Selkärankareuma?

Nainen 25-v

Hei!
Haluaisin tietoja selkärankareumadiagnoosin saaneilta, millaisia olivat teidän oireet? Minulla alaselkäkivut alkoivat 2001, nukkuminen teki kipeää ja kävelin kuin puupökkelö. Kivut hävisivät n.4 kk:n kuluttua eikä syyn selvittämiseksi tehty muuta kuin kirjoitettiin särkylääkkeitä. Vuosi sitten (joulu 2002) selkä kipeytyi uudelleen ja helmikuussa 2003 jäin sairaslomalle 6 viikoksi. Sairasloman alussa selkäkipu vain paheni, päivittäinen stabiliteettiharjoittelu kuntosalilla helpotti hieman, nukkuminen oli edelleen yhtä tuskaa. Sairasloman jälkeen olen taas ollut töissä täyspäiväisesti, mutta selkäkivut ovat tallella. Eniten selkää särkee yöllä, ylösnoustessa olo paranee. Työpäivän jälkeen autoon istuminen tuntuu tuskaiselle (liikun lähes koko päivän töissä) ja ilta meneekin sitten lepäillessä. En syö lääkkeitä ja olen käynyt allasjumpassa joka ei ole selkää parantanut. Nyt jumpparini onkin sitten ottanut esille selkärankareuman mahdollisuuden. Kuulemma kaikki oireet viittaisivat siihen. Olen nyt surffannut paljon netissä ja lukenut erilaista infoa tästä sairaudesta ja se on melkein kuin lukisi omaa päiväkirjaa. Minulla on jopa ollut paljon ongelmia silmieni kanssa, silmätulehduksia, punoitusta ja kutinaa. Voiko olla yksi oire reumasta? Kuinka monta vuotta teillä on kestänyt diagnoosin saamiseen? Itseäni alkaa pikku hiljaa väsyttämään kun koko vuoden on saanut kärsiä kivuista ja tuntuu ettei mikään auta. Olen saanut jopa akupunktuuria muttei se paljoa auttanut... Kohtalontovereita?

7

9476

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • selkäänsä

      Usein salkärankareuma alkaa "iskiaksena", paranee hoidolla, mutta ilmaantuu myöhemmin toiselle puolelle. Tässävaiheessa lääkärin pitäisi herätä, sillä reumalääkärieden mukaan iskias EI KOSKAAN vaihda puolta, vaan tämä on tyyppitapaus selkärankareuman alusta. Sitten tulevat alaselän kivut. Tyypillistä on myös että ortopedi ei näe röntgenkuvissa mitään, sillä alussa muutokset ovat hyvin pieniä, mutta reumatologi näkee ne heti. Tavallinen viive diasgnoosille on peräti 10 vuotta!!!! Näytä kuvia jollekin reumatologille; hän on reumaan jatkokouluttautunut ortopedi. Ja silmätulehduksen vuoksi mene sinne heti eikä huomenna!!!!! kuuluvat usein "taudinkuvaan"

    • Juuri

      Ensimmäiset oireet 80-luvun taitteessa olivat todellakin silmätulehduksia ja kun siihen aikaan tuli urheiltua aika tavalla ja terveys muuten oli ja on hyvä, alkoi pikku hiljaa ottamaan päähän toistuvat värikalvotulehdukset silmissä. Tivasin erikois-silmälääkäreiltä sekä työterveyshuollon lääkäriltä että mistä h********* tämä voi johtua. Lopulta tyyppi oli selaillut kirjojaan ja sanoi että hän ei löydä kuin yhden maininnan jonka oireena saattaisi olla toistuvat silmätulehdukset: Kuppa!. Kirjoittipa jopa lähetteen testiin ja, tosin sanoi että itse tiedät onko aihetta käydä... Ei ollut ja en testauttanut.

