä minä nytkin kerran tahdon järistää,
en ainoastansa maata, mutta myös taivasta.
Room 12:27 Mutta kuin hän sanoo: vielä kerran,...
=================
*) ...tahtoo hän osoittaa, että järiseväiset pitää muutettaman niinkuin ne, jotka rakennetut ovat,...
=================
...että järisemättömät pysyisivät.
____________________________________
Room 12:28 Sentähden saamme me sen valtakunnan, joka ei järistä taida,....
...meillä on ***armo***,
...jonka kautta me Jumalaa palvelemme, hänen mielensä nouteeksi, siveydellä ja pelvolla
Room 12:29 Sillä meidän Jumalamme on kuluttavainen tuli. - !Hallelujaa
Synninpäästö Lestadiukselle. kirjoitti:
Lukijaisten keskuudessa on tiettävästi ollut käytössä synninpäästö. Ei se mitään uutta ole ollut. Jeesus 2000-vuotta sitten jo antoi käskyn ja esikuvan toinen toisilta vaelluksen vikoja anteeksi annatte eli jalkojen pesun esikuvan.
Lapin Maria antoi Lestadiukselle synninpäästön ja tätä hän ei ollut papin koulussa oppinut eikä voikaan. Tämä tapahtuma sai aikaa Lestadiuksella muutoksen ja saarnat saivat uuden sävyn josta hän itse mainitsee.
Kyllä, nainen hän oli, "lapin maria".Jumalan sana ja Kristuksen veri, uskon kautta lahjaksi saatu, puhdistaa kaikista synneistä.
Kristityt ovat Jumalan sanan todistajia.
Se nyt on aivan selvä asia historioista, ettei tuolloin kun Lars ja milla kohtasivat ollut Jeesuksen "nimessä ja veressä" tapaa julistaa.
Eikä Milla julistanut syntejä anteeksi Lestadiukselle, ota selvää ennen kuin alat koko maailmalle kirjoittelemaan, koska valehteleminen ja perättömien puhuminen on syntiä. - teutatess
!Hallelujaa kirjoitti:
Jumalan sana ja Kristuksen veri, uskon kautta lahjaksi saatu, puhdistaa kaikista synneistä.
Kristityt ovat Jumalan sanan todistajia.
Se nyt on aivan selvä asia historioista, ettei tuolloin kun Lars ja milla kohtasivat ollut Jeesuksen "nimessä ja veressä" tapaa julistaa.
Eikä Milla julistanut syntejä anteeksi Lestadiukselle, ota selvää ennen kuin alat koko maailmalle kirjoittelemaan, koska valehteleminen ja perättömien puhuminen on syntiä.Mutta Nooran pappi: Brandell oli tietoinen, ja saarnasi synnit anteeksi katuvaiselle, eli lapinmarialle, ja sitä kautta Lars Leville. Ja asitäkautta jo tuhansille .
- kapelia täällä
teutatess kirjoitti:
Mutta Nooran pappi: Brandell oli tietoinen, ja saarnasi synnit anteeksi katuvaiselle, eli lapinmarialle, ja sitä kautta Lars Leville. Ja asitäkautta jo tuhansille .
älä hölötä asioita, joista et mitään tiedä.
- !Hallelujaa
teutatess kirjoitti:
Mutta Nooran pappi: Brandell oli tietoinen, ja saarnasi synnit anteeksi katuvaiselle, eli lapinmarialle, ja sitä kautta Lars Leville. Ja asitäkautta jo tuhansille .
Ei siis mainitsemiesi ihmisten kautta, kuten viestistäsi saattoi ehkä ymmärtää.
Kaikkialla missä Jumalan sanaa julistetaan siellä on myäs pyhä henki läsnä, VAIKUTTAVANA,
Lestadiolaisuudessa on väärä opetus ja käsytys Pyhästä Hengestä. Uskotaan niin että VAIKUTTAVA Pyhä Henki olisi ASUVANA vain uskovissa ihmisissä. Ja niin uodoin vain uskovan ihmisen julistama Jumalan sana ja Pyhät Sakramentit olisivat päteviä vaikuttamaan uskoa ja uudestisyntymisen.
Näinhän ei asia suinkaan ole, vaan Pyhä Henki on vaikuttavana NIMENOMAAN JUMALAN SANASSA. JOS JUMALAN SANASSA EI OLISI VAIKUTTAVAA PYHÄÄ HENKEÄ, niin kukaan ei tulisi uskoon ja pelastuisi. Ja yksin Paavilla olisi taivaan valtakunnan avaimet, ei esimerkiksi lestadiolaisilla tai luterilaisilla.
Että silleen,...
..nyt pitää olla tosi tarkkana teutatess tämän asian kanssa, ettei lähdetä pois kirjoitetun Jumalan sanan Raamatun totuudesta, hengellisille luistinradoille luistelemaan hengellistä rusettiluistelua. Niitä luistelijoita on jo tarpeeksi ilman meitäkin, eikö niin :-) - teutatess
!Hallelujaa kirjoitti:
Ei siis mainitsemiesi ihmisten kautta, kuten viestistäsi saattoi ehkä ymmärtää.
Kaikkialla missä Jumalan sanaa julistetaan siellä on myäs pyhä henki läsnä, VAIKUTTAVANA,
Lestadiolaisuudessa on väärä opetus ja käsytys Pyhästä Hengestä. Uskotaan niin että VAIKUTTAVA Pyhä Henki olisi ASUVANA vain uskovissa ihmisissä. Ja niin uodoin vain uskovan ihmisen julistama Jumalan sana ja Pyhät Sakramentit olisivat päteviä vaikuttamaan uskoa ja uudestisyntymisen.
Näinhän ei asia suinkaan ole, vaan Pyhä Henki on vaikuttavana NIMENOMAAN JUMALAN SANASSA. JOS JUMALAN SANASSA EI OLISI VAIKUTTAVAA PYHÄÄ HENKEÄ, niin kukaan ei tulisi uskoon ja pelastuisi. Ja yksin Paavilla olisi taivaan valtakunnan avaimet, ei esimerkiksi lestadiolaisilla tai luterilaisilla.
Että silleen,...
..nyt pitää olla tosi tarkkana teutatess tämän asian kanssa, ettei lähdetä pois kirjoitetun Jumalan sanan Raamatun totuudesta, hengellisille luistinradoille luistelemaan hengellistä rusettiluistelua. Niitä luistelijoita on jo tarpeeksi ilman meitäkin, eikö niin :-)Mutta kun sinä tiedät, ja te tiedätte , Ei ilman Pyhää Hengeä, voi saarnata jumalan puolesta syntiä anteeksi, Jeesus Kristus Tulee aina tänne, kun jossakin saarnataan synnit anteeksi, ja se tarkoittaa sitä samaa kun Jerikontien matkamies lääkittiin ja hoidettiin, ja majatalon isännälle Laupias samarialainen antoi kaksi penninkiä, ja sanoi jos enemmän kulutat minä palatessani maksan, tästä on kysymys.
- Lueppa tästä
!Hallelujaa kirjoitti:
"Lapin maria tietämyksemme mukaan juuri paljasti LLL:lle anteeksi antamuksen toimintatavan."
1. Anteeksiantamus ei ole mikään toimintatapa.
2. "Anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä", tuli käyttöön yli kymmenen vuotta Millan ja Larsin kohtaamisen jälkeen, joka tapahtui 1844
Milla ei ole saarnannut Lestadiukselle syntejä anteeksi, TÄMÄ ON liikkeessä JÄLKEENPÄIN KEHITETTY mytologinen VALHE. Lestadius itse ei ole ottanut käyttöön tällaista sanontaa, "Jeesuksen nimessä ja verssä", vaan ihan toiset henkilöt v.1854
Ei Milla tuonut lestadiuksen elämään mitään uutta. Lestadiuksen äiti oli nimittäin samona uuslukijaisia kun millakin. Lestadius oli sisäistänyt pietistisiä uuslukijaisten arvoja jo äidinmaidossa.
