Toukokuu Intiassa, Dharamsalaan?

Ei kai se Goakaan aivan mahdoton paikka ole. Siellä on meri ja se tekee elämisen siedettävämmäksi kuin mitä sisämaassa on tuohon aikaan. Lämpötila ei nouse sellaisiin lukemiin kuin jossain Gangesin tasangolla (Delhissäkin) tai Rajastanissa ja sieltä etelään Keski-Intiassa.

Kerala olisi varmaan myös yksi siedettävä vaihtoehto tuohon aikaankin. Ja sitten tietysti Pohjois-Intian vuoristot. Perinteisesti englantilaisetkin aikoinaan siirtyi vuoristoon helteitä pakoon. Hyviä paikkoja löytyy heti Delhistä pohjoiseen Uttarakhandiin ja siitä luoteeseen aina Annan mainitsemaan Manaliin ja sinne päin asti. Dharamsalakin on hyvä paikka, Tiibetin pakolaishallinto sijaitsee siellä.

Google vaan käyttöön, niin kyllä sieltä paikkoja löytyy.

mahdoton.. kirjoitti:

Ei kai se Goakaan aivan mahdoton paikka ole. Siellä on meri ja se tekee elämisen siedettävämmäksi kuin mitä sisämaassa on tuohon aikaan. Lämpötila ei nouse sellaisiin lukemiin kuin jossain Gangesin tasangolla (Delhissäkin) tai Rajastanissa ja sieltä etelään Keski-Intiassa.

Kerala olisi varmaan myös yksi siedettävä vaihtoehto tuohon aikaankin. Ja sitten tietysti Pohjois-Intian vuoristot. Perinteisesti englantilaisetkin aikoinaan siirtyi vuoristoon helteitä pakoon. Hyviä paikkoja löytyy heti Delhistä pohjoiseen Uttarakhandiin ja siitä luoteeseen aina Annan mainitsemaan Manaliin ja sinne päin asti. Dharamsalakin on hyvä paikka, Tiibetin pakolaishallinto sijaitsee siellä.

Google vaan käyttöön, niin kyllä sieltä paikkoja löytyy.

ihan jees, mutta siellä kyllä monsuunin mahdollisuus on toukokuussa jo melkoisen suuri.

Toukokuussa olen reissannut Intiassa noiden vuoristoalueiden Kashmirin lisäksi Rajastanissa, Maharastrassa, Haryanassa ja Punjabissa. Mielestäni toukokuussa ei vielä tuolloin ole liian kuumaa (tämä on toki yksilöstä riippuvaa, minkä kukakin kokee liian kuumaksi!), kuumuus kohoaa huippuunsa juuri ennen monsuunikauden alkua. Pahinta on ehkä tuuliset päivät Delhissä ja tietenkin Rajastanissa, kun tuulen mukana kulkee hienon hienoa pölyä aavikolta. Pöly kirvelee silmissä ja polttaa kurkussa, Delhissä toki saasteillakin on oma osuutensa asiaan.

Goa on varmasti ainakin kovin erilainen toukokuussa kuin turistisesongin aikaan - enpä ole kokeillut. Tulee aina talvellakin mielummin suunnattua Keralaan ja välteltyä Goalle menoa.

Myös minä valitsisin Manalin. Toukokuussa ilmasto on kuin meidän huonompi kesä ei aurinkoa, sadetta, plus 15 ylöspäin ja villapuserolla pärjää.

Alla matkakertomukseni viime huhtikuun matkasta:

Kuten kaikki muutkin Intialaiset lähdin minäkin kuumuutta pakoon hill stationeille, mutta Punjabin kautta. Eli matka alkoi junalla Dehistä Chandigarhiin (Kalka Sbatabdi Express) ja matka kesti vain 2 h 20 min. Junassa tarjoiltiin kahvi/tee sekä myöhemmin vielä aamiainen.

