kissa juo paljon

vettä

Noin parin kuukauden ajan 15-vuotias kissani on alkanut juomaan vettä reilusti enemmän kuin mitä se ennen aina joi. Muuten se on ihan entisellään. Mistä se runsas veden juonti johtuu?

6

673

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ...ccc--

      voi johtua joistakin asioista, kuten muutos ruokavaliossa, oksentaminen, liikunnan lisääntyminen ja mikä tietenkin kannattaa lääkärin luona selvitellä on verensokeriarvojen nousu.

      Kannattaa viedä kissa lääkärille, mikäli runsas juominen jatkuu.

    • vanhus myös

      alkoi juomaan vettä enemmän kuin ennen ja sen vuoksi vein sen tutkittavaksi eläinlääkärille, joka totesi verikokeista että sokeritauti oli kissalle tullut. Vuoden verran annettiin joka päivä insuliinia piikillä, välillä mentiin lähes kooman puolelle jolloin hunajaa suuhun ja taas virkosi ennalleen. Kissa eli lopun elämänsä ihan kohtalaisen hyvinvoivana mutta kuolemaksi koitui sydänkohtaus eräänä yönä....

    • ....

      lisääntynyt juominen on yleensä merkki sairaudesta. Munuaisissa voi olla vikaa tai sitten sokeritauti. Kannattaa viedä kissa lääkärille, sillä voi kuitenkin olla vielä onnellisia elinvuosia jäljellä:)

    • meidän

      meidän kissa on sellainen että hyvä kun edes juo jotain

    • emmiina45

      16v kissani joi paljon ja pissasi paljon, mutta ajattelin sen juovan siksi, että se piti vain kuivasta ruoasta. Sitten alkoi harvakseltaan oksentelu, ajattelin karvanlähdön aiheuttaneen karvapalloja vatsaan ja tarjosin ruokaöljyä ja parafiinia. Juomisen loputtua hätäännyin ja vein killin eläinlääkäriin. Järkytys oli kauhea, kun eläinlääkäri ilmoitti munuaisten vioittuneen lopullisesti ja suositteli killin päästämistä autuaammille myyrämaille. Näin jälkikäteen olen ajatellut, että tietysti minun olisi pitänyt huomata jonkin olevan pahasti vialla, mutta kissa ei osaa kertoa kivuistaan ja pahasta olosta eikä ajattelematon omistaja ymmärrä, että eläinlääkäriin on turvauduttava kun eläimen käytös muuttuu, vaikka se on kallista (rauhoitus, nesteytys, verikokeet ja lopetuspiikki 161e)

    • pipo

      minun 15 vuotias kissani alkoi juomaan vettä huomattavan paljon viime syksynä ja laihtui. kahdessa kuukaudessa meni niin heikoksi että päätös kissan päästämisestä taivaaseen oli tehtävä:( sokeritautia kissallani ei ollut mutta tod.näk. munuaiset pettivät taikka sillä oli kasvain...
      kannattaa ehdottomasti viedä kissa eläinlääkäriin, koska lisääntyneeseen juomiseen minäkin kiinnitin huomiota mutta ehkä liian myöhään. tsemppiä teille!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      52
      5592
    2. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      67
      2621
    3. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      18
      1960
    4. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      154
      1796
    5. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      36
      1742
    6. Aleksi Rytilä

      Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      1713
    7. Kulukusuunnat

      Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
      Kuhmo
      5
      1458
    8. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

      Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
      Suomalaiset julkkikset
      19
      1141
    9. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

      Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
      Maailman menoa
      80
      1119
    10. Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti

      Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah
      Ähtäri
      62
      935
    Aihe