Kuinkahan suurilla näkökykyeroilla ihmisien on katseltava maailmaansa tarkoitan vasemman ja oikean silmän eroista. Luin jostakin, että laseja on vaikea määrätä, jos erot näkökyvyssä ovat suuremmat kuin 20%. Useinhan pienillä näkökyvyn eroilla määrätään samanlaiset lasit molemmille silmille. Alkuun piilolinssejäkään ei saanut esim. ostaa erikseen molemmille silmille.
Jos lukunäkö vaatisi toiselle silmälle 4,5 lasit ja toiselle 5,50, pystyykö silmät vielä muodostamaan yhteisen kuvan?
Silmien eroista
4
761
Vastaukset
- eriparisilmät
Mulla on silmien ero 2,5. En ole koskaan huomannut, että siitä olisi ollut haittaa yhteisnäköön. Eikä ole laseja ostaesskaan koskaan sanottu (ekoista n. 35 vuotta, ero muodostui heti ensimmäisinä vuosina), ettei sellaisia voisi tehdä. Piilolaseja käytin vähän aikaa n. 20 vuotta sitten, nekin sain ihan ok.
Minä puolestani olen jostain lukenut, että yli kolmen erosta alkaa olla oikeasti haittaa, silloin voitaisiin joissain tapauksissa leikkauksesta maksaa kela-korvauksia.- Eri paria
Sinulla erot ovat ilmeisesti miinusta, eli olet likinäköinen, koska olet tarvinnut laseja jo 30 vuotta.Eli tarvitset laseja kauaksi katseluun, (ehkä lähellekkin kun erot ovat suuret) Olen kaukotaitteinen ja toisen silmän kohdalla plussat pysähtyivät jo viitisen vuotta sitten ja toinen jatkaa vielä "lisäplussien" kerjäämistä.
Itsekkin aina ajattelin, että lasithan korjaavat eriparisetkin, mutta kuvathan ovat eri kokoiset, etenkin kirjaimet tekstissä ja Tv:ssä. Silmät olivat jo ikänäön kynnyksellä eri paria ja ero vaan kasvaa. Erot ovat ykkösen luokkaa, mutta plussana. Kaukotaitteinen ei eroja nuorena tiedä, kun silmät korjaavat virheen. Luultavasti syntymästä asti toinen silmämuna on ollut toista lyhyempi, mutta kuinka paljon se selviää vasta kun mukautumiskyky loppuu kokonaan. Toinen saattaa "vanhetakkin" aikaisemmin kuin toinen. - eriparisilmät
Eri paria kirjoitti:
Sinulla erot ovat ilmeisesti miinusta, eli olet likinäköinen, koska olet tarvinnut laseja jo 30 vuotta.Eli tarvitset laseja kauaksi katseluun, (ehkä lähellekkin kun erot ovat suuret) Olen kaukotaitteinen ja toisen silmän kohdalla plussat pysähtyivät jo viitisen vuotta sitten ja toinen jatkaa vielä "lisäplussien" kerjäämistä.
Itsekkin aina ajattelin, että lasithan korjaavat eriparisetkin, mutta kuvathan ovat eri kokoiset, etenkin kirjaimet tekstissä ja Tv:ssä. Silmät olivat jo ikänäön kynnyksellä eri paria ja ero vaan kasvaa. Erot ovat ykkösen luokkaa, mutta plussana. Kaukotaitteinen ei eroja nuorena tiedä, kun silmät korjaavat virheen. Luultavasti syntymästä asti toinen silmämuna on ollut toista lyhyempi, mutta kuinka paljon se selviää vasta kun mukautumiskyky loppuu kokonaan. Toinen saattaa "vanhetakkin" aikaisemmin kuin toinen.Sain ekat miinuslasini ekaluokkalaisena. Näkö heikkeni nopeasti, seuraavat oli muistaakseni n. vas. 3,5/oik. 1,5. Ero ei kasvanut enää pajonkaan jatkossa, nyt molemmat silmät toisella kymmenellä. Näillä arvoilla ei näe lähellekään ilman laseja.
Saa nähdä, kuinka ikänäkö kehityy. Alku vaikutti kovin äkilliseltä, yhtäkkiä vaan huomasin etten näe pientä tekstiä, en kokenut mitään välivaihetta jolloin silmiä siristellen vielä näkisi.
Monilla ihmisillä on hallitseva silmä eli loppujen lopuksi katsoo vain toisella silmällä, vaikka molemmat on auki. Siihen kuulemma oppiikin, silmäleikkauksissa käytetty monovision-tekniikka perustuu siihen. Tehdään toisesta silmästä tarkka kauas, toisesta lähelle. Huonompi silmä ei häiritse. Olen kai jo aikaa sitten oppinut toispuoliseksi, kun en ole huomannut mitään vaikeuksia. - Eri paria
eriparisilmät kirjoitti:
Sain ekat miinuslasini ekaluokkalaisena. Näkö heikkeni nopeasti, seuraavat oli muistaakseni n. vas. 3,5/oik. 1,5. Ero ei kasvanut enää pajonkaan jatkossa, nyt molemmat silmät toisella kymmenellä. Näillä arvoilla ei näe lähellekään ilman laseja.
Saa nähdä, kuinka ikänäkö kehityy. Alku vaikutti kovin äkilliseltä, yhtäkkiä vaan huomasin etten näe pientä tekstiä, en kokenut mitään välivaihetta jolloin silmiä siristellen vielä näkisi.
Monilla ihmisillä on hallitseva silmä eli loppujen lopuksi katsoo vain toisella silmällä, vaikka molemmat on auki. Siihen kuulemma oppiikin, silmäleikkauksissa käytetty monovision-tekniikka perustuu siihen. Tehdään toisesta silmästä tarkka kauas, toisesta lähelle. Huonompi silmä ei häiritse. Olen kai jo aikaa sitten oppinut toispuoliseksi, kun en ole huomannut mitään vaikeuksia.Aloin jo huolestua, että en enää saakkaan laseja
tai näkökykyä ei voi parantaa. Tietysti plussat ovat eri asia kun miinukset. Ikänäön pitäisi sinun kohdalla parantaa näköä hieman ainakin väliaikaisesti. En huomannut toisen silmäni passiivisuuta, kunnes oli tilanne, jossa tarvitsin vain toista silmää, sitä passiivista.
Luin tosiaan, että silmät eivät muodosta yhteiskuvaa jos arvojen erot ovat liian suuret siis laseillakaan korjattuina.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "1064572Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293393No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452380- 391418
- 361343
- 381196
- 141102
- 1591026
- 27978
- 6944