Luin jostakin, että jos/kun harmaakaihi alkaa kasvaa, aluksi se ei haittaa suuresti näkökykyä, mutta silmä muuttuu likitaittoisemmaksi, toisin sanoen näkö likinäköisellä miinuslasien käyttäjällä huononee ja tavallaan pluslasien käyttäjillä tilapäisesti paranee. Onko kellään kokemuksia? Myöhemmin vasta syntyy samentumia. jotka haittaavat näkökykyä. Kuinka suuri muutos voi olla?
Luin harmaakaihista
3
353
Vastaukset
- näi mulla
Kun silmälääkäri ekan kerran kertoi alkavasta harmaakaihista, meni kaksi vuotta ja sitten olinkin jo operaatiota odottamassa. Näkö pysyi mielestäni hyvin pitkään ihan samana, vasta siinä loppuvaiheessa, kun kaikki alkoi olla "likaista", alkoi lukeminenkin tuottaa ongelmia.
Mulla ei ollut laseja aiemmin eikä itseasiassa ole nytkään. Selkeä lähinäön huononeminen tuli minulla yhtäaikaa sen samentumisen kanssa, ja eteni vauhdilla.
Minä en pahemmillaan pystynyt lukemaan näytöltä kuin 14 pisteen tekstiä ja lehdistä vain otsikoita.- Onko kokemusta
Minkä ikäisenä kaihi todettiin ja leikattiin ja oliko se molemmissa silmissä samaan aikaan?
Sinulla on ollut ilmeisesti alkuaan ihan normaali näkö, ei kauko- eikä likitaitteisuutta.
- äkkiä,
ja ilmestyi molempin silmiin, näkö sameni ensin toisesta silmästä ka sitten toisestakin ja alkoi todella haitata näköä, myös lukunäkö meni lähes kokonaan. hurjalta tunui mutta pääsinnopeasti yksityiselle ja oli onnistunut ja positiivinen kokemus. nyt näen paremmin kuin koskaan ja miinusta oli aiemmin -10. epäselväksi vain jäi mistä kaihi minulle tuli kun ei diabetesta,
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p565735Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "752902Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella212137No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol401925Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1611829- 191818
Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v51548Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy83117281-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome191171Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah69996