Kuinka usein

Tuolla edellisellä sivulla jossakin ketjussa kerrottiin, että joku oli peräti kolme viikkoa ollut käymättä seuroissa.

Toinen sanoi, että joskus pitää kolmenkin vuoden tauon.

Kuinka usein sitten olisi "sopivaa" käydä seuroissa?

Entä sitten ne talkoot ja muut tohinat? Minä en ole sellaisiin osallistunut enää pitkiin aikoihin. Seuroissa käyn silloin kun seurat sattuvat olemaan lähellä, ainakin kerran vuodessa.
3236
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

ja mikäli joku viikonloppu jäi väliin, kysely kyllä tuli: Missäsä olitte viime sunnuntaina? Eikö suurilla Ry:illä "veljensä vartioiminen" enää toimi?

Äänestä

"Kuinka usein sitten olisi "sopivaa" käydä seuroissa?"

Ei kai mitään tiettyä "sopivaa" määrää ole. Niin usein kun siltä tuntuu ja siihen on mahdollisuus.

Äänestä

Onpahan kokemuksia kaksoiselämää viettävästä "vl-työkaverista". Työpaikalla irstas kielenkäyttö ja hersyvä kaksimielinen huulenheitto ja pisteenä iin päällä työhuoneen seinää koristava alaston potalla istuva lapsi -kuva. Täti oli kuitenkin melkein aina seuroissa paikalla, toisten kyttä ja juoruilija.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


seuroihin? kirjoitti:

Tuolla edellisellä sivulla jossakin ketjussa kerrottiin, että joku oli peräti kolme viikkoa ollut käymättä seuroissa.

Toinen sanoi, että joskus pitää kolmenkin vuoden tauon.

Kuinka usein sitten olisi "sopivaa" käydä seuroissa?

Entä sitten ne talkoot ja muut tohinat? Minä en ole sellaisiin osallistunut enää pitkiin aikoihin. Seuroissa käyn silloin kun seurat sattuvat olemaan lähellä, ainakin kerran vuodessa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu