Kerättyäni aineiston kansantieteelliseen analyysini (jolle jopa Alias Lönrot on kade) valmiiksi pitkin ja poikin Suomen ABC-asemia päätin lähteä laajentamaan analyysiäni Etelä-Eurooppaan, Karibialle..
Pienoisen naurettavan navigaattoripäivitysongelman takia päädyin Puolaan perätilatakapajulaan naureskelemaan ja tutkimaan paikallisia vellinheittäjiä.
Mutta ei se mitään, puolalaiset maalaiset ovat tunnetusti minun mielestäni savolaisten vellipöksyjen ylempää naurettavaa sukujuurta, joilla vaikuttavat samat geneettiset naurettavat pelkogeelit.
Ainoa ero on, että esihistoriassa 10 vuotta sitten puolalaiset jakautuivat kahtia, pelokkain osa juoksi petoja karkuun savoon RuÅtsin läpi pysähtymättä loppujen jähmettyessä kauhistuneena paikalliselle Lopodetskajan ABC-aseman baariin, jossa he odottivat minua tähän päivään asti.
Navigaattorin lisäksi mukanani ei tällä kertaa ollut sekarotuinen pallerokoira. Olin vaihtanut palleron aitoon pullerosekarotuiseen kissaan edullisesti. Vaihdossa annoin koiran lisäksi mersuni, autoni, läppärini, kiikarini ja osakkeeni ja lomaosakkeeni ja golfosakkeeni. Tein mielestäni hyvät kaupat, sain sentään tilalle liisatun nelitahtisen Wartburgin.
Mutta asiaan. Pelottelin paikallista nautakarjaa laskemalla sekarotuisen kissani naukumaan aitauksen viereen. Lienee turha selittää mitä tapahtui ja mitä tässä yritän vääntää teille rautakangesta, kun ette te kuitenkaan mittään ymmärrä.
Mutta kuitenkin kuljin pitkin Slodoveskajan maaseutua auton takaikkuna auki, ( muut ikkunat sain kiinni) ja annoin kissapulleroni mouruta niin perkeleesti takapenkillä samalla kun se paini suljetun ikkunan puoleisesta paikasta naureskelijan kanssa. Ulkona oli sentään pakkasta.
Matkakertomukseni tarinan voitte lukea lehdestä mutta ette kuitenkaan löydä sitä sieltä vellisine käsinenne joten napsauta tästä ja vapise:
http://www.iltalehti.fi/nettitv/?4230819
Savolaisten velliserkut
savowiller
2
216
Vastaukset
- tuo
"Mutta ei se mitään, puolalaiset maalaiset ovat tunnetusti minun mielestäni savolaisten vellipöksyjen ylempää naurettavaa sukujuurta, joilla vaikuttavat samat geneettiset naurettavat pelkogeelit."
pelkogeeli sitten lienee?- vielä tiijjä
sillä se on sitä mitä irokeesiin pannaan kun lähetään rokkenrollia kuulemaan.
Nostaa letin pystyyn.
Lupaa mainoslause.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "1064572Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293393No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452380- 391418
- 361343
- 381196
- 141102
- 1591026
- 27978
- 6944