Väsynyt puoliso

Moikka!!

Etsin itselleni toista samassa tilanteessa olevaa ihmistä jonka kanssa voisin keskustella sukupuolella ei ole väliä mutta toiveissa olisi että olisit nuori. Oma tilanteeni on seuraava. Elän avoliitossa kaikinpuolin ihanan puolisoni kanssa mutta masennus ja paniikkihäiriöt ovat todella iso haaste yhteisessä arjessamme. Puolisoni kärsii todella paljon lääkitys hänellä on mutta eipä siitä tunnu paljon apua olevan. Itse painan kahta duunia saadakseni yhteiset laskumme hoidettua ja ruokaa kaappiin. Henkisesti rupean olemaan todella lopussa kun minkäänlaista valoa ei näy tunnelin päässä. Puolisoni on tila tuntuu olevan todella paha hän nukkuu 14-16 päivässä yleensä illalla kun tuun ekasta duunista. Yöllä hän sitten valvoo muutaman tunnin. Kahden duunin lisäksi harteilleni lankeaa kaikki kotityöt koska hän ei saa mitään tehtyä ja lisäksi kun siivoan niin sitä mukaan hän vain sotkee ja siihen vielä päälle kaikki se valitus kun ei rahat riitä. Ja lisäksi lemmikkien hoito on minun vastuullani. Olen hänet pistänyt vuokran ja sähkön maksamaan koska maksan kaikki muut laskut tämä on hänen mielestään epäreilua koska minä käyn töissä ja minun kuuluisi maksaa kaikki joka tuntuu minusta ainakin todella päättömältä. Paniikkihäiriön vuoksi hän ei pysty yksin kulkemaan lainkaan vaan minä joudun häntä viemään joka paikkaan jos hänellä on joku tärkeä meno joudun ajoittamaan lounastaukoni sillä tavalla että kerkiän viemään hänet esim.lääkäriin.Kaikki normaalit jutut kuten kaupassa käynti ei onnistu lainkaan. Olen todella surullinen hänen puolestaan koska on todella kiltti ihana ja kaunis eikä mielestäni ansaitsis olla tuossa kunnossa. Eroamista olen harkinnut todella vakavasti mutta se ei tule kysymykseenkään koska rakastan puolisoani yli kaiken. Löytyykö suomen maasta mukavaa nuortaihmistä joka on samassa tilanteessa ? Vaihdetaan vaikka s-posti osoitteita. Tai jos satut oleen pirkanmaalta niin voitais vaikka tavatakki.
151223
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

pitkällä tähtäimellä, ei sitä vuosia kukaan kestä vaan saa itsekin mielenterveys häiriöitä.
Itsellä oli samanlainen avovaimo jolla oli lapsia jo edellisestä liitosta. Kaikki oli ollut vain exänsä vika.. No vaikka itse uhrauduin toisen edestä ja ajattelin että hän silti olisi minulle kaikki kaikessa, niin alkoi paljastumaan että olikin selän takana tapaillut muitakin miehiä. Yritettiin päästä asiasta yli ja aloittaa alusta. No Kuitenkin etsi selkäni takana uuden miehen niin lennosta vaihtoi kumppania.. No nyt 1,5v päästä sama homma tälle uudellekin.. narsismi yleinen ongelma näillä ihmisillä, eli vain omat fiilikset on niin pinnalla ja vahvat että kaikki muu jää sivuseikaksi, jopa omat lapset! Aivan käsittämätöntä sekoilua ja ennalta arvaamatonta käytöstä vähän väliä. Eräs hänen "salarakas" soittikin minulle ja sanoi että älä tongi paskakasaa, se haisee vain sitä enemmän mitä tonkii. Kaikkea onkin paljastunut vasta jälkeen päin. Itseäni oikein nolottaa miten sitä onkin ollut sinisilmäinen. Nyt kiikarissa hänellä itseään reilusti vanhemmat miehet(varakkuutta pitää olla), kun uutuuden viehätys laskee niin etsii ensin uuden uhrin ja jättää toisen kuin nallin kalliolle, samalla yleensä vaihtaa myös paikkakuntaa kun ryntäilee suhteista toisiin. Yleensä vielä puhdistaa taloudellisesti kumppaninsa ja vähät välittää tuleeko asuntojen ym myynnistä reilusti takkiin. Kuulostaa varmaan pahalle ja todella kipeää teki minullekin kun totuus paljastui. No kaikki ei varmaan mene aivan samalla kaavalla mutta jos nuppi on nyrjähtänyt niin sitä ei saa helposti paikoilleen, varsinkaan jos se on ollut lapsuudesta asti pois paikoiltaan huonon elinympäristön takia.

Äänestä

lääkäriin ja etsiä oikeat lääkkeet. Niitä joutuu yleensä etsimään oikeat napit. Itselläni oli myös samanlainen vaihe jossa vain nukuin enkä jaksanut mitään. Oikeat lääkkeet antoivat taas voimaa jaksamaan. Ei kannata yrittää ilman ulkopuolista apua, koska se ei onnistu. Täytyy vaan hyväksyä mielensairaus ja hakea siihen apua.

Äänestä
  • kun mielisairauksia ei ole olemassakaan?

    Äänestä

yritän kuitenkin hoitaa itse asiani,ENKÄ kasaa kaikkea toistenpäälle! Se muijas on vaan todella itserakas ja itsesäälinen,kerro miten asiat on,turhaa sitä hyysäät loputtomiin. Menis hoitoon jos ei yksin jaksa. Terveisiä sille hyväksikäyttäjälle:/.

Äänestä

Jos se ei edes maksa oikeen mitään???!, mikä vitun sika,ja lehmä,jätä se jo! Ootko ajatellut tulevaisuutta tollaseenkanssa? ette voi saada edes lapsia,kun muija vaan jättäis ne hoitamatta.

Äänestä
  • No sen rahat kuluu naisten vaatteisiin ja meikkeihin yms..! Vaatii viä mua maksaan vuokrasta ja sähköstä puolet :( ainoista asioista mitä itse joutuu maksaan :( Kyllä tää itsestäkin alkaa tuntuun tosi pahalta :( Olen yrittänyt toppuutella häntä ja näyttänyt tilini saldoa että katsos nyt mitä viivanalle jää laskujen jälkeen mutta EI!! Minä kuulemma pidän jotain salatiliä ja pimitän tulojani häneltä :)Tosi naurettavaa :) Olen viimeksi ostanut itselleni six-päkin kaljaa taisi olla ainoa asia mitä viime tilistäni itselleni ostin. Vaatteita ostin viimeksi kolme kuukautta sitten (silloinkin salaa). Käytiin sen teraputilla niin se haukku mut ihan lyttyyn kun en kuulemma tue rahallisesti puolisoani tarpeeksi. Minkäs teet ku laskujen jälkeen jää 350e kahden ihmisen elämiseen.

    Äänestä

Rankalta kuulostaa elämäntilanteenne :( Mielestäni olisi nyt tärkeintä sinun tehdä päätös suhteenne kohtalosta: pohdi tarkkaan jaksatko tukea avopuolisoasi jatkossakin vai onko taakka liian raskas kannettavaksesi. Jos päätät jatkaa avokkisi kanssa, varaudu siihen, että jatkossakin tulee olemaan vaikeaa. Paniikihäiriö ja masennus ei ole helppo yhdistelmä, ei itselle eikä läheiselle. Jtkossakin sinä olet se, joka joutuu suuret päätökset tekemään, sairas puoliso ei siihen pysty! Oikealla lääkityksellä ja läheisten tuella avopuolisosi elämä saattaa sujua ihan ok, mutta se vaatii sinulta tosi pitkää pinnaa ja ehdotonta tukea sairaalle.

Äänestä
  • pitää jankuttaa että ei oo mitään mielisairaita olemassakaan!!!! On olemassa vaan asioita mitkä vaikuttavat mieleen ja mielialaan.

    Äänestä

Kiperä on tilanne. Vaikuttaisi siltä, että puolisosi lääkitys ei ole kohdallaan.

Ihmetyttää minua tuo vaatteiden ja meikkien ostelu. Mihin hänkin tarvii niitä, jos kerran joka päivä on kotona, ja nukkuu paljon?

Luulenpa, että ennen pitkää voimasi uupuvat, jos tuollainen meno jatkuu. Vaimosi olisi saatava parempaan hoitotasapainoon.

Voimia sulle!

Äänestä
  • Moikka!!

    Sehän tässä hauskaa onkin että se ostelee niitä kaappiin eikä juuri koskaan niitä käytä koska ulos hän ei uskalla mennä kuin minun seurassani. Eli periaatteessa aivan turhaan olen koittanut asiasta nätisti huomauttaa mutta sain vain vittuilut takas :(

    Äänestä

  • ap. kirjoitti:

    Moikka!!

    Sehän tässä hauskaa onkin että se ostelee niitä kaappiin eikä juuri koskaan niitä käytä koska ulos hän ei uskalla mennä kuin minun seurassani. Eli periaatteessa aivan turhaan olen koittanut asiasta nätisti huomauttaa mutta sain vain vittuilut takas :(

    Itsekin tunnen erään masentuneen, joka samalla tavoin ostelee yhtä jos toista, mutta sinne kuulemma komeron nurkkaan monesti päätyvät.

    Vaikka ihminen olisi kuinka kaunis ja luonteensa puolesta kultainen, niin joskus vaan käy niin, että vierellä kulkijan voimat uupuvat, kun mukaan tulee sairautta... Näin kävi mulle. Komea ja ihana mieheni alkoholisoitui, eikä auttanut muu kuin lähteä lapsien kanssa. Kipeetä teki! En olisi millään halunnut luovuttaa, mutta lopulta oli pakko. Loppupeleissä se vierelläkulkija tuntee itsensä vähintään yhtä sairaaksi kuin puolisonsa, jos tilanne jatkuu vuodesta toiseen.

    Itse hain vuosien ajan keskusteluapua, kunnes lähdin, enkä ole katunut. Sun puolison sairaus ei ole samanlainen, mutta varmasti yhtä voimia vievää kuitenkin.

    Äänestä

Moi,

mä voin kertoa kantani asian toiselta laidalta, eli itse olen se masennusta sairastava naispuolinen nuori henkilö, jota avomies joutui useamman vuoden tukemaan.

Sinä olet hieman liian nuori maksamaan kahden ihmisen elämisen täysin ja tukemaan henkisestikin avopuolisoasi siinä määrin kun olet ilmeisesti tukenut. Se on kunnioitettavaa, mutta ei todellakaan oikein. En kehoita sua jättämään häntä, mutta kehoitan vakavasti miettimään mitä pitäisi tehdä asian ratkaisemiseksi. Vaikka hän olisi kuinka masentunut, niin jokin järki myös häneltä löytyy varmasti ;) esim. juuri raha-asioiden suhteen.

Itse sairastin masennusta vähän on-off koko 4 vuoden seurustelusuhteeni ajan. Mies kuunteli, rauhoitteli, yritti piristää ja kohottaa itsetuntoani, lievitti pelkojani. Mutta siinä vaiheessa kun tilanne meni pahimmaksi, hän sanoi suoraan että tähän loppuu hänen täysi vastuunsa asiasta, minun on haettava ammattiapua. Hän ei olisi koskaan edes suostunut maksamaan puolestani kaikkea ja elämään vain minulle, ja siitä olen erittäin kiitollinen - uskon, että se myös auttoi itseni uuteen alkuun; tajusin että vastuuta minun on opittava kantamaan itsestäni.

Erosimme alle kuukausi sitten, syynä osittain jälleen ja entistä pahempana puhjennut masennukseni. Nyt voin huonommin kuin koskaan, mutta hänen elämäänsä en halua enää näillä asioilla pilata, vaikka hän edelleen välittää ja on huolissaan.

Jos oma puolisosi rakastaa sinua, niin masennuksestaan huolimatta hän varmasti ymmärtää että sinä et ole hänen pelastajansa, sinä et ole olemassa ainoastaan häntä varten ja sinä et voi kantaa häntä elämän läpi. Puolison tehtävä on tukea, ei pelastaa. Piste.

Äänestä
  • Joo, kuulostaa siltä, että aloittajaa käytetään hyväksi. Mielenterveysongelmaiseltakin sellainen käy helposti, jos annetaan tilaisuus. Hyysäämisen lisäksi voisit hieman "potkia" tyttöystävääsi elämässä eteenpäin. Et tekisi esim. kaikkia kotihommia vaan laitat senkin tekemään. Kukapa ei haluaisi pätkötellä sängynpohjalla, jos on ilmainen palvelija talossa. Ja niin kuin tuossa joku jo sanoi: ei lapsia, never ever! Tiedän mistä puhun, koska äitini oli tuollainen makoilija. Kuulostaa ehkä julmalta puheelta, mutta mieti ihan tosissasi aloittaja suhtautumistasi ja kokeile josko tyttöystävästäsi löytyisi kuitenkin virtaa - sentään meikkailla jaksaa (

    Äänestä

Hei,

Itse olen naispuolinen ja masennuksesta kärsivä, joten avopuolisoni on samassa tilanteessa kuin sinäkin. Erona on se, etten minä ostele meikkejä tms. kun kerran taloudellinen tilanne on mikä on.

Ymmärrän toisaalta masentunutta osapuolta, kun tiedän itsekin millaista se on, kun ei jaksa ja paniikkihäiriö koskettaa omaa elämää. Mutta en sentään sitä ymmärrä, että sinun pitäisi kustantaa kokonaan hänen elämisensä! Ei meilläkään näin tehdä, vaikka tällä hetkellä tuloni ovat vain asumistuki (Kela & vakuutusyhtiö kun säätävät omia aikojaan muiden tukien kanssa). Eli en pysty maksamaan kaikkia laskuja tasapuolisesti, mutta olemme sopineet, että maksan ne laskut, jotka ovat omiani; kännykkä, lääkkeet jne. niillä rahoilla, joita minulla on. Jos jää yli osallistun yhteisiin laskuihin; netti, sähkö jne. Kun omat rahani ovat loppu (mikä yleensä ei kestä kovin kauaa, kun maksan saman tien rahat saatuani odottavat laskut tai siirrän puolisolle, jotta hän voi maksaa niillä yhteisiä laskuja) avopuolisoni huolehtii sitten muista; ruuasta jne.

Sinulla menee runsaasti voimavaroja jo siinä, että tuet henkisesti puolisoasi ja yrität saada teille ruuan pöytään ja laskut maksettua. Ei ole oikein, että hän vaatii sinua kustantamaan lisää ja lisää, jotta voi itse käyttää omat rahansa johonkin sellaiseen, jolla hän ei mitään tee. Se ei ole sinun vastuusi huolehtia siitä, että hän saa ostella mitä tahtoo, ja sinä maksat viulut kaikesta yhteisestäkin. Hänen tulee osallistua tasavertaisesti yhteisen taloutenne laskuihin.

Tiedän kokemuksesta, että siivoaminen voi olla hankalaa jne. mutta on pakko laittaa tavoitteita, joiden turvin puolisosi voisi vähitellen opetella saamaan aikaiseksi yhteisen kodin hoitoa. Näin meilläkin tehtiin ja ihan omasta toiveestani. Pienet asiat vähitellen, siitä se lähtee. Ei tarvitse ottaa tavoitteeksi, että jaksaa kerralla esim. siivota kaikki huoneet. Jos jaksaisi imuroida vaikka ensin yhden huoneen? Aikuisen ihmisen tulee kuitenkin huolehtia myös asioista eikä vain jättää se toisen ihmisen varaan. Se vain on niin, vaikka kuinka olisi masentunut ja paniikkihäiriöstä kärsivä. Sairautta ei voi eikä saa käyttää syinä siihen, että toinen joutuu panostamaan enemmän yhteisessä taloudessa.

Teidän tulisi vakavasti keskustella asioista. Miten hän esimerkiksi kokee sinut? Oletko hänelle se puoliso, johon tukeutua ja turvautua vai pelkkä elättäjä? Haluaako hän toipua omasta sairaudestaan? Eli mitä hän on valmis tekemään, jotta toipuu ja opettelee ne keinot, joilla hän selviää arjesta myös silloin, kun sinä et voi olla paikalla.

Tässä tuli mieleeni, että onko hän saanut mitään muuta apua kuin ne lääkkeet? Ehdottomasti olisi saatava terapiaa sen lisäksi, koska sillä tavoin hänen olisi herättävä ja mentävä ajoissa tapaamaan ihmistä, jonka kanssa hänen tulisi motivoituneena työskennellä sen eteen, että jonain päivänä kaikki on paremmin. Ei se päivä yhtäkkiä tule, muttei se tule ollenkaan, jos vain päivät ja yöt vellotaan kotona tai kaupassa ostamassa juttuja kaapin täytteeksi.

Sinunkin pitäisi saada apua itsellesi, että jaksat tämän kaiken keskellä. Avun ei tartte olla mitään psykiatrilla käyntiä jne. vaan keskustelua vaikkapa jonkun kaverin kanssa tai mahdollisuuksia voida harrastaa ja tehdä muutakin, kuin vain käydä töissä ja olla toisen kanssa, ja siivota jne.

Paljon voimia ja tsemppiä arjessasi!

P.S Jos haluat kirjoitella laita sähköpostia tänne: halipupu85 (ÄT) suomi24.fi (kaikki yhteen ja ÄT-korvaat sillä miukumaukulla :D)

Äänestä
  • "Haluaako hän toipua omasta sairaudestaan?"

    Onko kukaan muu huomannut, että mielenterveyshäiriöstä tulee niin olennainen osa persoonallisuutta, että näyttää siltä, että siitä ei edes haluta luopua. Lääkkeet, terapiat, ongelmissa pyöriskely.. Muuhun ei edes haluta tai osata tarttua. Ihmisen nimeksikin tulee Skitso, Masentunut tai Bipolaari. Ehkä toipuminen jopa pelottaa!

    Kun muistelen omaa nuoruusikää, niin kyllä toki sitä välillä potutti, välillä masensi, välillä ahdisti ja sitten vielä joskus tuli hölmöiltyä.. Ei kyllä ollut normaalia päivää.

    Minkähän diagnoosin olisin saanut, jos olisin hakenut "apua"? Kaksisuuntaista, epävakaata, masennus ainakin! Näin jälkeenpäin diagnosoisin: kasvukipuja, oman paikan hakua, ELÄMÄÄ.

    En nyt pilkkaa tai vähättele oikeasti kipeitä, mutta miettikää oikeasti, että ei kaikki vastoinkäymiset ole sairautta. Ja jos rupeatte kovin pienestä syystä lääkkeitä ottamaan, niin siinäpä se sitten onkin - sairastutte viimeistään silloin. Miten niin monella voi olla nykyään masennus? Se että maailma ympärillänne on ihan sairas, täynnä vääryyttä ja että täytyy olla tosi kova pärjätäkseen, EI tarkoita sitä, että olisi sairas. Sääli että herkät ja hyvät tyypit ovat niitä, jotka eniten reagoivat.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


mies vm85 kirjoitti:

Moikka!!

Etsin itselleni toista samassa tilanteessa olevaa ihmistä jonka kanssa voisin keskustella sukupuolella ei ole väliä mutta toiveissa olisi että olisit nuori. Oma tilanteeni on seuraava. Elän avoliitossa kaikinpuolin ihanan puolisoni kanssa mutta masennus ja paniikkihäiriöt ovat todella iso haaste yhteisessä arjessamme. Puolisoni kärsii todella paljon lääkitys hänellä on mutta eipä siitä tunnu paljon apua olevan. Itse painan kahta duunia saadakseni yhteiset laskumme hoidettua ja ruokaa kaappiin. Henkisesti rupean olemaan todella lopussa kun minkäänlaista valoa ei näy tunnelin päässä. Puolisoni on tila tuntuu olevan todella paha hän nukkuu 14-16 päivässä yleensä illalla kun tuun ekasta duunista. Yöllä hän sitten valvoo muutaman tunnin. Kahden duunin lisäksi harteilleni lankeaa kaikki kotityöt koska hän ei saa mitään tehtyä ja lisäksi kun siivoan niin sitä mukaan hän vain sotkee ja siihen vielä päälle kaikki se valitus kun ei rahat riitä. Ja lisäksi lemmikkien hoito on minun vastuullani. Olen hänet pistänyt vuokran ja sähkön maksamaan koska maksan kaikki muut laskut tämä on hänen mielestään epäreilua koska minä käyn töissä ja minun kuuluisi maksaa kaikki joka tuntuu minusta ainakin todella päättömältä. Paniikkihäiriön vuoksi hän ei pysty yksin kulkemaan lainkaan vaan minä joudun häntä viemään joka paikkaan jos hänellä on joku tärkeä meno joudun ajoittamaan lounastaukoni sillä tavalla että kerkiän viemään hänet esim.lääkäriin.Kaikki normaalit jutut kuten kaupassa käynti ei onnistu lainkaan. Olen todella surullinen hänen puolestaan koska on todella kiltti ihana ja kaunis eikä mielestäni ansaitsis olla tuossa kunnossa. Eroamista olen harkinnut todella vakavasti mutta se ei tule kysymykseenkään koska rakastan puolisoani yli kaiken. Löytyykö suomen maasta mukavaa nuortaihmistä joka on samassa tilanteessa ? Vaihdetaan vaikka s-posti osoitteita. Tai jos satut oleen pirkanmaalta niin voitais vaikka tavatakki.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu