härkämies

Mitä härkämies loppujen lopuksi ajaa takaa? oon ollut yhdessä härän kanssa noin puoli vuotta, ja välillä on maailman ihanin ja välillä tosi ärsyttävä. mies on melkoisesti tossun alla, mutta sanoo että haluaa sen olevankin niin. sitten välillä kun puhutaan yhteisestä tulevaisuudesta, hän sanoo kannustavansa minua pääsemään pitkälle, mutta toisaalta kuitenkin sanoo, että haluaa olla ns. elannontuoja ja että minun ei tarvitsisi kouluttautua tms. ääh, oon vähän hukassa koska henkilökohtaisesti en todellakaaan halua että olen hänestä riippuvainen noin materiialisten asioiden takia, haluan vain että rakkaus pitäis meidät yhdessä eikä se että hän ostaa minulle jotain esineitä
:-D
3871
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Härkä alussa ylittää itsensä ,kyllästyy äkkiä alkaa valehtelu ja pettäminen, haluaa sinut miehen armoille ja kohtelee sen mukaisesti .Jossain vaiheessa kuulet ,että hän on elättänyt sinut,ei näillä sanoilla mutta tarkoittaa tätä.Pidä silmät auki suhteessa .Usko huviksesi tosi asia ja äläkä usko kaikkiin lupauksiin.Ei kauniisikaan .

Äänestä
  • et tainnut itsekkään ymmärtää kuinka asiaa puhuit otsikossa ja nimimerkissä.

    Äänestä

  • itseämme kirjoitti:

    et tainnut itsekkään ymmärtää kuinka asiaa puhuit otsikossa ja nimimerkissä.

    Elin Härkä miehen kanssa 16 pitkää vuotta ja itse olen myös härkä.Tanner tömisi vähä väliä jokainen voi kuvitella, mutta siihen härkä mieheen.. on muuten just tommonen että naisen paikka on kotona lasten kanssa eikä muuta elämää sais olla, rahaa antoi ku huvitti ja sen ois pitäny riittää kaikkeen. Kun lähdin töihin ei ollut hyvä ku joutui olemaan joskus lasten kanssa ku ei muuta hoitopaikkaa löytyny.. siis ei siitä miehestä selvää saanu ja loppuviimmein kuulin tota usein kuinka hän oli elättäny mua jo monta vuotta ja mulle ei kelvannu mikään.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kaksari kirjoitti:

Mitä härkämies loppujen lopuksi ajaa takaa? oon ollut yhdessä härän kanssa noin puoli vuotta, ja välillä on maailman ihanin ja välillä tosi ärsyttävä. mies on melkoisesti tossun alla, mutta sanoo että haluaa sen olevankin niin. sitten välillä kun puhutaan yhteisestä tulevaisuudesta, hän sanoo kannustavansa minua pääsemään pitkälle, mutta toisaalta kuitenkin sanoo, että haluaa olla ns. elannontuoja ja että minun ei tarvitsisi kouluttautua tms. ääh, oon vähän hukassa koska henkilökohtaisesti en todellakaaan halua että olen hänestä riippuvainen noin materiialisten asioiden takia, haluan vain että rakkaus pitäis meidät yhdessä eikä se että hän ostaa minulle jotain esineitä
:-D

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu