Monesti kuulee väitettävän, että kannabis on puhdas luonnontuote. OK, mutta montako eläintä luonnossa on ihmisen lisäksi, jotka sitä polttaa?
Jos koko muu luomakunta pärjää pössyttelemättä, niin miksi sitten ihmiskunta ei pärjää? Koko jutussa ei ole kysymys mistään muusta kuin siitä, että kannabiksen kannattajat yrittää saada oman "harrastuksensa" sellaiseksi ettei siitä vastuuseen joutuminen olisi niin kallista kuin se nykyään on.
Ja siinä työssä ei keinoja kritisoida tai väitteiden kokonaisvaltaisille vaikutuksille paljoakaan arvoa anneta.
Hyvänä esimerkkinä asiasta oli Porin tapaus, jossa ilmeisesti peruskouluun oltiin kannabiksen kasvattajien avustuksella välitetty aineita alaikäisille. (Välittäjänä aikuinen henkilö).
Ja sitten on vielä se toinen asia, joka on aina kannabiksen käytön liepeillä, nimittäin muut huumavaat aineet. Porissa ne oli huumaaviksi aineiksi luokiteltavia lääkkeitä, mutta yleensä ne on amfetamiinia tms. Erilaisia piristäviä nipsuja, napsuja ja muita nappeja.
Joten "portit" ja "avain" huoneen oveen ovat monesti samassa paketissa mukana, jos joku haluu kokeilla.
Kysymyksenä esitän, kumpi todellisuudessa on yleisempää säätäminen vai pelkkä pössyttely? Ite en osaa vastata tähän mutta epäilen, että suotuisissa olosuhteissa säätäminen on iteasiassa se mihin pössyttely johtaa suurella joukolla. Ja tosi moni joka käyttää muita aineita pössyttelee.
Kannabis on myrkkyä!
3
435
Vastaukset
- eihajuakaan
"OK, mutta montako eläintä luonnossa on ihmisen lisäksi, jotka sitä polttaa?"
Ei ole kuin yksi eläin joka polttaa. Mutta on monia jotka syö.
Ja syö ne elukat muitakin humehia. Ayahuascaa, käyneitä marjoja, käynyttä bambua, sieniä, kannabista, unikonsiemeniä, tuhatjalkasten myrkkyä, jne, jne...
Hassis on myrkkyä, hassis on myrkkyä. Antero polttaa hassista, poliisi löysi sen kassista. Nyt Antero rikollinen on, poliisi vie ...Alatalon! - dkfvhdojsdogjds
""Monesti kuulee väitettävän, että kannabis on puhdas luonnontuote. OK, mutta montako eläintä luonnossa on ihmisen lisäksi, jotka sitä polttaa?""
Just just :D
Koita nyt jotain vähän parempaa keksii!
""Jos koko muu luomakunta pärjää pössyttelemättä, niin miksi sitten ihmiskunta ei pärjää? Koko jutussa ei ole kysymys mistään muusta kuin siitä, että kannabiksen kannattajat yrittää saada oman "harrastuksensa" sellaiseksi ettei siitä vastuuseen joutuminen olisi niin kallista kuin se nykyään on.""
Eihän sitä nyt todellakaan pakko ole polttaa! Ja onhan se nyt vittumaista, kun menee koko elämä pilalle jostain parista grammasta kannabista.
Ei mutta kyllähän sitä saa krapulassa olla töissä tai olla kokonaan menemättä.
Mutta auta armias jos kärähdät jossain pissatesteissä pilvestä! Sehän se hirveää on vaikka olisit työsi hoitanut kiitettävästi...
Ja kuinkakohan moni työikäinen joutuu menemään ennenaikaisesti sairauseläkkeelle viinan takia??? - nänni
paskat
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "1235173Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella303688No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452460- 501578
Jätä minut rauhaan
En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv241564- 411560
- 231451
- 141312
Eipä tunnu se "pedofilia" huuto kiinnostavan
Lähinnä se sekohäirikkö ressukka joutuu itse vastaileen itselleen, mitään näkyvyyttä ei saa, palstalla ylipäätään on hyv301299- 281251