Joskus lapsena(noin 8-10 vuotta sitten) kaverin kanssa hipsimme usein kirjastoon ja varasimme ajan koneelta, pelataksemme erästä peliä jonka nimi on kadonnut muistista, olisi kuitenkin kiva saada se selville jos vaikka löytyisi peli jostain :P
Eli siis, kyse oli dinosauruksista, pelissä oli animaatioita(ei piirrettyjä vaan koneella tehtyjä) ja mieleen on jäänyt parhaiten tyrannosauruksen luuranko joka kävelee ja saa pikkuhiljaa massaa ylleen(tai sitten se oli toisinpäin ;P että tyrannosauruksesta pikkuhiljaa tuli luuranko), pelissä oli myös värityspuuhaa ja jonkinlainen seikkailusokkelo eri aikakausille, sait aina vinkin mikä dino tarvitsee apua ja sitten piti mennä oikeaan paikkaan ja puhua sille, kyseisessä hommassa oli myös aikaraja. Jonkinlaisia ötököitäkin(taisi olla suuria hyttysiä) siellä maassa silloin tällöin saattoi olla, ja niitä klikkaamalla joko sai aikaa, tai menetti sitä(en muista). Kun aika loppui(ei me koskaan ehditty pelastaa kaikkia ;P taisi olla peli enkuksi ja sitä ei kunnolla osattu) niin muistaakseni näytettiin meteoria, tulimerta tms(sen muistan varmasti että kuului hädässä olevien dinojen ääniä). Jotenkin on mielessä että pelin nimi voisi olla save the dinos, mutta googlasin hieman ja ei oikein vaikuta siltä, sillä tulosten mukaan pelissä nimeltä save the dinos pitää estää apinoita varastamasta dinojen luita, pelissä jota me pelasimme ei tällaista ollut.
Pelin nimi hukassa
tietääkö kukaan :'(
2
233
Vastaukset
- Mutta silti.
Uskosin että koko peliä ei välttämättä enää ole, ku se on jo noin vanha peli.
- Elsuri
en tiedä peliä mut kokele laitta googlee vaikka vanhat pelit tai klassikko pelit nii voi löytyy
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p475495Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "612396Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella181890Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1461773- 171615
No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol341575Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v5140881-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome181125Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy771088Joutuuko Suomi24-palvelu taas oikeuteen ?
Nämä Purraa ja Perussuomalaista johtoa pedofiilian suojeliana pitävän kirjoittajan viestit eivät vain poistu täältä. Se2281059