Pikkuisen vastuuta

Vella2

Pihallamme on ollut kiva mäki missä lapset ovat laskeneet pulkalla ja ilman sitä, vauhtia on riittänyt lapsille.
Yön aikana joku naapuri oli laittanut vettä liukumäkeen ja mäki oli muuttunut vaaralliseksi nuoria ei pihallamme asu ja lapset eivät sitä ole tehneet eli kysymyksessä on joku aikuinen.
En tiedä onko tämäkin sitten jotakin kiusaa mutta miksi pilata lasten ilo?
Etukäteen lapset menivät pihalle ja pääsivät jäämäkeen itse menin perässä kerkesin ottaa lapseni mäestä pois sillä edessä olivat puut mitä olisikaan voinut sattua en halua eds ajatella. Onko tämä sitten kiusaa en tiedä mutta en kykene näkemään mitään järkeä pilaamaan kiva liukumäki.

4

356

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • miksi aina vaan ruikuttaa

      Jos olisin sinä koettaisin hajoittaa jäätä. Jos se on paksua voisit kokeilla petkeleellä, lapiolla tmv:lla. Vaatii vähän vaivaa etenkin jos pihalla käytettävät työvälineet ovat lukkojen takana, mutta hätätapauksessa kodistasi voi löytyä riittävästi suolaa mikä jäälle ripotellessa sulattaa jään pinnan rosoiseksi ulkolämpötilan noustessa nollaan (liian pakkasella jää ei rikkoonnu suolalla). Tai heittää hienoa hiekkaa tai multaa, jolloin mäkeen saa vähän kitkaa.

      On ihan turha miettiä joka asiaa niin päänsä puhki ja puida nyrkkiä asialle, jolle et voi enää mitään. Joku on saattanut haluta lapselleen paremman liukumäen, ehkä?

      • Vella2

        Vaittaako naapurit jos lapset kerkiää juosta multaiseen ja hiekkaiseen mäkeen?


    • asukkaat mitään rauhaa?

      Joku on varmaan kyllästynyt kakaroiden järkyttävään kiljumiseen. Nämä nykyajan päiväkotikasvatit kun rääkyy aivan häiriintynyttä kiljuntaa ja karjumista leikkiessään ettei kenenkään korvat kestä. Pihoisaankin ihmisten tulisi saada nauttia hiljaisuudesta niin miten kummassa se on mahdollista kun naapurissa kakarat rääkyy ihan vimmatusti?

    • vahtisit kakaroitasi paremmin

      Laske aina pulkkamäki ensin itse ennen kuin kakaroitasi siihen päästät ja ole siellä mäessä valvomassa kakaroitasi ja ohjaamassa ennemmin kuin itse makaat kotona tai istut baarissa metsästämässä uutta miestä!

      Puuthan ovat siellä mäen edessä aina jos et moottorisahalla vedä niitäkin nurin kakaroidesi takia. Itse lapsena laskin puuta päin monestikkin ja olen valitettavasti hengissä vieläkin. Kokeile aikuisena sinäkin jos et ole lapsena vielä kerennyt.

      Monien mielestähän lapsien ilon takia pitäisi hävittää puut, naapurit, eläimet ja yleensäkkin kaikki muut mitkä häiritsee kakaroiden riemukasta kiljuntaa, pääasia on että lapsilla on kivaa välittämättä onko muilla kivaa ja minkäänmoista rauhaa. Onkohan itselläni ollut epäterve kasvatus kun siihen on kuulunut muidenkien ihmisten huomioon ottaminen lapsesta asti? Ennen olikikin vanhemmilla vastuu eikä muilla. Nykyään vanhempien vastuu on hoidatuttaa päiväkodissa kakara jo heti kun kohdusta ulos tulee ja seuraava kasvatusvastuu on koululla olemalla itse ihan näkymätön, parhaimmillaan kakaran tietämättä koskaan edes kuka toinen on siittänyt hänet ihme uusiperheestä puhumattakaan, puolikkaita vilisee mutta kuka on mitäkin ja kenenkin ei tiedetä tarkkaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4168
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      28
      3137
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2340
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1348
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      919
    6. 133
      911
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      894
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      832
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      776
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      770
    Aihe