      Vuosia meni ja silmätulehduksia riitti jopa 4-5 vuodessa, selitystä ei. Lopulta 15-vuotta ekan epäilyn jälkeen iskivät kirotunmoiset jännetulehdukset niin jalkaan kuin sormiinkin. Ne hoituivat kortisonipiikeillä aika helposti mutta sain kuin sainkin lähetteen sisätautien polille. Röntgenkuvauksien jälkeen karu totuus selvisi; pitkälle edennyt selkärankareuma joka näkyi lukuisina muutoksina lähinnä kaularangan alueella, mm yksi fasetoitunut nikamapari. (ts. nyt on mustaa valkoisella jäykkäniskaisuudesta...)


      Salatsopyriiniä olen pistellyt 2 x (2 x 500mg) päivässä ja oireista ei ole juuri kuin muistot jäljellä. Tosin ne silmätulehdukset vieläkin kummittelevat, tosin vuosien väleillä ja erittäin loivina tapauksina.

      Lisäksi oli muutamia niveltulehduksia jotka samoin eivät hellittäneet ilman kortisonipiikitystä.

      SumSum 1. Olipa täysin uskomatonta että nykypäivän suomessa, lukemattomilla silmälääkäreillä käyneenä kellään ei ollut hajuakaan siitä että niinkin yleinen ja tavanomainen sairaus kuin selkärankareuma saattaa oirehtia silmätulehduksina. Ja kysyin asiasta monilta!. Samoin olin sen aikaisen työni johdosta erityisseurattavien joukossa joille kerran vuodessa tehtiin varsin laaja terveystarkastus, iso verenkuva, valkosoluerittely jne ja tämäkään prosessi ei paljastanut vuosienkaan aikana reumaa!.

      SumSum 2. Itse olin varsin jyrkkä silloin aikanaan ottamaan edes asperiinia tms muuten kuin aivan kiusalliseen vilustumiseen tms vaivaan. Sitä taustaa vasten ajatus pillerien vakituisesta popsimisesta oli kirjaimellisesti "myrkkyä". Se apu mikä kuitenkin salatsopyriinistä on nyt tullut n. 7-vuoden ajalta puoltaa ehdottomasti sen käyttöä. Ensi alkuun yritin ottaa sitä salatsopyriiniä vain "tarpeeseen" mutta se ei käytännössä toiminut. Jopa vanha diagnoosin tehnyt lääkäri oli sitä mieltä että sen aikaansaama suojausvaikutus tulee vasta viikkojen ja kuukausien käytöllä ja käytäntö omalla kohdallani on tukenut tätä käsitystä.

      Itseäni kiinnostaisi tietää onko reuman estolääkityksen vuosia kestävällä käytöllä ollut jonkinlaisia sivuvaikutuksia teihin?

    • Pera 67

      Hei,
      Minulla on todettu selkärankareuma vuonna
      -92. Kivut alkoivat alaselästä ja säteilivät myös toiseen jalkaan.Kivut alkoivat yleensä aamuyöstä ja nukkuminen oli tuskaa, kipu hellitti päivän mittaan kun liikkui, silti selkä oli jäykän tuntoinen. Diagnoosin saaminen kesti minullakin 1,5 vuotta, joten kärsivällisyys joutui koetukselle. Viimein kaikkien kokeiden jälkeen verestä löytyi hbla arvo 27 ja myös röntgenkuvissa selässä näkyi kulumista.
      Kävin Heinolassa kuntoutuksessa, jossa sai asiasta infoa ja hoito-ohjeita. Sain lääkkeeksi tulehdukseen Salazobyrin En 500 mg ja kipuun Orudis 200 mg. Silmäsairauksia minulla ei ole vielä ollut, mutta silmät ja iho kutiaa jonkin verran. Liikunnan avulla olen pystynyt jättämään särkylääkkeen pois lähes kokonaan. Lenkkeilen, pyöräilen, hiihdän ja jumppaan säännöllisesti 3-4 kertaa viikossa ja olenkin todennut sen parhaaksi lääkkeeksi.
      Oikealla lääkityksellä ja liikunnan avulla elämä hymyilee selkärankareumasta huolimatta.

    • nainen 30v

      Ensimmäisen kerran meni jalat alta selän takia noin 5 vuotta sitten, sitten tuli paha iritis, joka kesti noin 5 kuukautta, eli kuljin toinen pupilli teelautasen kokoisena koko kesän.Ja häikäisi.Otettiin myös labkokeita, ja HLAB 27 oli positiivinen, sen tosin silmälääkäri ohitti täysin.(kuin myös sen että isälläni on selkärankareuma.)Toinen iritis tuli vuoden tauon jälkeen (jota ei terv.keskus lääkäri osannut diagnosoida, tulihan tauti pe iltana. Yritti sanoa,että ei saa käyttää piilareita) Onneksi maanantaina pääsin suoraan silmäpolille,kun vielä muistivat siellä. Tämän jälkeen selkä taas paheni (yleensä vain jäykkä alaselkä),nyt taas meni siihen malliin,ettei toivoakaan että pysyisi jaloillaan, makaaminen yhtä toivotonta. Kunnes asiantunteva työterveyslääkäri passitti lannerankaröntgeniin. Nyt sain diagnoosin, joskin en ymmärrä siitä.Lääkäri laittoi latinankielisen rimpsun tekstiä sähköpostiini....nykyaikaista. Mutta sanoisin,että itse kroppansa parhaiten tietää. Eli liikuntaa paljon, tietty voinnin mukaan.Istumista tulisi välttää. Omalta kohdalta olen huomannut, että yövuorojen tekeminen on kaikista pahin.Kun pitäisi istua 11 tuntia..
      Tsemppiä kaikille,jotka samoista vaivoista kärsii..

    • Selkärankareuma-88

      Heippa
      Minulla tauti alkoi niin että toinen jalka alkoi pettää alta ja todettiin nivelpussin tulehdus lonkassa. Oli kuin joku olisi työntänyt alaselkään ja lonkkaan tikareita - silmissä näkyi tähtiä - särkylääkkeitä sain. Vuosia annettiin erilaisia diagnooseja sukupuolitaudeista hulluuteen asti.Kunnes sain lapsen sen jälkeen ns.halvaannuin jolloin lääkäri tuli kotiin pistämään kipupiikkejä kun en päässyt lattialta ylös. Lähete sairaalaan ja siitä tutkimusten jälkeen 10 kk niin oikea diagnoosi oli kädessä.Tutkittiin onko perinnöllistä jostain suolisto reiästä puhuttiin samoin tippurin jälkitautina tulee tai yersinia bakteerista.Meillä perinnöllistä. Nykyään sairastettuani tautia 15 vuotta on se vähän helpottanut tai uusia paikkoja sairastuu/tulehtuu. Rintaranka, olkapäät, ranteet ja nilkat elikkä kaikki isot nivelet. Selässä on joskus aamuisin vielä se kakkosnelosen lankku mutta harvemmin. Kortisoonikuureilla olen 2-3 kertaa vuodessa kuukauden jaksoina. Ne helpottaa lisänä myös tulehduskipulääkkeet. Olen tässä vuosien varrella huomannut että oli mikä tahansa pieni tulehdus tai hampaassa reikä tai liian kiire omassa elämässään tai muita paineita niin varmasti on sairas. Sydänlihastulehdus ollut kaksi kertaa flunssan jälkeen mutta silmätulehduksilta olen säästynyt.Ajattelen aina että Herra koettelee vaan ei hylkää vaikka en uskovainen olekaan ja huomenna on taas uusi päivä. Elikkä suosittelen sinulle liikuntaa - syvävenyttelyä ja allasjuoksua vyön kanssa, joita voi lainata uimahallista. Saat muuten reumaliitosta tai uimahallista itsellesi uimalipun kun näytät sairasvakuutuskortin takaa numerot 202 jos olet jo saanut uuden kortin tai sitten lääkärintodistus. Lippu on voimassa yhden vuoden ostopäivästä ja maksaa 35 euroa saat uida niin paljon kuin sielu sietää.Joten kun pidät kehosi kunnossa ja hoidat tulehdukset ja flunssat kunnolla pois niin tauti vähän helpottaa ainakin itselläni sen hyväksyminen ja liikunta ja huumori ovat auttaneet mutta tautihan on yksilöllinen joillekin ei sovi sianliha ja olut ja toisille niistä ei ole mitään haittaa kokeilemalla tietää. Hyvää jatkoa ja koeta kestää uuden "elinikäisen kaverisi" kanssa - kuulemma naisilla helpottaa kun täyttävät 40vuotta. Kela kouluttaa tarvittaessa myös uuteen ammattiin ja kuntoutukseen kannattaa hakeutua heti kun tauti todetaan - sieltä saa eväitä ja tietoa sairaudesta.

      • ei-jäsen

        Oletko varma, että kaikilla paikkakunnilla pääsee uimaan 35 euron vuosimaksulla? Täällä saa reumayhdistyksen kautta lippuja uimahalliin, mutta esim. työttömän, eläkeläisen ja opiskelijan pääsymaksu on pienempi kuin tuon alennuslipun hinta.


    • sade24

      Harkitsen tässä tutkimuksiin menoa. olen saanut tänä syksynä sitkeän iriitin, kolme kertaa se on iskenyt muutaman viikon välein. Silmälääkäri kysyy aina, onko selkä ollut kipeä. No onhan se istumatyöläisellä usein kipeä, tai jops on ollut rankempia puutarhahommia. Mutta kun siihen nyt kiinnitin huomiota, se kulkee kylllä käsi kädessä silmätulehduksen kanssa. Aamuyöstä herään selkäkipuun, aamuisin se on kuin kakkosnelonen, mutta notkistuu liikkuessa eikä särje päivällä. Kun silmä on parempi, ei selkäkään kipuile, riippumatta siitä, rasitanko sitä vai en.

      Mutta kun tämän pitäisi olla nuorten ihmisten tauti... minä olen 57v nainen.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. IL - Patteriauto syttyi parkkihallissa Tampereella - 50 autoa LUNASTUKSEEN!

      "Palon aikaan parkkihallissa oli 90 autoa, joista noin 50 tuhoutui palossa korjauskelvottomiksi. Lisäksi palo vaurioitti
      Maailman menoa
      292
      46039
    2. Kristillisistä Siionisteista asiallista tietoa Hesarissa.

      KD ja Persut ovat kaiken takana avoimesti!
      Maailman menoa
      53
      11504
    3. Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %

      Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy
      Maailman menoa
      243
      11099
    4. Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta

      Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump
      Maailman menoa
      44
      9898
    5. Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.

      IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla
      Maailman menoa
      93
      8725
    6. Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija

      https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua
      Maailman menoa
      293
      6797
    7. Pakoputkipörisijä syttyi tuleen kesken ajon

      Kyydissä oli 7 henkilöä, mutta hyvä onni matkassa epäonnistuneesta käyttövoimavalinnasta huolimatta, eikä kukaan loukka
      Maailman menoa
      13
      3867
    8. Borat ärhäkkänä, syyttelee kokoomusta vilpin suojelusta

      Hänen mukaansa kokoomus seuraa ”toimettomana vierestä, kun vilpilliset firmat vievät urakat rehellisten nenän edestä”, j
      Maailman menoa
      4
      3585
    9. Kalja-Kristus Kutsuu Luokseen

      Nyt on Oikea Hetki Ottaa Ryppyys Vastaan! Lue Pelastusryyppy ja tee Promillista elämäsi Herra! Pelastusryyppy on teksti
      Maailman menoa
      3
      3460
    10. Persut on SYYLLISIÄ KAIKKEEN NEGATIIVISEEN SUOMESSA

      , ne haluaa neuvostoliiton putinin kanssa takaisin, shit voi valvoa kaikkea ja kaikkia, no tietty makeeta mannaa itselle
      Perussuomalaiset
      8
      3379
    Aihe