Onkohan myös

Kauppalehti ke 25.3.2009

Kotkan sataman toimitusjohtaja Kimmo Naski uskoo, että Kymenlaakson satamien pärjäämisen ratkaisee yhteistyö. Hänen mielestään Haminan ja Kotkan pitäisi löytää omat vahvuutensa ja luopua keskinäisestä kilpailusta.

Naskin mielestä Haminan ja Kotkan satamien pitäisi korostaa vahvuuksiaan ja karsia päällekkäisyyksiä. Hän näkee Kotkan osaamisalueeksi konttiliikenteen ja autoviennin Venäjälle. Hamina taas on vahva kemiateollisuudessa sekä nestemäisten aineiden kuljetuksessa ja varastoinnissa.
61099
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

niin hänen visioillaan ei uusia työpaikkoja ole tulossa Haminan satamaan. Naskin mainitsemat Haminan osaamisalueet ovat öljysatamassa ja siellä ei tarvita nykyistä enempää väkeä. Kaiken lisäksi meillä on meneillään "vakava taantuma", jonka takia tullaan luultavasti menettämään loputkin sataman tämänhetkisistä työpaikoista.

Äänestä
  • syytä uskoa naskia, vai vieläkö sepiä kaipaatte?

    naski tekee bisnestä, ja saa myös haminan nousuun.

    Äänestä

  • samaan hiileen kirjoitti:

    syytä uskoa naskia, vai vieläkö sepiä kaipaatte?

    naski tekee bisnestä, ja saa myös haminan nousuun.

    Tietääkö kukaan kuinka paljon nestesatamassa tarvitaan HMT:n tai Stevecon tai vaikka Stellan ahtaajia "pumppumiehinä" jos muutosvoimien ja Naskin suunnitelmat toteutetaan ja kontit, autot ym. kuivatavaraliikenne siirretään Kotkaan taikka Kotkalaisten hallintaan ? Ei niitä nestelaivoja nimittäin pureta ämpärillä kantamalla.

    Äänestä

  • samaan hiileen kirjoitti:

    syytä uskoa naskia, vai vieläkö sepiä kaipaatte?

    naski tekee bisnestä, ja saa myös haminan nousuun.

    Kotkan kannalta Naski on ihan oikeassa että siellähän nykyään pääsääntöisesti on tämä kontti ja auto liikenne on. Sen verran hyvää työtä Sepi teki pitkät ajat estäen Steveconkin kontin lisäämisen Haminaan, toivottavasti tulevaisuus tuo liikennettä Haminaan muutakin kuin öljysatamaan kun saimme nämä pahimmat esteet pois Sepin ja hänen lakeijansa. autojakin saimme vasta sitten Haminaan menetetyn nousukauden aikana kun Kotkaan ei enää mahtunut lisää.

    Äänestä

  • Geipponi kirjoitti:

    Hyvä provo Geipponilta. Näillä sivuilla liikkuu varmaan myös sataman asioista tietämättömiä ja saattaa mennä ihan täydestä tosiasioita tietämättömiin.
    Kyllä sataman tappamista on yrittänyt ja yrittää edelleen kiihtyvällä vauhdilla ihan muut voimat ja vieläpä oman kaupungin sisältä

    Äänestä

  • Provooo kirjoitti:

    Kun valitettavasti näin on käynyt, sen tietää kaikki jotka jotain satama alasta tietää, eihän itä tarvitse kun verrata 10vuotta sitten Haminaa ja Kotkaa ja nykytilannetta niin selviää missä tehtiin paljon väärin 10vuoden aikana, missä ei vaikka molempiin nyt vaikuttaakin taantuma.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Muutosvoimien tavoitteet ? kirjoitti:

Kauppalehti ke 25.3.2009

Kotkan sataman toimitusjohtaja Kimmo Naski uskoo, että Kymenlaakson satamien pärjäämisen ratkaisee yhteistyö. Hänen mielestään Haminan ja Kotkan pitäisi löytää omat vahvuutensa ja luopua keskinäisestä kilpailusta.

Naskin mielestä Haminan ja Kotkan satamien pitäisi korostaa vahvuuksiaan ja karsia päällekkäisyyksiä. Hän näkee Kotkan osaamisalueeksi konttiliikenteen ja autoviennin Venäjälle. Hamina taas on vahva kemiateollisuudessa sekä nestemäisten aineiden kuljetuksessa ja varastoinnissa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu