Uhmaiästä ja ruokailusta

näin että jos ei syö niin ei syö mutta välillä ei mitään tule. on meidän poju ollu jopa 16h ilman ruokaa kun puurot ei kelvannu ja säilytin sen ruuan seuraavaan ruokailuun asti jotta kun jotain kinus niin edellinen ruoka iskettiin naaman eteen.

korvaat ruuan jollakin muulla. Eli lapsesi saa tahtonsa läpi. Pidä säännölliset ruoka-ajat, jos ruoka ei maistu älä nosta meteliä. Totea, että seuraavan kerran syödään silloin ja silloin... Johdonmukaisuus ja pitkä pinna kantavat tulosta. Jos annat lenkkiä tuosta hommasta, lapsesi rupeaa pelamaan peliään muidenkin asioiden suhteeen. Jos lapsellasi on nälkä, hän ei siihen kuole - kerro milloin on seuraava ruoka ja sen takia olisi kannattanut aiemmin syödä.

jos lapsi ei syö niin sitten on syömättä! Kyllä seuraavalla ruualla syö sitten senkin edestä. Ja jos kiukkuaa kun nälkä tulee niin se sun vaan on nyt kestettävä. Vaihtoehtona kun on nimittäin se, että lapsi saa tahtonsa läpi ja jatkossa pompottaa tässä ja muissakin asioissa sua ihan yks nolla.

Yksi äiti sanoi että uhmaikä on asemasotaa ja siinä ei voi livetä rintamalinjasta yhtään tai tappio on taattu! Mun mielestä aika osuvasti sanottu!

Tuossa iässä noi syy-seuraus-suhteet alkaa hahmottua ja tämä on yksi niistä konkreettisemmista; jos ei syö tulee itselle nälkä!

Niin ja mitään haukkapalaa ei välissä voi antaa tai siitä tulee uusi leikki jossa ei syödä kun saadaan leipä tilalle kohta kuitenkin. Ja tappio sulle taas..

Kannattaa tosiaan ottaa näistä neuvoista vaarin, mä kans yritän taas saada jonkinlaista rotia tähän uhmiksen ruokailuun.. tai ehkä se liittyy yleensäkin syömisen ja siihen liittyvien tapojen harjoitteluun kuin pelkästään uhmaikään, mutta siis...

Eli meillä poika jo 2 v 7 kk, ja vrmaan tossa samoilla tienoilla alkoi ruuan kanssa puljaaminen, eli noin puolisen vuotta on nyt jatkunut se, ettei poika oikein syö millään ruualla ja minä kuljen puurolautanen perässä lusikka ojossa ja yritän parhaani mukaan sujauttaa lusikallisia pojan suuhun, ewttä edes jotain menisi. nyt syntyi pikkukakkonen enkä hänen hoitamiseltaan ehdi kontata toisen perässä ja tupata ruokaa suuhun. Poika on ollut tarhassa ennenkuin itse jäin äippälomalle ja syöminen siellä on onnistunut, vaikkakin laiskasti. Lisäksi jos tarjoan myös esmes sitä spagettia, katoaa ruoka lautaselta ihan kiltisti.

Meillä siis nykyään syöminen aivan sirkusta. Poika ei pysy pöydässä, vaan juoksentelee muualla, ottaisi leipää tms. olohuoneeseen, tai seisoo tuolilla ja kiipeilee ja kurottelee pöydältä muita tavaroita. Aikaisemmin yritimme saada mielenkiinnon lukemalla samalla kirjaa, mutta siitä tavasta onneksi olemme päässeet jo yli. Sillä uhkailulla, että ruoka heitetään roskiin, syö poika ehkä yhden tai kaksi haarukallista, mutta senkin syötettynä!

Jos hänet saa istumaan kiltisti pöydässä (esim sillä että käy pariin kertaan jäähypenkillä miettimässä miten istutaan pöydässä), hän istuu, mutta ruoka on ja pysyy lautasella, koska hän odottaa että minä syötän. TAI vähintään laitan haarukkaan suullisen valmiiksi, jonka hän itse EHKÄ vaivautuu nostamaan suuhunsa... Tähän on ajauduttu kun poika on valittanut, että on kuumaa ja sitten sitä on itse laittanut haarukkaan ruokaa annoksen reunamilta, ettei olisi kuumaa...

Nyt sitten olen mielessäni käynyt kärpäsenä katossa ja tajunnut, miten mahdottomaksi tilanne on puolen vuoden aikana pahentunut. Itsehän olemme tämän aiheuttaneet juuri sillä, että ruuatta jättäminen kuulostaa niin ankaralta.

Nyt on kuitenkin mitta täynnä ja juuri äsken tarjosin ruokaa (aamupalalla poika söi hädin tuskin yhden leivän ja joi puolisen lasia juomaa) Juomista on kyllä pyytänyt päivän mittaan ja olen sitä antanut (vaikka ehkäpä nälkä tulisi paremmin, jos ei antaisi mitään, mutta onko nesteenkin antaminen pahasta?)

Lounas ei kelvannut ja välipalalla sentään nälkä sanoi jo sen verran, että tuli pöytään omin voimin istumaan. Odotti kuitenkin palvelua, ja söi ainoastaan yhden lusikallisen, sen minkä olin laittanut malliksi valmiiksi, ja kun kerroin, että äiti ei nyt auta ja jos ei ruoka maistu, niin mene pois, ja hän meni. Kysyin vielä moneen kertaan, etkö ota ja näytin malliksi, että heitän ruuan sitten pois, mutta silti pysyi päätöksessään olla syömättä.

Nyt sitten mietin, osaako tuon ikäinen VARMASTI jo yhdistää syyn ja seurauksen, ettei tässä sitten pidä lastansa turhaan nälässä??

Eli kokeillaan nyt vain olla tiukkoja, sillä ei tosiaan kannata antaa lapselle pikkusormea, sillä puolen vuoden kuluttua jo kuljet ympäri huushollia lusikka ojossa kun poika juoksee nauraen karkuun! älä päästä asioita samaan kuin minä olen päästänyt. nyt sitten vihdoin yritän tehdä asialle jotain konkreettista, kun vastasyntyneen kanssa yksinkertaisesti ei ehdi juoksemaan toisen perässä ruokalautasen kanssa.

Taapero-ikäisen uhma kertoo taaperon halusta tehdä itse nyt sen mikä äiti vauva-iässä tehnyt lapsen puolesta.Kiukku kummasti alkaa hellittää kun antaa taaperon itse harjoitella syömistä.Tarjota ensin ruokaa mitä lapsi pystyy sormilla syömään sitten lusikalla ja lopuksi haarukalla.Tavallisesti jo vähän päälle vuoden lapsi nauttii mahdollisuudesta itse pistää suuhunsa ruokaa.Omatoimisuus myös pukemisen ja vessahommien kanssa on taaperolle tärkeää. Lapsi ei kuitenkaan automaattisesti vaan yhtäkkiä näitä taitoja osaa vaan tarvitsee harjoittelua äidin kanssa ja etenkin äidin uskoa että taapero kohta osaa. Taapero tarvitsee paljon äidin rohkaisua ja harjoittelu vie aikaa.