mitä tämä on

olen käynyt neurologin luona kahden viikon aikana 2kertaa ja omalääkärillä 2kertaa.oireet on seuraavat ,niskat ,lapojen väli ja selkä on totaalijumissa.kävin hierojalla kun kädet puutui ,mutta tilanne paheni.tiistaina 24.3 alkoi tulla pitkin vartaloa pistelevää ja tuikkivaa kipua joka tuntuu lievältä sähköiskulta ,niitä voi tulla mihin vaan vartalon kohtaan.oikea ohimo oli kipeä ja lääkäri määräsi korvakipuun antibiootin,nytkin kun kirjoitan tätä minulla on semmoinen paineen tunne päässä.en enää oikeasti tiedä mitä tehdä ,tuntuu kuin en jaksaisi kantaa päätä eli se om liian raskas kaulalle.minulta on otettu 3 vuotta sitten päästä kuvat,kaikki oli ok.nyt pelkään suoraan sanottuna aivokasvainta tai ms.tautia tai mitä vaan vakavaa ,yleensä en ole näin luulotaautinen ,muttä nämä säkärit on pirun pelottavia.pieni vetrenkuva oli ok ja tulehdusta ei ollut eli crp oli alle 5 .samoin ,suolat ,maksa ja kalkit ok.kaularanka kuvattiin ja siitä ei ole vielä tullut tietoa samoin selkä kuvattiin ,stressi pahentaa oireita ,nyt kun olen ihan paniikissa tuntuu kuin tukka nousisi ylös ja pää olisi turta...apua.tämä on aivan kamalaa ,lääkäri teki neurologisia kokeita ja sanoi,että ne on ok ja samalla kokeili refleksit ja ok...mistä nämä iskut tulevat mvoinko luottaa siihen niskajumi höpinään,kun nytkin kämmeneen lyö .ihan kuin joku olisi tehnyt voodoonuken ja pistelisi neuloja ,en ole koskaan kuullut mokomasta.mitään pelottelua en kaipaa ,vaan kunnon kommentteja ,olen niin peloissani ,kiitos.
204114
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Näköhäiriöt, äkilliset päänsäryt, puhevaikeus, tunnottomuus päässä tai muualla vartalossa, vihlova kipu käsissä, voimattomuus, kipukohtaukset, lihasnykinää pitkin kehoa, huimausta, uneliaisuutta.......muistivaikeudet

Äänestä
  • niskaa vaan takaraivoa ja hartian seutua. Pöydältä noustessa joutuu istumaan viitisen minuuttia, ettei heti kaadu rähmälleen maahan.

    Äänestä

  • niin hän ei hiero juurikaan kirjoitti:

    niskaa vaan takaraivoa ja hartian seutua. Pöydältä noustessa joutuu istumaan viitisen minuuttia, ettei heti kaadu rähmälleen maahan.

    on ,kun ne on just ne kauhut...joku kasvain päässä hermottaa väärin????näin ajattelen ja olen ihan paniiikissa...kiitos vastauksista....

    Äänestä

se nimittäin aiheuttaa juuri tuollaisia oireita osalle käyttäjistä.

Äänestä
  • voiko liika kahvin juonti tehdä pistoksia,kävin just päivystyksessä lääkäri väitti tulevan niskasta tämän,enkä kylläkohta jaksa tätä pelkoa ja niska ja alaselkä on kipeä,mitä tuolle niskalle uskaltaa tehdä...kiitos kun jaatte huoleni...

    Äänestä

  • kylläkin kirjoitti:

    voiko liika kahvin juonti tehdä pistoksia,kävin just päivystyksessä lääkäri väitti tulevan niskasta tämän,enkä kylläkohta jaksa tätä pelkoa ja niska ja alaselkä on kipeä,mitä tuolle niskalle uskaltaa tehdä...kiitos kun jaatte huoleni...

    adrenaliinitasoa nostamalla, sen vuoksi luurankolihasten natrium/kalsiumpumput käyvät kaiken aikaa ylikierroksilla. Adrenaliini pitää lihakset koko ajan valmiustilassa hyökkäystä tai pakenemista varten, se on adrenaliinin tehtävä.

    Kun lihakset ovat jatkuvassa kemialisessa valmiustilassa, alkaa oireilu lihasjäykkyytenä. Se aiheuttaa hermopinteitä ja ne taas vuorostaan puutumista ja pistelyä. Kun tila jatkuu tarpeeksi kauan, alkavat lihakset hajota (rabdomyolyysi).

    Äänestä

  • Rev.McMoon kirjoitti:

    Ap. kirjoittajalle tiedoksi, että nimim. Rev.McMoon on täysin maallikko eikä omaa minkäänlaista lääketieteellistä koulutusta. Nämä kofeiinihöpinät perustustuvat hänen omiin luuloihinsa ja ns. itse tekemiinsä tutkimuksiin, jotka hän on päättänyt jakaa kaikkien neurologisista oireista ja sairauksista kärsivien kanssa. Hänhän on myös itse keksinyt sairastaneensa ms-tautia, tosin kukaan lääkäri ei ole häntä uskonut ja lähettänyt lisätutkimuksiin. Hän on parantunut ms-taudista kirjoitustensa mukaan. Ms-tauti on etenevä, parantumaton sairaus, ainakin meillä, joilla on kiistaton diagnoosi.

    Eli älä usko häntä, mene uudelleen lääkäriin. Ko. nimimerkki ei ota mitään vastuusta löpinöistään.

    Nyt voinemme odottaa ko. nimimerkin vastavetoa tähän kirjoitukseen, jossa hän kertoo, kuinka muut, eri mieltä hänen kanssaan olevat kirjoittajat ovat katkeria, pahansuopia, riidanhaluisia herjaajia, tietämättömiä, tyhmiä, on outoa luonnetta, perässäroikkujaa ja kehoittaa käyttäytymään kuin aikuinen.

    Jäädäänpä odottelemaan...

    Äänestä

  • taas linjoilla kirjoitti:

    pyydän lähetteen magneettikuvaan,yhtään ei kärsi niskoja rasittaa heti tulee puutuminen käteen ja alkaa tikkuilla,tämäkin kirjoittaminen aiheuttaa tuntopuutoksia käsissä ,eli varmaan tulee niskoista ja selkä on myös melko huonossa kunnossa ,nyt olen venytellyt ja keppijumpannut.jos en saa kunnalliseen magneettiin aikaa uhraan viimeiset pennit ja menen yksityiselle ,ei tätä epätietoisuutta kestä kukaan.

    Äänestä

  • taas linjoilla kirjoitti:

    Ap. kirjoittajalle tiedoksi, että nimim. Rev.McMoon on täysin maallikko eikä omaa minkäänlaista lääketieteellistä koulutusta. Nämä kofeiinihöpinät perustustuvat hänen omiin luuloihinsa ja ns. itse tekemiinsä tutkimuksiin, jotka hän on päättänyt jakaa kaikkien neurologisista oireista ja sairauksista kärsivien kanssa. Hänhän on myös itse keksinyt sairastaneensa ms-tautia, tosin kukaan lääkäri ei ole häntä uskonut ja lähettänyt lisätutkimuksiin. Hän on parantunut ms-taudista kirjoitustensa mukaan. Ms-tauti on etenevä, parantumaton sairaus, ainakin meillä, joilla on kiistaton diagnoosi.

    Eli älä usko häntä, mene uudelleen lääkäriin. Ko. nimimerkki ei ota mitään vastuusta löpinöistään.

    Nyt voinemme odottaa ko. nimimerkin vastavetoa tähän kirjoitukseen, jossa hän kertoo, kuinka muut, eri mieltä hänen kanssaan olevat kirjoittajat ovat katkeria, pahansuopia, riidanhaluisia herjaajia, tietämättömiä, tyhmiä, on outoa luonnetta, perässäroikkujaa ja kehoittaa käyttäytymään kuin aikuinen.

    Jäädäänpä odottelemaan...

    perustuvat kylläkin kofeiinia koskeviin lääketieteellisiin tutkimuksiin.

    Äänestä

syöpää tuolla selässä,tikkuilu tulee ihan naamaan ,selkään ja mahaan asti siis pitkin kehoa ,kun hivenen taivuttaa itseään niin johan sähikäisiä lentää,mä en jaksa enää yhtään ....kipukohta on erityisesti niskassa ja lapojen välissä ,alkoi tiistain aivan yhtäkkiä varmaan kasvain on niin suuri ,että painaa ties mihin....miten saan lääkäritkin uskomaan en ole luulotautinen,,muuten olo ihan ok ,mutta tuo tikkuilu ja lapakipu vie elämästä kaiken hohdon...,miten kasvaimet oikein oireilee ,,jos joku osaisi neuvoa...ihan hiki vyöryy päälle....

Äänestä
  • kofeiinin käyttö kokonaan, jos oireet johtuvat kofeiinista, ne alkavat helpottaa huomattavasti viikossa tai parissa. Tämä ei maksa sinulle mitään, eikä aseta sinua minkäänlaiseen vaaraan.

    Äänestä

  • aivan samanlaisia oireita kuin sinulla. Kovat kivut selässä,kasvojen puutumista,¨jalkojen puutumista ym.Hän oli todella kipeä.Sairaus vihdoin viimein selvisi,kyseessä MS.Vaadi lisää kokeita,magneettikuvat,hermorata tutkimus.Niiden on pakko selvittää syy,ei sellaista kipua kestä kukaan.

    Äänestä

  • Aivan aluksi;omia diagnooseja ei kannata tehdä, sillä ne menevät yleensä aivan hakoteille.

    Nyt sinun ei auta kuin mennä syöpätauteihin erikoistuneen lääkärin juttusille, asia tulee tutkittua ja pääset pelostasi eroon.

    Yksityiselle lääkäriasemalle aikaa varatessasi mainitse halusi päästä syöpätauteihin erikoistuneen lääkärin vastaanotolle ja tulet kuulluksi, tutkituksi ja tilanteen vaatiessa jatkohoitoon ohjatuksi.

    Aivan turha itkeä ja pelätä asian vuoksi, sillä me täällä netissä emme ole yhtään sinua viisaampia siitä mikä sinua vaivaa.

    ps.päässä oleva kasvaimeni tuli minulle täytenä yllätyksenä sekin, kuten ms aikoinaan. Joku täällä jo kirjoittikin niskajumista aiheutuvista monista oireista, joten en mainitse niistä mitään.

    Äänestä

  • lääkärin juttusille kirjoitti:

    Aivan aluksi;omia diagnooseja ei kannata tehdä, sillä ne menevät yleensä aivan hakoteille.

    Nyt sinun ei auta kuin mennä syöpätauteihin erikoistuneen lääkärin juttusille, asia tulee tutkittua ja pääset pelostasi eroon.

    Yksityiselle lääkäriasemalle aikaa varatessasi mainitse halusi päästä syöpätauteihin erikoistuneen lääkärin vastaanotolle ja tulet kuulluksi, tutkituksi ja tilanteen vaatiessa jatkohoitoon ohjatuksi.

    Aivan turha itkeä ja pelätä asian vuoksi, sillä me täällä netissä emme ole yhtään sinua viisaampia siitä mikä sinua vaivaa.

    ps.päässä oleva kasvaimeni tuli minulle täytenä yllätyksenä sekin, kuten ms aikoinaan. Joku täällä jo kirjoittikin niskajumista aiheutuvista monista oireista, joten en mainitse niistä mitään.

    kuinka se selvisi ,olet oikeassa asiat täytyy selvittää,jotenkin sitä vain menee paniikkiin ,kun on itsestä kyse ja kun tuota googlea käyttää sairastuu ihan kaikkeen...alkoiko erään vastaajan ystävän ms ihan ytäkkiä,minä kävi nelkjä kertaa peräkkäin hierojalla ja viime tiistaina nämä oireet alkoi kuin puun takaa ,niskassa on kyfoottinen patti ja tuntuu kuin niska olisi totaalijumissa ja kun käännän päätä kaularanka rutisee ja ristiselkä on kuin tulehtunut,minulla on huono selkä ja ajattelin hierottaa kuntoon ,mutta taisi pahentua.ei minulla päässä ole painetta ei huimaa eikä ole kaksoiskuvia,eikä pahoinvointia ,olo on ok ja jaksan tehdä työni ainoa on tuo helvetin tikkuilu ja sähköiskut...

    Äänestä

  • kasvaimesi oireili kirjoitti:

    kuntoutuksessa.Päiväohjelma oli aika rankka,uintia,vesijumppaa,hierojaa,sauvakävelyä, kuntotestiä ym.Muutama päivä kotiintulon jälkeen kivut pamahti päälle.Oisko ollut jo piilevänä ja rasitus sitten nopeutti?

    Äänestä

  • kasvaimesi oireili kirjoitti:

    kuinka se selvisi ,olet oikeassa asiat täytyy selvittää,jotenkin sitä vain menee paniikkiin ,kun on itsestä kyse ja kun tuota googlea käyttää sairastuu ihan kaikkeen...alkoiko erään vastaajan ystävän ms ihan ytäkkiä,minä kävi nelkjä kertaa peräkkäin hierojalla ja viime tiistaina nämä oireet alkoi kuin puun takaa ,niskassa on kyfoottinen patti ja tuntuu kuin niska olisi totaalijumissa ja kun käännän päätä kaularanka rutisee ja ristiselkä on kuin tulehtunut,minulla on huono selkä ja ajattelin hierottaa kuntoon ,mutta taisi pahentua.ei minulla päässä ole painetta ei huimaa eikä ole kaksoiskuvia,eikä pahoinvointia ,olo on ok ja jaksan tehdä työni ainoa on tuo helvetin tikkuilu ja sähköiskut...

    Voisi kysyä, kumpi oli ensin: muna vai kana, sillä kasvain aiheuttaa osaltaan aivan samoja oireita kuin moni muu sairaus muun muassa ms.

    Päänsärkyä minulla eivät ole aiheuttaneet (ainakaan vielä)kumpikaan, ms eikä kuulohermokasvain.
    Kukaan ei pysty varmasti sanomaan kumpi aiheuttaa kohdallani esimerkiksi huimauksen, tai kynnyksiin kompastelun, ms, vai kuulohermokasvain.

    Kasvain näkyi magneettikuvissa, joka tehtiin ms leesioseurannan vuoksi, oli niin sanottu sattumalöydös.

    löytyi vyöruusu,kurkussa on ollut pitkään rakkuloita ja joitakin viikkoja sitten neurologi sanoi että minussa olisi enterorokko,mutta kumma paksuuden tunne on ollut koko talven kurkussa ja lapojen väli on ollut kipeä ja sitä on käsittämättömästi syyhyttänyt kuin nahkan alla olisi murkkupesä,nyt sitten 10 päivää takaperin alkoi oireet joita kuvasin ketjun eka viestissä,eilen menin sitkeästi lääkäriin ja näytyn kurkun jolloin hän sanoi että aloitetaan viruslääkitys ,axilovirusko se oli herpekseen kuitenkin ,kun huulessakin oli rakkula ,minulla on myös ollut aftoja suussa ja tuo toispuoleinen ällö tunne tuolla poskessa ja ohimossa ,kuuluu kuulema myös tähän,olen saanut lähetteen neurologian polille ,näytin lääkärille myös selän ja hän sanoi ,että siellä kulkee vyöruusu ihottuma ,onhan se voinut olla jo pitkään ...crp oli 4 ,ja pieni verenkuva kunnossa ,herpes viljely otettiin kurkusta se ei ole vielä tullut ,eikä vastaus selän röngeneistä,mutta kuulema tuo tikkuilu ja sähköiskut sopovat vyöruusuun samoin ihottuma joka on selvästi selässä,menen vielä sinne magneettikuviin pääsiäisen jälkeen ja neurolle ja hoidan tämän ruusun ,joka onkuulema pirullinen...semmosta sitten...nyt on vain koitettava olla stressaamatta ,minulla on ollutkin koko alkuvuoden hirveät paineet rahasta ,koirista ,lapsista työstä ,ystävistä koko paketista onko ihme ,kun ihminen on neurologinen kokonaisuus......kiitos kun sain purkaa tuntojani

    Äänestä

  • vastaanotolla kirjoitti:

    että jotakin selvisi! Ja ei ole ollenkaan huono asia, että tutkimukset jatkuvat.

    Mukavaa kevättä kaikista murheista huolimatta.

    Äänestä

  • hyvä, kirjoitti:

    että jotakin selvisi! Ja ei ole ollenkaan huono asia, että tutkimukset jatkuvat.

    Mukavaa kevättä kaikista murheista huolimatta.

    tuon selänkin kunnon ,kun se on usein kipeä,minulla on tosin ylipainoa ja se vaqrmasti vaikuttaa selkäänkin ,edelleen olo kuin läpivedetty ,mutta kuitenkin parempi ,pistelyt on vähentyneet ,muttaselän kutina on kamala....gynegologilla jo kävin ja ultrautin munasarjat se osasto oli ok......

    Äänestä

  • kasvaimesi oireili kirjoitti:

    kuinka se selvisi ,olet oikeassa asiat täytyy selvittää,jotenkin sitä vain menee paniikkiin ,kun on itsestä kyse ja kun tuota googlea käyttää sairastuu ihan kaikkeen...alkoiko erään vastaajan ystävän ms ihan ytäkkiä,minä kävi nelkjä kertaa peräkkäin hierojalla ja viime tiistaina nämä oireet alkoi kuin puun takaa ,niskassa on kyfoottinen patti ja tuntuu kuin niska olisi totaalijumissa ja kun käännän päätä kaularanka rutisee ja ristiselkä on kuin tulehtunut,minulla on huono selkä ja ajattelin hierottaa kuntoon ,mutta taisi pahentua.ei minulla päässä ole painetta ei huimaa eikä ole kaksoiskuvia,eikä pahoinvointia ,olo on ok ja jaksan tehdä työni ainoa on tuo helvetin tikkuilu ja sähköiskut...

    En nyt kaikkia tekstejä lukenut, että sori vain jos toistan jotain.
    Hierojalla ei periaatteessa kannattaisi käydä jos on niskat jne. tosi jumissa. Jos siellä joku tulehdus on, hierominen vain pahentaa asiaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

pelottaa kirjoitti:

olen käynyt neurologin luona kahden viikon aikana 2kertaa ja omalääkärillä 2kertaa.oireet on seuraavat ,niskat ,lapojen väli ja selkä on totaalijumissa.kävin hierojalla kun kädet puutui ,mutta tilanne paheni.tiistaina 24.3 alkoi tulla pitkin vartaloa pistelevää ja tuikkivaa kipua joka tuntuu lievältä sähköiskulta ,niitä voi tulla mihin vaan vartalon kohtaan.oikea ohimo oli kipeä ja lääkäri määräsi korvakipuun antibiootin,nytkin kun kirjoitan tätä minulla on semmoinen paineen tunne päässä.en enää oikeasti tiedä mitä tehdä ,tuntuu kuin en jaksaisi kantaa päätä eli se om liian raskas kaulalle.minulta on otettu 3 vuotta sitten päästä kuvat,kaikki oli ok.nyt pelkään suoraan sanottuna aivokasvainta tai ms.tautia tai mitä vaan vakavaa ,yleensä en ole näin luulotaautinen ,muttä nämä säkärit on pirun pelottavia.pieni vetrenkuva oli ok ja tulehdusta ei ollut eli crp oli alle 5 .samoin ,suolat ,maksa ja kalkit ok.kaularanka kuvattiin ja siitä ei ole vielä tullut tietoa samoin selkä kuvattiin ,stressi pahentaa oireita ,nyt kun olen ihan paniikissa tuntuu kuin tukka nousisi ylös ja pää olisi turta...apua.tämä on aivan kamalaa ,lääkäri teki neurologisia kokeita ja sanoi,että ne on ok ja samalla kokeili refleksit ja ok...mistä nämä iskut tulevat mvoinko luottaa siihen niskajumi höpinään,kun nytkin kämmeneen lyö .ihan kuin joku olisi tehnyt voodoonuken ja pistelisi neuloja ,en ole koskaan kuullut mokomasta.mitään pelottelua en kaipaa ,vaan kunnon kommentteja ,olen niin peloissani ,kiitos.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu