Kuka olisi sopivin nyt?
Suosituin Kotkalainen
Valinta nyt
15858
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
sen nimeä, koska se on demari ja voi jäädä ilman pullaa, jos sen paljastan.
Kansa tahtoo lisää!!!!!!
kotitekoista voipullaa persuille.
koska sitä ei voi jättää enää vahtimatta ja on jo yhden parven pelästyttänyt tiehensä. Oli vaatinut muilta sorsilta, että kaikkien pitää uida samaan suuntaan, mutta parvi repesi kahtia, yhdet ui oikealle toiset vasemmalle ja siitähän se mekkala syntyi. Siksi niitä ei ole pahemmin Sapokassa näkynyt.
hajonneet oikealle sekä vasemmalle. Loppui nyt kyllä pullatarjoilut tälle porukalle.
Tällä palstalla valinta on itsestäänselvyys, eli Persufillarihan se on, sillä Kervinen alkaa hiipua. Fillarissa vetoa on niin, että ketjut hyppivät kaiken aikaa yli rattaan.
Siinä meillä rautainen kaksikko.
Kervinen kirii tokaksi, siksi ettei ole kotkalainen.
Lindelöf?
se kateus, se kateus. Pittää ottaa huomijoon.
bongailla. Täällä vedetään kamaa naamat täyteen ja röyhtäistään, jos joku yrittää levittää sulkansa näyttävästi toisen tontilla.
Kaikkien aikojen tunnetuin kotkalainen on Taisto Sinisalo.
Nykyisistä Pentti Tiusanen ja Antero Kekkonen jotka ovat tehneet itsensä tunnetuksi koko maassa.
Jokainen mainitsemasi on aiheuttanut paikkakunnalle vain pelkkää huonoa punikkimainosta
Jokainen voi tahollaan miettiä,onko kukaan politiikko tehnyt niin paljon positiivisia asioita Kotkan hyväksi kuin Antero Kekkonen.Sitä listaa en ala tähän laittamaan,mutta jokainen asioita seurannut on varmasti kanssani samaa mieltä.
-en tarvitse kuittia! t.aittakorven demari
nyt nykyaikaan listaamaan demareiden saavutettuja ansioita.
Yksi tuorein on Kotkan Sosiaali- ja terveysmenojen rahat loppuvat ennen aikojaan kesken mukaan lukien hoitopuolen sijaiset, koska mm. 1,5 miljoonaa euroa pistetään mielummin turisteille Santalahteen. 400 000 e pois tuosta summasta ja se siirretään huumevieroitushoitoon.
Tämä oli käsky, ei pyyntö ja tätä ei äänestetä valtuustossa !!! Kekkonen Kekkonen Kekkonen