Vegaanien ääretön tyhmyys ei tunne rajoja

Tiedoksi

Kadulla jakeli pari vegaania kasvisruokareseptejä.
Ruokaohjeet vilisivät mm. seuraavia raaka-aineita:
-soija
-riisi
-kikherne
-mango

Kun kysyin vegaanityperyksiltä,että mites luulette noiden raaka-aineiden tulevat Suomeen niin he katsoivat vastaan mitäänymmärtämättöminä.

Käytännössä vegaanit ovat pahimpia luonnon ja uusiutumattomien luonnonvarojen tuhoojia.
Valitettavasti vastassa on uskonnollistyyppinen asenne,joka estää vegaaneilta tiedon vastaanotttamisen.

Pari tuttua vegaania eivät ymmärtäneet kysymystä kun kysyin heidän lemmikkiensä (koira ja kissa) ruokatottumuksista. Heidän kissa ja koira syö lihaa. Vegaani ei pysty käsittämään siinä mitään ristiriitaa aatteeseensa. Jokaisen lemmikin ruokaa varten mikä heillä on, pitää tappaa eläimiä ja hyvältä maistuu siinä seurassa toiselta puolelta maapalloa kuljetettu vaahdottuva soijakerma.

Ja eikös vaan asutakin vielä kerrostalossa,joka lämpiää kaukolämmöllä. Helsingin kaukolämpölaitos on Suomen _suurin_ kivihiilen käyttäjä.
Ja sattumalta juuri sama porukka on varsinainen vegaanitihentymä.

Vegaanit eivät tunne perusasioita ja yleissivistys on erittäin alhainen kokemuksesta kerrottuna:

Samaisia tuttuja näkyi myös jonottamassa Sormustgen herra-elokuvaan,jotka eivät voi käydä McDonaldsissa,koska se edustaa ylikansallista pääomaa.

Taru sormusten herrasta-elokuva on tuotettu kansainvälisten filmiyhtiöiden rahoilla ja samaiset niitä vastustavat jonottivat pisimpään katsomaan ko. elokuvaa! 2 yötä jopa.

Mikä kasvisten syömisessä tyhmistää ihmisen.
No suurin osa näkyi olevan osastoa: kirkkoherran tytär,opettajan poika ja vastaavaa rahvaaseen hajurakoa tekevää väkeä.

30

1770

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kasvissyöjä

      "Kadulla jakeli pari vegaania kasvisruokareseptejä.
      Ruokaohjeet vilisivät mm. seuraavia raaka-aineita:
      -soija
      -riisi
      -kikherne
      -mango "

      Soijaa kyllä kuluu lihantuotannossakin, ehkä jopa enemmän kuin vegaanilla . Kuivatuotteet tuodaan laivalla, joten tämä ei ole suuri ongelma, sen sijaan kehitysmaiden maan ja veden käyttö länsimaiden tarpeisiin on ongelma. Tuoretuotteiden kuljetus (mango) on ympäristölle huomattavasti haitallisempaa.

      "Käytännössä vegaanit ovat pahimpia luonnon ja uusiutumattomien luonnonvarojen tuhoojia. "

      Lähde?

      "Ja eikös vaan asutakin vielä kerrostalossa,joka lämpiää kaukolämmöllä."

      Öljy ja sähkö ovat ympäristölle huomattavasti haitallisempia, samoin taitamattomasti tai huonossa takassa/uunissa poltettu puu.

      "Vegaanit eivät tunne perusasioita ja yleissivistys on erittäin alhainen kokemuksesta kerrottuna: "

      Otoksesi ei taida olla suurensuuri.

      Tietysti nuoret innokkaat ihmiset tekevät typeryyksiä, mutta menepäs juttelemaan samanikäisen "keskivertonuoren" kanssa, niin huomaat, että _keskimäärin_ kasvissyöjät ovat maailman asioista paljon paremmin selvillä.

      Mihin pyrit tällä leimaamisella ja haukkumisella? Oma kokemukseni on, että henkilökohtaisuuksiin mennään yleensä siinä vaiheessa, kun asiaa ei ole ja omatunto kolkuttaa..

      • aivan

        Jos katselitte ma 8.12. MOT -ohjelmaa. Niin ei se pelkän tomaatin tai kurkunkan tuotanto ulkomailla aivan ongelmatonta ole. Työt teetetään afrikkalaisella halpatyövoimalla. Lähinnä voisi puhua orjatyövoimasta ja myrkkyjä käytetään sumeilematta. Mutta tuotetaanhan se paljon halvemmin kuin Suomessa tuotetut kasvikset !


      • entäs?

        Mitenkä on niiden koirien ja kissojen kannsa. Mitä vegaani syöttää niille ja eikö hän koe ristiriitaa lihantuottannolla lemmikkieläimille? Tähän kysymykseen ei kukaan vegaani taida uskaltaa vastata. Hah!


      • maj
        entäs? kirjoitti:

        Mitenkä on niiden koirien ja kissojen kannsa. Mitä vegaani syöttää niille ja eikö hän koe ristiriitaa lihantuottannolla lemmikkieläimille? Tähän kysymykseen ei kukaan vegaani taida uskaltaa vastata. Hah!

        käytännössähän lemmikkien ruoka on useimmiten ihmisiä varten teurastettujen eläinten "jäännepaloja". tietysti lemmikin ruoan ostaminen tukee toki lihateollisuutta myös. lihan/eläinten ruoan dyykkaaminen onnistuu kait lähinnä talven kovilla pakkasilla (tietääkö joku paremmin?).
        itse olen sitä mieltä, että ihmiset pitävät lemmikkejä lähinnä itsekkäistä syistä ("pyyteetön rakkaus"). kuitenkin esimerkiksi koe-eläinkasvattamolta pelastettujen eläinten pitäminen lemmikkinä on parasta mitä eläimelle voi tehdä, saattaa se onnellisessa kodissa luonnollisen elämänsä loppuun asti.
        koiria voi muuten kai periaatteessa pitää vegaanisella ruokavaliolla, vaikka myönnettäköön että on varmaan aika vaikeaa saada se täysipainoiseksi. kissat sen sijaan tarvitsevat lihasta saatavaa aminohappoa nimeltä tauriini.

        uskalsinpa vastata.
        -vegaani

        ps. soijakerma ei ole vaahdottuvaa.


      • F.I.P.M
        maj kirjoitti:

        käytännössähän lemmikkien ruoka on useimmiten ihmisiä varten teurastettujen eläinten "jäännepaloja". tietysti lemmikin ruoan ostaminen tukee toki lihateollisuutta myös. lihan/eläinten ruoan dyykkaaminen onnistuu kait lähinnä talven kovilla pakkasilla (tietääkö joku paremmin?).
        itse olen sitä mieltä, että ihmiset pitävät lemmikkejä lähinnä itsekkäistä syistä ("pyyteetön rakkaus"). kuitenkin esimerkiksi koe-eläinkasvattamolta pelastettujen eläinten pitäminen lemmikkinä on parasta mitä eläimelle voi tehdä, saattaa se onnellisessa kodissa luonnollisen elämänsä loppuun asti.
        koiria voi muuten kai periaatteessa pitää vegaanisella ruokavaliolla, vaikka myönnettäköön että on varmaan aika vaikeaa saada se täysipainoiseksi. kissat sen sijaan tarvitsevat lihasta saatavaa aminohappoa nimeltä tauriini.

        uskalsinpa vastata.
        -vegaani

        ps. soijakerma ei ole vaahdottuvaa.

        Btw, Pidä koira vegaanisella ruokavaliolla ja katso kuinka se KÄRSII, siinä meillä oikea luonnonsuojelija. Höpöhöpö, jätä eläimet rauhaan je keskity siihen heinään. Jookosta?

        Ja vieläkään ei tullut vastausta siihen kuinka vegaanit pystyvät aatteidensa vastaisesti antamaan lihaa lemmikeilleen.


      • Akka

        Sanoisin epätoivoisia vastalauseitasi todellakin lyhytnäköisiksi.
        "Soijaa kyllä kuluu lihantuotannossakin, ehkä jopa enemmän kuin vegaanilla." ehkä jopa enemmän. voi hellanlettas että (sinunlaisesi) vegaanit todellakin ovat näin söpöjä... Sitä soijaa (tai sitä osaa joka ihmiselle ei kelpaa) käytetään sen tuottajamaan lihakarjan rehuksi, tällöin ei tarvita kuljetuksia maasta toiseen. Sinä vegaani olet pahempi, koska ostat ulkomaisia tuotteita pitkien matkojen takaa ja näin tuet saastuttamista, jota vastaan niin kovin ristiriitaisesti kirjoitit. On ihan sama kuljetetaanko kuiva- vai tuoretuotteita, asia on niin pilkunnussintaa että hirvittää! Oikeasti pitäisi olla huolissaan siitä, että ylipäätään kujetetaan. Ja rakennetaan kuljetusta varten teitä, varastoja, satamia, uusia laivoja, kontteja, rekkoja, trukkeja, kauppoja... listaa voisi jatkaa loputtomiin!
        Lyhytnäköisyydestä kieli myös lausuntosi kaukolämmön oivallisuudesta verrattuna öljyyn, sähköön tai puuhun: "Öljy ja sähkö ovat ympäristölle huomattavasti haitallisempia, samoin taitamattomasti tai huonossa takassa/uunissa poltettu puu."
        Eikö sinulle tule mieleen, miten kaukolämpö tuotetaan? Toki on kaikki energiankulutus ympäristölle haitallista, mutta vähiten haittaa tuottaa, jos sieltä kerrostalosta se pikkuinen vegaani muuttaa maalle ja metsäpalstan laidalta kaataa koivun lämmitystä varten, perustaa kasvimaan, elää omavaraistaloudessa.
        Vaan kuinkas sitten käykään? Huomataanko, että tämä pieni vegaani ei olekaan niin luonnonläheinen mitä toitottaa? Onko hänen luontosuhteensa hämärtynyt niin paljon ettei hän omaa ruumiillista käytännön maatyöhön soveltuvaa asennetta ja fysiikkaa? Jos tulen opettamaan sinulle puunkaatamista tai sitä, pitääkö ruis kylvää syksyllä vai keväällä, mitä sanot? Oletko yksi tavallinen tekniikasta hurmaantunut lammas, "valveutunut nuori" ja väität että olen vain suutaan soittava maalaistollo?


    • mikko

      Kerrostalo on sekä sähkö- että lämpöenergian kannalta _ylivoimaisesti_ paras asumismuoto. Ero energiankulutuksessa voi olla helposti viisinkertainen.

    • vekkaani vastaa

      vegaanien ruokavaliota arvostellaan usein sen perusteella etta soijapavut ja siten myos soijatuotteet joudutaan tuomaan ulkomailta jolloin niiden ekologinen "selkareppu" on suurempi kuin suomalaisten tuotteiden. Suuri osa vegaaneista on kuitenkin eettisyyden lisaksi myos ekologisesti suuntautuneita, jolloin he pyrkivat mahdollisuuksien mukaan kayttamaan suomalaisia tuotteita, esim. harkapapuja. Joka tapauksessa soijaa ei Suomeen tuotaisi pelkastaan vegaaneja varten, suurin osahan soijasta menee elainten rehuksi, ja kasvisravinnon lihaksi "muuttamisessa" tarvitaan n.10kg kasvisravintoa yhta tuotettua lihakiloa kohden.(riippuen mika kotielain on kyseessa) Talloin ravintoa menee hukkaan ja elainten lanta rehevoittaa vesistojamme ja lannasta vapautuva metaani on myos kasvihuoneilmiota edistava kaasu. tuntuu silta etta veganismia raivokkaimmin vastustavat henkilot eivat ole perilla monista ruoantuotantoon ja ekologiaan liittyvista perusasioista. veganismista ja sen taustoista on kylla helposti saatavilla tietoa esim internetista. vegaaneilta tunnutaan myos vaativan taydellista "saastuttamattomuutta" ja elamantapaa joka ei millaan tavalla rasittaisi maapalloa, mutta tamahan ei ole kaytannossa mahdollista jos elossa pysya haluaa..;) jokainen, vegaani tai ei, tekee valintansa itse, ja elaa niin ekologisesti tai eettisesti kuin itse parhaaksi nakee, mutta toivoisin kaikkien olevan kykenevia perustelemaan omat valintansa ja tapansa elaa, silla tassa maailmassa kovinkaan moni ei tunnu ymmartavan tai haluavan ajatella omien valintojensa vaikutusta ja omaa vastuutaan maailman tilasta.

    • erik

      Samaa miettinyt olen. Miksi ne eivät syötä kissoille ja koirilleen soijaa ja heinää? Täh? Kyllä niiden ajatukset ja teot käyvät monessakin suhteessa ristiriidassa. Se vaan on muotia tietyissä teini-ikäisten piirissä olla vegaani. Yli 90 % näistä teinivegaaneista kuitenkin järkiintyy tullessaan 25-30 v. ikään ja alkaa syödä niin kuin ihmiset eli myös lihaa. Tästä on tehty ihan tutkimus (en viitsi juuri nyt lähteä googlailemaan lähdettä mutta kyllä se netistä löytyy). Ja kymmenisen prosenttia jää ikuiseksi vegaaniksi.

      • juupas

        lihansyöjä vanhemmiten myös muuttuu kasvissyöjäksi..eikä siinä mitään pahaa ole terveellistähän se on.. mutta mitä tää löpinä tekee tällä palstalla, sitä en ymmärrä, ruokaosastolla on tilaa - menkää sinne.


      • Nikki

        Vegaanit eivät ole yksi, yhtenäinen ryhmä ja esimerkiksi tämä lemmikkieläinten ruokinta (ja pito yleensäkin) jakaa mielipiteitä vegaanipiireissä. Kukaan ei siis voi antaa teille kaipaamaanne vastausta kaikkien vegaanien nimissä.

        Jos todella 10 % veganismia teini-iässä kokeilevista jää loppuelämäkseen vegaaneiksi, niin sehän on mainiota. Siihen päälle tulevat vielä ne, jotka löytävät veganisimista elämäntavan vasta vanhempina ja viisaampina ;) Sinänsä en yhteen tutkimukseen perustaisi käsitystäni juuri mistään asiasta. On myös huomioitava, että veganismi suomessa alkoi yleistyä noin kymmenisen vuotta sitten, joten kovin kattavaa ja yleispätevää tutkimusta tästä aiheesta ei ole voitu vielä tehdä.


      • Shitter

        kissa on luonnostaan lihansyöjä joka ei tulisi toimeen pelkällä kasvisruoalla.kyllähän sen nyt järkikin sanoo, joten siinä asiassa on pakko vegaaninkin joustaa.mitä ristiriitaa tässä asiassa muka on? itse voin olla kasvissyöjä mutta en mä kissaani sen takia laittaisi kärsimään...


    • safkaa

      Ihminenkin on luonnostaan lihansyöjä. On ollut aina ja aina tulee olemaan.

      • Korjaus

        Väärin meni. Ihminen on luonnostan sekasyöjä, on aina ollut ja tulee aina olemaan. Ja sekasyöjä tulee toimeen sekä liha- että kasvisruoalla. Valinta on sitten oinen juttu.


    • Idunhippi
    • pyhäsylv1

      Taas joku "punaniska" avautuu vegaaneille omasta pahasta olostaan. Voi voi, nyyh. Tosiasia on, että vegetarismi on ekologisempaa! Lihansyöjät on usein itsekkäitä, tietämättömiä, raakoja, ilkeitä ja pahansuopia ihmisiä, joilla ei toimi avioliitotkaan. Työpaikoilla on inhottava ja kireä ilmapiiri. No ei ihme, sorry vaan.

      Vegaanit / vegetaristit on kaikessa toiminnassaan ekologisempia. Useimmat suosii kotimaista ruokaa. On olemassa liikkeitä, joissa saa täyttää pesuainepullot täyttöpumpuista! Näin ei kerry muovijätettä. Aika fiksua, vai mitä? Harvat meikkaa päivittäin tai käyttää muita myrkkyjä kehoonsa ja hiuksiinsa. Simppeliä on kun sen oikein oivaltaa. Lisäksi säästyy lääkärikuluilta kun ei sairastu nuorena diabetekseen, syöpiin jne. Sekös lihansyöjää kismittää?

      Ymmärrän lihansyönnin ainostaan silloin kun se on ihan pakollista, kuten eskimoilla. Aina kun ei ole tarpeellista tappaa, se on mielenvikainen, joka siitä huolimatta tappaa ja nauttii toisten elämän päättämisestä!

      • pyhäsylv1

        Ja mitä lemmikkeihin tulee, niin tosi vegaani ei hanki lemmikeitä, ainakaan rodunjalostamoilta... Kenties hylätyn eläimen voi ottaa ja tarjota sille kodin. Koirat on sekasyöjiä ja varmaan passaa vegeruuat, mitä nyt kokkailusta jää yli. Kissoille täytynee ostaa liharuokaa. Voi lihakin olla mahdollisimman eettistä ja luomua. Ei ainakaan mitään kalaa lohiviljelmistä!


    • hullut fanaatikot

      Pidät selvästi itseäsi parempana ihmisenä, kun elät noiden omien ismiesi mukaisesti.
      Ääri-ihmiset ovat ikävää porukkaa, koska omasta mielestään, heidän elintapa on ainoa oikea hyväksyttävissä oleva.
      Jos nyt saat hyvää oloa tuhraamalla vanhoihin pulloihin pesuainetta, niin mikäs siinä, mutta avarakatseisuus voisi olla sinulle vielä tarpeen.
      Jos sinusta nuo "punaniskat" purkavat pahaa oloaan, niin mitä sitten itse teet, tuossa "maailman pelastus hömpässäsi" samaa asiaa, käsittelen sitä omaa pahaa oloasi. Ääripäiden ihmiset kun siitä kärsivät aina, me keskiverto tallaajat, me elämme normaalia elämää, emmekä ota murheita, kun omasta elinpiiristämme. Siellainen on yleisesti terveellisempää.

    • uiybg

      ihan loistava aloitus. mullaki yks kaveri joka on "muotivegaani". tällä kaks helvetin isoo kissaa (joku norjalainen metsäkissa tms.) Tuskin ruokkii niitä pelkästään vihanneksilla. on ne vegaanit pellejä

    • vypli

      tosi hieno nähdä miten nää vegaanitsadilaispellet saa näin verbaalisesti pataansa!

    • bi+pu

      eipä tuu vegaaneilta paljo vastauksia... onne pellejä...

    • Voipojatpojatjatytöt

      Ei siis mitä helvettiä taas ihmiset???

      Siis postauksen aloitus on täyttä ''trollaamista'', jos joku ''ituhippi'', vegaani tekisi samanlaisen aloituksen ja generalisoisi jokaisen lihaa syovän perussuomalaiseksi juntiksi jotka elävät vuosikymmeniä jäljessä maailmanmenossa, en edes kehtaa miettiä sitä kakkamyrskyä.

      Huh huh kun ihmisluonto on tyhmä ja kummallisia johtopäätöksiä tekevä.

      Pakko myöntää - olen kasvisruokailija (dum dum duuuuu) ja myönnän että esim. soijan tuottamisessa on ongelmansa.

      MUTTA miten kukaan ihminen missä tahansa alueella Suomessa voi syödä täysin eettisesti???
      (Suljetaan pois mahdolliset ihmiset jotka syövät villiruokaa, viljelevät luonnonmukaisilla menetelmillä itse ja ovat täysin riippumattomia ruoka/lannoite teollisuudesta. (veikkaan että näitä ihmisiä on hyvin vähän)

      Ei se ole mahdollista, olit sitten lihaa syövä tai täysin syömättä.

      Mutta voi kurjuus kun se on ikävää miettiä aivan perus lukion oppimäärää:
      Jokainen tietää että me voimme siirtää vain kymmenyksen energiasta trooppisten tasojen välillä.

      Tarkottaen (selvennys): Että siitä energiasta mitä on ruohossa (ei se sativa) vain 10 % menee siihen possuun. Tähän kun vielä lisätään se aisa että tuo 10% ei muutu vain lihaksi, se sisältää possun energian käytön (lämpö,liike), ulosteet, sekä muut kudokset joita ei käytetä ruaksi.

      Näin ihan perusjärjellä miettien, kasvisten kasvattaminen vaatii vähemmän energiaa ja energian tuotto vaatii luonnolta enemmän.

      Se soijan määrä jota se budiituhippiKalliosta syö on ERITTÄIN pieni verraten siihen soijan määrään mitä tuotantoelukat syövät.

      Ja muita syitä miksi en syö lihaa on globaalin kilpailun aiheuttama paine lihan tuotannossa: kinkkuihin piikitetään suolaliosta jotta liha tulisi halvemmaksi, tuotantotilat eivät ole usein eettisiä (vaikka en piittaa paljon eläinten oikeuksista se on SILTI järkevä argumentti), ruokalobbareilla alkaa olemaan liikaa valtaa (on myös osittain kasvisruokailun ongelma).

      En usko että tiedän mitä lihalle on tehty kun ostan sen tuotteen kaupasta, joten enpä osta sitä kinkkua.

      Elukoista sen verran, dyykkaan kauppojen vanhentuneita jauhelihoja metästyskoiralleni. Ei ole yhtään ristiriidassa minkään ideologian kanssa. (ja kyllä, metästän ja jopa SYÖN sen luomulihan mitä saan ammuttua)

    • kysynpävaan

      mitä helvetin järkeä on olla vegaani????

    • 3+4

      Jos on pakko syödä lihaa niin menkää metsästämään! Se on ekologista. Eläinten kasvattaminen lihaksi on kaikista epäekologisinta maailmassa... autoilun ja muiden myrkkyjen ohella.

      Voi sen suoraankin sanoa, että lihanmussuttajat ja ympäristön myrkyttäjät todella ovat vegaaneja huonompia ihmisiä! He kuluttavat luonnonvaroja moninkertaisesti ja jättävät lapsilleen yhä saastuneemman paikan elää. Se on tosi tosi itsekästä!

      Kaikista tyhjäpäisimpiä on ne, joiden pitää sisustaa ja rempata kämppä uuteen uskoon vaikka vanha vielä toimis ja ois ehjä! Oikeesti, ottaa nyt laina että saa jonkun ankean uuden jääkaapin, joka on kuin laitosten jääkaappi. Tai uusia ehjät kaapit...No, tyhmeliinit saa painaa pitkää päivää töissä jotta saa kustannettua kaiken turhan!

      • Faktatietoo

        "Jos on pakko syödä lihaa niin menkää metsästämään!"

        Kyllä tuo toimisikin, jos meitä olisi täällä maapallolla 100 kertaa vähemmän.


    • näin se menee

      Toimii se nytkin, koska kaikki ihmiset ei metsästä. Ne jotka eivät metsästä ja haluavat lihaa syödä, niin syövät kasvatettua elukkaa.

    • kuro

      Kyllä kaikki vegaanit nyt ovat tälläisiä :D Ehkä kannattaisi tutkia mitä sanalla "vegaani" ylipäätään tarkoitetaan ennen kuin suoltaa tuollaista paskaa julkiseksi. Mutta ilmeisesti koet niin pahaa itsetuntoa siitä että tuet eläinten tappamista ja kiduttamista joten sinun on vain pakko jollakin tavalla hyökätä eettisemmin toimivien ihmisten kimppuun :)

    • tuollasia ne on

      Tuossahan tuo vegaanin sairaus taas esiin tulikin. Puhuu raukka kidutuksesta, niin kuin asiasta mitään tietäisi. Vegaanit pitäisi viedä kaikki päiväksi teurastamoon katsomaan, kuinka elukasta otetaan henki pois ja lihat kiertoon, eli ihmisen ruoaksi.

      Syö vegeeni lisää heinää, niin alkaa naurattaa oma tyhmyys.

    • Kiva.kun.kävit.hymiö

      Huom! On myös vegaaneja, jotka syövät enemmän kotimaista kasvisruokaa ja eivät lihansyöjätkään pelkästään kotimaista ruokaa syö. Kyllä heidänkin ruokalautaseltaan löytyy usein toisesta maasta lennätettyä ruokaa.
      Itse olen sitä mieltä, että jokaisen ihmisen olisi hyvä syödä enemmän kasviksia ja vähemmän lihaa. Lihalla mässäily on nykyaikana mennyt ihan käsittämättömäksi. Miltei jokaisella aterialla pitäisi olla lihaa, eri eläinten osia makkaroina, leikkeleinä jne. Ennen näin ei ollut, vaan lihaa syötiin harvemmin, kuten juhlapyhinä ja lihaa osattiin ehkä jokseenkin enemmän arvostaakin. Nykyajan lapset eivät kaikki edes tiedä, mistä se makkara, tai pihvi, tai se maito lasiin tulee. Kaikkea on helposti saatavilla ja liiankin kanssa. Mitä halvemmalla, sen parempi - moni ajattelematon kuluttaja miettii. Nämä mässäilijät eivät ehkä koskaan suo ajatusta sille, että kaikki nämä lihat ovat eläimiltä, jotka tapettiin. Niin todella teurastettiin.. Ja minkälainen se tapahtuma on ollut ja missä olosuhteissa. Tai minkälaisessa ympäristössä tämä eläin on elänyt lyhyen elämänsä ja minkälaista rehua sille on syötetty, tai antibiootteja jne. Tehokarjatuotanto on yksi suurimmista syistä siihen, miksi vesistöt saastuvat, miksi sademetsiä kaadetaan ja kasvihuonekaasuja syntyy maapallomme hyvinvointia uhkaamaan. Karjan kasvatus syö kamalan määrän kuonnonvaroja. Vettä ja rehua tarvitaan suurensuuret määrät, jotta ihmiset saavat pihvinsä ja maitotuotteensa. Kuvittele vaikka, kuinka paljon jo yksi lehmä/nauta syö ja juo ja kerro se maapallon kaikilla naudoilla/lehmillä. Sillä vesimäärällä ja peltoalalla viljeltäisiin ihmisille paljon kasvisruokaa syötäväksi. Geenimuunneltamattomana. Itse en ole vegaani, mutta arvostan heitä, jotka ovat. Syön kuitenkin lihaa vain harvoin. Pääosin riistaa, tai luomulihaa silloin, kun syön. Kerta viikkoonkin riittää ja luulen, että pärjäisin kokonaan ilmankin, jos olisin tarpeeksi lujana itselleni. Aikuinen ihminen ei välttämättä tarvitse lihaa, sillä tarvittavat ravinteet löytyvät kasvisruokavaliostakin.

    • Rehveli

      Syökää vaikka nurmikkoa,mutta älkää tyrkyttäkö sitä muille, joita asia ei kiinnosta!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 184
      2011
    2. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      53
      1922
    3. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      135
      1588
    4. Euroviisut fiasko, Suomen kautta aikain typerin esitys, jumbosija odottaa. Olisi pitänyt boikotoida!

      Tämän vuoden euroviisut on monella tapaa täydellinen fiasko. Ensinnäkin kaikkien itseään kunnioittavien eurooppalaisten
      Maailman menoa
      145
      1505
    5. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1324
    6. Nukkumisiin sitten

      Käsittelen asiaa tavallani ja toiveissa on vielä että tästä pääsee hyppäämään ylitse. Kaikenlaisia tunteita on läpikäyny
      Ikävä
      4
      1204
    7. Muistatko komeroinnin?

      Taannoin joskus kirjoitin aloituksen tänne komeroinnista eli hikikomoreista; syrjäytyneistä nuorista ihmisistä. Ehkä asu
      Suhteet
      48
      1185
    8. Naisten tyypilliset...

      Naiset ei varmaan ymmärrä itse miten karmealle heidän tavara haisee. Miehet säälistä nuolevat joskus, yleensä humalassa
      Ikävä
      10
      1163
    9. Tuollainen kommentti sitten purjehduspalstalla

      "Naisen pillu se vasta Bermudan kolmio on. Sinne kun lähdet soutelemaan niin kohta katoaa sekä elämänilo että rahat"
      Suhteet
      3
      1128
    10. Syö kohtuudella niin et liho.

      Syömällä aina kohtuudella voi jopa laihtua.On paljon laihoja jotka ei harrasta yhtään liikuntaa. Laihuuden salaisuus on
      Laihdutus
      11
      1127
    Aihe