kirjoittaa Pyhäjokiseutu.
Se johtuu siitä, ettei Haapavedellä ole ollut viimeisen 20 vuoden aikana kuin yksi pätevä ja kaksi puolipätevää vakinaista lääkäriä. Siitäkin on jo monta vuotta. Muut olleet arvaajia ja lesta-arvaajia, jotka ovat estäneet pätevien sijaislääkäreiden tekemien tutkimuslähetteiden lähtemisen eteenpäin ainakin ei lesta potilaiden kohdalla. Siitä on seuranut esim, että potilaalle määrätään 1-1 1/2 Buranaa ja viikko sairaslomaa useita kertoja peräkkäin vuodesta toiseen. Mikäli vakituinen lääkäri olisi tehnyt lähetteen tutkimuksiin tai ei olisi estänyt pätevän sijaisen tekemän lähetteen menoa jatkotutkimuksiin. Tällöin vaiva olis tutkittu asiallisesti ja syy löydetty sekä siihen määrätty asianmukainen hoito. Tällöin olis tullut terveyskeskus käyntejä aluksi 1-2 ja ehdä 1 -3 kontrollia 20 vuoden aikana.
Nykymallissa on tullut k.o tapauksessa terveyskeskuskäyntejä 5-10 kertaa vuodessa ja 100-200 kertaa 20 vuodessa. Mikäli potilas on jaksanat kulkea arvauskeskuksessa eikä ole mennyt yksityis puolen lääkäreille. Tulee potilaalle ja kunnan veronmaksajalle kalliiksi.
Turha kuntalaisia syyttää tilasto ykkösenä olelemisesta kuten kunnanjohtaja tekee Pyhäjokiseudussa lahkolle tyypilliseen tapaan.
Johtajan tarttee kahtoa peiliin, niin syy jöytyy sietä kun on valittu lääkäreitä, sairaanhoitajia ja muuta henkilökuntaa pelkän lahkolaisuuden perusteella eikä pätevyyden mukaan.

Vastaukset 6
Vanhimmat
Saman verran kai täällä on sairaita, kuin muissakin pohjois-suomen kunnissa. Terveimmät kai löytyy Helsingistä, ku siellä on maan paras sairaala. Silti en Helsinkiin muuttais.
hän piti yksinään haapavetiset terveenä.
Kaikkiin vaivoihin ja tauteihin hänen apunsa tehosi.
tilapäisten sijaisten olleen vakituisia pätevämpiä. Eivät he opiskelijat pätevämpiä virallisesti olleet, mutta paljon osaavampia he olivat. Nythän heitä saa enään palkata, että turha haikailla osaavammista.
avioliitot pienen piirin (herätysliikkeen)sisältä. Voisikohan siinä piillä geneettinen syy monien sairauksien yleisyyteen Pohjois-Pohjanmaalla? Ottikohan kaupunginjohtaja tätä huomioon? Jääkaapillako se syy onkin???
että hänellä on työtä riittämiin , kun vahtii omaa jääkaappiaan. Hävytöntä johtajalta ryhtyä kaupunkilaisiaan nokkimaan.
ahtaissa geeni piireissä, missä ison katraan yksilöitä tiedä onko isän, vai apppiukon jälkeläinen. Kuin mitä jääkaapin.