Hävettää tunnustaa, mutta olen viillellyt itseäni. Muutin henkisen kivun fyysiseksi kivuksi ja fyysinen kipukin tuntui mielestäni paremmalta kun kaikki tuska ja paha olo sisälläni. Ennen inhosin veren näkemistä, mutta nyt kun näin omaa vertaa ja tunsin fyysistä kipua olo muuttui helpottuneeksi ja paremmaksi. Tuntuu ihan kuin vereni mukana olisi lähtenyt tuskaa pois, tosin vähän ajan päästä se taas palasi. Ei kannattaisi viillellä, tulee arpia jotka muistuttaa joka päivä kaikesta siitä henkisestä tuskasta jota on tuntenut viiltelyn aikana. Häpeän omia viiltelyarpiani, en uskalla näyttää niitä kenellekään, ja kun joskus oon näyttänyt niitä arpia muutamalle ihmiselle laitoksessa tunsin suurta häpeää. Niitä jälkiä ei saa ikinä pois niistä pahin on n 1 cm leveä. En voi uida ikinä uimahallissa, enkä kesällä uimarannalla, en ikinä voi käyttää lyhythihaisia paitoja. Inhoon itseäni. Silti vieläkin erittäin huonoina päivinä haluan viillellä, vaikka tiedän seuraukset. Viiltely on pelottavaa, pelkään itseäni koska olen viillellyt, pelkään myös ihmisiä ketkä ovat viillelleet itseään. Kenenkään ei pitäisi olla niin julma itselleen.
Olen hullu
en jaksa elää
3444
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Toi viiltely ja arvet on vähän kulttuurinen juttu. Joissakin paikoissa niitä tehdään ihan tarkotuksella. No me eletään kuitenkin suomessa joten sen mukaan pitäis mennä.
Jos joku kysyis multa, niin ranteita ei kannattais viilellä koska ne näkyy niin helposti ja siitä sitten leimautuu. Tuskimpa saa työpaikkaa jos huomataan ranteis jotain jälkiä, joten ne kyllä kannattaa peitää. Kesällä tietysti aika hankalaa.
Ootko sä selvittänyt voikso joku plastiikkakirurgi tehdä jotain ihon siirtoo tai muuta?
Julmaa se toisaan on, kun ei sopivia keinoja purkaa henkistä kuormaa, niin sitten toi viltely on yksi keino selviytyä taas vähän matkaa.
Itselläni pahin viiltelyajanjakso sijoittui noin viiden vuoden taakse. Mutta tulipa tuossa toissa kesänä repäistyä ja tehtyä lähtemättömät jäljet molempiin käsiin. Häpeän niitä. Ne ovat koholla ja leveitä, epäsymmetrisiä.. En haluaisi kenenkään näkevän niitä, mutta vaikeaahan se on.
En voi oikein sanoa mitään järkevää tähän, kun itse painiskelen masennuksen kanssa. Lääkkeet ovat auttaneet ja olen päässyt itsetuhosta eroon, mutta muuten elämä on kurjuutta..
Voimia sinulle.
koska ei tuo normaalia ole, miksi viillellä. Tarvitsetteko jotain huomiota. Sitä saa terapiasta kunhan löytää oikean terapeutin joka kuuntelee. Kokeilkaa tätä, suosittelen