tekevät musta aran ja yksinäisen naisen. Olen hieman yli kaksikymmentävuotias, sopusuhtainen ja kivannäköinen, älykäskin, mutta silti en pysty tutustumaan noin vain ihmisiin. Yksi etäinen (huom. hyvin etäinen) kaveri lukiosta on jäljellä, jonka kanssa voi mennä vaikkapa kerran vuodessa leffaan. Se ei ole paljoa. Asun vielä äidin, isän, veljen ja pikkusiskon kanssa. Koti on muuten hyvä paikka olla, mutta en jaksa äitini hoputtamisen takia opiskella missään. Kun tiedän, että hoputtamista tulee noin 20 kertaa päivässä (ihan oikeasti). Isä on ollut aiemmin hyvin ikävä, väkivaltainen ja halveksiva, joten olen aina ollut arka yrittäessäni tutustua muihin. Tiedän, ettei minussa ole sinänsä mitään vikaa, vaan kokemusmaailmassani.
Koulukiusaaminen
ja huono isä
5519
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
"Olen hieman yli kaksikymmentävuotias, sopusuhtainen ja kivannäköinen, älykäskin, mutta silti en pysty tutustumaan noin vain ihmisiin. "
Aika ihmeellistä, minä en ole mitään edellä kuvailemistasi, mutta minulla on silti ihan sama ongelma.
Kiusaamista koettu täälläkin, ja se on saanut itsetunnon aika matalaksi. Itse olen 21-vuotias mies, ja kaveritilanne aika lailla sama kuin sulla. On se yksi kaveri, jonka kanssa ehkä kerran pariin kuukauteen käydään jossain. Luulisi, että opiskelujen myötä olisi tavannut ihmisiä ja saanut kavereita, mutta eipä sekään itsestäänselvyys taida olla.
Ihmisiin tutustumisen ei pitäisi olla näin vaikeeta. Tuo oli kyllä hyvin sanottu, että se vika on kokemuksissa eikä itsessä. Kuulostaa tutulta.
yksinäinen. Kerrot että on vaikeaa, kun yrität tutustua ihmisiin. Tosi hienoa, kun siltikin yrität!
Olen sinun ikänen, tosin minua on elämä kohdellut lempeästi jos niin voisi sanoa. Mua auttaa jos puhun huolistani jollekulle läheiselle vaikkapa. Jos sullakin on joku tuttava tai ystäväsi, jolle voisit puhua, niin se kannattaa.
Voimia ja kaikkea hyvää sinulle! Toivon olosi helpottavan ja sinun huomaavan, että pystyt kyllä ystävystymään ja luomaan ihmissuhteita. Oikeat ja hyvät ihmiset välittävät sinusta, rakastavat sinua, hyväksyvät sinut sellaisena kuin olet.
EN minäkän ollut kouluaikaan mitenkään supersuosittu mutta joku juttu on aina yhdistänyt mut ihisiin.Olen taiteellinen ja pidän laulamisesta ja uimisesta ja aina käsitöistä ja niiden sivulla olen löytänyt uusia ystäviä.PItää vaan lähteä liikkeelle.Kun talutin koiraa ulkona eka kerran ( olimme juuri muuttaneet uuteen paikkaan) niin ällistyin miten helposti nämä suomalaiset hiljaiset tuppisuut tulee tutustumaan uuteen koiranomistajaan.Mulla on aina olut ongelma pitää suuni kiinni ja olen siitä saanut moitteita ( aina joku on eri mieltä-sekin pitää hyväsksyä,mut seuransa saa valita)mutta olen tullut siihen tulokseen että siitä on ollu tenemmän hyötyä kuin haittaa joten olen jatkanut samaan itselleni sopivaan tyyliin.Ja jättänyt erimieliset taakseni.Olen saanut lempinimen "omituinen höpöttäjä" joskus olen miettinyt että olenko adhd-ihminen vai mikä mutta mulla on vauhtia ja vaarallisia tilanteita elämässäni eikä ole tylsää.Muutama hyvä kaveri on ja se riittää.Niistä vaan täytyy pitää huolta ettei ne häviä.Ole vastaanottavainen jos joku kysyy sua mukaan johonkin niin MENE äläkä estele.JOskus pitää otta rohkeita askelia että laiva liikkuu!
Nyt vedän jo kerhotoimintaa työpaikallani ja houkuttelen ihmisiä harrastusten pariin.Kun on itse innostunut jostain se houkuttelee muita samankaltaisia mukaan..joten antakaa palaa täysillä elämä on liian lyhyt murehtimiseen.
Miksi aina kaivetaan menneisyydestä vikaa. Etkö voi myöntää, että olet ujo ? Kaikilla meistä on välillä ollut vaikeaa välillä ja on vieläkin, siitä pääsee yli jos haluaa. En vaan jaksa ymmärtää sellaisia ihmisiä jotka märehtivät mennyttä ja vetoavat siihen. Kannattaisiko käydä juttelemassa ammattiauttajan kanssa tai sitten yksinkertaisesti muuttaa pois kotoa, kun olet jo aikuinen.