Nolot pelot

huvittanut suuresti minun pelokkuus. Kukaan ei ota vakavissaan minun pelkoja eikä halua auttaa, antaa vaan minun pelätä kun se on vaan mun oma ongelma. Pelkään itseäni, elämää, kuolemaa, ihmisten puolesta, pelkään kuolemaa ja helvettiin joutumista jota en toivo edes pahimmalle viholliselleni. Pelkään koko ajan että joku taas kerran pilkkaa ja halveksii sen takia pelkään ihmisiä. Kukaan ei voi auttaa.
5565
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

vastuuta omasta tilastasi kenenkään muun harteille kuin itsesi.
Vaikka olisi kuinka pätevä opettaja tahansa, jos et halua oppia ei sitä kukaan sulle voi väkisin opettaa.
Vain sinä itse voit auttaa itseäsi.
Eikös se kuulostaa aika kivalta, kun että se olisi jonkun muun vastuulla.
Linkissäni on hyvää kirjallisuutta jotka voi auttaa sinua eteenpäin , siis jos sulla on halua auttaa itseäsi.

Äänestä

Siksi pelkäät. Voisit myös uskoa, että jokin toisenlainen asioiden tila on totta. Sellainen, joka ei ole pelottava. Vaihda niitä uskomuksiasi miellyttävämpiin. Onhan se aivan mahdollista.
Voit huomata maailman ihan kauniiksi, kun matkustelet kauneissa paikoissa, tai voit huomata sen kotiseudullasi.
On aivan turhaa keskittyä vain synkkiin asioihin.

Äänestä

että ne pelot on minun oma ongelma ja vika. Haluaisin keskittyä mieluummin hyviin asioihin, niitä on joidenkin ihmisten elämässä, mutta minun elämässäni niitä ei vaan ole paljon yhtään ja ne hyvätkin asiat tuntuu ihan tyhjiltä. Olen ollut masentunut pitkään ja minun silmistäni maailma näyttää ihan kuten taululta ihan vaan tyhjältä. Tuntuu ikäänkuin mitään ei ole missään. Tuntuu että olen vaan osa tyhjyyttä tyhjyydessä ilman mitään pohjaa. Minun pelot saattavat olla huvittavia toisten mielestä mm. ateistien mielestä pelko helvettiin joutumisesta, mutta kukaan ei ymmärrä minua ja elää ihan eri maailmassa kun minä joka mitätöi pelkojani.

Äänestä
  • mitä muut ajattelee, vaikka sun pitäisi miettiä itse miksi tahdot välttämättä roikkua peloissasi.

    Äänestä

  • Mene terveyskeskukseen selittämään asiasi. Masennus on ohimenevä tila. Siihen voi auttaa myös hypnoosi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


joitakin on kirjoitti:

huvittanut suuresti minun pelokkuus. Kukaan ei ota vakavissaan minun pelkoja eikä halua auttaa, antaa vaan minun pelätä kun se on vaan mun oma ongelma. Pelkään itseäni, elämää, kuolemaa, ihmisten puolesta, pelkään kuolemaa ja helvettiin joutumista jota en toivo edes pahimmalle viholliselleni. Pelkään koko ajan että joku taas kerran pilkkaa ja halveksii sen takia pelkään ihmisiä. Kukaan ei voi auttaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu