Tiedättekö, hyvät palstalaiset, että on ihmeellisen salamyhkäinen maailma maan ja taivaan välissä. Siellä viivat ja nollat vilistelevät näkymättöminä rivistöinä. Sieltä ne tavoittavat meistä muista riippumattoman pakon, joka saa aikaiseksi sen, että juuri sinunkin koneeltasi on luettavissa nämä rivit. Tämä on hyvin uskonvarainen juttu ja monesti toivon, että näin ilmenevää järjestelmää ei olisi olemassakaan.
Toisinaan taas olen onnellinen kuin puolikuun peipponen mato suussa.
Maan ja taivaan välissä
17
426
Vastaukset
- HTZA
ilman ykkösiä?
- h.aamukirjoittaja
ja se on niin harmaalle menvä alue, että se voi ollakin kiihtyvä mustanaukon hiukkasimurien yllätyshyökkäys. Nollillehan aina nauretaan vaan mitäs sitten kun nolla muuttuukin mustaksi ja miljardeja nollia on yhdessä?
- merkillisessä
hahmossaan halki taivaan kuin kummitukset, hyppäävät ruudulta äkkiarvaamatta niskaan.
Outoja asioita tapahtuu.- h.aamukirjoittaja
ja joskus käy niin että tapahtuu kansakoulusta tuttu kumitusilmiö kesken kaiken, varoittamatta. Mietin sitä, että eihän ne kirjaiminä näkyvät koodit voi olla itse palavaa materiaalia.
- Meriläinen
vähän isompi kun toi pieni kone tuolla toisella pöydällä johon on kuulunut thaimaassa olevan ihmisen ääni.
Oli kumma tunne kun ajatteli siellä se on kuumassa maassa toisella puolella (no ainakin melkein toisella puolella) maapalloa ja puhuu suoraan mun korvaan, tänne jään ja lumen keskelle.- h.aamukirjoittaja
käy varmaankin niin, että viivat ja nollat hyppäävät sieltä jossakin hahmossa tuohon pöydänreunalle istumaan. Suunnittelin etta nappan siltä viivan ja laitan sen ehittelemään niitä nollia viivan ympärille.
- Meriläinen
h.aamukirjoittaja kirjoitti:
käy varmaankin niin, että viivat ja nollat hyppäävät sieltä jossakin hahmossa tuohon pöydänreunalle istumaan. Suunnittelin etta nappan siltä viivan ja laitan sen ehittelemään niitä nollia viivan ympärille.
on mielenkiintoinen, se on yhtä kuin ikuisuus.
Ykkönen ei loppujen lopuks ole mitään se on päättyvä, nolla on ehdottomasti parempi.
Viivakin alkaa jostain ja loppuu johonkin.
Mutta jos taas taivasta ajatellaan mihin se päättyy? Tuleeko siellä seinä vastaan ja jos tulee mitä on sen seinän takana?
Kerro mulle. - h.aamukirjoittaja
Meriläinen kirjoitti:
on mielenkiintoinen, se on yhtä kuin ikuisuus.
Ykkönen ei loppujen lopuks ole mitään se on päättyvä, nolla on ehdottomasti parempi.
Viivakin alkaa jostain ja loppuu johonkin.
Mutta jos taas taivasta ajatellaan mihin se päättyy? Tuleeko siellä seinä vastaan ja jos tulee mitä on sen seinän takana?
Kerro mulle.Kävin katsomassa peilistä ja näin itseni. Totesin olen ihminen. Ja KOSKA olen ihminen, en voi tietää vastausta kysymykseesi.
Jospa jostakin tulee jotain joka osaa sen meille ilmoittaa vaikkapa noiden ihmeellisten viivojen ja nollien avulla. Vaikka enhän voi olla edes varma onko noita viivoja ja nollia oikeasti olemassa, vai onko minua huijattu uskomaan niin. - HTZA
Meriläinen kirjoitti:
on mielenkiintoinen, se on yhtä kuin ikuisuus.
Ykkönen ei loppujen lopuks ole mitään se on päättyvä, nolla on ehdottomasti parempi.
Viivakin alkaa jostain ja loppuu johonkin.
Mutta jos taas taivasta ajatellaan mihin se päättyy? Tuleeko siellä seinä vastaan ja jos tulee mitä on sen seinän takana?
Kerro mulle.Siitä näkyy vain osa.
Se, miksei se koskaan läpäise kaukaista seinää, on ihmiseltä salattu.
Kun ihminen kuolee, lähtee Sielu liikkeelle suoran viivan mukaan, ja se kyllä läpäisee kaukaisen seinän ja näkee mitä siellä seinän takana on.
Ja ymmärtää että seinää ei ole, seinä on vain elävän ihmisen sieluun ja ajatuskykyyn asetettu rajoite.
Samanlainen kummajainen kuin piste joka räjähti ja loi tuntemamme maailman.
Jos olisin tiedemies, niin olin kyllä epätoivoinen, kun pääsen siihen pisteeseen, niin homma jatkuu.
Sitten pitäisi löytää paikka mihin se piste syntyi. Jne.. - seinä ole
HTZA kirjoitti:
Siitä näkyy vain osa.
Se, miksei se koskaan läpäise kaukaista seinää, on ihmiseltä salattu.
Kun ihminen kuolee, lähtee Sielu liikkeelle suoran viivan mukaan, ja se kyllä läpäisee kaukaisen seinän ja näkee mitä siellä seinän takana on.
Ja ymmärtää että seinää ei ole, seinä on vain elävän ihmisen sieluun ja ajatuskykyyn asetettu rajoite.
Samanlainen kummajainen kuin piste joka räjähti ja loi tuntemamme maailman.
Jos olisin tiedemies, niin olin kyllä epätoivoinen, kun pääsen siihen pisteeseen, niin homma jatkuu.
Sitten pitäisi löytää paikka mihin se piste syntyi. Jne..Vaan verho joka on asetettu ihmismielen suojaksi, ja onkin pian hälvenemässä. Osa meistä(ihmisistä) näkeekin sen verhon taakse, mutta meitä on vain pieni määrä vielä, mutta aikanaan... Ei kuulemma enää kovinkaa kauan, kun ihmismieli vähän vielä kypsyy ja ymmärtää itseään paremmin...
ajattelija - Meriläinen
HTZA kirjoitti:
Siitä näkyy vain osa.
Se, miksei se koskaan läpäise kaukaista seinää, on ihmiseltä salattu.
Kun ihminen kuolee, lähtee Sielu liikkeelle suoran viivan mukaan, ja se kyllä läpäisee kaukaisen seinän ja näkee mitä siellä seinän takana on.
Ja ymmärtää että seinää ei ole, seinä on vain elävän ihmisen sieluun ja ajatuskykyyn asetettu rajoite.
Samanlainen kummajainen kuin piste joka räjähti ja loi tuntemamme maailman.
Jos olisin tiedemies, niin olin kyllä epätoivoinen, kun pääsen siihen pisteeseen, niin homma jatkuu.
Sitten pitäisi löytää paikka mihin se piste syntyi. Jne..kuolee katkeaa hopelanka jonka avulla olemme yhteydessä elämään, ja mitä on kuoleman jälkeen sitä tuskin kukaan meistä tietää.
Mutta minusta on hauska ajatella onko avaruudessa loppua ja jos on niin mikä ja mitä on sen jälkeen.
Maailma on täynnä uskoja ja uskomuksia kaiken suhteen eikä kukaan varmastikaan tiedä totuutta mistään. - Meriläinen
seinä ole kirjoitti:
Vaan verho joka on asetettu ihmismielen suojaksi, ja onkin pian hälvenemässä. Osa meistä(ihmisistä) näkeekin sen verhon taakse, mutta meitä on vain pieni määrä vielä, mutta aikanaan... Ei kuulemma enää kovinkaa kauan, kun ihmismieli vähän vielä kypsyy ja ymmärtää itseään paremmin...
ajattelijauseimmiten elämme kuin unessa, ainakin minä.
