melatoniinista muistihäiriöitä?

Olen käyttänyt melatoniinia parisen kuukautta n. vuoden jatkuneen unettomuuden taltuttamiseen. Aluksi ei vaikuttanut mitenkään, mutta parin viikon päästä kuurin aloittamisesta aloin nukkua paremmin.

Valmisteena siis YAn melatoniini (ei pitkävaikutteinen), annos 1mg illassa.

Uni on syventynyt, en enää heräile aamuöisin juurikaan (joskus kyllä) ja näen paljon unia. Hyviä vaikutuksia siis. Mutta mielestäni muistini on huonontunut ja mietin onko melatoniinilla siihen osuutta. Unohtelen pikkuasioita lähes päivittäin työhön ja arkeen liittyen. Kalenterin käytöstä on tullut ihan välttämättömyys, mitä se ei ole ennen ollut.

Onko muilla samanlaisia kokemuksia? Olen kolkyt ja risat, dementiaa tämä ei siis toivottavasti ole.

Haluaisin myös pikkuhiljaa eroon melatoniinista, mutta ei kyllä tunnu onnistuvat helposti. Puolikkaalla tabletilla (0.5mg) nukun usein yhtä huonosti kuin unettomina aikoina. Herään aamuyöstä ja valvon tuntikausia. Olen ajatellut lykätä lopettamista kesään ja lomaan (jolloin ei tarvitse stressata töissä jaksamisesta huonosti nukkuneena).

Lopettamisestakin kuulisin mielelläni kommentteja.
144700
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Apteekeista myytävä melatoniini on synteettistä hormonia joten se ei vastaa kehon omaa melatoniinia.
Itselläni 4 kuukauden melatoniinin käyttö aiheutti todennäköisesti sen, että kehon oma melatoniinin tuotto heikkeni pahentaen uniongelmia. Joten apua siitä ei ollut vaan jouduin turvautumaan paljon tehokkaampiin unilääkkeisiin.

Melatoniinia ei suositella käytettäväksi alle 55-vuotiaille joten ihmetellä täytyy miten jotkut lääkärit sitä määräävät sitä nuoremmille.

Äänestä
  • Miksiköhän sitä sitten tosiaan markkinoidaan varsin turvallisena ja unilääkkeitä vaarattomampana vaihtoehtona? Ainakin minun lääkärini sanoi, että riippuvuusvaaraa ei ole, mutta kyllä minun kohdallani taitaa niistä olla kyse, kun en pienemmällä annoksella nuku.

    Mihin vaihdoit melatoniinista? Nukkua olisi kuitenkin pakko, eikä onnistu luomukonstein (kokeiltu!).

    Äänestä

Jos haluat lääkkeestä eroon, on se tehtävä vieroittamalla siitä pois. Kroppa on tottunut siihen, ei voi mitään. Eli kun jätätä lääkkeen pois, et nuku pariin yöhön, mutta kyllä se uni sieltä sitten joskus tulee. Itse olen taas siinä koukussa, puolikas tabletti joka yö, mutta olen niin masentunut, että pelkään nukkumaan menemistä, joten olen ottanut puolikkaan joka ilta. Kun masennus menee ohi, vierotan itseni taas pois lääkkeestä.

Äänestä
  • Joka ilta on otettava joko puolikas stella, tai puolikas zopinox. Olen muutamana iltana odotellut unta 2-3 tuntia. Ei vaan nukkuminen onnistu.
    Olen vieroittanut jo itseni suurimmasta määrästä unilääkettä. En ymmärrä miten tästä pääsisi pois. Jonkun ajan olin ilman, ja sitten aloin laittaa tabletin neljään osaan. Aluksi pärjäsin sillä neljänneksellä. Pitää varmaan koittaa sitäkin konstia.

    Äänestä

  • lääke, vaikka synteettinen hormoni onkin purkista otettuna

    Äänestä

  • ole---------------- kirjoitti:

    lääke, vaikka synteettinen hormoni onkin purkista otettuna

    Hei ! Tuosta melatoniinista. Ostakaa kaupasta Ingmanin yömaitoa on luonnollinen melaton siinä. Ainakin minua tämä on helpottanut univaikeuksissa. En tiedä onko lumevaikutus vai mikä mutta heti jos en ko. maitoa käytä nukun paljon huonommin.

    Äänestä

Käytin vain muutaman kerran melatoniinia ja tuli muistihäiriöitä. esim keskustelussa lääkärin kanssa puhelimessa tuli blackout jonka myös lääkäri huomasi. lopetin saman tien ja muistiongelmat katosi. kärsin mielelläni pienet uniongelmat, enkä riskeeraa päätäni tällä lääkkeellä. vaikka ainetta perustellaan ihmiskeko hormonina, niin eiköhän se ole silti teollisesti tuotettua ja ei voi verrata ihmiskehon omaan tuotteeseen, vaikka lääketehtaat turvallisena markkinoikin.

Äänestä
  • Samoin minullakin meni yöunet täysin sekaisin kun yritin melatoniinilla päästä eroon pätkäunista. Käytin kolme viikkoa ja pätkiminen väheni mutta alkoi tulla muistihäiriöitä. Samoin aloin saada outoja nukahduskohtauksia, joita sanoisin ahdistukseksi (aiempaa kokemusta ahdistuksesta). Jätin melatoniinin, enkä ole sen koomin saanut unta kuin vasta aamuyöllä. Onneksi en ole enää työelämässä mutta kyllä tällaiset neljän tunnin unet alkaa ärsyttämään. Päivällä olen kiukkuinen ja väsyttää.

    Äänestä

  • ei-enää-poppakonsteja kirjoitti:

    Samoin minullakin meni yöunet täysin sekaisin kun yritin melatoniinilla päästä eroon pätkäunista. Käytin kolme viikkoa ja pätkiminen väheni mutta alkoi tulla muistihäiriöitä. Samoin aloin saada outoja nukahduskohtauksia, joita sanoisin ahdistukseksi (aiempaa kokemusta ahdistuksesta). Jätin melatoniinin, enkä ole sen koomin saanut unta kuin vasta aamuyöllä. Onneksi en ole enää työelämässä mutta kyllä tällaiset neljän tunnin unet alkaa ärsyttämään. Päivällä olen kiukkuinen ja väsyttää.

    synteettiset uni- tai nukahtamislääkkeet ole pilanneet koko unimekanismia ?

    Äänestä

  • Eihän-vaan kirjoitti:

    synteettiset uni- tai nukahtamislääkkeet ole pilanneet koko unimekanismia ?

    Varsinaisia unilääkkeitä en ollut käyttänyt lainkaan ennen melatoniini kokeilua. Useita vuosia sitten käytin jonkin aikaa nukahtamislääkkeitä.

    Kysyin Yliopiston Apteekista miten kauan voi melatoniinia käyttää, niin vastasivat ettei jatkuvalle käytölle ole esteitä. Että asiaa on tutkittu runsaasti. Samainen henkilö kertoi että vanhemmalla iällä oma melatoniinin tuotto vähenee ja siksi uneen tulee pätkimistä. Nuorten ei pitäisi hänen mukaan melatoniinia käyttää ollenkaan.

    Aika merkillistä on ettei edes lääkärit ota kantaa, kannattaako unettomuuteen melatoniinia käyttää vai ei. Kysytty on.

    Ns. uni- ja nukahtamislääkkeet ovat täysin samoja lääkkeitä. Tuhoavat elimistön oman unimekanismin.
    Miksi lääkärit eivät suosittele melatoniineja johtuu todennäköisesti siitä että niitä valmistavat myös muut kuin lääkäreille provikkaa maksavat lääketehtaat. Siis lääkärit eivät saa ilmaisia ulkomaanmatkoja melatoniinin määräämisestä, mutta saavat kun määräävät imovanea tai tenoxia tmv.

    Vanhemmat ihmiset kertovat että melatoniinin ja kauranversouutteen yhdistelmä auttaa uneen. Toiset vanhemmat henkilöt sanovat että pitkävaikutteinen melatoniini on parantanut heidän untaan ja pidentänyt sitä. Pitkävaikutteista melatoniinia saa sekä yliopiston apteekista, taitaa olla reseptilääke ja ainakin Tokmannilta saa myöskin. Olen nähnyt hyllyssä, eikä ollut kalliskaan.
    Kauranversouute lienee ainoa Suomessa Vogel'in, löytyy luontaistuotekaupoista, iltajuoman sekaan.

    Äänestä

  • asiaa-seurannut kirjoitti:

    Joku kertoi myös seuraavasta unisatsista;
    - pitkävaikutteista melatoniinia 1-1,5mg teaniinia 0,5 tablettia,
    tuotenimeltään Theanine Serene, esim. Iherbistä;
    http://eu.iherb.com/Source-Naturals-Theanine-Serene-60-Tablets/1410

    Ei ole tietoa toimiiko muut teaniinit, joita saa myös Suomesta. Olen kuullut että Vidan L-teaniini toimisi;
    http://www.sinunapteekki.fi/catalog/vida/vida-teaniini-100mg-p-3005.html
    Tuo näkyy olevan vaan kapseli, joten sitä ei voi puolittaa..
    Myös tätä on kehuttu;
    http://luontaistuotekauppaa.fi/vida-l-teaniini
    Siinä näkyy olevan molemmat, teaniini kauranversouute.
    Ei kai noista muuten tiedä kuin kokeilemalla. Onneksi nuo eivät tuhoa elimistöä, kuten monet synteettiset "lääkkeet".

    Äänestä

Omaan unettomuuteni saattaa olla syynä neurologinen häiriö/sairaus. Tällaisen vastauksen sain kun kysyin yleislääkäriltä syytä unen pätkimiseen ja heräämisen jälkeiseen sekavuuteen (esim. omassa asunnossa olen eksyksissä pimeässä), ei kuulemma tyypillistä normaaliin heräämiseen.

Täytyypä kokeilla noita teaniini kauraversouutetta.

Myönteisiä kokemuksia olen saanut myös mäkikuisma valmisteesta. Pääsen uneen iltatapletilla mutta valitettavasti väsyttää vielä aamullakin ja saan flunssan kaltaisia oireita.

Äänestä
  • Mäkikuismallla on myönteisiä vaikutuksia uneen.
    Kaikissa luontaistuotteissa on se piirre että oikean luontaistuotteen löytäminen vie aikansa, koska ihmiset ovat erilaisia ja heillä on erilainen stabiliteetti elimistössä.
    Ja sitten vielä oikean annoksen löytäminen vie aikansa. Mutta se kannattaa koska tuon etsimisen päässä on sitten oikeat aineet ja annokset.
    Lisäksi luontaistuotteet eivät ole vaarallisia, joten niitä voi kokeilla erilaisia. Synteettiset lääkkeet on asia erikseen, viikonkin syönti jotain tiettyöä ainetta voi tuhota elimistön jonkun toiminnan lopullisesti. Lääkärit eivät kerro tuota, mutta se on tosiasia.
    Sellainen sivusto kuin "tohtori tolonen" on aika hyödyllinen kun yrittää löytää vastauksia tuohon asiaan. Siis googlaamalla esim; "tolonen unettomuus" niin saa paljon vastauksia, jos on aikaa lukea.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

liilaaa kirjoitti:

Olen käyttänyt melatoniinia parisen kuukautta n. vuoden jatkuneen unettomuuden taltuttamiseen. Aluksi ei vaikuttanut mitenkään, mutta parin viikon päästä kuurin aloittamisesta aloin nukkua paremmin.

Valmisteena siis YAn melatoniini (ei pitkävaikutteinen), annos 1mg illassa.

Uni on syventynyt, en enää heräile aamuöisin juurikaan (joskus kyllä) ja näen paljon unia. Hyviä vaikutuksia siis. Mutta mielestäni muistini on huonontunut ja mietin onko melatoniinilla siihen osuutta. Unohtelen pikkuasioita lähes päivittäin työhön ja arkeen liittyen. Kalenterin käytöstä on tullut ihan välttämättömyys, mitä se ei ole ennen ollut.

Onko muilla samanlaisia kokemuksia? Olen kolkyt ja risat, dementiaa tämä ei siis toivottavasti ole.

Haluaisin myös pikkuhiljaa eroon melatoniinista, mutta ei kyllä tunnu onnistuvat helposti. Puolikkaalla tabletilla (0.5mg) nukun usein yhtä huonosti kuin unettomina aikoina. Herään aamuyöstä ja valvon tuntikausia. Olen ajatellut lykätä lopettamista kesään ja lomaan (jolloin ei tarvitse stressata töissä jaksamisesta huonosti nukkuneena).

Lopettamisestakin kuulisin mielelläni kommentteja.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu