Elävältä kynityt - tänään tv2 klo 22.35 untuvantuotannosta

kauhuissaan

http://atuubi.yle.fi/node/2565

SILMINNÄKIJÄ:
ELÄVÄLTÄ KYNITYT

YLE TV2 to 26.3.09 klo 22.35

Suurin osa untuvatekstiilien höyhenistä on kynitty eläviltä hanhilta.
Silminnäkijä esittää Pohjoismaita kuohuttaneen ruotsalaisraportin
tuoreeltaan. EU on kieltänyt elävältä kynimisen, koska se on
eläinrääkkäystä.

Ruotsin TV4:n Kalla Fakta ohjelma paljasti tammikuun lopussa, että mm.
sisustusketju Jysk käyttää elävältä kynittyjen hanhien untuvia
tekstiileissään. Toimittajat olivat vierailleet ostajiksi tekeytyneinä
Unkarissa, jossa tuotetaan paljon untuvaa.

Ohjelman seuraava osa oli Kiinasta, josta tulee mm. Ikean ja
Fjällrävenin untuvatuotteiden raaka-aine. Alihankkijat olivat antaneet
väärää tietoa tukkumyyjille untuvien alkuperästä.

Silminnäkijä esittää koosteen molemmista raporteista tuoreeltaan.
Ohjelma koskee läheisesti Suomea, koska suurilla pohjoismaisilla
untuvatekstiilien myyjillä on vankka jalansija myös Suomessa.

Piilokameralla kuvatut osuudet hanhien elävänä kynimisestä ovat
puistattavaa katsottavaa. Hanhet huutavat tuskissaan, niiden nahka
repeytyy ja kursitaan kasaan saman tien. Hanhet kynitään ennen
teurastamista jopa neljä kertaa.
- Niiden jalat ja siivet sidotaan, jotta ne eivät voi potkia ja
pyristellä, kertoi unkarilainen työnjohtaja ohjelmassa.

Hanhitiloilta toiselle kulkee bussilla kiertäviä kynijäryhmiä, jotka
tekevät työn urakkana.
- Se on eläinten helvetti, kuvaa eläinlääkäri Johan Beck Friis.
Pohjoismaiset liikkeet eivät aluksi myöntäneet tai tienneet myyvänsä
eläviltä kynittyjen hanhien untuvaa täkeissä ja takeissa, mutta Ikean
edustaja myöntää lopuksi ohjelmassa, että tosiasiassa he eivät voi olla
varmoja alkuperästä. Alihankkijoita koskevat säännöt kieltävät elävältä
kynimisen, mutta käytännössä ketju on niin pitkä, että se on
mahdollistanut huijauksen.

Järkyttävän ohjelman jälkeen suuret pohjoismaiset untuvatuotteiden
myyjät ilmoittivat selvittävänsä myyntiketjun. Ikea lupasi maksaa
hyvityksen untuvatuotteiden ostajille. Myynnissä olevia tuotteita ei
kuitenkaan vedetty pois.
Tavarataloketju Åhlens puolestaan keskeytti untuvatuotteiden myynnin.
Urheiluvaateketju Stadium jatkoi untuvatuotteiden myyntiä, koska se oli
saanut vahvistuksen eettisestä alkuperästä.

Asiasta nousi kohu myös Euroopan parlamentissa, koska tärkeät
untuvantuottajamaat Unkari ja Puola ovat EU-maita.
Ohjelman jälkeen suomalaiset untuvatekstiilien myyjät kiirehtivät
varmistamaan tuotteiden alkuperän tai vahvistamaan, että ne on tuotettu
asianmukaisesti. Suomen Joutsen, Halti ja Stockmann ilmoittivat, että
heidän tuotteidensa untuva ei ole peräisin elävistä hanhista.

Perusongelma kuitenkin säilyy: ketju on niin pitkä, että vakuutuksien
todenperäisyyteen on vaikea luottaa.

3

820

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • untuvat boikottiin!

      Vaadi kauppoja luopumaan epäeettisen untuvan myynnistä!


      TV 2:n Silminnäkijässä torstaina 26.3. esitetty dokumentti
      untuvantuotannosta oli järkyttävää katsottavaa. Hanhet kynittiin
      elävinä, mikä on linnuille äärimmäisen stressaavaa ja kivuliasta. Tämä
      tuotantotapa on kielletty EU:n alueella, mutta silti suurin osa
      täälläkin myytävistä untuvista on kynitty elävistä linnuista.

      Yritysten vakuutteluista huolimatta ei voi ikinä varmuudella tietää
      minkälaisilta tiloilta niiden käyttämä untuva on peräisin. Vaikka linnut
      kynittäisiin vasta niiden kuoleman jälkeen, ovat ne kuitenkin eläneet
      kärsimyksen täyteisen elämän tehotuotantolaitoksessa. Tehotuotannossa
      eläinten intressejä ei koskaan aseteta etusijalle, vaan niiden ainoa
      tarkoitus on tuottaa mahdollisimman paljon voittoa.

      Untuvatuotteille löytyy vaihtoehtoja, joiden takia eläinten ei ole
      tarvinnut kärsiä. Jätä untuvat kaupan hyllylle ja vaadi kolmea
      merkittävää suomalaista untuvatuotteiden myyjää luopumaan
      untuvatuotteista kokonaan.

      Sokos:
      http://www.sokos.fi/main.cfm?iThemeId=9

      Prisma:
      http://194.240.66.150/clean.portal?chain=10020

      Kesko:
      http://www.kesko.fi/modules/palaute/palaute.asp

      • haitata!

        Hanhethan kynittiin jopa viiteen kertaan niiden elämän aikana, viimeinen kerta teurastuksen jälkeen. Jos kynimisen yhteydessä sattui nahkaan repeämään vaikka 10 cm mittainen haava, niin se ommeltiin muitta mutkitta kiinni saman tien ilman mitään puudutteita. Koko toimituksen ajan linnut kiljuivat tuskasta, osa saattaa kuolla kynimisen aiheuttamaan shokkiin.

        Kynimisten välillä linnut pakkoruokitaan tunkemaalla kurkkuun pitkällä putkella maksaa laajentavaa ruokaa. Kas kun hanhenmaksa sattuu olemaan arvokasta ruokaa.

        Todettiin että Fjällräven, Ikea ja Jysk mm. käyttävät näin tuotettuja hanhen untuvia. Taidettiin mainita että 80% hanhen- ja ankanhöyhenistä kynnitään elävistä linnuista,

        Niin että nuku siinä sitten suloiset yöunet untuvapeitteesi alla!

        Täältä ohjelman näkee ainakin jonkin aikaa:
        http://areena.yle.fi/toista?id=2038955


    • touhua...

      ... että nykyaikana kohdellaan eläviä ja tuntevia olentoja tuolla tavalla. Samoin ihmetyttää miten Austraaliassa leikellään lampailta saksilla syöpäläiset nahkasta ja monet muut törkeät eläinrääkkäys jutut. Ihmiset kohtelee eläimiä niinkuin keskiajalla. Ei mitään kunnioitusta tai ajatusta eläinraukan kärsimyksistä. Paras tapa varmaan pienen ihmisen auttaa noita eläimiä on jättää ostamatta niitä tuotteita mitä tiedetään tuotetun eläinten kustannuksella.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ikävöin sinua kokoyön!

      En halua odottaa, että voisin näyttää sinulle kuinka paljon rakastan sinua. Toivon, että uskot, että olen varsin hullun
      Ikävä
      46
      3200
    2. Kova karman laki

      Karman lain kautta pahantekijä tehdessään pahaa toteuttaa koston ja rangaistuksen sille jolle pahaa on tehty. Tämä tarko
      Hindulaisuus
      509
      1942
    3. Päivieni piristys, missä olet?

      Toit iloa ja valoa mun elämään ☀️ Nyt mennyt kohta viikko ettei ole nähty. Kaipaan nähdä sua silti ja pelkään vaikka tei
      Ikävä
      17
      1920
    4. Näen jatkuvasti Sompasaunalla alastomia miehiä ja naisia

      jotka menevät siihen viereiseen rantaan myös uimaan alasti. Sompasaunat on siis Mustikkamaalla Helsingissä, ja kuljen si
      Maailman menoa
      81
      1751
    5. Älä mahdollisesti ota itseesi

      En voinut tietää. Sitäpaitsi.. niin
      Ikävä
      18
      1522
    6. Jos sinä olisit pyrkimässä elämääni takaisin

      Arvelisin sen johtuvan siitä, että olisit taas polttanut jonkun sillan takanasi. Ei taida löytyä enää kyliltä naista, jo
      Tunteet
      43
      1408
    7. Ota nainen yhteyttä ja tee Tikusta asiaa?

      Niin sitten minä teen Takusta asiaa.
      Ikävä
      26
      1332
    8. Millainen kaivattusi luonne on?

      Millaisia luonteenpiirteitä arvostat kaivatussa? Oletteko samanlaisia luonteeltanne?
      Ikävä
      90
      1319
    9. Helena ja Mikko Koivun ero jatkuu edelleen ja loppua ei näy.

      Voi eikä, miksi menee noin vaikeaksi avioero ja sopua ei tää ex- pari vaan saa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      122
      1190
    10. UPM suunnittelee paperintuotannon lopettamista LPR:ssa

      Ilta-Sanomissa oli uutinen. Metsäyhtiö UPM suunnittelee paperintuotannon lopettamista Kaukaan-tehtaalla Lappeenrannassa
      Lappeenranta
      112
      1154
    Aihe