Lenkillä ollessa näin jo kaukaa että on 5 centtinen kävelytiellä.
Oli se ja pistin taskuuni, jos ei muuta niin toivon sen olevan onnen rahan vaikka vain tälle päivälle.
Miten on... pitääkö olla isompi kolikko ennen kuin teette tuon nostoliikkeen.
Minä nostan kauniin napinkin jos vain näen!
Kumarrutteko 5 cnt edessä
15
477
Vastaukset
- jjoutava
viimeksi kun imuroin soffan tyynyn välistä niin näin miten sellainen kolikon näköinen rapisi imurin putkeen, pussi on vielä vajaa joten merkitsin päivyriin että pölypussi on tarkistettava kunhan se on poistettavissa.
- mieku
Aina otan mitä löydän, meidän ollessa lapsia opetettiin ettei raha kasva puussa, mutta maasta voi löytää.
Joskus olen löytänyt joka 10 € ja ei sille voinut alkaa omistajaa etsimään, oli torilla markkinat ja kansaa joka puolella tungokseen asti.
Ostin sillä rahalla muikkuja muusilla ja kyllä maistuivat hyvältä.
5 ct (mikä lie oikea lyhennys) on minullekin rahaa ja nostan. - *kukkahame*
mieku kirjoitti:
Aina otan mitä löydän, meidän ollessa lapsia opetettiin ettei raha kasva puussa, mutta maasta voi löytää.
Joskus olen löytänyt joka 10 € ja ei sille voinut alkaa omistajaa etsimään, oli torilla markkinat ja kansaa joka puolella tungokseen asti.
Ostin sillä rahalla muikkuja muusilla ja kyllä maistuivat hyvältä.
5 ct (mikä lie oikea lyhennys) on minullekin rahaa ja nostan.Olen löytänyt aidot helmet, etelän hiekkarannalta!
Siinä aikani kuluksi valuttelin hiekkaa sormieni lävitse, ja ensin säikyin että se on jokin mato, vaan olikin pieniä aitoja helmiä kaunis nauha.
Tallella on vieläkin ja on vaihdettu lanka ja lukko.
Kannattaa olla utelias *kukkahame* kirjoitti:
Olen löytänyt aidot helmet, etelän hiekkarannalta!
Siinä aikani kuluksi valuttelin hiekkaa sormieni lävitse, ja ensin säikyin että se on jokin mato, vaan olikin pieniä aitoja helmiä kaunis nauha.
Tallella on vieläkin ja on vaihdettu lanka ja lukko.
Kannattaa olla uteliasPyllistetäänhän sitä puolukallekkin!
Sanoit näkeväsi jo kaukaa.....
Käytätkö silmälaseja, vai ihan ilmankinko noin hyvin näet?
Muuten, kyllä minäkin vitosen nostan, jos satun nimittäin näkemään, vaikka ei sillä kyllä mitään kaupasta saa.- *kukkahame*
Oli tänään niin kirkas auringon paiste että se 5n väri kyllä tuli esiin valon heijastuksena.
Siksikin että raha oli aika uusi ja kirkas!
Kannattaa lenkeillä joskus vilkaista maahankin. - Katleija3
Mulla on sattuneesta syystä nyt yksisenttisiä kukkarossa. Sainkin viisi niistä annettua apteekkiin. Lasku aina kuitenkin pyöristetään viiteen, vaikka olisi se jämptikin määrä annettavana heille. Jos sellaisen maassa näkisi, niin siinä saa tarkka näkö olla, niin pieni se on kooltaan.
- Hintriika*
Katleija3 kirjoitti:
Mulla on sattuneesta syystä nyt yksisenttisiä kukkarossa. Sainkin viisi niistä annettua apteekkiin. Lasku aina kuitenkin pyöristetään viiteen, vaikka olisi se jämptikin määrä annettavana heille. Jos sellaisen maassa näkisi, niin siinä saa tarkka näkö olla, niin pieni se on kooltaan.
Hyvänen aika! Yksisenttinenhän on 6 penniä, viisisenttinen jo 30 penniä. Minä ainakin markka-aikana jaksoin kumartua viispennisenkin takia. Varmaan aikoinaan myös se yhden pennin takia, mutta niiden olemassaolosta on jo iäisyys.
- capt.cöpenick <
Googlessa näkyi tämän kivan rallin sanatkin, Yotubessa Lavin esittämänä kokonaan.
Mut. Minullakin kävi säkä. Luulen, että joku oli kaatunut hankeen ja taskusta oli tippunu kolikot.
Saattoi niit olla toista kymppii yhteensä.
Onnenpotku, meinasin. Niin luulin.
Niistä kolikoista seurasi u-tuuria monii viikkoi. Näin V Lavi:
Mut aamusella talo palo kivijalkaan
lehmä kuoli ja ylimalkaan
onni käänsi meille sen arkisen puolen...- sinisirkku<
kuljeksimasta Suomen Pankin liikkeelle laskemaa rahaa.
Ennen vanhaan pojat laittoivat raitiovaunun kiskoille lantin,mutta joku ajattelevainen kertoi heille sen olevan laitonta! - ajatuksia***
herättävä sanoituksissa,mutta musikaalisuus 7- luokkaan!
- *kukkahame*
ajatuksia*** kirjoitti:
herättävä sanoituksissa,mutta musikaalisuus 7- luokkaan!
Eilen kaupan lattialla,5 centtinen, ja komea kumarrus sille, onhan se automaattista, jos kumartaa pyllistää aina jollekin.
Selän takana on eri maailma ja siitä ei tarvitse välittää, kunhan asiat toimittaa.
Olin pyöräilemässä ja kuin ollakaan, siinähän se oli...2€ kolikko pyörätiellä.
Juuri siinä kohdassa ei ollut sohjoa, sen seastahan sitä ei olisi nähnytkään ja jos sohjoa ei olisi ollut, olisin ajanut kovempaa, enkä olisi huomannut.
Sattumien summa koko juttu.- viimeks
pääsi paukku kun kumarruin viiskytsenttisen takia. Kaikki kahtoivat vinosti.
- Ulkoilmaan.
viimeks kirjoitti:
pääsi paukku kun kumarruin viiskytsenttisen takia. Kaikki kahtoivat vinosti.
Ihan terveydellinen asiakin tuli samalla hoidettua, pahinta se on jos jää polttelemaan vatsaan.
Lohtu: Maailmassa on niin kamalasti kaikkea pahaa että sekaan mahtuu!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "1164990Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293613No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452440- 501568
- 411520
Jätä minut rauhaan
En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv241434- 141262
- 271168
- 161132
Olen oikeasti aika mukava
Vaikka itse sanonkin. Tunnemyrsky sekoitti mieltä silloin ja annoin aika kahjon kuvan itsestäni.221097