Liikenne ympyrä

Ympyrässä olija jäi odottamaan oikealta tuliaa ja taas seuraavalla kerralla ympyrään tulija tuli röyhkeästi oikealta eteen , piti pysähtyä ettei kylki kosketusta. Riitti mikkelin ympyrät?
6691
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

On yhdyssana!

Äänestä

En ymmärrä mikä noissa liikenneympyröissä on ihmisille niin vaikeaa. Sehän on päivänselvä juttu että ympyrään tulijat väistävät jo ympyrässä ajavia. Ja missään nimessä ympyrään ei pitäisi pysähtyä, jos ei heti pääse poistumaan haluamaansa suuntaan, esim. ruuhkan takia, niin tulisi jatkaa ympyrässä ajamista, eikä jäädä paikalleen seisomaan jolloin koko muukin liikenne varmasti pysähtyy.
Minusta nuo ympyrät ovat äärimmäisen fiksu ratkaisu tietyn tyyppisiin risteyksiin ja niiden käyttöä tulisi ehdottomasti lisätä.

Äänestä
  • että ympyrässä sisäkaistalla ajavalla on etuajo-oikeus poistua ympyrästä. Se tuntui aluksi oudolta mutta hei, sehän toimii. Ei täällä kovinkaan usein liikenneympyröissä kolaroida, vaikka niitä on paljon.

    Äänestä

kiertoliittymä. Se kuvaakin toimintoja paremmin. Liikenteen sujuvuus sataman liittymässä on hyvä. Aina sattuu mukaan näitä, joilla ei ole vilkkua, jarruja, eikä hajuakaan kuinka tulee ajaa. Jääkää te kotiin tai jättäkää autonne keskustan ulkopuolelle ja tulkaa bussilla keskustaan.

Äänestä
  • Ei kai nyt sentään bussilla.
    Ei keskustan alueella ole kuin tämä yksi ympyrä tietääkseni joten vähän hätävarjelun liioittelua olisi sen vuoksi lopettaa oman auton käyttö kokonaan.
    Ei ole pakko ajaa ympyrän kautta ollenkaan ja silti pääsee aivan sujuvasti keskustaan ja sieltä pois.

    Itse en käytä kyseistä rinkulaa koska en niistä pidä ja boikotoin näin myös "ruskeaa reikää".

    Vanhan totuuden mukaan vain hullut tykkäävät kaikesta pyöreästä ja pyörivästä *wirn* :)

    Äänestä

Mistä tunnistaa savolaisen kuskin liikkenneympyrässä?


Siitä että hän antaa liikenneympyrän tyhjentyä ennen kuin itse menee ympyrään! ;)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


väistäjä kirjoitti:

Ympyrässä olija jäi odottamaan oikealta tuliaa ja taas seuraavalla kerralla ympyrään tulija tuli röyhkeästi oikealta eteen , piti pysähtyä ettei kylki kosketusta. Riitti mikkelin ympyrät?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu