Tarkoitukseni ei ole provosoida vaan saada äitejä, isejä, vanhempia, isovanhempia pohtimaan omaa vastuutaan ja velvollisuutta huolehtia jälkikasvustaan.
Ehkä tästä on hyvä lähteä rakentamaan "yhteisöllisyyttä", josta paljon puhutaan, mutta vähän tiedetään, tai ymmärretään.
Mielipiteitä käsityksiä ja ymmärryksiä on varmastkin miljooniaa, mutta jostakin on kait aloitettava rakentamaan yhteisöllisyyttä, sekä parempaa ja turvallisempaa elämää lapsille ja nuorille
lainaus Suomi 24 keskuatelusta,
"seksuaalirikoksissa jo noitavainon piirteitä".
Noitien aika. FST5
Kirjoittanut: LÄHI-ISÄ! 6.2.2009 klo 12.41
Johtuuko keskustelun vähyys ihmisten tietämättömyydestä?
FST5 esitti 18.1.2009 Jan Guillonin ohjelman "Noitien aika.
Mikäli yhtään on seurannut tapahtumaketjuja ja perehtynyt asioihin parinkymmenen viimevuoden ajanjaksolta, täyttyvät niissä Norjan tapaus, joka itseasiassa alkoi levitä Jenkeissä esitetystä TV elokuvasta/ ohjelmasta.
Valitettava Noitavaino ilmiö on toistunut Belgian "pedofiiliskandaalissa", joka levisi myös Suomeen ja Ruotsiin
Aikaisemmin mainituissa MOT ohjelmissa löytyvät samat elementit.
Onko VIRUS levinny ympäri maailmaa ja muodostunut EPIDEMIAKSI?
Lainaus Jan Guillonin ohjelmasta Noitien aika.
"Herran vuonna 1999. 27.2 kuultiin Bjungrin kylässä Trondheimin lähellä tulinen noitatarina
Nyt pappina toimi entinen sosiaalityöntekijä nykyisin itseoppinut asiantuntija lasten seksuaalisessa hyväksikäytössä (Laila Vielfraue).
Hän oli muutamaa vuotta aikaisemmin nähnyt amerikkalaisen elokuvan tästä kulkutaudista JA NÄHNYT VALON ja matkusteli nyt levittäen sanomaansa.
-Nykytiedon mukaan lasten hyväksikäyttö on paljon yleisempää. On oltava varuillaan. On osattava tunnistaa.
Keskittymisvaikeudet koulussa, arvosanat laskevat, vuoteen kastelua, lapsellista kielenkäyttöä.
JG. Jos hyväksikäytön merkit ovat tälläisiä, jotka lähes jokainen vanhempi lapsessaan tunnistaa ei kestä kauaa ennenkuin ensimmäinen NOITA on ilmiannettu.
Se tapahtui täällä Portngårdin lastentarhassa, jossa oli kunnan ainoa miespuolinen hoitaja. Hän joutui pian noitavainon uhriksi, koska hän vastasi 18 18. lapsesta neljän naisen kanssa.
Vakoilu alkoi, kun eräs lapsi väitti nähneensä Ulfin pippelin. Naispuoliset kolleegat muododtivat tiedustelupalvelun ja pian voitiinkin ilmoittaa epäilystä. Kaikkihan tiesivät mitä merkkejä tarkkailla.
Ulf oli esimerkiksi tervehtinyt lasta, joka ei vastannut tervehdykseen. Eräs lapsi oli roikkunut Ulfin vyössä Ulf oli silittänyt lapsen päätä. Lisäksi eräs lapsista oli tuijottanut suurin pelokkain silmin. Sen lisäksi Ulf oli kuorinut appelsiinin seksuaalisella tavalla. -Rivo appelsiininkuori takavarikoitiin ja luovutettiin poliisille todistusaineeksi.
-31.1.1994. Noin kahden vuoden noitavainon päätteeksi Trondheimin valamiehistö vapautti vihdoinkin Hammerin syyttömänä, mutta tapaus varjostaa häntä koko loppuelämän".
****
Asiallinen ja rakentava keskustelu on kaiketikin ainoa mahdollisuus alkaa rakentamaan lapsille ja nuorille parempaa tulevaisuutta.
***********************
Edelläoleva lainaus Noitien aika ohjelmasta oli lyhyt tiivistelmä videonauhalta poimitusta tekstistä.
Googlaa:
>noitien aika<
>ihmeellinen valemuistoryndrooma<
>ihmeellinen valemuistosyndrooma hajoittaa perheitä<
> lapsi aikuisten armoilla<
>pedofili ja insestihysteria suomessacuhtzpah wikipedia lapsen hätälapsen erokruusi näkymättömät lapset>, >avioero lapsen kokemanachutzpah wikipedia munchausenin oireyhtymä>, >helvetilliset hormonit miehet sikoja naiset sekoja
Noitien aika!
3
674
Vastaukset
- Otappa tänne yhteyttä
- tuli ovelle
heitin sitä varsiluudalla
vei perskules luudan mennessään
jos näette noidan ja luudan
palauttakaa
se luuta. - QUO VADIS FEMALE?
8/8 Ranskan uutiset Qutreaun murskatut elämät!Kirjoittanut: Noitien aika! 1 Huhtikuu, 2009 - 11:53 Kokeilin erilaisia hakusanoja löytääkseni Ranskan uutisissa olleen artikkelin. Se löytyi tukiasema net keskustelufoorumilla.
Jostain syystä tämä uutinen, kuten Anne Jeanne Söderlundinkin pro gadu on poistettu julkisuudesta.
Alkuperäinen linkki ilmoittaa ettei sivua löydy. Miksi artikkeleita ja uutisia ei löydy? (Paniikirektioko?)
Jostain syystä myös eräällä foorumilla olevat artikkelit on siivottu pois vuosilta 1997-2002.
Tiedän ehkä syynkin (Paniikkirektio?)
Kuten myös Journalistilehden arkistosta lehdet vuosikerroilta 2004-2007.
Kuka olikaan Journalistilehden päätoimittajana 2005-2008? ("Paniikkireatio?".
Saattaa löytyä Googlen haulla > kassakaappiin suljetut
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 15211518
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h1485413Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p424346Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv1323622Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska392708Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1191916Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?1071636Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3601596Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?921481Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚1361431