Koirathan toisinaan ulvovat, kun kuulevat musiikkia. Meidän uusin koira (vielä pentu) innostuu joikumaan, kun kotona soitetaan pianoa, huilua tai harmonikkaa, varsinkin kun melodia on surumielinen. Edellinen koira oli samanlainen.
Tuli mieleen, että kuinka koira kokee musiikin? Onko ulvonta sille kuoroulvontaa (kuin sudet kuutamolla) vai onko se kenties jonkinlaisen ahdistuksen ilmaisua tai jotain ihan muuta? Tuli myös mieleen, onko koiralle hyväksi olla huoneessa läsnä, kun musiikki saa sen ulvomaan mukana? Musiikin mukana ulvonta on ihan omanlaistaan (kuin "laulua"), ja esim. eroahdistusulvonta on toisenlaista.
Ulvovatko teidän koirat? Kokemuksia?
"laulava koira"
9
4501
Vastaukset
- kaks sakua
jotka molemmat ulvo paloautoille ja jäätelöautolle :D
Tai siis vanhempi aloitti ulvonnan ja nuorempi yhtyi mukaan.
Ihmisiä nauratti hassut hauvat, itseäni hieman huvitti mutta sitä en tiedä miten koissut tilanteen kokivat. Paloautojen perään eivät pyrkineet, mutta jäätelöauton olisivat kernaasti ottaneet kiinni jos olisi irti laskettu. - ulvominen on selitetty
myös niin, että koska yleensä tuo musiikki, minkä "tahtiin" koira alkaa ulvoa, on useimmiten hyvinkin korkeaa, koira ulvoo siksi, että tuo musiikki pistää sitä ikävästi korviin...
Ulvoo ikäänkuin peittääkseen ääntä...
Ja sitten se vielä tulkitaan niin, että koira on "musikaalinen" tai jotenkin "lahjakas", vaikka tosiasiassa voikin olla niin, että koiran korviin sattuu, sen kuulo kun sattuu olemaan moninkertaisesti parempi meihin ihmisiin verrattuna, ja etenkin korkeat äänet tuntuvat koiran korviin voimakkaina...
Kannattaa aina ajatella myös koiran terveyden kannalta, eikä pelkästään heti ihastella että kappas, meidän koirahan on musikantti...- näinkin
Koirien kuuloalue on huimasti laajempi. Ei voi tosiaankaan tietää, mitä ne kuulevat ja miltä se niistä tuntuu. Luulisi kyllä, jos musiikki sattuu korviin, että koira pyrkisi silloin kauemmaksi soittimesta, eikä haluaisi tulla ihan lähelle. Mutta ehkä se haluaa "pelastaa" laumanjäsenen moisen hirvityksen luota...
- konepajamusiikkia
näinkin kirjoitti:
Koirien kuuloalue on huimasti laajempi. Ei voi tosiaankaan tietää, mitä ne kuulevat ja miltä se niistä tuntuu. Luulisi kyllä, jos musiikki sattuu korviin, että koira pyrkisi silloin kauemmaksi soittimesta, eikä haluaisi tulla ihan lähelle. Mutta ehkä se haluaa "pelastaa" laumanjäsenen moisen hirvityksen luota...
Oletuksesi tästä että poistuisi kauemmas pitää paikkansa meidän koissulla. Jos tulee rock- tai jotain muuta konepajamellakkaa, niin pakenee mielellään toiseen huoneeseen. Ja vilkkaasti.
Mutta kun laitan areenalta silkkitien tulemaan, niin koira alkaa lähes välittömästä laulaa tunnusmusiikin kuullessaan.
Välillä retkottaa lattialla koivet ylhäällä kohti taivasta ja "laulaa" mukana. Ihan rentona reporankana. Silmät sirrillään. Nauttii selvästi.
Jos on toisessa huoneessa kun laitan sen päälle niin alkaa laulamaan siellä tai sitten tulee ovelle katsomaan ja alkaa laulaa mukana.
Tätä samaa "laulamista" en ole onnistunut saamaan irti mistään muusta musiikkikappaleesta koirallani. Edes kappaleen säveltäjän Kitaron alkuperäisestä levytyksestä ei nautinto irtoa. Vain tv:n tunnusmusiikki tuo nautinnon.
- aihe, epäselvää minullekin
Meidän koira ei välitä pianonsoitosta tai tavallisesta laulannasta, mutta nokkahuilu, paloauto ja klassinen laulu (ei tosin nauhalta) kirvoittaa sulohuulin tuotetut, pitkät ja kaihoisat äänet.
Olen itsekin pohtinut, millä päällä koira tällöin oikein on. Pelkääkö ulkona paloautoa, sattuuko sitä, hämmentyykö se vai jotakin ihan muuta? En osaa lukea sitä tuolloin yhtään, niin erilainen se silloin on ja jotenkin kovin varma tekemisestään. Pois se ei siis todellakaan ko tilanteista pyri. Tosin se ei aina muutenkaan hoksaa paikalta poistumisen tai piiloutumisen ideaa: pentuna se pyrki suihkuttajan syliin rapatassuja huuhdellessa, samoin imuroidessa se pelkäsi imuria, mutta seurasi sen käyttäjää ja pyrki syliin ;) Oma.- Japsin mami
Meidän perheessä on muusikko/laulaja ja kun hänen musiikkia kuuluu levyltä, niin koira osallistuu hänen biiseihin täysin rinnoin. Se on selvästi kiihtynyt, haluaa syliin, nuolee ja samalla ulvoo minkä nuolemiseltaan ehtii. Sama reaktio tulee, jos se kuulee niitä biisejä radiosta, mitä meidän musikantti tykkää lauleskella kotona. Muuten musiikkia saa tulvia joka tuutista eikä sillä ole mitään vaikutusta. Ollaankin mietitty, että onko meidän talossa jyrkkä kriitikko...:)
- hahahahaha
hahahaha vitun urpot, sudetkin alkaa ulvoo ku ne kuulee et toiset ulvoo, ei oo mitään tekemistä korvien sattumisen kanssa:D
- rottis
Minullakin oli rottis jolla oli useita mieleisiä "biisejä" ja jos niitä jossain kuuli, niin lauloi mukana, eikä todellakaan näyttänyt siltä että olisi kärsinyt siitä äänestä yhtään...Esim Harry Belafonten Banaanin lastaajan laulu, eniten taisi pitää juuri miesten laulusta...olihan se tyttökoira........
- kikkelitonttu
jos koira joikuu se on lapinporokoira hihihihihhi
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874188Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293163No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452340- 351348
- 10929
- 134921
- 6894
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12832Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124776- 11770