Aurinko katselee
minua
verhojen raosta
kuin vahingossa
olisi siihen eksynyt
valkealle nojatuolille
Kuuta kummempaa
ei silläkään
ole sanottavana
Ihmettelemme yhdessä
sitä hiipivää hiljaisuutta
mikä lintujen laulun jäljiltä
jäi tähän huoneeseen.
minua
verhojen raosta
kuin vahingossa
olisi siihen eksynyt
valkealle nojatuolille
Kuuta kummempaa
ei silläkään
ole sanottavana
Ihmettelemme yhdessä
sitä hiipivää hiljaisuutta
mikä lintujen laulun jäljiltä
jäi tähän huoneeseen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Olet suuri onnekas, sillä kas löysit sen, mitä monet etsii koko elämän.
Kohtasit valon, se näytti sinulle hetken jota monet halajaa koko elämän.
Kirkkaus varjoton ja elämän tuska kaukana on, rakkaus sekin poissa on. Mitä koitkaan? rauhallisen äänettömyyden hetken iäisyyden.
Sen joka jäljelle jää kun lintunen viimein vaikenee.
Onnekkuudesta en tiedä, tai löytämisestä. etsitty sitä on, valoa, varjojenkin kautta.
Kiitos visiitistäsi ajanmittaaja :)
kunpa minäkin oppisin joskus samanoloisen runojen
kirjoitustyylin kuin Sinä.
Sellaista omanlaistaan ' piiloteltua ' tekstiä
se nytkin on ja siltikin niin päivänselvää. Hai-
keutta runoosi nytkin sisältyy, mutta se onkin
Sinun tavaramerkkisi ollut aina.
Pidinhän minä, mutta kaipa Sinä sen jo tiesitkin.
Piilossa on hyvä :) Isoin kirjaimin kirjotettuna mutta verhon takana.
Minä en tiedä kuinka sanoistasi kiittäisin, lämmittivät mieltä, jälleen.
Tässä on tyylikäästi vangittu eräs hetki. Muutamasta kohdasta erityisesti nautin: 'Kuuta kummempaa ei silläkään ole sanottavana' ja 'hiljaisuus mikä lintujen jäljiltä jäi tähän huoneeseen'. Kertakaikkisen hyvin hallittu kokonaisuus. Olet löytänyt oman kielesi ja tyylisi ja se toimii.
Täytyy sanoa että hieman itseäni jäi häiritsemään tuo loppu, jotenkin se on.. hmm.. en oikein itsekään tiedä.
Ehkä liian selkeä mun sanoikseni.
Kiitos kun kävit ja kommentoit :)