Lestadius ei myöskään perustanut mitään uutta seurakuntaa tai uskonlahkoa, tämä on myöhempien sukupolvien oppimattomien ihmisten mytologiaa.
Lestadius oli pietistisiä arvoja korostava luterilainen herätyskritillinen pappi pohjois Ruotsissa. Hän oli oppineena miehenä hyvin perillä sen ajan hengellisistä suuntauksista ja luki paljon asiaa käsitteleviä kirjoja, jotka on kirjoitettu jo ennen hänen aikuistumistaan.
Nämä myytit pitäisi purkaa lestadiolisesta liikkeestä ja palata puhtaaseen evankeliumin sanaan ja Kristuksen oppiin jonka maailman yksinkertaisimman sisällön jokainen voimme itse lukea Raamatusta.Laestadius on itse kirjoittanut seuraavaa:
Ja, minä ajattelin: Tässä on nyt sellainen Maria, joka istuu Jeesuksen jalkain juuressa. Ja vasta nyt, niin ajattelin, nyt minä näen tien, joka vie elämään. Se on ollut kätkössä siihen asti kunnes sain puhella Marian kanssa. Hänen yksinkertainen kertomuksensa vaelluksistaan ja kokemuksistaan teki minun sydämeeni niin syvän vaikutuksen, että se valkeni myös minulle.
~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~
Sinä väität että mitään uutta ei tullut.
Tunnustaisit vaan tosiasiat etkä esittäisi tietävää, kun et selvästi tiedä. - kotoista
kapelia täällä kirjoitti:
älä hölötä asioita, joista et mitään tiedä.
Jos haluaisin, voisin sanoa tosi hankalasti, mutta en halua voihan tuon noinkin ymmärtää, mutta toisella tavalla olen sen ymmärtänyt, en nyt kuitenkaan käy ketään rääpimään.
- Pottunen
teutatess kirjoitti:
Mutta kun sinä tiedät, ja te tiedätte , Ei ilman Pyhää Hengeä, voi saarnata jumalan puolesta syntiä anteeksi, Jeesus Kristus Tulee aina tänne, kun jossakin saarnataan synnit anteeksi, ja se tarkoittaa sitä samaa kun Jerikontien matkamies lääkittiin ja hoidettiin, ja majatalon isännälle Laupias samarialainen antoi kaksi penninkiä, ja sanoi jos enemmän kulutat minä palatessani maksan, tästä on kysymys.
Siitä tästä oli kyse. " Lapin maria" selvitti LLL:lle asiat.
LLL ei ollut muuta kun heräävässä tilassa tuossa vaiheessa.
~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~
~Laestadius on itse kirjoittanut seuraavaa:
Ja, minä ajattelin: Tässä on nyt sellainen Maria, joka istuu Jeesuksen jalkain juuressa. Ja vasta nyt, niin ajattelin, nyt minä näen tien, joka vie elämään. Se on ollut kätkössä siihen asti kunnes sain puhella Marian kanssa. Hänen yksinkertainen kertomuksensa vaelluksistaan ja kokemuksistaan teki minun sydämeeni niin syvän vaikutuksen, että se valkeni myös minulle.
~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~
Raaku tapansa mukaan haluaisi puhua muusta , mutta nyt oli kyse tästä.
LLL itse on kirjoittanut tuon, joten eiköhän pysytä siinä. - Kuolleenuskonpappi
Pottunen kirjoitti:
Siitä tästä oli kyse. " Lapin maria" selvitti LLL:lle asiat.
LLL ei ollut muuta kun heräävässä tilassa tuossa vaiheessa.
~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~
~Laestadius on itse kirjoittanut seuraavaa:
Ja, minä ajattelin: Tässä on nyt sellainen Maria, joka istuu Jeesuksen jalkain juuressa. Ja vasta nyt, niin ajattelin, nyt minä näen tien, joka vie elämään. Se on ollut kätkössä siihen asti kunnes sain puhella Marian kanssa. Hänen yksinkertainen kertomuksensa vaelluksistaan ja kokemuksistaan teki minun sydämeeni niin syvän vaikutuksen, että se valkeni myös minulle.
~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~
Raaku tapansa mukaan haluaisi puhua muusta , mutta nyt oli kyse tästä.
LLL itse on kirjoittanut tuon, joten eiköhän pysytä siinä.Laestadiuksen oma kirjoitus ei todista asiasta paljoakaan, ei ainakaan mitään synninpäästöä. Hänen oma kertomuksensa on monessakin kohdassa todettu epäluotettavaksi. Hänen tyylinsä oli värittää asioita kirjoitusajankohdan tilanteesta käsin. Jälkiviisautta ja asiasioiden värittämistä se on Lapin Mariaakin hän muistelee 8-9 vuotta jälkeenpäin. Suoraan sanoen, Laestadiuksen omaan kertomukseen ei voi asiassa rakentaa kovin paljoa.
Me nykyajan ihmiset emme ymmärrä, ettei LLL:n uskonkäsitykseen edes kuulunut mikään synninpäästön julistus.
Kun hän sanoo nähneensä "mistä tie menee taivaaseen" jää hämäräksi, mitä hän tarkoittaa. Todennäköisesti hän tarkoittaa elämystä tai armonmerkkiä. Kyllä hän pelastuksen tien ja armon järjestyksen tunsi.
Laestadius oli ihmisenä hyvin erikoinen, samoin hänen opillinen käsityksensä. Ei sitä voi kukaan muu ihminen seurata. Lukekaa Hulluinhuonelaisesta kohta armonmerkki.
Laestadiuksen saarnat ja kirjoituksen ajalta ennen Lapin Marian tapaamista osoittaa, että hänelle oli kaikki selvää. On aivan turhaa väittää mitään muuta. Laestadiolainen opetus tosin vaatii toisenlaisen selityksen pönkittämistä, mutta totuuden kanssa sillä ei ole mitään tekemistä. Se kun on pakko tämä kolmen kyynärän jumala tunkea jokaiseen paikkaan. - 0000000000000000
Lueppa tästä kirjoitti:
Laestadius on itse kirjoittanut seuraavaa:
Ja, minä ajattelin: Tässä on nyt sellainen Maria, joka istuu Jeesuksen jalkain juuressa. Ja vasta nyt, niin ajattelin, nyt minä näen tien, joka vie elämään. Se on ollut kätkössä siihen asti kunnes sain puhella Marian kanssa. Hänen yksinkertainen kertomuksensa vaelluksistaan ja kokemuksistaan teki minun sydämeeni niin syvän vaikutuksen, että se valkeni myös minulle.
~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~
Sinä väität että mitään uutta ei tullut.
Tunnustaisit vaan tosiasiat etkä esittäisi tietävää, kun et selvästi tiedä.SAnoisin, entä mitä sitten?
Kuinka hän sitten puhuu tästä elämään vievästä tiestä jo ennen Åseleen lähtöään?
Soon niin kiva jauhaa papeista, jotka eivät mitään tajua, kunnes sitten niin kamalan yksinkertainen lappalaistyttö tulee ja avaa oven taivaaseen.... hehhehhe
Samaa koitetaan Lutherinkin kanssa. - !Hallelujaa
Lueppa tästä kirjoitti:
Laestadius on itse kirjoittanut seuraavaa:
Ja, minä ajattelin: Tässä on nyt sellainen Maria, joka istuu Jeesuksen jalkain juuressa. Ja vasta nyt, niin ajattelin, nyt minä näen tien, joka vie elämään. Se on ollut kätkössä siihen asti kunnes sain puhella Marian kanssa. Hänen yksinkertainen kertomuksensa vaelluksistaan ja kokemuksistaan teki minun sydämeeni niin syvän vaikutuksen, että se valkeni myös minulle.
~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~
Sinä väität että mitään uutta ei tullut.
Tunnustaisit vaan tosiasiat etkä esittäisi tietävää, kun et selvästi tiedä.Kiistelet asiasta jota et ymmärrä. Mitään "Jeesuksen nimessä ja veressä" julstusta ei ole ollut, eikä muutakaan synnin päästön julistusta, Näin sanoin ja tämä on totuus...
...ja sinä syydät suustasi valhetta.
Pyri ahtaasta portista sisälle, äläkä roiku lesdtadiuksen liepeissä. Älä selittele minulle asiaoita jotka minä tiedän mutta sinä et tiedä. - !Hallelujaa
Kuolleenuskonpappi kirjoitti:
Laestadiuksen oma kirjoitus ei todista asiasta paljoakaan, ei ainakaan mitään synninpäästöä. Hänen oma kertomuksensa on monessakin kohdassa todettu epäluotettavaksi. Hänen tyylinsä oli värittää asioita kirjoitusajankohdan tilanteesta käsin. Jälkiviisautta ja asiasioiden värittämistä se on Lapin Mariaakin hän muistelee 8-9 vuotta jälkeenpäin. Suoraan sanoen, Laestadiuksen omaan kertomukseen ei voi asiassa rakentaa kovin paljoa.
Me nykyajan ihmiset emme ymmärrä, ettei LLL:n uskonkäsitykseen edes kuulunut mikään synninpäästön julistus.
Kun hän sanoo nähneensä "mistä tie menee taivaaseen" jää hämäräksi, mitä hän tarkoittaa. Todennäköisesti hän tarkoittaa elämystä tai armonmerkkiä. Kyllä hän pelastuksen tien ja armon järjestyksen tunsi.
Laestadius oli ihmisenä hyvin erikoinen, samoin hänen opillinen käsityksensä. Ei sitä voi kukaan muu ihminen seurata. Lukekaa Hulluinhuonelaisesta kohta armonmerkki.
Laestadiuksen saarnat ja kirjoituksen ajalta ennen Lapin Marian tapaamista osoittaa, että hänelle oli kaikki selvää. On aivan turhaa väittää mitään muuta. Laestadiolainen opetus tosin vaatii toisenlaisen selityksen pönkittämistä, mutta totuuden kanssa sillä ei ole mitään tekemistä. Se kun on pakko tämä kolmen kyynärän jumala tunkea jokaiseen paikkaan.Olemme hyvin nähneet ja edelleen näemme lestadiolaisuuden historiasta, mihin tämä "kolmen kyynärän Jumala" On Jeesuksen lampaat johdattanut. Kaikkiaan 18 eri joukkoa jotka tuomitsevat toinen toisensa helvettiin, silmääkään räpäyttämättä.
Hullumpikin jo ymmärtää Jumalan sanasta sen, ettei ihmisiä ole kutsuttu toinen toistensa tuomareiksi.
Eihän meidän Vapahtajamme Jeesus Kristuskaan tullu tuomitsemaan, vaan siksi että vapauttaisi tekojensa tähden tuomitut helvertistä. Myös lestadiolaiset ovat tekojensa tähden tuomitut helvettiin joka sorkka, että turha on paukutella henskeleitään hengellisessä ylpeydessä.
Enemminkin pitäisi kontata armoistuimelle rukoilemaan armoa ja anteeksiantamusta Jeesukselta, näistä hirvittävistä rakkauden rikoksita joita tapahtui hajaannuksen aikana ja sen jälkeen - teutatess
!Hallelujaa kirjoitti:
Olemme hyvin nähneet ja edelleen näemme lestadiolaisuuden historiasta, mihin tämä "kolmen kyynärän Jumala" On Jeesuksen lampaat johdattanut. Kaikkiaan 18 eri joukkoa jotka tuomitsevat toinen toisensa helvettiin, silmääkään räpäyttämättä.
Hullumpikin jo ymmärtää Jumalan sanasta sen, ettei ihmisiä ole kutsuttu toinen toistensa tuomareiksi.
Eihän meidän Vapahtajamme Jeesus Kristuskaan tullu tuomitsemaan, vaan siksi että vapauttaisi tekojensa tähden tuomitut helvertistä. Myös lestadiolaiset ovat tekojensa tähden tuomitut helvettiin joka sorkka, että turha on paukutella henskeleitään hengellisessä ylpeydessä.
Enemminkin pitäisi kontata armoistuimelle rukoilemaan armoa ja anteeksiantamusta Jeesukselta, näistä hirvittävistä rakkauden rikoksita joita tapahtui hajaannuksen aikana ja sen jälkeen" Hullumpikin jo ymmärtää Jumalan sanasta sen, ettei ihmisiä ole kutsuttu toinen toistensa tuomareiksi "
Miten nyt, kun kaksi kinaa ja vähän riiteleekin. Voivat asettua tuomarin housuihin kumpikin ?
Vapahtajamme käsky oli, rakastakaa toinen toistanne, ja rakastakaa lähimmäistänne kuin itseänne, ja rakastakaa jopa vihollistanne . - Ompas vaikeata pojilla
teutatess kirjoitti:
" Hullumpikin jo ymmärtää Jumalan sanasta sen, ettei ihmisiä ole kutsuttu toinen toistensa tuomareiksi "
Miten nyt, kun kaksi kinaa ja vähän riiteleekin. Voivat asettua tuomarin housuihin kumpikin ?
Vapahtajamme käsky oli, rakastakaa toinen toistanne, ja rakastakaa lähimmäistänne kuin itseänne, ja rakastakaa jopa vihollistanne .Vapahtajamme käsky oli, rakastakaa toinen toistanne, ja rakastakaa lähimmäistänne kuin itseänne, ja rakastakaa jopa vihollistanne .
Tästä huomaa, että toinen joka on samalla väärässä on LIHALLINEN.
Syntein anteeksi antaminen ja julistaminen kuuluu jo Jeesuksen lähetyskäskyyn. Menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa parannusta ja syntein anteeksiantamusta minun nimessäni ja veressäni.
ei Lestadiuksella ole erilaista tietä taivaanvaltakuntaan. Tuohan on niin selvää jotta pitäisi niidenkin ymmärtää jotka pitävät itseään jonanin.
- !Halleluja
teutatess kirjoitti:
" Hullumpikin jo ymmärtää Jumalan sanasta sen, ettei ihmisiä ole kutsuttu toinen toistensa tuomareiksi "
Miten nyt, kun kaksi kinaa ja vähän riiteleekin. Voivat asettua tuomarin housuihin kumpikin ?
Vapahtajamme käsky oli, rakastakaa toinen toistanne, ja rakastakaa lähimmäistänne kuin itseänne, ja rakastakaa jopa vihollistanne .Rakkaus on pyyteettömiä tekoja toisen hyväksi. Rakkaudessa on täysin mahdollista olla eri mieltä monistakin asioista. Tuomitseminen on on puolestaan sydämen tasolla tapahtuva lähimmäisen totaalinen hylkääminen.
- teuta
teutatess kirjoitti:
" Hullumpikin jo ymmärtää Jumalan sanasta sen, ettei ihmisiä ole kutsuttu toinen toistensa tuomareiksi "
Miten nyt, kun kaksi kinaa ja vähän riiteleekin. Voivat asettua tuomarin housuihin kumpikin ?
Vapahtajamme käsky oli, rakastakaa toinen toistanne, ja rakastakaa lähimmäistänne kuin itseänne, ja rakastakaa jopa vihollistanne .Mitä rakkaus on ?
Kun olin nuori, teimme aforismejä. Että se on sisäistä kutinaa jota ei voi ulkoapäin raapia ! - !Hallelujaa
teutatess kirjoitti:
" Hullumpikin jo ymmärtää Jumalan sanasta sen, ettei ihmisiä ole kutsuttu toinen toistensa tuomareiksi "
Miten nyt, kun kaksi kinaa ja vähän riiteleekin. Voivat asettua tuomarin housuihin kumpikin ?
Vapahtajamme käsky oli, rakastakaa toinen toistanne, ja rakastakaa lähimmäistänne kuin itseänne, ja rakastakaa jopa vihollistanne .Rakkaus ei ole kutinaa, ei sisällä eikä ulkopuolella.
Kun kaksi ihmistä, mies ja nainen kohtaavat, se tunne joka siinä saattaa parhaimmillaan syntyä ei ole rakkautta.
Rakkautta aletaan tarvitsemaan vasta noin kaksi vuotta avioliiton solmimisen jälkeen.
Vasta 50 avioliittovuoden jälkeen pari tietää jotakin siitä mitä rakkaus OIKEASTI on. - Pottunen
teutatess kirjoitti:
" Hullumpikin jo ymmärtää Jumalan sanasta sen, ettei ihmisiä ole kutsuttu toinen toistensa tuomareiksi "
Miten nyt, kun kaksi kinaa ja vähän riiteleekin. Voivat asettua tuomarin housuihin kumpikin ?
Vapahtajamme käsky oli, rakastakaa toinen toistanne, ja rakastakaa lähimmäistänne kuin itseänne, ja rakastakaa jopa vihollistanne .Se on sisäistä kutinaa joka aika hyvin pystyy kiteyttämään rakkauden.
Rakkaushan ei sinänsä ole ihmisen lihallista rakkautta pelkästään tai ainoastaan, vaan hengellistä rakkautta toisen kuolematonta sielua kohtaan.
Rakkaudesta ei hylkää, ei puhu pahasti jne.
Raakku on kyllä eksyksissä rakkaudesta pahemman kerran.
Siksi viestit ovat olleet niin törkeitä monia kohtaan ihmisiä kohtaan.
Ota halle vaikka teutatessistä oppia.
Teu tuntuu olevan yksinkertainen kristitty ihminen ja hänellä on monet ajatukset vaatimattoman kauniisti kohdallaan.
En ylistä tai kehu teuta, mutta jos tunnette toisenne jotenkin entuudenstaan, niin puhu ihmeessä teun kanssa aiheesta tarkemmin.
Edellyttää siis tietenkin että teu jaksaa kanssasi puhua.
Minä en jaksaisi :)
Rakkauden löytyminen olisi hallelle tärkeä juttu, mutta hänen on itsensä myös pyrittävä sitä etsimään ja unohdettava itsensä ja luulonsa. - !Hallelujaa
teutatess kirjoitti:
" Hullumpikin jo ymmärtää Jumalan sanasta sen, ettei ihmisiä ole kutsuttu toinen toistensa tuomareiksi "
Miten nyt, kun kaksi kinaa ja vähän riiteleekin. Voivat asettua tuomarin housuihin kumpikin ?
Vapahtajamme käsky oli, rakastakaa toinen toistanne, ja rakastakaa lähimmäistänne kuin itseänne, ja rakastakaa jopa vihollistanne .Kellonajoista näkee kuka täällä on heilunut?
Ilmankos viestit olivat täysin sekopäisiä!
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "974399Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293273No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452360- 351368
- 10999
- 32996
- 25990
- 153985
- 6914
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12862