Herään ja teen asioita toistan juttuja päivästä päivään. Oikeastaan ajattelematta, mekaanisesti.
hetkittäin herään oikeasti tähän hetkeen ja tilanteeseen, siten haluaisin elää ollen hereillä joka hetki. Pian kitenkin taas vaivun sinne nirvanaan.
Mutta kun on sen tiedostanut niin voi aina ajoin herättää itsensä ja katsoa ympärilleen paikassa jossa on ja elämäntilanteessa. - HTZA
seinä ole kirjoitti:
Vaan verho joka on asetettu ihmismielen suojaksi, ja onkin pian hälvenemässä. Osa meistä(ihmisistä) näkeekin sen verhon taakse, mutta meitä on vain pieni määrä vielä, mutta aikanaan... Ei kuulemma enää kovinkaa kauan, kun ihmismieli vähän vielä kypsyy ja ymmärtää itseään paremmin...
ajattelijasamanlaisia ajatuksia jun leikittiin.
Tänäpäivänä pelaavat aikuiset Ropeja ta9i lukevat Tolkienia.
Kiva on unelmoida.
Ja uskoihan Munchausenkin omiin juttuihinsa.
Ja Cervantes.
Monet noista rlivätkin sitten elämänsä hulluinhuoneella. - HTZA
Meriläinen kirjoitti:
kuolee katkeaa hopelanka jonka avulla olemme yhteydessä elämään, ja mitä on kuoleman jälkeen sitä tuskin kukaan meistä tietää.
Mutta minusta on hauska ajatella onko avaruudessa loppua ja jos on niin mikä ja mitä on sen jälkeen.
Maailma on täynnä uskoja ja uskomuksia kaiken suhteen eikä kukaan varmastikaan tiedä totuutta mistään.on lukenut Stephen Kinginsä.
Ne "ruumispussit" olivat kivoja.
Ja ne "langanleikkaajat". - Meriläinen
HTZA kirjoitti:
on lukenut Stephen Kinginsä.
Ne "ruumispussit" olivat kivoja.
Ja ne "langanleikkaajat".ei todellakaan kuulu minun suosikkeihini, yhtä kirjaa kerran kokeilin lukea, tylsää ja pitkäveteistä oli.
Hopealangasta kuulin jo paljon ennen kuin kingin ensimmäistä kirjaa oli suomennettu, minulla oli aivan toisenlainen yhden totuuden kertoja.
Totuuksiahan olen kuullut pilvin pimein ja niistä myös lukenut.
Ehkä se onkin jossain tuolla ulkona :D) - HTZA
Meriläinen kirjoitti:
ei todellakaan kuulu minun suosikkeihini, yhtä kirjaa kerran kokeilin lukea, tylsää ja pitkäveteistä oli.
Hopealangasta kuulin jo paljon ennen kuin kingin ensimmäistä kirjaa oli suomennettu, minulla oli aivan toisenlainen yhden totuuden kertoja.
Totuuksiahan olen kuullut pilvin pimein ja niistä myös lukenut.
Ehkä se onkin jossain tuolla ulkona :D)tiedämme että totuus on Kymenlaakson ulkopuolella.
Eikä se ole enää Nazcan ylängöilläkään.
:) - Meriläinen
HTZA kirjoitti:
tiedämme että totuus on Kymenlaakson ulkopuolella.
Eikä se ole enää Nazcan ylängöilläkään.
:)Onko tässä jotain mystistä????
Peru on yksi mun unelmakohteistani.
Ei kuitenkaan, sulla vaan on hyvä muisti :=))
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "904219Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293203No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452340- 351358
- 10939
- 134931
- 6894
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12832Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124776- 11770