Kellokoski

Olen viettänyt jonkinlaisen tovin ko.paikassa enkä
voi olla hämmästelemättä ns.hoitoa,jota siellä saa,
tai itse asiassahan hoitoa ei saa ollenkaan,ainoas-
taan lääkkeet kouraan ja siinä se.Joskus lyhykäinen
tuokio juttelua omahoitajan kanssa.Millä tavoin
tuon olisi tarkoitus kuntouttaa sairasta ihmistä??
Minkäänlaista ryhmäterapiaa tai muuta ei ollut saa-
tavilla.Onko muilla samankaltaisia kokemuksia?Mi-
nun mielestäni Kellokoski on pelkkä säilytyspaikka
tai vankila enkä sieltä pois lähdettyäni ollut pät-
kääkään paremmassa kunnossa kuin mennessäni.
247620
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 24

Vanhimmat

Psykologia on tehnyt empatiasta lyömäaseen. Liekö sellainen enää mitään oikeaa empatiaa?

Kaiken yllä leijui se kuuluisa "potilaan etu". Mitäpä jos psykologeille annettaisiin vähän sosiaalihöyrähtäneen etua.

Äänestä
  • noista raha-asioista mutta kyllä Kelliksellä hoita-
    jia riittää,liikaakin,etenkin kun ne eivät tee juuri
    mitään muuta kuin laukovat ilkeyksiä potilaille ja
    istuvat loputtomissa palavereissaan(joissa niillä
    tuntuu olevan tosi kivaa..).Potilaat saavat haahuil-
    la pitkin käytäviä kunnes jossain vaiheessa heidän
    katsotaan "parantuneen"ja potkitaan pellolle,terve-
    menoa vaan..

    Äänestä

  • Ryhmät ,liikunta, ruokailu, lepo, lääkehoito, askartelu. Entäpä sitten .

    Mielestäni pahin virhe kaikenlaisessa hoidossa on siinä ,että ihmisen omaa aktiivista asennetta ei osata vahvistaa.
    Laitoshoidossa tai avohoidossa toimii hoitaja vanhemman roolista lasta hoitaen.Neuvotaan ,ohjataan ,ojennetaan , torutaan tai kehutaan. Kaikki tapahtuu siinä hengessä :että ans mää neuvon sua ja tee sitten niin kuin mä sanon ,niin prjäät taas viikon tai kaksi.

    Miten olisi aikuiselta -aikuiselle asenteen vaihdos koko suomalaiseen hoitojärjestelmään .

    Tietääk kukaan miten eletään ja autetaan aikuiselta aikuiselle asenteella ?

    Äänestä

Olin Julkulan sairaalassa ja hämmästyin, kun tajusin että psykiatrinen "hoito" on pelkkää lääkkeiden syöttämistä, määräilemistä, kyttäämistä, epätietoisuutta omasta tilanteesta ja lääkkeistä, ja ärsyttäviä kysymyksiä! Ja kohtelu on kuin keskitysleirissä. Varmasti jokaisessa mielisairaalassa on samanlaista. Ne ovatkin pelkkiä säilytyspaikkoja ja mielenvankiloita. Mielisairaalassa oleminen vaan maksimoi pahaa oloani.

Äänestä
  • Olen kuullut hyvää Lapinlahden sairaalasta ja Au-
    rorasta,kiinnostaisi tietää,eroaako niissä hoito
    jollain lailla vai onko niin,että tarpeeksi sairas
    ihminen on kiitollinen jo mahdollisuudesta levätä?
    Itse taisin olla liian terve laitoshoitoon,jossa
    pääasia oli päivittäisten rituaalien ja aikataulujen
    noudattaminen ja pienen ihmisen unohtaminen sen seu-
    rauksena.

    Äänestä

  • Julkulassa lääkäreillä on samakaava, jota ne soveltavat kaikiin potilaisiin.
    Osaavat vuorosanat hyvin, kun on pitkä kokemus. Jotkut huonoja näytteliöitä.
    Kyttäämistä on paljon ns; seurantaa.
    Lääkkeitä määrätään enemmän kuin jaksaa syödä.
    Jos hoitaja saa potilaan nöyrrytettyä kunnolla.Saa kuulema laivaristeilyn palkaksi.

    Äänestä

  • Liejona kirjoitti:

    Julkulassa lääkäreillä on samakaava, jota ne soveltavat kaikiin potilaisiin.
    Osaavat vuorosanat hyvin, kun on pitkä kokemus. Jotkut huonoja näytteliöitä.
    Kyttäämistä on paljon ns; seurantaa.
    Lääkkeitä määrätään enemmän kuin jaksaa syödä.
    Jos hoitaja saa potilaan nöyrrytettyä kunnolla.Saa kuulema laivaristeilyn palkaksi.

    kerropa äkkiä missä niitä saa!?????

    Äänestä

  • Liejona kirjoitti:

    Julkulassa lääkäreillä on samakaava, jota ne soveltavat kaikiin potilaisiin.
    Osaavat vuorosanat hyvin, kun on pitkä kokemus. Jotkut huonoja näytteliöitä.
    Kyttäämistä on paljon ns; seurantaa.
    Lääkkeitä määrätään enemmän kuin jaksaa syödä.
    Jos hoitaja saa potilaan nöyrrytettyä kunnolla.Saa kuulema laivaristeilyn palkaksi.

    Mä sain kyllä Julkulassa 90-luvun lopussa loistavaa hoitoo, olin avolla. Kelliksellä olin viime kesänä ja siellä sekä suljetulla että avolla, mahtavaa hoitoo sain ja potilastoverit oli tosi ihaniii.

    Äänestä

  • Psykiatrien hoito perustuu lääkehoidon tarkkailuun , miten se vaikuttaa ihmiseen , ja sinä sanot aitä kyttäämiseksi
    Ja ne ärsyttävää kysymykset kuuluvat myös hoitoon Miten olit sitten ajatellut että hoidon pitäisi olla sinun mielestäsi

    Määräilemistä ? Sekin riippuu miten potilas sen määrittelee, rajojen laitto asioihin on myöskin juuri hoitoon kuuluva asia,
    Jos on noin ennakkoluuloiset mielipiteet hoidosta niin apua ei tule antamaan Vaikka menisit mihin sairaalaan, sillä parantaminen tapahtuu että hyväksyy parantajan menetelmät

    Äänestä

Voi teitä te sairaat ihmiset, mikä se sitten niin hyvää olisi että kelpais :D: D:D:D

Äänestä

Minkälainen tilanne tuolla nyt? Resurssien puute aina vaikuttaa suoraan hoidon hyvyyteen, siitä palautetta kansanedustajille.

Äänestä
  • Koko paska pitäs lopettaa tai muuttaa täysin vapaaehtoiseksi.

    Äänestä

Kellokosken sairaala on mielestäni syytä lopettaa. Onneksi näin myös todennäköisesti tapahtuu, paikkaa suunnitellaan lopetettavaksi.
Kellokosken sairaalassa suurena ongelmana on ollut lääkäreiden kielitaidottomuus. Etenkin venäläisiä ja virolaisia lääkäreitä …

http://www.terve.fi/potilas-ja-yhteiskunta/hoitajat-tulkkeina-laakarien-kielitaidottomuuden-takia

http://www.terve.fi/terveyden-abc/laakari-virheita-jatkuvasti-kielitaito-niin-surkeaa

Kellokosken sairaalan PUT- hoitaja järjestelmän lainmukaisuus tulisi mielestäni tarkistaa eduskunnan oikeusasiamieheltä:

”Kellokosken sairaalassa on hyviä kokemuksia perinteisesti lääkäreille kuuluneiden tehtävien siirtämisestä sairaanhoitajille.
Noin 80 eli viidesosa kaikista sairaalan hoitajista on niin sanottuja put-hoitajia, eli he ovat käyneet Psykiatrian uudistuva työnjako -koulutuksen. Put-hoitajilla on oikeus osallistua diagnostiseen prosessiin hankkimalla tietoja lääkäreille. Hoitajat tekevät esiselvityksiä ja esimerkiksi epikriisejä, jotka lääkäri hyväksyy.”

http://www.mediuutiset.fi/uutisarkisto/koulutettu hoitaja saastaa psykiatrin aikaa/a526866

Valvira:
Potilasasiakirja-asetuksen 17 pykälän mukaan jokaisesta hoitojaksosta on laadittava loppulausunto. Se sisältää yhteenvedon annetusta hoidosta ja yksityiskohtaiset ohjeet seurannasta ja jatkohoidosta. Edellä mainitun seikan takia loppulausunnon potilaasta laatii lääkäri.

http://www.valvira.fi/terveydenhuolto/hyva-ammatinharjoittaminen/potilasasiakirjat

..vaikuttaakin mielestäni siltä, että Kellokosken sairaalassa Put- hoitajien avulla on paikkattu lääkäreiden kielitaidon puutetta. Huonon kielitaidon omaavan lääkärin allekirjoitus hoitajan kirjoittamassa epikriisissä eli hoidon loppulausunnossa on ajatuksenakin kauhea. Ja näiden lääkäreiden ja hoitajien merkintöjä virallisissa potilasasiakirjoissa pidetään viranomaisten ja muiden lääkäreiden keskuudessa absoluuttisena totuutena, olkoon ne sitten kuinka oikeita tai vääriä tahansa.

Psykiatrisessa sairaalassa toteutetaan vastentahtoista hoitoa ja puututaan ihmisten itsemääräämsioikeuksiin. Vastentahtoista hoitoa ja lääkintää, eristämistä, sitomista kiinnipitoa...hoitohenkilökunnalla on oltava riittävä kielitaito. Jos potilas kokee, ettei psykiatrin tai psykiatriaan erikoistuvan lääkärin kielitaito ole riittävä hänen tulisi saada tulkki. Aivan kuten maahanmuuttajatkin saavat tarpeen mukaan tulkin. Samalla voisi kenties vähentyä psykiatristen sairaaloiden mielenkiinto rapakon takaiseen työvoimaan kun huonon kielitaidon omaava pienipalkkainen vasta erikoistumassa oleva lääkäri saakin rinnalleen kallispalkkaisen tulkkin.

Pahottelut monesta linkistä, mielestäni ne ovat kuitankin asian kannalta merkittäviä.

Äänestä

Olin Kellokoskella kun olin viiltäny ranteet auki.. Psykiatri totesi että "oot yhen yön seurannassa vielä, muttei tuo nyt niin vakavaa ole. Jos haluat satuttaa ittees nii käytä tästä edes kuminauhaa, se kirpaisee kivasti. Ja hoito jatkuu avopuolella." lääkemääräykset.

Äänestä

Kellokosken sairaala on kauhea paikka. Syrjäseuduilla sijaitsevat psykiatriset sairaalat pitäisi lakkauttaa. Näissä korpisairaaloissa henkilökunnan on helppo toteuttaa epäammatillista hoitokulttuuria kiinnijäämisen riskin ollessa olematon . Juuri näihin syrjäisiin sairaaloihin sijoitetaan kaikkein heikoimmassa asemassa olevia potilaita jotka eivät useinkaan pysty itse pitämään puoliaan ja ovat siten erityisen haavoittuvia. Syrjäinen psykiatrinen sairaala on mielestäni liian usein suojatyöpaikka kaikkein epäpätevimmille hoitajille ja lääkäreille. Koska esim. Kellokosken sairaala on pienen paikkakunnan suuri työllistäjä niin moni hoitaja hakeutuu hoitajaksi luultavasti siksi että lähihoitajaksi pääsee kuka vain: työvoimatoimisto kehottaa näin tekemään ja/tai voi jäädä paikkakunnalle asumaan- muutakaan kun ei ole. Vaikka ala ei kiinnostaisi lainkaan eikä sinne edes soveltuisi. Lisäksi opetussairaaloissa potilaita tutkii ja hoitaa myös vasta erikoistumisvaiheessa olevat lääkärit jolla ei juuri kokemusta psykiatriasta ole. Se, kuinka paljon kyseinen untuvikko tukea seniorilääkäreiltä saa jää arvattavaksi… mutta jos riittävä tuki puuttuu ja kielitaitokin on niin ja näin niin heikkoa se työn laatu silloin on.

Suomessa psykiatriassa on etenkin venäläisiä ja virolaisia töissä. Venäläinen ja Virolainen hoitokulttuuri ja arvomaailma mielenterveyspotilaita kohtaan on mielestäni oletuksena jotain aivan muuta kuin mihin Suomessa olemme tottuneet. Eikä Suomessa suomalainenkaan lääkäri tai hoitaja juuri myötätuntoa, ymmärrystä tai empatiaa psykiatrista potilastaan kohtaan tunne. Ei asenne tuosta vain jää Venäjälle tai Viroon kun lääkäri hyppää Allegro-junaan tai Tallinnan lautalle: kyllä se arvomaailma ja hoitokulttuuri seuraa mukana.

Kellokosken syrjäistä sijaintia puolustellaan kauniilla ja rauhallisella ympäristöllä. Muuta kaunista siellä ei mielestäni ole. Mitä hyötyä kauniista rauhallisesta ympäristöstä on raskaassa lääkepöllyssä olevalle potilaalle joka on suljetun oven takana ilman minkäänlaisia ulkoilulupia? Potilaita on lukkojen takana suljetuilla osastoilla, eristettynä eristyshuoneisiin ja sidottuna sänkyyn. Tolkuton määrä lääkkeitä varmistaa monen potilaan kohdalla sen ettei ulos jaksa tai pysty lähtemään vaikka saisi ja haluaisikin. Joidenkin onnekkaiden kohdalla ulkoilu toteutuu, se voi olla mitä tahansa esim. 15 min sairaalan pihalla. Ja sairaalan edustaja voi kirjata potilasasiakirjoihin potilaan ulkoiluluvat sekä todeta tyytyväisenä kuinka hienoa onkaan kun meillä saa ulkoilla… on aistila… on vaikka mitä… Entä sitten, mitä hyötyä niistä lukkojen takana oleville potilaille on? Kuka siellä aikaa viettää, henkilökunta?
Kellokosken sairaalaa suunnitellaan lopetettavaksi ja hyvä niin. Jotkut haluaisivat sairaalan jatkavan, onhan se niin ”kauniilla ja rauhallisella paikalla". Päättäjät ja ihmiset nukkuvat ruususen unta kuvitellessaan että ulkoiset puitteet ratkaisee tai korvaa psykiatriaan ammattitaudin tavoin pesiytyneen asennevammaisuuden tai somaattisen/psykiatrisen hoidon huonon laadun. Asennevamma on yksi pahimmista vammoista mitä ihmisellä voi olla. Potilaan parhaaksi - ajattelun taakse kätkeytyy psykiatriassa paljon pahaa ja rumaa. Erityisen vastenmielistä siitä tekee se, että kohteena on usein ne kaikkein heikoimmassa asemassa olevat potilaat jotka eivät pysty/jaksa itse pitää puoliaan.

Äänestä

Ottamatta kantaa sadisteihin ja muihin perkeleisiin jota alalla edustaa, niin olisikohan syynä monesti, että tönkköä väkeä, koska mielisairaita (neutraali ilmaisu mielestäni) vähätellään tai on vähätelty ja moni ajattelee, ettei heidän kanssaan juuri tarvi ihmeellistä tehdä. Vaikka totuus on se, että ovat monesti aika lailla taviksien oloisia, ja suurimmalla osalla esim. maanisdep korkeampaa älykkyyttä ja luovuutta mitä niin kutsutuilla normaaleilla? Maanisdep tarvitsisivat oikeasti tämän mukaan paikan, jossa voisivat olla keskenään muiden luovien henkilöiden kanssa, skitsofreenikoista löytyy myös luovia ja älykkäitä ihmisiä. Nykyinen yhteiskunta kiireineen ja cv-vaatimuksineen ei välttämättä kohtaa kaikkia... sen lisäksi, että joustoa odotetaan aina kansalaiselta itseltään.

Äänestä
  • Skitsofrenikko on samanlainen nimitys ihmisestä kuin hassu tai hullu tai tyhmä tai reipas, eli pelkkä nimilappu. Eri kategorioita ovat esimerkiksi vammainen tai sairas. Niin kutsuttu skitsofreenikko voi kuulua kumpaan tahansa ryhmään ollessaan joko vammainen tai sairas tai olla kuulumatta kumpaankaan. Tästä herääkin kysymys, miten nimitys voi vaikuttaa siihen onko ihminen luova tai älykäs?

