Ylimmäinen pappimme

Hebreal. 4:15

"Meidän ylimäinen pappimme ei ole semmoinen, joka ei voi sääliä heikkouksiamme, vaan joka on ollut kaikessa kiusattuna samalla lailla kuin mekin, kuitenkin ilman syntiä."

Mihinkä ryhdyt, kun sieluni on pimeydessä ja kurjuudessa, kun sinulta puuttuvat kaikki armon ja elämän tunteet, kun tuntosi on levottomuuden ja huolten raskauttama, kun et edessäsi näe muuta kuin syntiä, kuolemaa ja kadotusta? - Pysähdytkö ehkä mykällä hämmästyksellä vain katselemaan tuota omaa kurjuuttasi? Kuunteletko kenties vain lain Siinailta kuuluvaa ukonjylinää, toivoen sen vielä enemmän ja voimallisemmin musertavan sinua, kun havaitset olevasi vielä niin kova, niin kuollut, niin syntinen?
17320
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Jospa toki olisin oikein perinpohjin lain herättämä ja lyömä, niin olisi minulla suurempi asia ja into tunkeutua armoistuimen luokse, ja niin saisin sitten armon; sentähden on minun tarvis nyt ensin voimallisemmin tuntea lain tuomiota omassatunnossani ?

Äänestä
  • Sellaisina aikoina muulla tavoin ajattele eikä voi menetellä. Ja kuitenkin on yhtä varmaa ja totta, että Kristuksen evankeliumi osoittaa meille aivan toisen tien, jota meidän juuri sellaisina ahdistuksen aikoina tulisi opetella kulkemaan. Sillä mitä sanookaan tämä evankeliumi meille?

    Äänestä

  • teutatess kirjoitti:

    Sellaisina aikoina muulla tavoin ajattele eikä voi menetellä. Ja kuitenkin on yhtä varmaa ja totta, että Kristuksen evankeliumi osoittaa meille aivan toisen tien, jota meidän juuri sellaisina ahdistuksen aikoina tulisi opetella kulkemaan. Sillä mitä sanookaan tämä evankeliumi meille?

    Että meillä kadotetuilla syntisillä on ylimmäinen pappi, Jeesus, Jumalan Poika, joka voi sääliä heikkouksiamme, koskapa hän on ollut kaikessa kiusattuna samalla lailla kuin mekin, kuitenkin ilman syntiä. Vaan mitä se merkitsee? Mitä tulee ylimmäisen papin virkansa perusteella tehdä?

    ylimmäinen pappi uhrasi sovitusuhrin kansan syntien puolesta, joka tietenkin symboloi Jeesuksen sovitustyötä. Mutta, mietin tuossa aloituksessasi sitä, että uskovaisellakin voi tulla tuollaisia pimeitä hetkiä, jolloin paholainen syyttää, eli minin silloin turvautua? siihen vastasin tuossa alempana.

    Äänestä

  • teutatess kirjoitti:

    Että meillä kadotetuilla syntisillä on ylimmäinen pappi, Jeesus, Jumalan Poika, joka voi sääliä heikkouksiamme, koskapa hän on ollut kaikessa kiusattuna samalla lailla kuin mekin, kuitenkin ilman syntiä. Vaan mitä se merkitsee? Mitä tulee ylimmäisen papin virkansa perusteella tehdä?

    Kansansa syntien edestä; astua kaikkein pyhimpään, Jumalan kasvojen eteen, syntisen kansan välittäjänä ja esirukoilijana. Niinpä uhrasi Jeesus, totinen ylimmäinen pappi, kerran meidän kaikkien edestä iankaikkisesti kelpaavan sovitusuhrin, antaen itsensä ristinpuulla eläväksi ja pyhäksi uhriksi Jumalalle ja sitten todella ottaen ja pyyhkien pois koko maailman veriruskeat syntivelat.

    Pahantekijäin edestä kovalla huudolla ja kyynelillä, mitkä rukoukset Isä totiseti kuuli. Tämä suuri ylimmäinen pappimme on nyt myös mennyt kaikkein pyhimpään Jumalan kasvojen eteen majesteetin istuimelle taivaassa, ollakseen siellä meidän ikuisena esirukoilijanamme, puolustajanamme ja välittäjänämme.

    Nyt siell' on edesvastaaja
    Ja puolestamme puhuja,
    Sielt' armolahjat meille tuo,
    Lohdutttajansa tänne suo.

    Äänestä

...luja luottamus siihen mitä toivotaan (=mitä odotetaan tapahtuvaksi) ja ojentautuminen sen mukaan mikä ei näy."

"...mutta jos meidän sydämemme syyttää meitä, on Jumala kuitenkin suurempi ja tietää kaikki"

Usko on siis uskomista ailahtelevaisista tunteista huolimatta! Jos paholainen noin kiusaa, on sitä viisainta vastustaa Jumalan sanalla.

Äänestä
  • Tarkoitus oli saattaa asiat oikeeseen järjestykseen, mutta Seriffi kerkesi eteen -

    Kyllä USKO on se jolla voimme käydä, taisteluun saatanaa vastaan, ja sitä kautta saamme Jeesukseltä voimia, että jos meidän omat voimat uupuvat, oikein sanot jos meidän sydämmemme syyttää meitä, on Jumala kuitenkin tuntuvasti suurempi kuin sydämemme, ja tietää kaiken.

    Äänestä

  • teutatess kirjoitti:

    Tarkoitus oli saattaa asiat oikeeseen järjestykseen, mutta Seriffi kerkesi eteen -

    Kyllä USKO on se jolla voimme käydä, taisteluun saatanaa vastaan, ja sitä kautta saamme Jeesukseltä voimia, että jos meidän omat voimat uupuvat, oikein sanot jos meidän sydämmemme syyttää meitä, on Jumala kuitenkin tuntuvasti suurempi kuin sydämemme, ja tietää kaiken.

    "Käykäämme uskalluksella armon istuimen eteen, jotta saisimme laupeuden ja löytäisimme armon, avuksemme oikeaan aikaan".

    "Meillä on semmoinen ylimmäinen pappi, joka itse on ollut kaikessa kiusattuna samalla lailla kuin mekin, kuitenkin ilman syntiä." Heb. 4:15. Viaton, pyhä, vanhurkas sekä nyt korotettu Isän oikealle puolelle taivaassa. Hän on ottanut ajaakseen ja vienyt voittoon meidän menetetyn asiamme. Hänellä on säälivä, ylimmäispapillinen sydän meitä kohtaan, sillä Hän tuntee heikkoutemme, kurjuutemme, syntimme ja hätämme.

    Äänestä

  • teuta kirjoitti:

    Hän on nyt välittäjämme, esirukoilijamme, sovittajamme ja puolustajamme Isän tykönä; Hän on ikuinen armoistuimemme taivaass, jonka eteen me voimme ja meidän tulee kaikessa hädässä, surkeudessa ja kurjuudessa luottamuksella paeta. Sen tähden huutaa Apostoli: "Käykäämme uskalluksella armon istuimen eteen, jotta saisimme laupeuden ja löytäisimme armon, avuksemme oikeaan aikaan". - Milloin ja missä tilassa siis saamme käydä tämän armon istuimen eteen?

    Vastaus: Silloin kun apua tarvitsemme. Ei siis silloin, kun olemme mielestämme mahdollisia ja hurskaita (sillä silloin emme apua tarvitse), vaan juuri tuntiessamme olevamme syntisiä, saastaisia, vailla vanhurskautta, kylmiä, elottomia, mahdattomia kaikkeen, eli toisin sanoen: Juuri silloin, kun eniten apua tarvitsemme, silloin, juuri silloin on meidän sinne mentävä. Ei empien eikä arkaillen, vaan "uskalluksella", sanoo apostoli .

    Kun mahdottomuutemme on niin suuri? Vastaus: Sen tähden, ettemme tässä ole tekemisessä lainsäätäjän emmekä tuomarin, kaikkein vähimmin minkään kostajan, pyöveli ja hirmuvaltiaan kanssa, vaan oman, rakkaan, säälivän ylimäisen pappimme kanssa, joka itse on tuntenut ja kokenut kaikkea sitä hätää, syntiä, surkeutta ja kuolemaa, mikä ahdistaa meitä, vieläpä paljon enemmän, ja joka sen johdosta ei muuta voi eikä tahdo, kuin sääliä heikkouttamme, ja on juuri sitä varten korotettu Jumalan istuimelle taivaassa .

