kauan suhteessa, jossa en viihdy. Kirjoitin jo aikaisemmin tämän saman asian tänne ja siitä on reilut puoli vuotta, ahdistavaa.
En myöskään tule toimeen yhden "ystäväni" kanssa, en siedä häntä. Mutta hän itse ei sitä tiedä, mutta luulen myös hänen vihaavan minua.
Jos voisin sanoa kaiken mitä ajattelen muista, kukaan ei olisi enää ystäväni. Maailmassa on ehkä kaksi ihmistä joista en voisi sanoa pahaa sanaa.
Tunne olevani masentunut eikä mielenkiintoni riitä mihinkään.
Olen myös miettinyt lähipäivinä itsemurhaa, vaikka tiedän, etten koskaan tekisi sitä oikeasti.
"Haaveilen" myös usein että poikaystäväni pettäisi minua. Nauttisin siitä tilanteesta että voisin vain juosta itkien pois ja vihata koko maailmaa.
Yleisesti luulen kaikkien pitävän minua positiivisena ja sosiaalisena ihmisenä, mutta viime aikoina olen tuntenut olevani ihan muuta. Toisinaan on sellainen olo, etten jaksaisi enää.
En myöskään tule toimeen yhden "ystäväni" kanssa, en siedä häntä. Mutta hän itse ei sitä tiedä, mutta luulen myös hänen vihaavan minua.
Jos voisin sanoa kaiken mitä ajattelen muista, kukaan ei olisi enää ystäväni. Maailmassa on ehkä kaksi ihmistä joista en voisi sanoa pahaa sanaa.
Tunne olevani masentunut eikä mielenkiintoni riitä mihinkään.
Olen myös miettinyt lähipäivinä itsemurhaa, vaikka tiedän, etten koskaan tekisi sitä oikeasti.
"Haaveilen" myös usein että poikaystäväni pettäisi minua. Nauttisin siitä tilanteesta että voisin vain juosta itkien pois ja vihata koko maailmaa.
Yleisesti luulen kaikkien pitävän minua positiivisena ja sosiaalisena ihmisenä, mutta viime aikoina olen tuntenut olevani ihan muuta. Toisinaan on sellainen olo, etten jaksaisi enää.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Vaikka äitisi?
Keventänyt sydäntäsi puhumalla?
Ei kai sinun tarvitse olla suhteessa jossa et viihdy? Etkä sinä voi puhua poikaystävällesi ahdistuksesta?
Minulla on ihan samanlainen olo. Uskon että siihen auttaa rakastaminen. Kun on kerran kadottanut taidon rakastaa, niin sitä ei hevillä saa takaisin. Vihaa vähemmän ja rakasta lisää.
Viime kesänä eräs mies kertoi oman tarinansa kun oli kysynyt joltain elämängurulta, että mikä on kun kukaan ei rakasta? hänelle vastattiin että rakasta enemmän. Tämä teki niin ja kysyi uudelleen: miksei vieläkään saa vastakaikua? Vastattiin taas että: rakasta vielä enemmän. Ja lopulta tämä mies tajusi että oma rakkaus muita kohtaan on paljon tärkeämpää kuin vastarakkaus. Vastarakkaus on vain sivutuote jos on tullakseen.
Itse en jaksa välittää muista sen takia kun eivät nekään minusta välitä. Mutta mitä sitten, miksi mun pitäisi mennä siihen oravanpyörään mukaan? Antaisin muiden vapaasti joko inhota tai pitää minusta. Mutta ei se vaikuta minun mielipiteeseeni heistä.
Suuttuminen on oikeastaan jossain määrin rakkaudenosoitus. Tai itse en ainakaan ihan tuntemattomille suutu helposti. Mutta sitten läheisille ihmisille uskaltaa helpommin kiukkuuntua, koska näitä rakastaa ja tietää että he eivät katoa vaikka pahasti heille sanoisikin.
Ehkäpä et rakasta näitä ystäviäsi niin paljon ettet pysty heille räjähtämään.?
Miksi he ovat sinun ystäviäsi? Mitä hyvää heissä on? Vai ovatko he läpeensä pahoja ja typeriä?
Jos et arvosta heitä niin puhdista ilmaa.. Avaa sitten vaikka suusi ja sano pahasti, sitten itsekin huomaat (jos näin on ollakseen) että pidät heistä sittenkin.
Itse hyvin harvoin riitelen ystävien kanssa, juurikin sen takia etten kehtaa sanoa koskaan mitään pahaa heille. Mutta kerran tuli kunnon välirikko hyvän ystävän kanssa. Emme puhuneet toisillemme kahteen kuukauteen mitään. Ei moikattu toisiamme eikä mitään. Tuntui pahalta, mutta näin jälkeen päin kun tarkastelee asiaa, niin oli helvetin hyvä juttu se. Sai vähän omaa tilaa, ajatuksia selvemmiksi ja tuli selväksi myös se että minun ei tarvitse varoa sanojani hänen suhteen, ei ystävyyttä pidetä yllä kohteliasuudesta tai vain siksi että olisi edes jotain ihmisiä ympärillä vaan siitä että oikeasti siinä välillä on jotain. Nyt tiedän myös senkin että vaikka tulisi kinaa niin uskoa riittää siihen että asiat saadaan sovituksi.
Ja jos jostain syystä ei saataisikaan, niin se elämänvaihe on päättyäkseen siihen sitten.
Sinä jos kuka kaipaat uudistusta! Vanhasta on vaikea päästä eroon kun ei osaa nähdä parempaa tulevaisuutta. Mutta usko pois, ei se ainakaan pahemmaksi muutu, alussa voi siltä tuntua, mutta ei varmana muutu. Kun uusia juttuja tulee eteen niin virkistyy kyllä niin paljon että elämä maittaa taas vähän aikaa :)
Voi muuten olla niinkin että itsemurhahimot kasvavat juuri tuollaisissa tilanteissa ihan luonnollisista syistä: Kun tulee elämässä jokin umpikuja, ei jaksa enää vanhaa paskaa vaan pitää uudistautua, niin silloin kun on jättänyt vanhan taakseen osa ihmisestä tavallaan kuolee. Silloin myös näkee usein kuolema unia.
Pitänee siis tappaa itsensä, mutta ei ihan niin konkreettisesti miltä tuntuu. Vain se vanha osa elämästä pitää hyvästellä.
tulipa edettyä taas kukkaruukusta moottorisahaan, mutta ehkäpä niilläkin on jokin yhteys :P