Satumaat mä kääntänyt jo olen myllin mallin
enkä täällä uskoa voi enää mihinkään,
perseen alta polttanut olen risan pallin
lattialle tämän jälkeen istumaan mä jään.
Kuuluuhan se ääni vaikka puhuu alemmalta
eipä sitä aina tarvi kuuta kurkoittaa,
tekojani anteeksi mä pyysin Jumalalta
tiedä sitten antaako? Vai lisää tukistaa.
Herrat yksipuolisesti palkkojaan vain nostaa
nollalinjaa puurtajille silti tarjotaan,
miks`ei niille liitupäille voisi vähän kostaa?
Sanansäilää heilutella vapahasti saan.
Työttömillä tukenaan on KE-LAN pieni ropo
eihän sillä alkua voi päästä pidempään,
vain kerran kuussa kävelee niin eipä kulu popo
tyhmänäkin ihmetellen miettimään mä jään.
Eläkkeet on leikattu niin kuin lapsilisät
kaupassa voi käydä enään kerran viikossa,
hampaidenkin tilalla on pelkät nahka nisät
kaikki pölkkypäätkin istuu eduskunnassa.
Valtio se rahojaan vain pankkitukeen syytää
jumalauta, veroeurot kyytiä ne saa,
rasvanahan turha on mistään mitään pyytää
konkurssissa varmaan kohta on tää koko maa.
Viinan hintaa valtio kun yhtämittaan nostaa
kansalaiset tulilientä niin harvakseltaan juo,
tuonti viina varmaan vielä kaiken tämän kostaa
rahakirstun pohja kohta näkyy varmaan tuo.
Tulipahan purettua rinnan tuntemusta
jonkin aikaa helpottaa kun hiljaa taapertaa,
asioissa silti ompi himpun verran kusta
kantapäiden kautta meille oppi tulla saa.
Purina runo
2
212
Vastaukset
- lindalinda1
tämä Sinunkin runosi on, niin kuin tuo minunkin
alapuolella oleva.
Niin totta, niin totta - surullisen totta.
Oi kallis Suomenmaa * huokaus *
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää
jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole202252Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä
ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi782206Belfastissa käynnissä kunnon persuilu
Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä422081Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen
Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma551458- 741376
Kaunein nimi
Mikä on mielestäsi kaunein miehen ja naisen nimi? Haluaisitko itse olla joku toisen niminen?65908Onko kaivattusi rohkeampi kuin sinä?
Vai oletko sinä rohkeampia? Mikä on rohkea teko, minkä sinä tai kaivattusi on tehnyt? Mitä siitä seurasi?46903Farmi-Amski ja Jucci Hellström - Sydämiä satelee - Onko tässä jotain enemmän?
Amskidamski Anne-Mari Tarkkio ja Jucci Hellström olivat samaan aikaan Farmi Suomi -realityssä. Nyt somessa on nähty mat8791- 52763
Rakastan sinua hiljaisuudessa
Rakastan sinua hiljaisuudessa. Olisit minun tai et, olen odottanut sinua vuosisatojen ajan. Ilman sinua sydämeni on yksi34760
