Olen 17-vuotias tyttö ja olen käynyt psykiatrilla säännöllisesti viikon-parin välein kohta puolentoista vuoden ajan. Viime vuoden lopulla minulla todettiin keskivaikea masennus. Olen tuntenut oloni masentuneeksi niin kauan kuin muistan. Asiat eivät ole koskaan olleet hyvin ja olen ollut aina vähintääkin apeanoloinen. Joskus saatoin olla onnellinen viikon-kuukauden kerrallaan, mutta sen jälkeen tuli aina vähintään 1-2 kuukauden masennustila perään. Minulla on ollut toisinaan myös paniikkihäiriön tapaisia kohtauksia. Olen myös toisinaan erittäin ahdistunut mm. sosiaalisista tilanteista, vieraista ihmisistä ja tuntemattomista paikoista.
Muutan kesällä toiselle paikkakunnalle ja aloitan syksyllä aivan vieraassa koulussa. Nykyinen psykiatrini on mukava, ja uudelle meneminen tuntuu epämukavalta. Pelkään, että psyakitrilla käyminen sotkee koulunkäyntiäni (joutuisin olemaan poissa tunneilta tms).
Ajattelin, jos pystyisin aloittamaan lääkkeiden oton, ja jättää psykiatrilla käymisen vähemmälle, jotta se ei tuntuisi niin ahdistavalta. Mutta en ole varma, voidaanko minulle myöntää lääkitystä...
Minkälaisista syistä lääkitystä ei voida myöntää joillekin ihmisille? Onko teillä itsellänne kokemusta tällaisesta?
Lääkityksestä
6
399
Vastaukset
Todella jännä tapaus! Itselleni ja käsittääkseni suurinpiirtein kaikille muillekin aina tuputetaan lääkkeitä. Jos sinulla on keskivaikea masennus, on todella outoa ettei sinulla ole vielä kokeiltu mitään lääkkeitä :/ saattaahan olla että uusi psykiatrisi ottaa asian puheeksi :)
Ei johdu iästäsi, ettei sinulle ole ehdotettu lääkkeitä. Ehkä psykiatrisi on vain taipuvainen epäilemään lääkkeiden vaikutusta?- .Miettivä.
Minusta tuntuu, että kaikille nykyään vain tarjotaan ensimmäisenä lääkitystä. En kyllä osaa sanoa, mistä minun tilanteeni sitten johtuu..
Psykiatrini ei ole koskaan ottanut edes puheeksi lääkityksen aloittamista. Tätä kautta minulle on tullut mielikuva, ettei minun edes niitä kannata pyytää, vaikka välillä olisikin sellainen olo, että niistä voisi olla hyötyä. Tuntuu, että en ole "tarpeeksi masentunut" ottamaan lääkkeitä. Tiedä häntä...
Olen myös kertonut useasti jatkuvista uniongelmistani -ahdistuksen aiheuttamasta valvomisesta ja painajaisista- mutta hän ei ole ehdottanut unilääkitystä. En osaa sanoa, mistä tämä johtuu. - kappala.mix
.Miettivä. kirjoitti:
Minusta tuntuu, että kaikille nykyään vain tarjotaan ensimmäisenä lääkitystä. En kyllä osaa sanoa, mistä minun tilanteeni sitten johtuu..
Psykiatrini ei ole koskaan ottanut edes puheeksi lääkityksen aloittamista. Tätä kautta minulle on tullut mielikuva, ettei minun edes niitä kannata pyytää, vaikka välillä olisikin sellainen olo, että niistä voisi olla hyötyä. Tuntuu, että en ole "tarpeeksi masentunut" ottamaan lääkkeitä. Tiedä häntä...
Olen myös kertonut useasti jatkuvista uniongelmistani -ahdistuksen aiheuttamasta valvomisesta ja painajaisista- mutta hän ei ole ehdottanut unilääkitystä. En osaa sanoa, mistä tämä johtuu.että sinun iässäsi ihminen hakee omaa paikkaansa ja elämä on kutakuinkin alkuvaiheessa.Psykiatrisi on todellakin fiksu,jos pyrkii auttamaan sinua ilman lääkkeitä,sillä lääke kuin lääke,niin olet koukussa koko loppuelämäsi.Kerran kun olet saanut masennuslääkettä tai unilääkettä,niin popsit niitä vielä kahdeksankymppisenäkin.Se on valitettava tosiasia.
Aivot tarvitsevat ainetta kuin ainetta ja "pyytävät lisää".Kerran kun on aloittanut esim. tupakoinnin,niin siinäpä onkin temppu,miten sitten tupruttelun lopettaa.Moni kokeilee kerran ja jatkavat keuhkosyöpään asti,koska eivät pysty tuota nikotiinia ym. tupakassa olevaa ainetta lopettamaan.
Sama on kaikkien kemiallistekin aineiden laita.Muuta syytä tuskin psykiatrillasi on kuin hyvää tarkoittava ajatus sinun kohdallasi.Ole kiitollinen jos pärjäisit ilman lääkkeiden aloitusta.
Nykyään myöskin suositellaan ja pidetään jo tärkeänä laboratoriokokeita ennen masennuslääkkeen aloittamista.Kokeella osoitetaan,tarvitsevatko aivosi todellakin lääkkeen vai ei.Turhia lääkkeitä masennukseen syötetään aivan liikaa.
Myöskin kirkasvalohoito talvisaikaan ja syksyllä on hyvä vaihtoehto masennuksen hoitoon.Pohjoisella pallonpuoliskolla moni kärsii tietämättään masennuksesta jo alkusyksystä ja pahin vaihe on keskellä pimeintä vuodenaikaa.Loka-marras,ja joulukuu ovat pahimmat.Kaamosmasennukseksi kutsuttu "masis" erakoittaa ihmistä,apatisoittaa ja vie voimat ja myöskin aiheuttaa ahdistusta ja jopa paniikkia.
Tässä muutamia faktatietoja masennuksesta.Kaamosmasennus vie muuten vuorokausirytmin sekaisin ja siksi aamulla otettava kirkasvalohoito pitää vuorokausirytmin hyvänä ja oikeanlaisena ja illalla uni tulee myöskin normaaliin aikaan.Ei unettomuutta ja unihäiriöitä todellakaan kannata heti alkaa hoitaa unilääkkeillä. - .Miettivä.
kappala.mix kirjoitti:
että sinun iässäsi ihminen hakee omaa paikkaansa ja elämä on kutakuinkin alkuvaiheessa.Psykiatrisi on todellakin fiksu,jos pyrkii auttamaan sinua ilman lääkkeitä,sillä lääke kuin lääke,niin olet koukussa koko loppuelämäsi.Kerran kun olet saanut masennuslääkettä tai unilääkettä,niin popsit niitä vielä kahdeksankymppisenäkin.Se on valitettava tosiasia.
Aivot tarvitsevat ainetta kuin ainetta ja "pyytävät lisää".Kerran kun on aloittanut esim. tupakoinnin,niin siinäpä onkin temppu,miten sitten tupruttelun lopettaa.Moni kokeilee kerran ja jatkavat keuhkosyöpään asti,koska eivät pysty tuota nikotiinia ym. tupakassa olevaa ainetta lopettamaan.
Sama on kaikkien kemiallistekin aineiden laita.Muuta syytä tuskin psykiatrillasi on kuin hyvää tarkoittava ajatus sinun kohdallasi.Ole kiitollinen jos pärjäisit ilman lääkkeiden aloitusta.
Nykyään myöskin suositellaan ja pidetään jo tärkeänä laboratoriokokeita ennen masennuslääkkeen aloittamista.Kokeella osoitetaan,tarvitsevatko aivosi todellakin lääkkeen vai ei.Turhia lääkkeitä masennukseen syötetään aivan liikaa.
Myöskin kirkasvalohoito talvisaikaan ja syksyllä on hyvä vaihtoehto masennuksen hoitoon.Pohjoisella pallonpuoliskolla moni kärsii tietämättään masennuksesta jo alkusyksystä ja pahin vaihe on keskellä pimeintä vuodenaikaa.Loka-marras,ja joulukuu ovat pahimmat.Kaamosmasennukseksi kutsuttu "masis" erakoittaa ihmistä,apatisoittaa ja vie voimat ja myöskin aiheuttaa ahdistusta ja jopa paniikkia.
Tässä muutamia faktatietoja masennuksesta.Kaamosmasennus vie muuten vuorokausirytmin sekaisin ja siksi aamulla otettava kirkasvalohoito pitää vuorokausirytmin hyvänä ja oikeanlaisena ja illalla uni tulee myöskin normaaliin aikaan.Ei unettomuutta ja unihäiriöitä todellakaan kannata heti alkaa hoitaa unilääkkeillä.Itsekin olen hieman epäröivä masennuslääkkeiden suhteen; tunnen itseni sen verran hyvin tällaisten asioiden suhteen, että jäisin niihin koukkuun lähes 100% varmuudella. Ja vaikka itseä houkuttelisikin lääkkeiden hankkiminen, niin muutamat lähimmäiset ovat melko jyrkästikin sitä mieltä, etteivät lääkkeet tekisi minulle kovinkaan hyvää.
Nykyisellä hoidolla en ole kuitenkaan parantunut. Olo on toisinaan pysynyt vain "siedettävänä" ja toisinaan pahentunut erittäin rajusti. En tosin voi siitä pelkästään syyttää hoitomenetelmää.
Kirkasvalohoidosta olen kuullut, ja sitä tahtoisin itsekin kokeilla. Nykyinen elämäntilanne ei tosin ole kovinkaan edukas kirkasvalolampun hankkimiselle; en ole vakiintunut asumaan mihinkään juuri tällä hetkellä, joten nyt ei ole paras ajoitus lampun ostolle. Olen kyllä huomannut, että valon puuttella on osuutensa apeaan mielialaan, mutta ei minua parantumaan saa pelkällä päivänvalolla.
- tönttyrä
Että uudellakin paikkakunnalla olisi hyvä olla joku henkilö,jonka luona voisi käydä keskustelemassa.Ei pelkkä lääkitys ketään auta.Se on ihminen,joka ihmiselle puhuu ja siitä tulee mielestäni melkein suurempi kuin pelkästä pilleripurkista.Rohkeutta.
- .Miettivä.
Kiitoksia mielipiteestäsi. Luultavasti nykyinen psykiatrini ns. "pakottaa" minut jatkamaan terapiassa käyntiä, vaikka paikkakunta vaihtuisikin. Tai ainakin hän on puhunut siihen sävyyn, että tällä tavoin olisi parasta jatkaa.
Toivottavasti tuleva psykiatri sitten myös osaa hommansa ja on yhtä mukava kuin tämä nykyinen. Ja toivottavasti ei ihan hirveästi riko normaalia arkea siellä käyminen -keskellä koulupäivää ja muutenkin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 15311655
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h1485423Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p434397Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv1323632Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska392718Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1191926Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?1071646Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3601596Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?951489Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚1361431