Kalevan Juttutuvassa ei IKINÄ julkaista kirjoituksia jotka ovat tätä uskontoa vastaan. Pistää omasta mielestään asiallisen aloituksen... No eihän sitä julkaista. Joku helvetin sumea pää siellä valikoi nämä kirjoitukset. Turhauttavaa. Tätä sanotaan sitten sananvapaudeksi. Okei antaa olla. Ollaan sitten hiljaa ja märehditään yksinään.
Lestat pätee
näinkö on
8924
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
tottelet, tai itket ja tottelet. O.k??
Joka päivä kai tekstaripalstalla, tai mielipidepalstalla herjataan lestoja. Tämän lisäksi lestoista on ollut jos jonkinlaisia lehtiartikkeleja ihan pääkirjoitusta myöten, eivätkä nämä kaikki suinkaan ole lestoille mieleisiä! Se, ettei juttutuvasta nouse tuo aihe esiin, johtuu juuri siitä, ku se on muutenkin esillä. Juttutuvan idea on nostaa jotain uusia aiheita pinnalle. Lestadiolaisuus on yksi kestoaihe, sitä tarvi erikseen nostatella!
Eiköhän Lestadiolaiset ole ihmisiä siinä kuin me muutkin ja heissäkin on varsin erilaisia persoonia, toki ryhmäkuriakin löytyy ja aateveljien ja siskojen suosijoita, mutta niinhän näitä kaverinsuosijoita on muissakin.
Paljon on aatteessa myös hyvääkin jos oikein katsotaan, monelle tekisi hyvää ottaa mallia.
palvella tunkkaista kokolihamansikkaa?
mikä noin ahdistaa?
erittäin ahdas esinahka..
miksi kivekseni haisevat ydinjätteelle?
Sissijuusto kelpaa mainiosti vaikka pilkkimis tarkoitukseen..senkun lyö koukun nokkaan.....jännä
lestadiolaisuus on vitsauksena lähinnä vain teillä siellä Lapissa kaukana kaikesta. Muualla maassa lestadiolaisia on onneksi hyvin vähän, tai ei ollenkaan.