    Äänestä

Lukitut ikkunat, ei voinut tuulettaa.
Lääkkeet olivat pakollisia, jos et suostunut lääkitsemiseen uhattiin sinua eristämisellä.
Hoito oli makuuttamista ja päivittäistä ulkoilua rajattiin sisäpihalla alle 20min/vrk.
Hoitohenkilökunta oli syyllistävää, et olisi täällä ellet olisi tehnyt jotain pahaa ja saamamme tiedot ovat faktoja emmekä kyseenalaista niitä.
Työtoiminta oli pakollista "kuntoutumisesi kannalta", jotkut olivat työskennellet jo useamman vuoden "leipärahalla 2,30e/h".
Potilaiden suurin huolenaihe liittyi lääkkeisiin, miksi meitä dropataan ihan sekavuustilaan asti.
Jopa yhteydenpito muuhun maailmaan haluttiin rajata takavarikoimalla älypuhelin rangaistuksena ja muistan miten "omahoitaja" pakotti istumaan tv:n ääreen seuraamaan uutisia.
Ja yhteisökokouksiin osallistuminen, yhtä helvettiä istuttaminen kuuntelemassa päivän kysymyksiin vastausta koko n.20 hengen porukalta.
Tekisin suoraan kantelun 2 vuoden "vankeudestani" taholle, jos kaltoinkohtelustani olisi edes pieni mahdollisuus saada korvausta. Henkisestä kivusta ja särystä pyytäisin 24000/vrk, sellainen fyysisesti sairaan kidutuspaikka Kellokosken ohkolansiipi oli.
Uskontojen vainot, joista kärsin sairastuttuani pahaan skitsofreniaan "Olisit uskonut Allaniin", silloiseen Johtajaan Ohkolassa eli Allan Seppälään, mutta en käynyt edes juttusilla vakaumukseni tähden.

Äänestä

No vittu tapa ittes sitten.

Vittuako tulet tänne jauhamaan paskaa.

Äänestä

Vituttaako jonneja kun niilo menestyy ja yr vaan kaivatte persettänne-



Kokoomus

Äänestä

Ei suomessa hoideta sairautta. Saatavilla on vahvoja lääkkeitä joiden tarkoituksena on saada hulluiksi tai jos halutaan niin mielisairaiksi luokitellut ihmiset kontrolliin, jotta voidaan valvoa.
Lääkäreillä on erilaisia metodeja, syötetään lääkkeitä niin paljon, niin suurina annoksina, että ihminen 'muuttuu'. Se on vähän sama kuin katsoisi aivovaurion kehitystä vierestä, nopeutettuna tai dementian muodostumista pikakelauksella.
kun aika on sopiva, voidaan 'koehenkilö' laskea liikenteeseen. Nykyään lääkärit haluaa kaikkiin papereihin merkinnän vakavasta mielisairaudesta, jotta ihminen pysyy kontrollissa. Koskaan ei pääse varsinaisesti toipumaan ja palaamaan normaaliin elämään, koska jatkuvasti olet vaikeuksissa ja kohdellaan toistaisoiste. Seurasin vierestä, kun eräälle tutulle kävi näin. Lääkäri, josta käytetään vaikka nimeä PL, oli laitattanut papereihin sellaiset merkinnät, että yleisillä paikoilla liikkumisesta ei tullut mitään, asioita ei voinut hoitaa, joka paikassa vittuiltiin jne. Voitte itse kuvitella miltä se tuntuu ja miten se vaikuttaa elämään, jos selliseksi sitä voi enää kutsua. Kannattaa varoa, itse tiedän pk-seudulta tuon 'PL':n, joka on varsinainen psykopaatti. Toisaalta psykopaattisuutta vaaditaan, jotta voi toisen elämän tuhota, olenko oikeassa???

Äänestä

Sinne Toyota Terot ja Persut kuluu.

Äänestä

Lähes jokainen suljettu osasto alkaa olemaan sellainen, ettei mitään virikkeitä ole.
Lääkkeet, ruokailut ja röökillä ravaamista.
Aurorassa pääsi muutama vuosi sitten kolme kertaa viikossa kuntosalille tunniksi ja se oli iso juttu.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


kummasteleva kirjoitti:

Olen viettänyt jonkinlaisen tovin ko.paikassa enkä
voi olla hämmästelemättä ns.hoitoa,jota siellä saa,
tai itse asiassahan hoitoa ei saa ollenkaan,ainoas-
taan lääkkeet kouraan ja siinä se.Joskus lyhykäinen
tuokio juttelua omahoitajan kanssa.Millä tavoin
tuon olisi tarkoitus kuntouttaa sairasta ihmistä??
Minkäänlaista ryhmäterapiaa tai muuta ei ollut saa-
tavilla.Onko muilla samankaltaisia kokemuksia?Mi-
nun mielestäni Kellokoski on pelkkä säilytyspaikka
tai vankila enkä sieltä pois lähdettyäni ollut pät-
kääkään paremmassa kunnossa kuin mennessäni.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu