ILOISTA ELÄMÄÄ

JOKAINEN VAUVA OTETAAN VASTAAN LAHJANA

Lohen pariskunnalle suuri lapsimäärä ei ole ongelma.

Anne Hentilä, tekstit Kaleva

TAIVALKOSKI Kuukauden ikäisellä Lauri Lohella riittää hoivaajia ja rakastavia lähimmäisiä. Vanhempien lisäksi 12 sisarusta ovat innolla perheen kuopusta hellittelemässä. Tätä vauvaa ehdittiinkin odottaa jo kaksi vuotta, kun muilla lapsilla väliä on vuoden verran.

Tiina, 38, ja Arto, 39, Lohelle jokaisen lapsen syntymä on yhtä suuren ilon aihe kuin se olisi ensimmäinen. 16 vuotta naimisissa olleen vanhoillislestadiolaisen pariskunnan esikoinen on 14-vuotias.

Lohet ovat seuranneet keskustelua vanhoillislestadiolaisten ehkäisykiellosta. "Me olemme asian kanssa sujut eikä se ole meille ongelma. Huvittavaa on, että se on ongelma muille", Tiina Lohi sanoo.

Avioliittoa aloittaissaan Lohilla ei ollut tarvetta keskustella ehkäisystä. "Meillä oli tiedossa toistemme arvomaailma; se että lapset ovat Herran lahjoja."
Lohien mukaan ehkäisyn käyttämättömyydessä ei ole kyse kiellosta, vaan jokaisen omasta sydämen uskosta. "Jumala antaa meille sen suuruisen perheen kuin on hyväksi havainnut", Tiina Lohi toteaa.

PERHE ANTAA VOIMAA

Tiina Lohen elämä ei ole mennyt niin kuin hän nuorena suunnitteli. Hänellä oli hyvin urakeskeinen tavoite elämälleen. Sitten hän rakastui Artoon Kajaanissa, jossa kumpikin opiskeli luokanopettajaksi. "Mietin, että jos olisin perheetön uranainen, olisinko ehkä väsynyt uraani. Nyt saan perheestä voimaa ja menen töihin virtaa täynnä, kun sen aika on."

Suuri lapsimäärä tietää vanhemmille myös huonoja päiviä, väsymystä ja huolia. Vastapainona on ilo ja turvallisuuden tunne perheestä. "Minulla on kiitollinen mieli suuresta perheestä", äiti sanoo.

Väitteille siitä, etää lestadiolaisliikkeessä nainen on miehen alistama ja vailla päätäntävaltaa, Tiina Lohi naurahtaa. "Ainakin meillä on hyvin tasavertainen suhde. Tämän tasavertaisempaa suhdetta en osaa kuvitella. Kukaan ei pakota minua mihinkään, ei mies tai mikään johtoporras."

Lohien mukaan rauhanyhdistyksissä keskustellaan monenlaisista asioista sitä varten järjestettävissä tilaisuuksissa. Naiset kokoontuvat sisariltoihin. Ehkäisy ei sinällään nouse niissä esille, ainakaan Taivalkoskella. "Keskustelemme lasten vastaanottamisesta ja jaksamisesta. Joissakin perheissä voi olla esimerkiksi sairautta, mikä vaikuttaa lasten kanssa jaksamiseen", Tiina Lohi sanoo.

EPÄILYKSEN HETKIÄKIN ON

Molemmilla on ollut epäilyksen hetkiä lapsiluvun määrästä. "Järki kamppailee joskus uskoa vastaan. Minulla näitä ajatuksia on ollut enemmän kuin vaimolla. Tuntuu joskus, että talo on täynnä. Onneksi lapsista kukaan ei vaadikaan omaa huonetta", perheenisä sanoo.

Tiina Lohella raskauden alku voi herättää epäilyksen tunteita. "Mutta raskauden edetessä tulee tunne siitä, että minua on siunattu."

Raskaudet ja synnytykset ovat hänellä tähän asti menneet hyvin. Mitä sitten, jos raskaus ja synnytys ovat riski äidille?
Arto Lohen vastaus on huolellisesti muotoiltu. "Silloin käytetään kaikki lääketieteelliset keinot, jotta terveyttä voidaan hoitaa. Elämä on Jumalan kädessä."

Vaimo lisää, että henkensä kaupalla ei kuitenkaan synnytetä. "Koko elämä on suurta riskiä. Suurempi riski minulla on kuolla liikenneonnettomuudessa kuin synnytyksessä."

Lohet pitävät huolta omasta parisuhteestaan lähtemällä vuosittain pari kertaa jonnekkin kahdestaan.
"Voi rakastua aina uudelleen tuohon mieheensä. Saamme vanheta yhdessä, mikä ei nykyaikana ole kovin trendikästä", Tiina Lohi sanoo.

MONI OTTANUT KANTAA

Ihmisoikeusliiton mukaan vanhoillislestadiolaisten ehkäisykielto rikkoo ihmisoikeuksia. Liitto perustelee tätä sillä, että ihmisoikeudet takaavat jokaiselle yksilölle vapauden päättää asiasta vapaasti, ja tämän oikeuden kieltäminen rikkoo yksilön oikeuksia.

Rauhanyhdistysten Keskusyhdistys kiistää ehkäisykiellon, mutta toteaa, että kysymys on siitä, että Jumala on elämän ja kuoleman Herra. Hänellä on valta antaa elämä ja ottaa se pois. Uskovaiset vanhemmat tekevät omat ratkaisunsa.

Arkkipiispa Jukka Paarma toivoo, että vanhoillislestadiolaiset sallisivat eettisissä asioissa yksilöllisen harkinnan. Hän korostaa harkinnanvaran merkitystä esimerkiksi silloin, jos äidin terveys on vaarassa. Paarma toivoo vanhoillislestadiolaisen liikkeen sisäistä keskustelua siitä, kuinka voimakkaita ja sitovia ohjeet elämäntapakysymyksissä ovat.

Peruspalveluministeri Paula Riskikon mukaan ehkäisyssä on oltava lähtökohtana naisen itsemääräämisoikeus.

Lukijan palstan kommentteja:

"Kyse on phjimmiltaan jokaisen avioparin ja aviopuolison sydämen uskosta syntyvistä teoista "

" Emme suunnittele perheemme kokoa. Se ei ole meille pakkoa eikä ahdistusta eikä mitään ylempää tulevaa kieltoa, vaans uuri ihana vapaus."

" En ole kuullut, että ketään olisi ehkäisyn takia yhteisöstä erotettu. Itsekkin tiedän muutaman äidin/isän, jotka ehkäisyä ovat käyttäneet tai käyttävät edelleen."

" Antakaa meidän kuitenkin elää niin kuin me haluamme, saattehan te itsekkin suunnitella elämänne niinkuin haluatte."

" Itse olen ehkäissyt, kun terveys petti, mutta olen vaijennut siitä täysin. Ei tällaisista asioista uskalla puhua. Tiedän silti, etten tehnyt mitään väärää."

" Itse koen, että yhteisössämme on ehkäisykielto, vaikka me emme henkilökohtaisesti tuota kieltoa noudatakaan. Meidän elämään ei kukaan uskonveli ole koskaan yrittänyt puuttua pienen lapsimäärän vuoksi. Toki ihmettelijöitä ja selän takana puhujia on riittänyt."

" Mielestäni tämä lestadiolaisten lapsilukuun liittyvä keskustelu saisi jo loppua. Eikös se ole jokaisen perheen oma asia, joka ei ulkopuolisille kuulu."
" Meillä on viisi lasta ja voi olla, että tulee lisääkin. Pystyykö joku tulla sormella osoittamaan, kuka niistä on ylimääräinen."

" Tottakait lasten odotus, synnyttäminen, imettäminen, kasvatus vie voimia, mutta Taivaallinen Isä antaa voimia jokaiseen päivään!
Itse olen viiden lapsen äiti ja odotan kuudetta, inolla!"

Kaleva, lauantaina, maaliskuun 21.päivänä 2009
171484
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

onko oikein, että suurperheissä käytetään surutta lapsityövoimaa?

Tämä, että pyydetään, niin kuin Lohet: " Antakaa meidän kuitenkin elää niin kuin me haluamme, saattehan te itsekin suunnitella elämänne niin kuin haluatte."

Jos on läheltä seurannut, niin noin suuressa perheessä vanhemmat lapset joutuvat pakostakin toimimaan äidin sijaisina. Arjesta ei selvitä, elleivät kaikki vanhemmat lapset ole ilmaisena lapsityövoimana. Valvovatko sosiaaliviranomaiset lasten hyvinvointia? Onko yksikään viranomainen, joka muuten ajaa lasten etua ja suojelua - KUKA SUOJELEE NÄITÄ LAPSIA!

Äänestä
  • jotka eivät ole pystyneet solmimaan avioliittoa.

    Kun seuraa sitä, ketkä ovat jääneen aviopuolisotta vl-liikkessä, niin suurin ryhmä koostuu vl-perheiden vanhimmista tytöistä.

    Tässä olisi muuten hyvä tutkimusaihe jollekin.

    Äänestä

  • pottukellari kirjoitti:

    jotka eivät ole pystyneet solmimaan avioliittoa.

    nuoremmista huolehtiminen sellainen 'rääkki' noille nuorille tytöille, että he alitajuisesti alkavat pelätä aidin raskasta roolia eivätkä 'uskalla' mennä naimisiin ?!

    Mielenkiintoinen havainto Sinulta nim. pottukellari.

    Äänestä

  • Koskitaival kirjoitti:

    nuoremmista huolehtiminen sellainen 'rääkki' noille nuorille tytöille, että he alitajuisesti alkavat pelätä aidin raskasta roolia eivätkä 'uskalla' mennä naimisiin ?!

    Mielenkiintoinen havainto Sinulta nim. pottukellari.

    Oisko jotain muutakin?

    Äänestä

  • Tässä, kun katson, mikä on lapsityövoimaa, niin haluan sanoa puolustuksella on puheenvuoro.

    On hyvä, kun lapset oppivat pienestä pitäen huolehtimaan kodin asioista, vaikka se joidenkin mielestä tuntuu lapsityövoimalle.
    Itse jouduin ilkeän äitipuoleni kiusattavaksi, kun olin kuolleen äitini näköinen.
    Jouduin tekemään töitä, enempi, kuin ikäiseni, mutta olenkin sanonut, että hän opetti samalla minun tekemään kotitöitä, mitä olen vanhempana joutunut oaljonkin tekemään.

    Kakarasta se tuntuu pahalle, kun joutuu lattiat pesemään ja harjalla hangaten kahteen kertaan

    Olin hyvin katkera ollut äitipuolelleni, mutta sitten, kun hänet saattelimme kirkkomaahan, sanoin läheisilleni, että siitä olen kiitollinen hänelle, että olen saanut oppia tekemään töitä ja illalla muistutti, että siunatkaa itsennä, ennenkuin käytte nukkumaan. että näinkin

    Äänestä

  • pitaää niiden lastenkin oppia työn tekoon, ja mistä muualta se oppiminen lähtee kuin kotoa, ja suuressa pereheessä ne luonnostaan oppivat hoitamaan ja auttamaan äitiä (ei toimimaan äitinä) tai isää kanssa.

    Äänestä

  • pottukellari kirjoitti:

    jotka eivät ole pystyneet solmimaan avioliittoa.

    Kun seuraa sitä, ketkä ovat jääneen aviopuolisotta vl-liikkessä, niin suurin ryhmä koostuu vl-perheiden vanhimmista tytöistä.

    Tässä olisi muuten hyvä tutkimusaihe jollekin.

    Voi miten heitä ymmmärränkään. Olenhan yksi heistä! Näin liian paljon, liian läheltä, liian varhain. Rajuja juttuja pienelle tytölle! Lapsuus katkesi kesken.

    Itse löysin onnekseni tervehenkisen ei-vl puolison ja jätin liikkeen taakseni. Hyvissä ajoin ennen kuin se olisi pilannut koko elämäni! Monta kertaa on kuitenkin pitänyt pohtia omaa naiseutta ja oikeutta olla se mikä olen. Kasvatus ja kasvuympäristö jätti syvät haavat koska lapsuus oli täynnä pelottelua ja kauhuja ja katkesi kesken. VL-vanhemmat eivät ilmeisesti ikinä tajua miten kauheaa katraan keskivälissä oleville on kilpailla jatkuvasti vanhempien huomiosta ... ja miten kauheaa sitä on isosiskona katsella...

    Elämäni suurin onni on että pääsin moisesta sairaaasta liikekestä eroon ja sain oman puolison ja normalin perheen. Siitä kiitän Taivaan Isää.

    Äänestä

  • muttaaaa kirjoitti:

    pitaää niiden lastenkin oppia työn tekoon, ja mistä muualta se oppiminen lähtee kuin kotoa, ja suuressa pereheessä ne luonnostaan oppivat hoitamaan ja auttamaan äitiä (ei toimimaan äitinä) tai isää kanssa.

    mieltä, että pitää uhrata lapsuus työn opetteluun, että osaa sitten aikuisena olla suurperheellinen?

    Olen sinun kanssasi erimieltä lapsuuden ajasta. Lapsen tulisi saada olla lapsi ja iloita vapaudesta joka kuuluu lapsuuteen! Jos vain ne, jotka ovat joutuneet lapsuuden käyttämään työhön, jos vain he osaisivat tehdä työtä, olisipa vähän työn osaavia.

    Tunnen paljonkin ihmisiä, jotka ovat saaneet viettää huolettoman lapsuuden, mutta kuitenkin heistä on kasvanut tunnollisia ja ahkeria tyntekijöitä. Joten se siitä!

    Äänestä

  • Suojelkaa edes lapset kirjoitti:

    Voi miten heitä ymmmärränkään. Olenhan yksi heistä! Näin liian paljon, liian läheltä, liian varhain. Rajuja juttuja pienelle tytölle! Lapsuus katkesi kesken.

    Itse löysin onnekseni tervehenkisen ei-vl puolison ja jätin liikkeen taakseni. Hyvissä ajoin ennen kuin se olisi pilannut koko elämäni! Monta kertaa on kuitenkin pitänyt pohtia omaa naiseutta ja oikeutta olla se mikä olen. Kasvatus ja kasvuympäristö jätti syvät haavat koska lapsuus oli täynnä pelottelua ja kauhuja ja katkesi kesken. VL-vanhemmat eivät ilmeisesti ikinä tajua miten kauheaa katraan keskivälissä oleville on kilpailla jatkuvasti vanhempien huomiosta ... ja miten kauheaa sitä on isosiskona katsella...

    Elämäni suurin onni on että pääsin moisesta sairaaasta liikekestä eroon ja sain oman puolison ja normalin perheen. Siitä kiitän Taivaan Isää.

    rautalangasta Suklaaporsaalle.

    Äänestä

  • Jos lapset pannaan kohtuullisessa määrin kotitöihin, on se vain hyväksi. Mutta jos he joutuvat raatamaan niin, että koulunkäynti jää sivuasiaksi, niin ollaan hakoteillä. Vielä pahempaa on, jos perheessä on suosikkijärjestelmä, niin että esimerkiksi pojat pääsevät helpolla, mutta tytöt ovat orjan asemassa.

    Äänestä

  • huu kirjoitti:

    Jos lapset pannaan kohtuullisessa määrin kotitöihin, on se vain hyväksi. Mutta jos he joutuvat raatamaan niin, että koulunkäynti jää sivuasiaksi, niin ollaan hakoteillä. Vielä pahempaa on, jos perheessä on suosikkijärjestelmä, niin että esimerkiksi pojat pääsevät helpolla, mutta tytöt ovat orjan asemassa.

    voi olla pahempaa kuin orjan elämä.

    Tyttö joutuu äidin asemaa, pikku-äidiksi:
    Pienempien sisarusten hoitajaksi, siivoojaksi, tiskaajaksi, ruoan laittajaksi.

    Jopa 10-vuotiaalle tytölle voidaan jättää muutaman kuukauden ikäinen vauva hoidettavaksi ja äiti lähtee kauppoihin.

    Äänestä

niin kuin muillakin.......

Ja rankasti.

Äänestä
  • Perheen on täytynyt itse olla yhteydessä Kalevan toimitukseen, mistä muuten tietäisivät tulla juttua tekemään.
    Taivalkoskelta näitä itsensä likoon panneita perheitä on ollut ennenkin julkisuuden valokeilassa.
    Mitä he mahtaa hakea julkisuudelta?
    Minä en ainakaan kehtaisi tulla esiintymään lehtien palstoille ja ylistämään uskoani ja isoa perhettäni.
    Mitähän julkisuus näille antaa. Kyllä se on mukavampaa olla maan hiljainen, kuin julkkis.
    Kaikki tietää ja siinä on yhenlainen stressin paikka. Vai onko julkisuus kenties makeaa?
    Vaikea sanoa, kun meikäperhe karttelee aina valokuvaajaa, kun sellainen tulee rauhanyhdistyksellä kohdalle. Päät menee piiloon äkkiä. Ikinä en menisi antamaan lausuntoa omasta elämästäni kaiken kansan nähtäville.
    Mahtaa olla niistäkin lapsista vaikeaa, kun joutuvat koulussa silmätikuksi ja naljailun kohteeksi.
    Uskoni pidän niin piilossa kuin suinkin, enkä pidä sitä minään syntinä, etten todista uskostani.

    Kyllä siitä on enemmän haittaa kuin hyötyä.

    Äänestä

  • itsensä uskon tähden kirjoitti:

    Perheen on täytynyt itse olla yhteydessä Kalevan toimitukseen, mistä muuten tietäisivät tulla juttua tekemään.
    Taivalkoskelta näitä itsensä likoon panneita perheitä on ollut ennenkin julkisuuden valokeilassa.
    Mitä he mahtaa hakea julkisuudelta?
    Minä en ainakaan kehtaisi tulla esiintymään lehtien palstoille ja ylistämään uskoani ja isoa perhettäni.
    Mitähän julkisuus näille antaa. Kyllä se on mukavampaa olla maan hiljainen, kuin julkkis.
    Kaikki tietää ja siinä on yhenlainen stressin paikka. Vai onko julkisuus kenties makeaa?
    Vaikea sanoa, kun meikäperhe karttelee aina valokuvaajaa, kun sellainen tulee rauhanyhdistyksellä kohdalle. Päät menee piiloon äkkiä. Ikinä en menisi antamaan lausuntoa omasta elämästäni kaiken kansan nähtäville.
    Mahtaa olla niistäkin lapsista vaikeaa, kun joutuvat koulussa silmätikuksi ja naljailun kohteeksi.
    Uskoni pidän niin piilossa kuin suinkin, enkä pidä sitä minään syntinä, etten todista uskostani.

    Kyllä siitä on enemmän haittaa kuin hyötyä.

    "Olemme niin paljon parempia kuin muut!"

    Äänestä

  • julkisuuteen. kirjoitti:

    "Olemme niin paljon parempia kuin muut!"

    Luulen niin, että tällä halutaan todistaa uskostaan ja Jeesuksesta. Niinhän sitä aina sanotaan, että uskostaan pitää puhua, ei pitää vakan alla piilossa.
    Mutta on siinä vaarana tuokin publikaanisuus.
    Mikäs se olikaan syynä, kun Jeesus viimeisellä tuomiolla sanoo jollekkin ryhmälle,vaikka olivat hänestä kuinka toistaneet, että painukaa siihen ikuiseeen tuleen. Sitten oli se toinen ryhmä, joka pääsi porteista sisälle, vaikka olivat ihmeissään, kun eivät mielestään olleet todistaneet mitään.
    Minä en ainakaan keksi mitään seikkaa, mitä hyötyä tuollaisesta esille tulemisesta olisi.

    No tiedän yhden kuitenkin. Pisteitähän siitä saapi ja kovasti siltä seurakunnalta, jossa vaikuttaa ja se tietää taas, että saapi niitä Jumalan valtakunnan luottamustehtäviä roppakaupalla.

    Äänestä

Kyllä he ehräävät todellisuuteen muutaman sukupolven kuluttua kunhan kaupungistuvat hieman...

Äänestä
  • voi kaupungistua? Sehän on Suomen syrjäisin paikka. Tosin melkein kaikki Amerikan uskovaiset polveutuvat metsäkyläläisistä.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

TAIVALKOSKELLA kirjoitti:

JOKAINEN VAUVA OTETAAN VASTAAN LAHJANA

Lohen pariskunnalle suuri lapsimäärä ei ole ongelma.

Anne Hentilä, tekstit Kaleva

TAIVALKOSKI Kuukauden ikäisellä Lauri Lohella riittää hoivaajia ja rakastavia lähimmäisiä. Vanhempien lisäksi 12 sisarusta ovat innolla perheen kuopusta hellittelemässä. Tätä vauvaa ehdittiinkin odottaa jo kaksi vuotta, kun muilla lapsilla väliä on vuoden verran.

Tiina, 38, ja Arto, 39, Lohelle jokaisen lapsen syntymä on yhtä suuren ilon aihe kuin se olisi ensimmäinen. 16 vuotta naimisissa olleen vanhoillislestadiolaisen pariskunnan esikoinen on 14-vuotias.

Lohet ovat seuranneet keskustelua vanhoillislestadiolaisten ehkäisykiellosta. "Me olemme asian kanssa sujut eikä se ole meille ongelma. Huvittavaa on, että se on ongelma muille", Tiina Lohi sanoo.

Avioliittoa aloittaissaan Lohilla ei ollut tarvetta keskustella ehkäisystä. "Meillä oli tiedossa toistemme arvomaailma; se että lapset ovat Herran lahjoja."
Lohien mukaan ehkäisyn käyttämättömyydessä ei ole kyse kiellosta, vaan jokaisen omasta sydämen uskosta. "Jumala antaa meille sen suuruisen perheen kuin on hyväksi havainnut", Tiina Lohi toteaa.

PERHE ANTAA VOIMAA

Tiina Lohen elämä ei ole mennyt niin kuin hän nuorena suunnitteli. Hänellä oli hyvin urakeskeinen tavoite elämälleen. Sitten hän rakastui Artoon Kajaanissa, jossa kumpikin opiskeli luokanopettajaksi. "Mietin, että jos olisin perheetön uranainen, olisinko ehkä väsynyt uraani. Nyt saan perheestä voimaa ja menen töihin virtaa täynnä, kun sen aika on."

Suuri lapsimäärä tietää vanhemmille myös huonoja päiviä, väsymystä ja huolia. Vastapainona on ilo ja turvallisuuden tunne perheestä. "Minulla on kiitollinen mieli suuresta perheestä", äiti sanoo.

Väitteille siitä, etää lestadiolaisliikkeessä nainen on miehen alistama ja vailla päätäntävaltaa, Tiina Lohi naurahtaa. "Ainakin meillä on hyvin tasavertainen suhde. Tämän tasavertaisempaa suhdetta en osaa kuvitella. Kukaan ei pakota minua mihinkään, ei mies tai mikään johtoporras."

Lohien mukaan rauhanyhdistyksissä keskustellaan monenlaisista asioista sitä varten järjestettävissä tilaisuuksissa. Naiset kokoontuvat sisariltoihin. Ehkäisy ei sinällään nouse niissä esille, ainakaan Taivalkoskella. "Keskustelemme lasten vastaanottamisesta ja jaksamisesta. Joissakin perheissä voi olla esimerkiksi sairautta, mikä vaikuttaa lasten kanssa jaksamiseen", Tiina Lohi sanoo.

EPÄILYKSEN HETKIÄKIN ON

Molemmilla on ollut epäilyksen hetkiä lapsiluvun määrästä. "Järki kamppailee joskus uskoa vastaan. Minulla näitä ajatuksia on ollut enemmän kuin vaimolla. Tuntuu joskus, että talo on täynnä. Onneksi lapsista kukaan ei vaadikaan omaa huonetta", perheenisä sanoo.

Tiina Lohella raskauden alku voi herättää epäilyksen tunteita. "Mutta raskauden edetessä tulee tunne siitä, että minua on siunattu."

Raskaudet ja synnytykset ovat hänellä tähän asti menneet hyvin. Mitä sitten, jos raskaus ja synnytys ovat riski äidille?
Arto Lohen vastaus on huolellisesti muotoiltu. "Silloin käytetään kaikki lääketieteelliset keinot, jotta terveyttä voidaan hoitaa. Elämä on Jumalan kädessä."

Vaimo lisää, että henkensä kaupalla ei kuitenkaan synnytetä. "Koko elämä on suurta riskiä. Suurempi riski minulla on kuolla liikenneonnettomuudessa kuin synnytyksessä."

Lohet pitävät huolta omasta parisuhteestaan lähtemällä vuosittain pari kertaa jonnekkin kahdestaan.
"Voi rakastua aina uudelleen tuohon mieheensä. Saamme vanheta yhdessä, mikä ei nykyaikana ole kovin trendikästä", Tiina Lohi sanoo.

MONI OTTANUT KANTAA

Ihmisoikeusliiton mukaan vanhoillislestadiolaisten ehkäisykielto rikkoo ihmisoikeuksia. Liitto perustelee tätä sillä, että ihmisoikeudet takaavat jokaiselle yksilölle vapauden päättää asiasta vapaasti, ja tämän oikeuden kieltäminen rikkoo yksilön oikeuksia.

Rauhanyhdistysten Keskusyhdistys kiistää ehkäisykiellon, mutta toteaa, että kysymys on siitä, että Jumala on elämän ja kuoleman Herra. Hänellä on valta antaa elämä ja ottaa se pois. Uskovaiset vanhemmat tekevät omat ratkaisunsa.

Arkkipiispa Jukka Paarma toivoo, että vanhoillislestadiolaiset sallisivat eettisissä asioissa yksilöllisen harkinnan. Hän korostaa harkinnanvaran merkitystä esimerkiksi silloin, jos äidin terveys on vaarassa. Paarma toivoo vanhoillislestadiolaisen liikkeen sisäistä keskustelua siitä, kuinka voimakkaita ja sitovia ohjeet elämäntapakysymyksissä ovat.

Peruspalveluministeri Paula Riskikon mukaan ehkäisyssä on oltava lähtökohtana naisen itsemääräämisoikeus.

Lukijan palstan kommentteja:

"Kyse on phjimmiltaan jokaisen avioparin ja aviopuolison sydämen uskosta syntyvistä teoista "

" Emme suunnittele perheemme kokoa. Se ei ole meille pakkoa eikä ahdistusta eikä mitään ylempää tulevaa kieltoa, vaans uuri ihana vapaus."

" En ole kuullut, että ketään olisi ehkäisyn takia yhteisöstä erotettu. Itsekkin tiedän muutaman äidin/isän, jotka ehkäisyä ovat käyttäneet tai käyttävät edelleen."

" Antakaa meidän kuitenkin elää niin kuin me haluamme, saattehan te itsekkin suunnitella elämänne niinkuin haluatte."

" Itse olen ehkäissyt, kun terveys petti, mutta olen vaijennut siitä täysin. Ei tällaisista asioista uskalla puhua. Tiedän silti, etten tehnyt mitään väärää."

" Itse koen, että yhteisössämme on ehkäisykielto, vaikka me emme henkilökohtaisesti tuota kieltoa noudatakaan. Meidän elämään ei kukaan uskonveli ole koskaan yrittänyt puuttua pienen lapsimäärän vuoksi. Toki ihmettelijöitä ja selän takana puhujia on riittänyt."

" Mielestäni tämä lestadiolaisten lapsilukuun liittyvä keskustelu saisi jo loppua. Eikös se ole jokaisen perheen oma asia, joka ei ulkopuolisille kuulu."
" Meillä on viisi lasta ja voi olla, että tulee lisääkin. Pystyykö joku tulla sormella osoittamaan, kuka niistä on ylimääräinen."

" Tottakait lasten odotus, synnyttäminen, imettäminen, kasvatus vie voimia, mutta Taivaallinen Isä antaa voimia jokaiseen päivään!
Itse olen viiden lapsen äiti ja odotan kuudetta, inolla!"

Kaleva, lauantaina, maaliskuun 21.päivänä 2009

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu