Lääkettä tarvisin

Allergioista kärsivä

Kysyisin sellaista asiaa, että olisiko mahdollista saada jotain lääkettä ruoka-aineallergioihin, kun itselläni näitä allergioita on niin paljon, että oireita saattaa puhjeta hyvinkin yllättäen ja usein jopa täysin odottamatta.

Olen 27-vuotias mies ja olen kärsinyt jo lapsesta lähtien monista useista eri ruoka-allergioista. Pahimmat allergiaa aiheuttavat ovat olleet aina vihannekset ja hedelmät, joten tämän vuoksi olenkin välttänyt oikeastaan kaikkia sellaisia ruokia, joissa on vähänkin näitä tiettyjä vihanneksia tai hedelmiä. Yksi pahimpia allergiaa aiheuttavia ruokia ovat pähkinät ja erilaiset siemenet, joita esiintyy usein leivissä ja sämpylöissä.

Ongelmani on siis tässä asiassa se, kun on melkein mahdotonta löytää mistään sellaista ruokia, leivonnaisia tai muita ruokatuotteita, joissa ei olisi yhtään pähkinää. Itselleni tulee heti välittömästi inhottavaa kurkun turvotusta, jos olen syönyt vähänkin jotain sellaista ruokaa, joka edes sisältää vähänkin pähkinää. Useinkin näitä allergisia oireita saattaa tulla minulle kesken työpäivän, jos olen syönyt töissä jotain sellaista ruokaa, jossa on ollut vähänkin pähkinää.

Parhaiten auttaisi varmasti jokin astmalääkkeen tapainen suihke, jota voisi suihkuttaa suuhun niin, että se laajentaisi hengitysteitä heti sen jälkeen kun tätä kurkun turpoamista alkaa tuntua. Mutta osaako kukaan sanoa sitä, että saako apteekista mitään tämän tapaisia lääkkeitä ilman reseptiä, vai täytyykö mun siis käydä välttämättä lääkärissä tämän vaivan takia?

11

852

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • niitä...

      Syö niitä kohtuudella, äläkä välttele, niin ne allergiat häviää.

      • Allergioista kärsivä

        "Syö niitä kohtuudella, äläkä välttele, niin ne allergiat häviää. "

        En todellakaan halua opetella syömään mitään pähkinäperäisiä tuotteita, sillä itselläni tämä pähkinäallergia on niin pahalaatuinen, että jokaikinen kerta kurkussani alkaa tuntua inhottavaa turvotusta jos olen syönyt vähänkin sellaista tuotetta, joka sisältää pähkinää edes pieniä määriä.

        Vielä jokin vuosi sitten pystyin syömään suklaata, vaikka siinäkin on pähkinää pieniä määriä. Mutta nyt viimeisen vuoden aikana kun aloin syömään suklaata enemmän, niin oireeni päinvastoin vaan pahenivat, joten ainakin mun kohdallani tämä asia oli just päinvastoin.


      • myös...
        Allergioista kärsivä kirjoitti:

        "Syö niitä kohtuudella, äläkä välttele, niin ne allergiat häviää. "

        En todellakaan halua opetella syömään mitään pähkinäperäisiä tuotteita, sillä itselläni tämä pähkinäallergia on niin pahalaatuinen, että jokaikinen kerta kurkussani alkaa tuntua inhottavaa turvotusta jos olen syönyt vähänkin sellaista tuotetta, joka sisältää pähkinää edes pieniä määriä.

        Vielä jokin vuosi sitten pystyin syömään suklaata, vaikka siinäkin on pähkinää pieniä määriä. Mutta nyt viimeisen vuoden aikana kun aloin syömään suklaata enemmän, niin oireeni päinvastoin vaan pahenivat, joten ainakin mun kohdallani tämä asia oli just päinvastoin.

        Sitä vaarallista pähkinäallergiaakin on saatu USAssa lievemmäksi syöttämässä potilaille hyvin pieniä määriä pähkinää eli antamalla siedätyshoitoa. Toki en kehoita ketään vakavasti pähkinäallergista sitä itse kokeilemaan. Mutta jos allergia ei ole niin vakavaa, että siitä on heti hengenvaaraa, niin mieluummin vaan syömään pieniä annoksia sitä ruokaa jatkuvasti kuin välttämään sitä.


      • kysyä
        myös... kirjoitti:

        Sitä vaarallista pähkinäallergiaakin on saatu USAssa lievemmäksi syöttämässä potilaille hyvin pieniä määriä pähkinää eli antamalla siedätyshoitoa. Toki en kehoita ketään vakavasti pähkinäallergista sitä itse kokeilemaan. Mutta jos allergia ei ole niin vakavaa, että siitä on heti hengenvaaraa, niin mieluummin vaan syömään pieniä annoksia sitä ruokaa jatkuvasti kuin välttämään sitä.

        Oletko itse allerginen?
        Onko sinulla kokemusta vaikeasta allergiasta?
        Nokkosihottuma ei uhkaa henkeä, pitäisikö siis syödä ruokaa - esim. valkosipulia - mikä aiheuttaa ko. nokkosihottuman. Kun jo pieni määrä mausteseoksessa aiheuttaa urtikarian?

        Jos sinulla ei ole kokemusta, voisitko pitää ohjeesi omana tietonasi.

        Kiitos!


      • ei kirjanopillista
        kysyä kirjoitti:

        Oletko itse allerginen?
        Onko sinulla kokemusta vaikeasta allergiasta?
        Nokkosihottuma ei uhkaa henkeä, pitäisikö siis syödä ruokaa - esim. valkosipulia - mikä aiheuttaa ko. nokkosihottuman. Kun jo pieni määrä mausteseoksessa aiheuttaa urtikarian?

        Jos sinulla ei ole kokemusta, voisitko pitää ohjeesi omana tietonasi.

        Kiitos!

        paskaa. Lääkityksenä esim. somac 10 mg atarax ja ihmelääke hunaja / AB/ Gefiluspiimä aluksi kokeillen, ei tietysti alussa kaikkea pskaa sekasin.
        Tuo somac on ns. protonipumpun estäjä, joka estää mahan happojen liiallisen erittymisen ja vähän muutakin.
        Atarax vanha mutta tehokas ja vähän väsyttävä antihistamiini. Loput luonnon tuotteita, mutta mistä joillekkin on apua.

        Väkevä alkoholi, kahvi ja tupakka vähemmälle tai ehdottomasti pois.


      • jos niitä vetää
        ei kirjanopillista kirjoitti:

        paskaa. Lääkityksenä esim. somac 10 mg atarax ja ihmelääke hunaja / AB/ Gefiluspiimä aluksi kokeillen, ei tietysti alussa kaikkea pskaa sekasin.
        Tuo somac on ns. protonipumpun estäjä, joka estää mahan happojen liiallisen erittymisen ja vähän muutakin.
        Atarax vanha mutta tehokas ja vähän väsyttävä antihistamiini. Loput luonnon tuotteita, mutta mistä joillekkin on apua.

        Väkevä alkoholi, kahvi ja tupakka vähemmälle tai ehdottomasti pois.

        kunnon ruoan korvikkeena / välipalana litroja päivässä, sairastuu tervekkin maha suolisto !


    • minä80

      Kunnon lääkkeisiin tarvitaan resepti, eli mars lääkäriin.

      Toinen vaihtoehto on opetella välttämään pähkinää sisältäviä ruokia kunnolla. Eli lukea kaikki tuoteselosteet suurennuslasilla ja valita ravintoloista/työpaikkaruokaloista sellaiset, jotka ymmärtävät allergiasi vakavuuden ja pystyvät tekemään sinulle täysin pähkinätöntä ruokaa. Pähkinä on kyllä v-mäinen allergia siinä mielessä, että tosiaan kekseissä, suklaissa ja jäätelöissä melkein kaikissa lukee "saattaa sisältää pähkinää", eli niitä täysin pähkinättömiä versioita joutuu oikein etsimään.

      • Allergioista kärsivä

        Joo olen kyllä yrittänyt lukea kaikkien kaupasta ostettujen ruokien tuoteselosteet erittäin tarkkaan, mutta kun valitettavasti on melkein mahdotonta löytää sellaisia tuotteita, joissa ei olisi yhtään pähkinää. Varsinkin just keksit, leivonnaiset, suklaat ja jäätelöt ovat niitä tuotteita, joiden kanssa joutuu olemaan ihan jatkuvasti erittäin tarkkana.

        Lisäksi tätä asiaa vaikeuttaa myös se, kun olen töissä ravintola-alalla ja useinkin töissä jotakin syödessä saattaa puhjeta just näitä allergiakohtauksia, kun "yllättäen" syömässäni ruoassa onkin käytetty valmistuksessa jotain pähkinää, joka saa mulla aikaa ihan hirveän reaktion jo hyvinkin vähäisinä annoksina.

        Olen suorastaan ihan pelokas tämän allergian suhteen, sillä itselläni tämä pähkinäallergia on niin pahalaatuinen, että vähänkin enemmän tuota pähkinää nautittuna hengitystieni alkaisivat varmasti tukkeutua välittömästi, kun kurkku tuntuu aina turpoavan jo heti sen jälkeen, jos olen syönyt edes jotain sellaista tuotetta, jonka tuoteselosteessa on mainittu vaan tämä "saattaa sisältää pieniä määriä pähkinää".

        Oikeastaan ainoa varma keino välttyä tältä inhottavalta vaivalta olisi se, jos valmistaisi kaikki ruoat itse kotona, niin leivonnaiset, ruoat ja kaikki ruokatuotteet, mutta kun se on taas niin vaivalloista ja aikaa vievää hommaa. Joten sen vuoksi haluaisin just saada jonkun astmalääkkeen tyylisen suihkeen, jota voisi suihkuttaa kurkkuun aina sen jälkeen, kun on syönyt jotain sellaista, joka on aiheuttanut mulle näitä inhottavia oireita.


    • ehdottomasti

      "Itselleni tulee heti välittömästi inhottavaa kurkun turvotusta, jos olen syönyt vähänkin jotain sellaista ruokaa, joka edes sisältää vähänkin pähkinää."

      Tuo on jo niin hälyttävää, että sinun on ehdottomasti vältettävä pähkinää, ettet joku päivä saa anafylaktista shokkia.

      Vastikään uutisoitiin, että pähkinäallergiaan on kokeiltu siedätystä ja se toimi, MUTTA sitä en tiedä, saako ko. hoitoa vielä Suomessa.

      Mene esim. yksityiseen lääkärikeskukseen allergialääkärille ja kerro, mille kaikelle olet todennut olevasi allerginen tai yliherkkä.
      Seuraavaksi on vuorossa allergiatestit.
      Lääkäri kyllä neuvoo, miten toimia jatkossa.
      Jos et ole jollekin ruoka-aineelle allerginen testien mukaan, mutta saat oireita, kyse voi olla yliherkkyydestä.

      Minä olen allerginen valkosipulille, mutten sipulille, mitä en kuitenkaan pysty syömään (pahat vatsavaivat, oksennan, jne., en siis syö).
      Olen ns. atoopikko, jos syön tiettyjä ruoka-aineita liikaa tai liian usein, voi tulla kutinaa, turvotusta, ihottumaa, nuha tulee välittömästi (esim. hunaja).
      Voin syödä esim. appelsiineja silloin tällöin, mutten jatkuvasti, max. 1 per päivä.
      Sama suklaan kanssa, liiasta syönnistä saan ihottuman, mikä kestää.... (testattu on).
      Syön suklaata vain muutaman kerran vuodessa, ei ole kehittynyt "riippuvuutta", eli jotain hyvääkin tästä yliherkkyydestä seuraa.

      Lue tuoteselosteet! Työpaikkaruokalaan tarvitset lääkärintodistuksen allergioistasi, elikkä lääkäriin!

      Tsemppiä!

      • Allergioista kärsivä

        "Tuo on jo niin hälyttävää, että sinun on ehdottomasti vältettävä pähkinää, ettet joku päivä saa anafylaktista shokkia."

        Joo tämän vuoksi olenkin yrittänyt välttää ihan jokaikistä ruokatuotetta, joka sisältää vähänkin pähkinää. Mutta valitettavasti kaupoista on yleensä täysin mahdotonta löytää juuri mitään sellaisia tuotteita, joissa ei varmasti olisi yhtään pähkinää. Olisi joskus kiva ostaa kaupastakin mm. jäätelöä, suklaata, leivonnaisia tai muita herkkuja. Mutta kun valitettavasti kaikissa tuota pähkinää on aina käytetty enemmän tai vähemmän.

        "Vastikään uutisoitiin, että pähkinäallergiaan on kokeiltu siedätystä ja se toimi, MUTTA sitä en tiedä, saako ko. hoitoa vielä Suomessa."

        Joo itsekin kuulin jostain tästä asiasta, mutta itse haluaisin saada mieluummin jonkun hyvän allergialääkkeen tähän vaivaan, kun että alkaisin totuttelemaan syömään pähkinöitä.

        "Lue tuoteselosteet! Työpaikkaruokalaan tarvitset lääkärintodistuksen allergioistasi, elikkä lääkäriin! "

        Olen lukenut, mutta kun valitettavasti on täysin mahdotonta löytää mistään sellaisia tuotteita, joissa ei olisi yhtään pähkinää.

        Täytyy kai vaan mennä lääkärille tämän vaivan takia, sillä ei tässä mikään muukaan tätä asiaa yhtään paranna.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      11
      3545
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      69
      1886
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      542
      1578
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      81
      1204
    5. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      61
      1002
    6. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      33
      968
    7. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      214
      888
    8. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      60
      833
    9. Hyvää talvipäivänseisausta

      Vuoden lyhyintä päivää. 🌞 Hyvää huomenta. ❄️🎄🌌✨❤️😊
      Ikävä
      171
      824
    10. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      768
    Aihe