Hei,
Kannattaako hankkia lasit, jos niiden vahvuudeksi tulee 0,5 ja 0,5?
Kävin optikolla, kun kaukonäkö on huonontunut eli esim. tekstiä taululta/valkokankaalta lukiessa on siristeltävä silmiä, tekstitv:stä en näe kaikkea yms. Mutta pystyn lukemaan hyvin ja tulen toimeen ok, välillä silmät väsyvät ja päätä saattaa särkeä, jos joutuu siristelemään paljon yhteen menoon.
Mietin, olenko hätäinen ja tuleeko laseista "riippuvaiseksi".
Milloin olette hankkineet miinuslasit ja mitä kokemuksia on?
Kannattaako hankkia lasit?
4
767
Vastaukset
- Näin meilläpäin
käytän tarvittaessa esim. luennolla tai muutenkin joskus.
Silmälääkärin mukaan silmät huononevat omaa tahtiaan, eikä lasien käyttämisellä tai käyttämättäjättämisellä ole mitään vaikutusta. - lkjhg7905
Jos silmien siristely ärsyttää, kokeile vetää sormella silmäkulmasta (kiinalainen silmä) niin ei tarvitse siristellä ja näkee täydellisesti. Tällä taidolla kävin koko yläasteen ilman laseja (seiskaluokalla alkoi huononemaan), ja miinusta oli -2 9-luokkaan saakka. Kunnes piilarit ostin lukioon.
- Nimetön
Kyllä, laseista voi tulla riippuvaiseksi!
Ajattele, miten lasit ehkäisevät ryppyjen syntymistä silmänurkkiin.
Ajattele, että päänsäryt harvenevat.
Ajattele, että näet lukea hyvin.
Ajattele, että et enää näytä hölmöltä, kun lopetat siristelyn, etkä kurkottele kaulaasi, etkä näytä huolestuneelta, kun vihdoinkin näet lukea.- noilla voimakkuuksilla
Itselläni on -4 voimakkuudet, enkä ikinä lähtisi laseja hankkimaan, jos voimakkuudet ois -0,5. Siinä tapauksessa kannattaisi odottaa, että ne on esim. -1,5, koska vasta silloin alkaa oikeasti tarvita laseja, ja ostaa kalliit linssit sitten kerralla, kun niille ois käyttöäkin vasta silloin kuitenkin. -0,5 on käytännössä sama kuin hyvä näkökyky, ilman lasejakin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874098Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242911No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452320- 341321
- 10909
- 131885
- 6874
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12822Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124766- 11760