Olen syönyt 3 viikkoa Obsidan rautalääkettä. Sinä aikana olen lihonut 2kg vaikka mikään muu ei ole muuttunut ruokavaliossa tai liikkumisessa. Onko muilla vastaavia kokemuksia.Mahankin lääke tekee vähän sekaisin.
rautalääke
lihottaa?
33591
1Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
siinä ei ole mitään sellaista joka tekisi sellaista, se ei kerää nestettä tms.
Vatsan sekaisin meneminen mainitaan ihan pakkauksen ohjeessakin
Kahden kilon painon vaihtelu on niin pientä, että se voi liittyä jo normaaleihin hormonivaihteluihin. En usko, että raudalla on oikeaa merkitystä painoon. Ainoa tilanne voi olla se, että olet alipainoinen muutenkin, ja hemoglobiinitason normalisoituminen on parantanut ruokahaluasi, ja olet huomaamattasi syönyt enemmän.
Joku syyhän raudanpuutteeseenkin on ollut. Joko olet menettänyt verta esim. runsaiden vuotojen vuoksi, tai saanut sitä puutteellisesti ravinnosta. Itse olen ollut parikymmentä vuotta kasvissyöjä, olen kuparikierukan käyttäjä, ja veren rauta-arvot ovat koko ajan pysyneet normaalieina.
Mistä päättelet että olet lihonut? Jos painosi on noussut tuon 2kg, niin arvelisin sen johtuvan vain siitä, että Obsidan aiheuttaa monille ummetusta, ja ulosteen jumittaminen elimistössä nostaa painoa. Joten jos vaatteet mahtuvat vielä päälle normaalisti, en olisi sinuna kovin huolissani.
Oikeastaan päinvastoin voi ajatella että rauta laskee painoa. Rauta-arvojen ollessa kunnossa jaksaa liikkua ja touhuta paljon enemmän kuin aneemisena. Toisekseen alhaiset rauta-arvot hidastavat aineenvaihduntaa ja rasva kertyy helpommin elimistöön. Ja väsyneenä tulee monesti syötyä turhan paljon. Joten obsidaneja naamaan vaan. ;) Myös veriohukaiset on hyviä rauta-arvojen nostajia, mutta niitä ei moni mielellään syö.