    Miten voi synti hukuttaa meidät, miten voi Jumala tuomita meidät kadotukseen, kun hänen ainoa, raikkaian Poikansa on tullut syntiemme kantajaksi, esirukoilijakssemme, puolustajaksemme, iankaikkiseksi armahtajaksemme, - ja ylimäiseksi papiksemme? - Eihän tässä siis ole pelon eikä empimisen syytä! Niin käykäämme siis uskalluksella armon istuimen eteen. Jeesus ottaa vastaan syntisiä. Jumalalle olkoon kiitos!.

    Rientäkäämme riemuiten
    Luokse armoistuimen.
    Saamaan tuskain tullessa
    Lohdutusta, armoa.

    Äänestä

usko vain tähän: hän sua kantaa vaikeuksissa ja on luvannut ettei anna suurempaa "kuormaa" kannettavaksemme kuin jaksamme kantaa. Nyt tarvitsis jonkun Raamatunkohdan...muista Jobia, sillä miehellä oli todellinen, luottavainen usko Jumalaan.
Jeesuksen muisto ihana,on mieltä ilahduttava,Ei voisi olla kalliimpaa, ei veisata soloisempaa,kuin nimeänsä ihanaa.
Vaan parhain manna, hunaja on Hänen läsnäolonsa.Se sydänten on lohdutus, elämän alku, valkeus ja sielun pyhä riemastus.
Mun, Jeesus, anna tuntea rakkautesi suuruutta.Oi Jeesus, anteeksantaja ja taivaan kruunun kantaja, ainoa armon jakaja.

Äänestä
  • Huomaavaisuudesta. ARMOSTA Jonka suot Jeesuksen kautta, mulle kurjalle syntisraukalle.

    Ansiota eipä mulla vaivaisella raukalla
    Sitä suurempi on sulla ristillä kärsiessä
    Jumalan Armoon turvatkaamme kaikki vaan .

    Äänestä

seriffin sydämen aatokset?Minä en häntä tunne mut haluaisin tietää onko hän jotain väärin tehnyt?Vastuullinen tehtävä kuitenkin ja mitä nyt viimeksi olen lukenut,on aika karmeeta.Kyllä löytyy rakentavaakin mut sitten loput,,,,,,,,,,,,,,,,no mind!Kertokaapa joku minulle mikä täällä klikkaa,olen ulalla!?Olisi kiva saada aikaiseksi asiallista keskustelua tästä meille niin kalliista Uskosta,koettelemuksista ym!lämmöllä Aava

Äänestä

Tunnetko seriffin,aika kovaa tekstiä kuitenkin!Onko vihulainen päässyt luoksesi?Raamatussa sanotaan mm:rakasta lähimmäistä kuin itseäsi,puhu ensin Jumalan kanssa ja pohdi minkä viestin saat Ylhäältä,sitten harkitse kannattaako jotain sanoa vai no?Anoa kannattaa pitkämielisyyttä,lempeyttä,rakastaa vihollistaankin.Näitä kaikkia vastaan minä olen rikkonut ja varmasti ne asuvat meidän kaikkien lihassa!Onneksi Jumala haluaa herättää omat tuntomme että niitä kaihtaisimme ja anteeksi anoisimme Vapahtajan suuren kärsimyksen ja ennenkaikkea Armon tähden.TÄSSÄ YKSI SYNTINEN RAKKAUDELLA OJENTAA TOISTA,ÄLÄHÄN SUUTU!varbiina

Äänestä

Kommentoi aloitusta

teutatess kirjoitti:

Hebreal. 4:15

"Meidän ylimäinen pappimme ei ole semmoinen, joka ei voi sääliä heikkouksiamme, vaan joka on ollut kaikessa kiusattuna samalla lailla kuin mekin, kuitenkin ilman syntiä."

Mihinkä ryhdyt, kun sieluni on pimeydessä ja kurjuudessa, kun sinulta puuttuvat kaikki armon ja elämän tunteet, kun tuntosi on levottomuuden ja huolten raskauttama, kun et edessäsi näe muuta kuin syntiä, kuolemaa ja kadotusta? - Pysähdytkö ehkä mykällä hämmästyksellä vain katselemaan tuota omaa kurjuuttasi? Kuunteletko kenties vain lain Siinailta kuuluvaa ukonjylinää, toivoen sen vielä enemmän ja voimallisemmin musertavan sinua, kun havaitset olevasi vielä niin kova, niin kuollut, niin syntinen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu