matti

Erään mikrokirurgian konfferenssin jälkeen johtavat kirurgit istuivat
ansaitusti baarissa ja ottivat hiukan alkoholipitoista. Kun he sitten
pikkuhiljaa alkoivat juopua, meni keskustelu kaikkiin suuriin triumffeihin,
mitä he olivat leikkauspöydällä saavuttaneet.

Ensimmäinen, eräs Australialainen kirurgi kertoi:
-Saimme sisään erään kaverin, joka oli jäänyt puristimen väliin. Ainut, mikä
hänestä oli jäljellä, oli hänen pikkusormensa. Kirurgiteamimme onnistui
valmistamaan hänelle uuden käden, tekemään uuden käsivarren ja lopulta koko
kehon, kun hän sitten lopulta meni takaisin työhönsä, oli hän niin tehokas,
että 5 henkilöä menetti työpaikkansa.

-Ei tuo vielä mitään, sanoi Amerikkalainen kirurgi.
-Meillä jäi eräs työntekijä atomireaktoriin ja hänestä ei jäänyt jäljelle
muuta kuin hiukset. Me valmistimme hänelle uuden pääkallon, uuden kehon ja
sisukalut ja lähetimme hänet takaisin työelämään. Hänestätuli niin tehokas,
että hän teki 50 työntekijää työttömäksi!

Suomalainen kirurgi, joka oli hiljaa katsellut ja kuunnellut keskustelua,
rykäisi sitten ja sanoi:
-Eräänä päivänä kun olin ulkona kävelemässä, tunsin pierun hajua. Otin hajua
roskapussissa mukanani sairaalaan, laskin sen pöydälle ja aloin
työskentelemään.
-Ensin löin pierun persereikään, rakensin uudet pakarat, laitoin uuden kehon
ja toiseen päähän jalat. Lopulta siitä tuli mies, jonka ristin Matti
Vanhaseksi ja piru vieköön, hän on kohta tehnyt koko maan työttömäksi...
1118
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

ja osuva nimikin vielä. Siitä tulikin mieleen erään pohjoismaalaisen valtion pääministeri, joka oli mennyt (lue; päässyt) kihloihin erään hemaisevan kimulin kanssa. Aasinsillan kautta hyppään mukaan poliittiseen ajojahtiin jota käydään erästä Helsingin kaupunginvaltuutettua vastaan.
Siinä valtaapitävät kavahtavat persujen kannatuksen nousua ja pelkävät menettävänsä valtaa ja ovat valjastaneet kätyrinsä nostamaan syyteen tekaistuin perustein.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


matti eiku Matti kirjoitti:

Erään mikrokirurgian konfferenssin jälkeen johtavat kirurgit istuivat
ansaitusti baarissa ja ottivat hiukan alkoholipitoista. Kun he sitten
pikkuhiljaa alkoivat juopua, meni keskustelu kaikkiin suuriin triumffeihin,
mitä he olivat leikkauspöydällä saavuttaneet.

Ensimmäinen, eräs Australialainen kirurgi kertoi:
-Saimme sisään erään kaverin, joka oli jäänyt puristimen väliin. Ainut, mikä
hänestä oli jäljellä, oli hänen pikkusormensa. Kirurgiteamimme onnistui
valmistamaan hänelle uuden käden, tekemään uuden käsivarren ja lopulta koko
kehon, kun hän sitten lopulta meni takaisin työhönsä, oli hän niin tehokas,
että 5 henkilöä menetti työpaikkansa.

-Ei tuo vielä mitään, sanoi Amerikkalainen kirurgi.
-Meillä jäi eräs työntekijä atomireaktoriin ja hänestä ei jäänyt jäljelle
muuta kuin hiukset. Me valmistimme hänelle uuden pääkallon, uuden kehon ja
sisukalut ja lähetimme hänet takaisin työelämään. Hänestätuli niin tehokas,
että hän teki 50 työntekijää työttömäksi!

Suomalainen kirurgi, joka oli hiljaa katsellut ja kuunnellut keskustelua,
rykäisi sitten ja sanoi:
-Eräänä päivänä kun olin ulkona kävelemässä, tunsin pierun hajua. Otin hajua
roskapussissa mukanani sairaalaan, laskin sen pöydälle ja aloin
työskentelemään.
-Ensin löin pierun persereikään, rakensin uudet pakarat, laitoin uuden kehon
ja toiseen päähän jalat. Lopulta siitä tuli mies, jonka ristin Matti
Vanhaseksi ja piru vieköön, hän on kohta tehnyt koko maan työttömäksi...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu