Hei vaan kaikki yökukkujat!
En saanut taaskaan unta, kuten tavallista...Kaikki ajatukset pyörii päässä. Haluan kirjoittaa tänne palstalle, koska en voi mennä kuntani mielenterveyspalveluunkaan puhumaan, koska tiedän heidät liian hyvin kesätöitteni kautta. Täällä pysyn, edes kasvottomana.
En tiedä mikä minua voisi vaivata. En usko tai ainakaan halua myöntää, että tämä olisi mitään masennustakaan, koska välitän kuitenkin vielä tärkeäksi tuntemien asioiden hoidosta ja tekemisestä. Elokuvat ovat nykyään intohimoni. Niitä voisin katsoa putkeen niin kauan, kuin filmiä vaan maailmassa riittää. Niiden avulla saan kaiken paskan katoamaan mielestä. Tietysti hoidan itseäni sen verran, että käyn edes suihkussa, ja maksan laskut, kun voin.
No olen 18.v täyttänyt muutamia kuukausia sitten. Käyn lukiota, ja keväällä PITÄISI valmistua... Asun vielä äitini luona, vaikka kovasti tahdonkin muuttaa. Vanhempani ovat eronneet kauan sitten, ja isäukkoa ei kiinnosta edes tuntea hänen juomaharrastuksensa takia.
Ensinnäkin, olen menettänyt kaiken kiinostuksen koulua kohtaan. En todellakaan tiedä mitä minä siellä teen. Olen kyllä nyt tajunnut, että minut on sinne painostettu, koska "pitäähän sitä nyt ylioppilas olla" En vain näe viisaaksi lopettaa koulua nyt enää tässä vaiheessa. No enpä pääse varmaan, ihan virallisista syistä kirjoituksiin. En koskaan saa avattua kirjoja kurssin aikana. Ei kiinnosta, koska kaikki tuntuu vaan turhalta höpötykseltä. Jos saisin nyt työn tuosta vain jossa tietäisi olevan koko loppuelämänsä, palkalla tulis elettyä, niin takuulla sen ottaisin. Mutta ei se nyt vaan tässä maailmassa onnistu.
Yksi kiinnostukseni on raha, koska olen todellakin saanut huomata, että se vaikuttaa elämässä kaikessa mitä tahdot ja pitää tehdä. Jopa ihmissuhteita myöten. Turha väittää taas vastaan, että "ei se kaikkea merkitse. Voithan sinä aina lähteä tuonne kaupungille istuskelemaan, ja niin kohentaa mieltäsi" Phuahahah!! Anna mun nauraa. Näin tosiaan olemme saaneet ohjeeksi, kun olemme monen viikon rahttomuudesta kärsineenä yrittäneet hakea jotain avustusta, että edes joskus saisi syötyä. Rahapulassa olemme eläneet koko minun olemassa olon ajan, avioerovelkojen takia. Ei siinä pahemmin huvita lähteä muiden ihmisten shoppailua ja hauskanpitoa, tuonne kaupoille, kun itse ei saa edes WC-paperia ostettua. Hehee, mutta mitäpä sitä WC-paperilla, kun ei paskatakkaan, kun ei oo mitään syömistä...( Muuten täytyy vielä mainita, että kirjat opiskelua varten ostan kirjatilille, joka on myös koitunut ongelmaksi...)
Olen todella huolestunut itsestäni selittämättömien mielialapurkausten takia. En aina itsekkään tajua miksi alan huutaa ja riehua ykskaks. Olen jopa jo muutaman kerran alkanut huutamaan ohikulkijoille. Välit äitiini, siskooni ja ystäviini ovat alkaneet kylmetä. Mulle vaan tulee sellainen olo, että kaikki haluavat hyötyä minusta kaikin tavoin. Siis että minun tulee vaan auttaa, viihdyttää ja tehdä palveluksia heille. Uusiinkaan ihmisiin en tahdo tutustua, koska tunnen itseni niin mitättömäksi ja turhaksi. Oikeastaan "inhoan"suorastaan muita ihmisiä, koska kaikilla muilla näyttää menevän aina paremmin kuin meidän porukoilla.
Sama juttu miesten kanssa. Tai poikien, miksi sitä tässä iässä olevia haluaa kutsuakkaan. Tunnen samaa "inhoa" heitä kohtaan.
Jos joku jaksoi tämän lukea ja tajusikin, vielä jotain, niin kiitos! Mihin unettomuus, mielenkiinnottomuus ja vihanpurkaukset viittaavat. Olenko sitten vain itserakas paska. Jos näin on niin aijon hoidella itseni pois päiviltä. Sen teen selväksi, että nappeja en tahdo, ne vain huijaavat mieltä.
Todellakin ajatukset on aikalailla tiivistettynä tuohon Ozzyn sanomaan lauseeseen.
Tahtoisin vaan kuolla pois koska se olis kaikkein helpointa, mutta en tahtoisi antaa noinkaan helposti periksi. Tuntuu vaan niin turhalta olla ja yrittää, kun ei oo mitään tulevaisuutta...
En saanut taaskaan unta, kuten tavallista...Kaikki ajatukset pyörii päässä. Haluan kirjoittaa tänne palstalle, koska en voi mennä kuntani mielenterveyspalveluunkaan puhumaan, koska tiedän heidät liian hyvin kesätöitteni kautta. Täällä pysyn, edes kasvottomana.
En tiedä mikä minua voisi vaivata. En usko tai ainakaan halua myöntää, että tämä olisi mitään masennustakaan, koska välitän kuitenkin vielä tärkeäksi tuntemien asioiden hoidosta ja tekemisestä. Elokuvat ovat nykyään intohimoni. Niitä voisin katsoa putkeen niin kauan, kuin filmiä vaan maailmassa riittää. Niiden avulla saan kaiken paskan katoamaan mielestä. Tietysti hoidan itseäni sen verran, että käyn edes suihkussa, ja maksan laskut, kun voin.
No olen 18.v täyttänyt muutamia kuukausia sitten. Käyn lukiota, ja keväällä PITÄISI valmistua... Asun vielä äitini luona, vaikka kovasti tahdonkin muuttaa. Vanhempani ovat eronneet kauan sitten, ja isäukkoa ei kiinnosta edes tuntea hänen juomaharrastuksensa takia.
Ensinnäkin, olen menettänyt kaiken kiinostuksen koulua kohtaan. En todellakaan tiedä mitä minä siellä teen. Olen kyllä nyt tajunnut, että minut on sinne painostettu, koska "pitäähän sitä nyt ylioppilas olla" En vain näe viisaaksi lopettaa koulua nyt enää tässä vaiheessa. No enpä pääse varmaan, ihan virallisista syistä kirjoituksiin. En koskaan saa avattua kirjoja kurssin aikana. Ei kiinnosta, koska kaikki tuntuu vaan turhalta höpötykseltä. Jos saisin nyt työn tuosta vain jossa tietäisi olevan koko loppuelämänsä, palkalla tulis elettyä, niin takuulla sen ottaisin. Mutta ei se nyt vaan tässä maailmassa onnistu.
Yksi kiinnostukseni on raha, koska olen todellakin saanut huomata, että se vaikuttaa elämässä kaikessa mitä tahdot ja pitää tehdä. Jopa ihmissuhteita myöten. Turha väittää taas vastaan, että "ei se kaikkea merkitse. Voithan sinä aina lähteä tuonne kaupungille istuskelemaan, ja niin kohentaa mieltäsi" Phuahahah!! Anna mun nauraa. Näin tosiaan olemme saaneet ohjeeksi, kun olemme monen viikon rahttomuudesta kärsineenä yrittäneet hakea jotain avustusta, että edes joskus saisi syötyä. Rahapulassa olemme eläneet koko minun olemassa olon ajan, avioerovelkojen takia. Ei siinä pahemmin huvita lähteä muiden ihmisten shoppailua ja hauskanpitoa, tuonne kaupoille, kun itse ei saa edes WC-paperia ostettua. Hehee, mutta mitäpä sitä WC-paperilla, kun ei paskatakkaan, kun ei oo mitään syömistä...( Muuten täytyy vielä mainita, että kirjat opiskelua varten ostan kirjatilille, joka on myös koitunut ongelmaksi...)
Olen todella huolestunut itsestäni selittämättömien mielialapurkausten takia. En aina itsekkään tajua miksi alan huutaa ja riehua ykskaks. Olen jopa jo muutaman kerran alkanut huutamaan ohikulkijoille. Välit äitiini, siskooni ja ystäviini ovat alkaneet kylmetä. Mulle vaan tulee sellainen olo, että kaikki haluavat hyötyä minusta kaikin tavoin. Siis että minun tulee vaan auttaa, viihdyttää ja tehdä palveluksia heille. Uusiinkaan ihmisiin en tahdo tutustua, koska tunnen itseni niin mitättömäksi ja turhaksi. Oikeastaan "inhoan"suorastaan muita ihmisiä, koska kaikilla muilla näyttää menevän aina paremmin kuin meidän porukoilla.
Sama juttu miesten kanssa. Tai poikien, miksi sitä tässä iässä olevia haluaa kutsuakkaan. Tunnen samaa "inhoa" heitä kohtaan.
Jos joku jaksoi tämän lukea ja tajusikin, vielä jotain, niin kiitos! Mihin unettomuus, mielenkiinnottomuus ja vihanpurkaukset viittaavat. Olenko sitten vain itserakas paska. Jos näin on niin aijon hoidella itseni pois päiviltä. Sen teen selväksi, että nappeja en tahdo, ne vain huijaavat mieltä.
Todellakin ajatukset on aikalailla tiivistettynä tuohon Ozzyn sanomaan lauseeseen.
Tahtoisin vaan kuolla pois koska se olis kaikkein helpointa, mutta en tahtoisi antaa noinkaan helposti periksi. Tuntuu vaan niin turhalta olla ja yrittää, kun ei oo mitään tulevaisuutta...
Vastaukset 10
Vanhimmat
Usko tai älä, mutta kyllä päivä paistaa meille kaikkille joskus...........
Tiedän, että tämä on klisee, mutta toimii.......................
Hommaa itsellesi harrastus tai mikä tahansa toimintaa, jolla saat ajatukset tämän hetkisestä tilanteesta pois edes hetkeksi......
Mieluiten fyysinen harrastus tai vaikka museoissa käynti......mielikuvitusta peliin...........
Antaa aivojen levätä.........
uutta auringon alla.Heikko itsetunto kuuluu asiaan tuossa iässä.Itsesääliin ei kuitenkaan ole syytä vajota,et ole veneessä yksin.
Ota vaari 30 :n neuvoista niin saat elämäsi jollekkin tolalle.
Kahdenkymmenen vuoden päästä naurahdat jos satut josain törmäämään tähän kirjoitukseesi.
Juu ei olisi pitänyt laittaa ikää tuohon mukaan, niin joku saattaisi sen lukeakin. Hetihän se johtuu iästä.
En kyllä yrittänyt kerjätä sääliä, vaan ihan muilta samoja kokemuksia. Ja tuntemuksia.
Harrastus olisi hyvä hankkia, mutta kaikki maksaa. Ne harrastuksetkin. Eläämään tylsistyneenä ei kiinnosta lähteä minnekkään lenkkipoluillekkaan. Taloudellinen tilanteemme, todella on noin huonolla mallilla. Jos rahan puutetta kutsutaan huonoksi itsetunnoksi, niin ehkä se sitten on sitä....
Enkä loukkaantunut teidän kommenteistanne, harmistuin vain.
Ei kukaan voi tajuta tälläaista tunnetta, ja elämäntilannetta ennen kuin sen itse kokee...
koita nyt piristyä,mikäli tunnet olevasi todella sairas et tosiaankaan mieti syitä joiden takia et voisi mennä lääkärin puheille...sitähän varten he siellä ovat juuri sinua ja muita ihmisiä varten jotka tuntevat olonsa hylätyksi ja mitättömiäksi.
itse kävin jonkin asteisen masemmunksen läpi viime syksynä,oireeni olivat samankailtaisia kuin sinulla.kaikkein vahvin oli juuri se että kuvittelin jopa ystävieni vain käyttävän minua hyväkseen,olen kuitenkin aina ollut ystävä piirini se hössöttäjä ja naurattaja joten sivuun vetäytymiseni huomattiin hyvin äkkiä.mieheni oli tietysti ensimmäinen joka ihmetteli käytöstäni vaikka koitin esittää hänelle että kaikki on kunnossa,ja hän minut sinne lääkäriin sitten "väkisin" veikin.käytyäni juttelemassa elämästäni lääkärini kanssa muutaman kertaan jälkeen tunsin oloni jo kohenevan ja kaikki oli loppujenlopuksi siitä kiinni että myönsin itselleni että olen masentunut ja keillän itseni olemasta onnellinen vaikka kaikki onkin hyvin.pareneminen on pitkä projekti,mutta elämä voittaa! vaikeinta ja palkitsevinta tässä kaikessa oli puhuminen ystävieni ja läheisteni kanssa joiden luulin halveksivan minua.suosittelen kuitenkin lääkärin juttusille lähtöä avoimin mielin he tietävät mikä on sinulle parasta.
olet kuitenkin jo lähes aikuinen ja siksi muuttaminen äitisi luota voisi tehdä sinulle hyvää,pääsisit itse hoitamaan asioitasi ja perustamaan omaa elämääsi niin että se olisi juuri sinunlaisesi.saathan sinä kaikki tuet ja lisät asuessasi yksin,joten pärjäisin varmasti ihan loistavasti ja saisit sitten ostaa sitä vessa paperiakin :)
voimia ja iloista joulun odotusta sinulle ja muille kulijoille.
Heips,
sanoisin että kannattaa silti panostaa, jos ei lukioon kokonaisuudessa niin joihinkin aineisiin ja pyrkiä sit ammattikorkeaan tai yliopistoon. Vaikutat älykkäältä tyypiltä. Itse olen 31 v mies ja joudun nyt sitten petraamaan kun lukiossa olin liian masentunut/kyllästynyt yrittämään kunnolla. Ihan oikeasti elämässä tulee kaikkea kivaa vastaan. Ja tuo välien kylmeneminen voi johtua ihan vaan tunteesta että välit muuttuu hieman erilaisemmaksi, ei silti tarkoita että ne oikeasti kylmentyisi. Ihan normaalia aikuistumisesta johtuvaa kehittymistä tuo tunnekin. Eikä siinä mitään pahaa ole että käy juttelemassa vaikka psykologin kanssa.
Ei millään pahalla, mutta tuo on minusta vain itsesäälimistä. Hemmetti, jos sä kerran voit tehdä jotain elämälles, niin tee! Jos sä voit lopettaa sen lukion, niin helvetissä lopeta! Jos et kerran näe mitään mahdollisuuksia ylioppilaskirjoituksissa, niin lopeta lukio! Mene opiskelemaan jotain mitä oikeasti haluat! Älä huvin vuoksi aja itseäs masennukseen ja sen sellaiseen ongelmien avulla, jotka voi korjata! Ei kukaan voi sua parantaa. itse sä parannat itses. Ja jos se isäukkos ei halua tavata sua, niin anna olla. Se on sen ihan oma vika, jos ei halua tavata sua. Keskitä aikas niihin tärkeisiin ihmisiiin, joita sulla on. Ja tee uusia tuttavuuksia. Nyt sä ajattelet, että helppoahan se on sanoa....KYLLÄ! Helppoa on sanoa, ku niitä on niin helppoa tehdäkin!
Mieti....
Ensinnäkin älä kuuntele niitä jotka sanovat sulle että toi kuuluu asiaan. Ei kuulu. 18-vuotiaat saattavat olla hieman sekaisin elämässään, ja poikaystävä -ym asiat masentavat, mutta toi sun juttu kuulostaa kyllä ihan oikealta masennukselta, johon myös minä olen saanut lääkkeitä. Olen pian 22-vuotias, minusta tuntui samalta kuin sinusta jo siitä asti kun olin yläasteella, ja vähitellen sen kai olisi pitänyt jo mennä ohi, mutta ei mennyt.
Jos et kehtaa mennä terveyskeskukseen, niin eikö koulussa ainakin ole terveydenhoitaja? Eikö se voisi ohjata suoraan jollekin muulle kuin terveyskeskuslääkärille...? Kokeile ennenkuin asiat menee pahemmaksi. Muu ei auta.
Niille joiden mielestä tuo on vain itsesäälimistä: masennus voi iskeä kehen tahansa, ja sille ei välttämättä JAKSA tehdä itse mitään. Ei JAKSA ottaa itseään niskasta kiinni. Ei JAKSA elää normaalia elämää.
on ollu samantapasta tuntemusta mulla ja siskollani... taustalla seksuaalista hyväksikäyttöä. en tietty sano että sulla ois mutta kannattais varmaan mennä puhumaan jollekki..ei mielenterveystoimistoon vaan vaik ekaksi nuorisopolille! soitat sinne vaa ja varaat ajan. tsemii!
Hei!
Itselläni oli samat fiilikset samassa tilanteessa (lukio).
Jos et voi mennä mielenterveystoimistoon, entäs ihan kouluterveydenhoitajalle tai terveyskeskukseen juttelemaan? Ei sinusta kenenkään tarvitse sairasta tehdä vaikka juttelisitkin. Lievä masennus ei ole kovin paha sairaus, mutta voi paisua, jos et saa mistään toivoa itsellesi.
Mielestäni sinulla on ollut hieman liikaa huolia (taloudelliset, isättömyys) ikääsi nähden ja murheet lukio on aika rankka yhdistelmä.
Välien viileneminen osaksi kuuluu kuvioihin aikuistuessa. Sitä alkaa kaivata omaa rauhaa ja itsemääräämistä.
Minullakin oli lievä masennus lukiossa kotiolojen takia ja kävin mielent.toimistossa juttelemassa. Kouluterveydenhoitaja kehoitti minua valitsemaan, kävisinkö hänen luonaan vai miel.t.toimistossa. Kumpikin auttaa, kunhan saa jutella asioistaan kunnolla.
Sain käynneistä toivoa tulevaisuuteen ja päätin, että en lopeta lukiota viime tingassa ja hyvä, että en lopettanut - vaikken yliopistoa tai korkeakoulua valinnutkaan sen jälkeen. Ammattikoulu tai oppisopimus on hyvä vaihtoehto, jos ei ole suuret lukuhalut.
Jos kirjoitukset eivät mene läpi, voihan iltalukiossakin kirjoittaa sen, minkä reputti.
Lukion jälkeen pidin välivuotta (1,5 v), koska olin todella väsynyt kouluun. Sitten kävin lyhyen ammatillisen koulun (ylioppilaille räätälöidyn). Sain hyviä työpaikkoja. Eli toivoa ei ole menetetty vaikka nyt olisitkin väsynyt kaikkeen.
Itse koin myös, että muutto opikelupaikkakunnalle teki hyvää, kun sai etäsyyttä perheongelmiin. Voimia sinulle! Nuoruus voi olla rankempaa kuin aikuisuus. Aikuisena saa tehdä enemmän omia valintoja.
No ilmeisesti tää ön jonkunlaista masennusta, mutta ei ihme jos ei tälläsessa tilanteessa ala viirata kellä hyvänsä päässä, ja sitä itsesääliäkin ole.
No en kuitenkaan edelleenkään voi mennä puhumaan täällä minkään näköisille ammattilaiselle. Täällä on niin pienet kuviot, että alkaisi muuten jutut kiertämään.
En aijo lopettaa lukiota. Käyn sen niin kuin käyn. Jos lopettaisin sen, niin sittenhän minun aikani olisi todellakin ollut turhaa.
Muuttoani ei estä mikään muu, kuin se, että kämpää ei vaan löydy. Enkä todellakaan lähde soluihin.
No isääni en välitä edes tuntea, koska ei hän ole ollut koskaan kotona, ja enpä taida muistaa millonka olisin edes sitä nähnytkään. Siis yksi juoppo muiden joukossa, joka ei helposti kuole.
Luulen, että ainut mikä minua ja koko jutussa auttaisi, olisi se raha. Se vaan on valitettavasti aika tärkeetä.
Tämä kyllä riitti mainiosti, että sain kirjoitettua tänne, vaikka kaikki ei ihan tajunneetkaan. Mutta oli niitäkin jotka ymmärsi, ja kiitos siitä. :) Pakko vaan jaksaa täällä paska maailmassa. Mutta empä usko, että suhtautumiseni tähän maailman menoon muuttuu edes jatkossa, vaikka kaikki alkaisikin luistamaan. Joskus toivon että olisin syntynyt monia kymmeniä vuosia aikaisemmin, jolloin kaikki olisi ollut niin paljon helpompaa. Tai ei välttämättä helpompaa, mutta kaikki on ollu lähestulkoon samanarvoisia, ja maailmassa ei raha ole ollut se tärkein asia.
Tämä kyllä riitti mainiosti, että sain kirjoitettua tänne, vaikka kaikki ei ihan tajunneetkaan. Mutta oli niitäkin jotka ymmärsi, ja kiitos siitä. :)