Matkavakuutuksista

miten Nordea teitä kohtelee?

Minulla oli ensimmäisellä pitkällä ulkomaan matkallani Nordean matkavakuutus. Se jo silloin aiheutti minulle ongelmia.
Mutta tämä tapahtuma, mistä nyt kerron on kaiken huippu.

Nordea väittää, että heidän vakuutuksensa on edullinen siksi, koska sen korvausalue on laaja. Uskokoon ken haluaa.
Itse sairastuin toisella matkallani pieneen viattomaan pissatuledukseen. Hämmästyksekseni Nordea ei antanutkaan maksusitoumusta ko. sairaalalle, koska se on heidän mielestään pieni kustannus, Minulle se ei ollut pieni kustannus n.150 €, sillä olen pienituloinen eläkeläinen.

Edellisellä kerralla n. puoli vuotta aiemmin kaikki muu korvattin paitsi lääkkeet, joista korvaus tuli sitten pienen kädenväännön jälkeen tililleni. Onko se minulle edullista, kun joudun maksamaa luoton kaytöstä korkeitä korkoja?

Vakuutusyhtiöstä soitettiin minulle ja en saanut heitä taipumaan maksamaan kuluja vaikka kerroin että menetän kaiken käteisen rahani jos maksan käteisellä tai luottoa käyttäessäni joudun maksaan turhia korkokuluja. Ei auttanut joulumielen pyytäminen, sillä vakuuutusyhtiön vastuussa oleva henkilö oli taipumaton.

Koska minulla ei ollut tarvittavaa summaa mukanani tai edes luottokortia, minua pidettiin panttivankina sairaalassa ennenkuin ystäväväni saapui kukkakaroni kanssa. Olipa traumaatiinen kokenus, noin neljä tuntia panttivankina sairaalassa.

Se kokemuksen jälkeekin olisin tarvinnut lääkärin apua, mutta en enää uskaltanut mennä sairaalaan, vaan tohtoroin itse itseäni ostamalla apteekista lääkeitä sillä seurauksella että olin yhä sairas tullesani kotosuomeen.

Kertokaa hyvät ihmiset mistä yhtiöstä pienituloisen kannattaa ottaa vakuutustarjous!

Onko kenelläkään muulla vastaavaa kokemusta?

1

214

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Per Saukko

      ...vakuutusyhtiöt eivät koskaan maksa mitää muuten kuin pakon edessä?

      Yhtiöitä yritetään alinomaa kusettaa. Siinä syy.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4098
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      24
      2911
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2320
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      34
      1321
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      909
    6. 131
      885
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      874
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      822
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      766
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      760
    Aihe