Chandigarhin asemalla oli kuskini vastassa ja matka jatkui Anandpur Sahib eli sikhien pyhään kaupunkiin. Matkatoimisto oli varannut hotellin The Kikar Lodge, puh 01887-216299, www.thekikarlodge.com. Se sijaitsi Anandpurin ulkopuolella noin 100 kyltin ja 10 pienen kylä päässä juuri ennen "world's end"iä. Tiet vain kapenivat ja kyltit muuttuivat pienemmiksi. Kuski laski leikkiä, että tämä on kuin kauhufilmistä. Matkan varrella kasvoi valtoimenaan marihuanaa villinä rikkaruohona. Vihdoin saavuimme perille ja hotelli osoittautui oikein viihtyisäksi. Paikka sopisi paremmin hääpareille tai lepopaikaksi stressaantuineille kuin pikaiseen yöpymiseen.

Lounaan nautin hotellin ravintolassa: Dahl Makhani, paneer -juustoa, Walford -salaatti (tosi Intialainen ruokalaji) sekä jälkiruoaksi hedelmäsalaatin. Tämä oli tarjoilan suositus ja uskoin häntä sokeasti. Dahl Makhani olikin todella hyvää ja kermaista eli ns. diettiruokaa. Oluesta en uskaltanut edes haaveilla, koska olin menossa temppeliin ja todellakin Anandpur on sikhien pyhä paikka. Hotellin omistaja tuli tervehtimään minua. Herra Singh, kuinka ollakkaan.

Kylläisenä lähdin Anandpur Sahibin päätemppeliin, Keshgarh Takhat Sahib. Juuri kun kuski oli saanut parkkeerattua auton, taivas aukeni. Vettä tuli saavista kaataen ja toisin kuin Goalla vesi ei ollut lämmintä. Päätimme kuitenkin mennä temppeliin ja valkoinen marmori kiilsi sateessa taianomaisesti.

Temppelissä tulee peittää pää, ottaa kengät jalasta, pestä kädet ja sisäänkäynnin luona on allas, jossa voi pestä jalat. Vaikka kuskini nimensä mukaan on hindu, noudatti hän joustavasti sikh -tapoja eli osti siunattavaksi astian, jossa oli kara parshad eli makea ruoka, kosketti temppeliin mennessä oikealla kädellä ensin askelmaa, sitten otsaansa, sitten sydäntään, temppelissä kumartui alttarille, jossa pyhä kirja, soittajat ja laulajat ovat. Istahdimme lattialle hetkeksi kuuntelemaan laulua ja soittoa.

Amritsar

Aamulla maittavan aamiaisen jälkeen matka jatkui Amritsariin. Liikenne joka puolella Intiaan näyttää olevan yhtä kaaottista. Tata -rekkoja pilvin pimein. Matkalla pysähdyimme maistamaan tienvarteen sokeriruosta tehtyä karkkia eli gur. Iltapäivällä saavuimme hotelille, joka jälleen kerran oli kaupungin ulkopuolella, S.G. Resort, puh 0183-2263700, email:[email protected], www.sgresortsindia.com.

Lähdimme keskustaan ihmettelemään vilinää. Amritsar on vanha kaupunki ja sen huomaa rakennuksista, pölystä, pieneistä kujista, bazaareista ja liikenteestä. Olin jotenkin kuvitellut kaupungin, jossa kultainen temppeli sijaitsee hienommaksi. Ensiksi kävimme Jalianwala Bagh -muistomerkillä. Muistomerkki on pystytetty niiden Intialaisten kunniaksi, jotka kuolivat joukkomurhassa vuonna 1919 kun britanian armeija avasi tulen heitä kohtaan puistossa (bagh). Monumentti oli koskettava ja puisto kaunis ruusupensaineen.

Matkalla kultaiseen temppeliin ostin muistoksi sikhien karan eli metallisen rannerenkaan. Kun pääsimme temppelialueella ja näkymä kultaiseen temppeliin aukeni, oli se henkeäsalpaava. Kuten kaikissa kuvissakin, oli ihmisiä jonottomassa temppeliin sisälle, istuskeli vesialtaaan luona, käveli ympäri allasta, rukoili tai vain viettivät aikaa perheen tai ystävien kanssa. Myös me istahdimme altaan äärelle ja rauhoituimme. Päätimme, että käymme temppelissä sisällä vasta seuraavana päivänä.

Illlisen eli kulchaa söimme kuuluissa Bharawan Da Dhaba -ravintolassa. Kulcha on leipä, jonka väliin voi laitta esim. perunaa ja mausteita kuten chiliä. Se tarjoillaan usein channa eli chole eli kahvihernemuhennoksen kanssa. Punjabilainen ruoka on erittäin rikasta, kermaa ja voita käytetään runsaasti. Illallisen jälkeen tiesi syöneensä.

Aamulla vettä tuli taivaan täydeltä ja siirsimme lähtöä kultaiselle temppelille parilla tunnilla joka kannattikin koska kun myöhemmin saavuimme temppelille oli sade jo lakannut. Kengät taas säilytykseen, käsien ja jalkojen pesu, pari valokuvaa temppelistä uudessa valaistuksessa ja jonoon 100 miljoonaan muun Intialaisen kanssa.

Intiassa ei jonoteta suorassa jonossa vaan kuten autotkin etenevät liikenteessä, niin ihmiset siirtyvät pikkuhiljaa tyhjään tilaan. Tämä massa sitten siirtyy eteenpäin pikkuhiljaa.

Temppeliin mennessä monet rukoilivat tai lausuivat gurujen viisauksia tempplistä kuuluvan kerronnan ja laulun mukana. Vanhemmat ihmiset sekä pienten lasten vanhemmat saivat tietä jonossa ja muutenkin odottaessa oli harras tunnelma vaikka ihmisiä oli todella paljon limittäin ja lomittain. Kultainen temppeli on henkeäsalpaava ulkoapäin mutta myös sisältä. Vaikka ihmisiä oli paljon, jäivät toiset istumaan temppeliin tai ottivat kirjan, josta seurasivat kerrontaa. 13 huhtikuuta on sikhien uusivuosi ja sen vuoksi Amristsariin oli kerääntynyt jo nyt niin paljon ihmisiä.

Ihmisvirta solui sisään ja ulos temppelistä kuten mekin. Seuraavaksi suunnistimme vapaaehtoisten ylläpitämään yhteisruokalaan. Ruokalassa ruoan valmistavat, tarjoilevat ja astiat pesevät tuhannet vapaaehtoiset. Ensin saatiin peltinen lautanen, lusikka ja muki. Sen jälkeen odotettiin ruokasalin ovien aukeamista ja kun ovet avattiin, istuttiin lattialle levitettyille pitkille matoille risti-istuntaan. Vapaaehtoiset annostelivat dahlia eli linssimuhennosta, mangopikkelsiä sekä jälkiruoaksi kheer, joka on valmistettu riisistä. Kaksi roti leipää pudotettiin odottaviin käsiin, jonka moni vielä siunasi ennen ruokailua.

Kun oli kylläinen olo, noustiin ja vietiin astiat vapaaehtoisille, jotka pesivät ne. Ruoka oli erittäin maittavaa eikä maksanut mitään. Kuka tahansa voi tulla sikh -temppeliin syömään tai jopa nukkumaan. Uskontoon kuuluu ettei ketään käännytetä pois. Ruoka oli myös hygienista tai sitten minulla on jo Intialaisen vatsa kuten Goalainen ystäväni asian ilmaisee.

Päivä kultaisessa temppelissä oli sanoin kuvaamaton ja jää ainaiseksi mieleeni. Vaikka rankkasade alkoi juuri kun pääsimme takaisin autolle enkä päässyt näkemään Intian ja Pakistanin rajan vuoronvaihtoseremonioita oli Punjab ja erikoisesti kultainen temppeli juuri sitä (tai oikeastaan enemmän) kuin olin aina kuvitellutkin. Se oli pitkään ollut listallani paikoista joissa halusin käydä.

Dharamshala (1700 m)
Aamu valkeni upena ja matka pohjoiseen alkoi. Liikenne oli sitä tyypillistä Intialaista eli vastaan tulee ainakin kaksi autoa rinnan (mieluiten bussi ja rekka) ja juuri kun jokin vastaantulevista avoneuvoista meinaa törmätä, seuraa pikainen väistöliike. Huonokuntoinen tie tuo myös oman jännitysmomenttinsa liikenteeseen. Oli mielenkiintoista huomata, että Punjabissa käytetään hevosia vaunuja vetämässä, Rajasthanissa kameleita ja Goalla vesipuhveleita.

Kun ylitimme Punjabin ja Himachal Pradeshin rajan, muuttuivat kyltit jälleen punjabista hindiksi, talojen arkkitehtuuri muuttui ja sikhejä näkyi harvemmin. Vuoret tulivat aina lähemmäksi kuten myös pilvet. Maisemat olivat huimat.

Dharamshalaan päästyämme oli jälleen tehtävänä löytää hotelli Himgiri Resort, puh 01892-221898, email: [email protected], www.himgiriresorts.co.in. Se ei ollutkaan mikään yksinkertainen tehtävä eli vuorenrinnettä ylös, toista vielä ylemmäs. Vastaan tuli ainostaan Intian armeijan tukikohtia, lisää vuorenrinnettä, vaan eipä hotellia. Osoite oli Dal Lake ja lopulta ns. järvi ilmestyi näkyviin ja kysymällä löysimme korkeimmalle kohdalle eli hotelliin (1800 km korkeudessa).

Hotelli oli aika ränsistynyt, kylppäri sairaan kylmä ja tilasin heti lämmittimen huoneeseen. Nyt muistan miksi alunpitäen halusin lämpimään Goaan. Vihaan kylmyyttä. Mieleen tuli englannin opiskeluajat, jolloin sänkyssä ei voinut lukea, koska kädet jäätyivät kirjaa pitäessä ja loma Turkissa jouluna kun ei voinut mennä nukkumaan, koska lakanat olivat melkein jäässä. Kylpyhuoneessa käyntejä täytyy rajoittaa, koska sinne jäätyy ja lämpimän veden tulo kestää ainakin 5 min.

Laitoin kaikki omistamani vaatteet päälle ja baanalle eli ensimmäiseksi pysähdyimme kauniiseen St.John-in-the-Wilderness -kirkkoon. Kirkko sijaitsee vuoren rinteellä (kuinka ollakkaan) metsän keskellä. Sieltä ajoimme McLeod Ganj (ylempi Dharamshala), jossa kaikki nähtävyydet, tiibettiläinen yhteisö ja turistikeskus on. Alemmassa Dharamshalssa ei ole oikeastaan mitään nähtävää. McLeod Ganj on tosiaankin turistipaikka omine Kashmir -kauppoineen ja buddhamunkkeineen. Näimme myös yhden tiibettiläisten mielenosoituksen. Tärkein ostos oli rommipullo ja pahin isku kun en meinannut saada sitä illalla auki.

Upea näkymä avautui seuraavana aamuna huoneeni ikkunasta. Lumisia vuorenhuippuja silmänkantamattomiin ja aurinko paistoi. Taas kaikki vaatteet päälle ja loput kainaloon ja baanalle. Ensin kävimme Dip Thekchen Choeling Monasterissa, jossa oli aamurukouksen aika. Ainoastaan Dalai Laman tuoli oli tyhjä eli hän ei ollut Dharamshalassa. Talo, jossa hän asuu on ihan temppelin vieressä, ja on hyvin vartioitu. Ulkopuolella oli Tiibettiläisiä nälkälaskossa ja filmiryhmä haastatteli tyttöä, joka aikoi ajattaa itsensä kaljuksi.

Auringonpaisteessa kävelimme läheiseen Bhagsun kylään ja vierailimme Shiva temppelissä. Maanantai on pyhitetty Shiva -jumalalle, joten olimme oikeassa paikassa oikeaan aikaan.

Dharamshalassa ei oikeastaan ole muuta nähtävää kuin Tiibeliläiset pakolaiset, Dalai Lama ja turistit, jotka muistuttavat Goan Anjunan hippejä.

Aamulla lämpimässä auringonpaisteessa lähdimme pitkälle matkalle Dharamshalasta kohti Manalia. Noin 13 km Dharamshalanista sijaitsee Norbulingka eli tiibetiläisten kulttuurinkeskus. Rauhallisella, kauniilla alueella on temppeli, thangka -piirosten, puuveistosten ja nukkejen workshopit sekä guesthouse ja kahvila. Alue on tehty säilyttämään tiibettiläistä käsityöperintöä.

Tiibettiläisyydestä siirryimme takaisin hindukulttuuriin ja vierailimme Chamundadevin temppelissä, jossa oli lähestymässä festivaali ja temppelissä oli todella paljon ihmisiä rukoilemassa. Temppeli on pyhitetty kali -jumalalle.

Matka jatkui vuorta ylös, toista taas ylemmäs. Lumihuippuiset vuoret olivat aivan mahtavat, tiet kiemuraisia, valtatie paikka paikoin erittäin kapea ja toisinaan kaiteet puuttuivat kokonaan. Maisemat vaihtuivat lumihuipuista vihreisiin metsiin, metsistä teeviljelmiin ja lopuksi vielä huippeaan solaan ennen Manaliin saapumista. Matkalla näimme yhden onnettomuuden eli rekka ja bussi (kuinka ollakaan) olivat ajaneet yhteen, mutta onneksi kukaan ei ollut loukkaantunut pahemmin.

Yhdellä vuorenrinteellä söimme erittäin maittavan thali -lounaan rekkakuskien kuppilassa Hill View. Thali -lautanen sisälsi paneer -juustoa, dahlia kindney pavuista sekä toista mustapavuista, suunnattoman määrän riisiä, papad -leipää sekä 2 roti -leipää.

Vasta illalla myöhään saavuimme Manaliin ja hotelliin Snow Crest Manor, puh. 01902-253351, email: [email protected], http://www.ushalexushotels.com/hotel-snow-crest-manor-manali.html. Dharanshalasta oppineena vahvistin heti respasta, että huoneessa on lämmitin ja olihan siellä.

Manali (1950m)
Aamulla näkymä huoneesta oli jälleen henkeäsalpaava. Lumisia vuorenhuippuja silmänkantamattomiin (vuorten nimi Rohtang Pass). Aurinko paistoi ja ilma oli suorastaan lämmin. Rakastuin oitis Manaliin. Tänne palaan vielä joskus.

Ensimmäiseksi vierailimme Hadimba Devi luolatemppelissä. Hadimba Devi on yksi Intian suurimman eeppoksen, Mahabharata henkilöistä. Seuraavaksi suuntasimme Beas -joen toiselle puolelle Vashists temppeliin. Siellä sijaitsevat myös kuumat lähteet, joissa backpackers -turistit nauttivat kuumista kylvyistä auringonpaisteessa ja marihuanasta pimeällä terassilla kylpypaikassa.

Seurasimme Beas -jokea ylöspäin ja ylitimme joen kohti Solang Valleyta. Se on suosittu liitolentopaikka, joka sijaitsee aivan lumirajan tuntumassa. Täytyi tulla Suomesta asti tänne Intiaan lunta näkemään.

Takaisin kaupunkiin ja Tiibettiläiseen bundha temppeliin sekä sen jälkeen lounaalle erittäin suosittuun kadunvarsikuppilaan. Lounaaksi taas Dahlia eli linssejä sekä missiroti -leipää, jossa on joukossa sipulia.

Naggar (1768 m)
Aamulla jälleen ihanassa auringonpaisteessa matka jatkui Naggarin pieneen kylään, jossa vierailimme venäläisen taiteilijan Nicholas Roerich (s. 1874) taidenäyttelyssä ja museossa. Häntä ehdotettiin kolmesti Nobelin rauhanpalkinnon saajaksi.

Kullu
Naggarista matkasimme lepäämään (hotelli Vaishali, puh. 01902-24225) Kulluriin ennen seuraavaa etappia eli Shimlaa.

Shimla
Aamu Kullurissa oli pilvinen eli oli erittäin hyvä matkustussää. Ajoimme solaa pitkin aina Mandin (tarkoittaa kauppapaikkaa) asti ja sieltä poikkesimme Chandigarh -tielle ja sieltä Shimlaan.

Kenen älypään idea oli matkustaa vuoristoon! Mitkään tähänastiset vuoret eivät olleet mitään verrattuna näihin. Yritin olla katsomatta alas. Matka ei todellakaan ole heikkohermoisille, joilla on korkean paikan kammo (niin kuin minulla), jotka voivat vuoristotiellä pahoin (niin kuin minä) tai muuten vain pelkäävät (niin kuin minä). Eihän täällä voi edes harrastaa vuorikiipeilyä, kun ei pääse enää ylemmäs. Pilvet tulevat vastaan. Hullut englantilaiset perustivat Shimlan. Olisi niitä kohteita löytynyt alempaakin. En taida lähteä pois, kun en uskalla.
Kaiken huipuksi kuskini oli 6.päivää paastolla hindufestivaalin vuoksi. Hänen ajotyylinsä oli vertaansa vailla. Kovaa mutkaan ja juuri kun tulee rotko vastaan käännytään renkaat ulvoen ja kaikkien rekkojen ja bussien ohi täytyy päästää hinnalla millä hyvänsä. Noin 50 km ennen Shimlaa hermoni meinasivat pettää ja otin ns. valokuvaustaon kahdesta syystä eli 1) kuski pääsi jaloittelemaan ja 2) hermoni lepäsivät hetken.

Shimlan keskusta eli Mall on kävelykatu ja hotellini Silverine, puh. 0177-2658128, www.silverine.net ihan sen rajalla. Suunnistin heti ostoksille eli lämmintä vaatetta ja brandyä. Löysin vielä hotellin, jossa oli baari eli brandyä ja kahvia terassilla ilta-auringossa nautiskellen.

Aamulla auringonpaisteessa vuorta ylös ja toista, mutta tällä kertaa kävellen. Ensin Christ Chuch, sitten 3 km:n kävely Shimla State Museumiin, jonka viimeinen nousu oli melkein 90 astetta. Juuri ja juuri kengissä oli tarpeeksi pitoa. Huonokuntoisena minun täytyi levätä ennen museoon tutustumista. Paluumatka menikin puistonpenkkejä kuluttaen ja sitten löysin keitaan eli kunnon pubin kattoterasseineen. Kyllä ne englantilaiset sentään jotakin hyvääkin keksivät. Sieltä kiertomatka jatkui seuraavalle kattoterassille nauttimaan auringosta. Ei mikään huonompi paikka tämä Shimla.

Shimla on kuuluisa ns. toy train eli junasta, joka kulkee hiljlleen vuoria ylös Kalkasta aina Shimlaan. Tämä onkin erittäin miellyttävä tapa matkustaa eivätkä vuoret ja niiden seinämät enää tuntuneet niin pahoilta. Maisemat olivat sitäkin ihanammat. Matkatoimisto oli antanut päätepaikaksi Barog. Kyselin sikh konduktööriltä että koskas se asema tulee ja ollaanko myöhässä mutta mun hindin taitoni ei oikein riittänyt kuin ymmärtämään, että tuleehan se asema sieltä joskus.

Barog
Barog oli sitten sairaan pieni asema (kyläpahainen). Kaikki viisaat turistit olivat jääneet pois Solanassa, jossa niitä oltiin vastassa autojen kanssa. Mun kuski odotteli kyläpahasessa ja nousu asemalta autolle (kahden matkalaukun kanssa) 80 asten kulmassa 30 asteen helteessä vei voimia. Oli lounasaika ja pysähdyttiin ravintolaan, jossa nämä samaiset turistit jo istuivat kylmät kaljapullot edessä. Taidanpa heti vaihtaa matkatoimistoa.

Sitten alkoi huima ajomatka Mussoorieen eli pidin kynsin hampain kiinni auton oven yläpuolella olevasta hantaakista etten olisi pyörinyt takapenillä. Känsäthän siitä tulivat käsiin. Noin 100 km ennen määränpäätä rengasrikko, kuski vaihto renkaan, mentiin paikkaamaan vararengas ja sitten se vasta löysi sen viimeisenkin kaasupolkimen ääriasennon. Kaikista piti päästä ohi ja kun tultiin pimeässä vuorenrinnettä ylös Mussoorieen ja sieltä Landouriin rukoilin pitkään ja hartaasti.

Mussoorie ja Landour
Perillä ollaan ehjänä pienessä guest housessa, 2 tuntia hindin opiskelua päivisin, mukavat koulukaverit ja opettajat, mahtavat maisemat ja aurinkokin paistaa.