häpeä

Minulla oli suht.koht hyvä työpaikka, viihdyin siellä ja sekä työnantaja, että työtoverit olivat aivan huippuporukkaa. Osasin työni, sain kohtuullisen hyvää palkkaa ja elämä siltä osin oli kunnossa.
Koti-asiat vainolivat päin helvettiä. Vaimo petti kerran toisensa jälkeen, aloin ottaa kaljaa murheeseen, asiat menivät enemmän solmuun, otin enemmän kaljaa jne.
Lapsille alkoi tulla ongelmia, otin kaljaa siihenkin murheeseen. Sitten ei enää riittänyt, että ryyppäsin kotona, menin työpaikalle ja join siellä ja otin mukaani myös juomista. Alkuun harvemmin, sitten viikoittain. Kiinni jäämisestä ei tuntunut olevan pelkoa, koska olin luotetun kirjoissa.
Jostakin kuitenkin työnantaja alkoi epäillä, en tiedä minuako, mutta yleensä, että jotakin tapahtuu. Hän asensi tiloihin kameravalvonnan kenenkään tietämättä, ja siinä sitä oltiin.
Minut kutsuttiin kesken loman "palaveriin". Siellä oli vartioliikkeen edustajat jotka kertoivat tilanteen, minut oli saatu kuvaan poistumassa kaljojen kanssa työpaikalta.
Asia oli selvä, sain potkut siltä seisomalta. Se oli ensin helvetillinen shokki ja sen jälkeen tuli häpeä.
Koko maailma näytti aivan mustalta, onneksi minulla oli tuttu psykologi jolle kauhuissani soitin. Hän otti minut heti vastaan, muuten olisin saattanut etsiä vahvaa köyttä avukseni.
Alkuun en pystynyt käymään edes ulkona, pelkäsin jokaista ihmistä ja jokaisen tutun tavatessani ajattelin, että tietääkö hän. Se oli helvetillinen piina.
Asiasta on jo vuosia, silti häpeä iskee usein vieläkin. Kaljaa tai viinaa en enää niin paljoa ota, ei ole varaakaan, koska sen jälkeenolen ollut lähinnä satunnaisissa hanttihommissa ja peruspäivärahalla. Usein ajattelen, kuinka hyvin asiani nyt olisivatkaan, ellen olisi tällaiseen häpeään itseäni saattanut.