Joskus mielessäni käy ajatus juoda, mutta en ole niin luuseri, että aloittaisin. itseurhaa mietin myös usein. juomatta jo pitkään, mutta ajoittainen alakulo ja masennus/depressio on aika voimakasta.
Ehkäpä parasta keskustella ammattitaitoisen ihmisen kanssa.
Vai mitä mieltä, mikä avuksi?
Ehkäpä parasta keskustella ammattitaitoisen ihmisen kanssa.
Vai mitä mieltä, mikä avuksi?
Vastaukset 7
Vanhimmat
keskustelemaan. Psykiatri, psykologi, srk:n työntekijä, auttava puhelin yms.
että olet alkoholiongelmainen ?
parempi olla koska niin on.nuo loput löpinät kuuluu siihen ongelmaan tarkalleen.
aloita alkoholiongelmasi hoito. kuten huomaat, pelkästään kärvistelemällä sekoo pää.
ensin pitää tajuta ihan oikeasti olevansa alkoholisti ja tarvitsemalla alkoholiongelmaasi apua ja pystyä sanomaan se ääneen.
mene sinne missä samasta taudista/ ongelmasta hoitavat itseään porukalla.
tai jos ei kiinnosta nii älä palaa tänne valittamaan.
jää asia kuitenkin mieleesi.
Vai "Älä palaa tänne valittamaan"?
Ihan alkuperäinen kirjoittaja, täällä on viime aikoina häärännyt joku todella katkera ja kiukkuinen tyyppi joka vastailee viittumaisesti ihmisille, älä välitä. Koitetaan nyt muut vastata mahd. asiallisesti koska tästä palstasta on ainakin ennen ollut minulle hyötyä. Terapeuttista kirjoitella tänne ja hakea vertaistukeakin :)
viestiin ja siis viestiketju!
Unohdin mainita, että olen jo ollut vuosia juomatta. Juominen käy mielessä (=luvovuttaminen kaikesta=itsemurha) mutta en joudu tilanteisiin, missä 'taistelisin' himoa vastaan. Join yli parikymmentä vuotta, tiedän siis, että juomisesta en iloa irti saa.
Ehdotetuista keinoista osa on käytössä ja kokeillut tai apua saanut useammalta taholta. väittäisin, että voisin lähteä luennoimaan tältä istumalta aiheesta alkoholin liikakäyttö. Vuosien verrella asiaa on tullut tutkittua ja asia tietoa siis on omakohtaisten kokemusten lisäksi. Olenhan yrittänyt päästä eroon juomisesta lähes kaikilla mahdollisilla keinoilla juomisvuosien aikana. Sitten tuli se ns. viimeinen stoppi, oman terveen järjen mukaan tulo ja tajusin lopettaa kokonaan.
Mutta se seikka, että alakulo on läsnä on nyt vain tosiasia (en siis koe saavani 'apua' uskonnoista tai hengellisistä ohjelmista) , mikään ei oikein innosta, arkiset askareet hoituvat, työ, harrastukset jne... kuitenkin taka-alalla pyörii ajatus...mietin, miksi jatkaisin eloani...
Toivottavasti tämä johtuu vain tästä ajankohdasta vuoessa. Vuodenajan vaihtelut ovat yleensä masentaneet. En ole kevät-/kesäihminen. Tosin työelämässä on myös tapahtumassa omakohtaisia isoja muutoksia.
Nukun mahdollisimman paljon ja otan niin rennosti kuin pystyn. Päällisin puolin kaikki on niin hyvin kuin mahdollista. Prasta laittaa vaihtoon taka-alalla pyörivä ajatus.
Onneksi ihminen voi opetella muuttamaan ajatustyyliään ja tapaansa elää.
Joskus käy viina mielessä, mutta tosiaan en halua alentua ryyppäämään taas. Itsemurha-ajatuksia ei enää ole niin usein, ja nykyään vaan "leikittelen ajatuksilla". Helpottanut siis jonkinverran -ajan mittaan. Masennuslääkitys on, joka on auttanut tasaisempaan eloon (efexor). Kannattaa pyytää lääkäriltä lähetteen psykiatrille, jospa joku lääkitys auttaisi masennukseen jonkin aikaa terapia.
Yksi tylsä asia joka auttaa kunhan päsee vauhtiin, on liikunta. Laadit jonkun viikkosuunnitelman, ja pysyt siinä. Lähteminen on vaikeaa ja v-mäistä (ainakin minulle) mutta takaan että jo parin viikon päästä on parempi mieli -ehkäpä jäät siihen koukkuunkin ;)
Liikunta on kaikin puolin hyvästä. Mullakin se lähteminen oli aluksi vaikeeta "viittinkö lähtee, minkälainen ilma siellä on, tuleeko TV:stä jotain mielenkiintoista jne". Mutta sitten kun saa itsensä ovesta ulos ja ekat kymmmenen minuuttia esim. sauvakävelee suomalaisella sisulla, niin ainakin minä pääsen rytmiin ja alkaa tuntua hyvältä ja monesti tulee tunne, että tässähän saman tien kävelen Rovaniemelle! Mulla ainakin fysiikan lisäksi pysyy pää paremmin kasassa, pystyy purkamaan energiaa, saa ehkä jopa niitä endorfiinejä ja tulee palkitseva olo siitä, että sain lähdettyä!
Näyttelijä Esko Salminen kerran jossain haastattelussa totesi, että kollega neuvoi häntä liikkumaan, jolloin hänen suhteettomat masennus- ja angsti-kohtauksensa helpottivat.
Mulla liikunta auttaa myös painonhallinnassa, pitäisi n. 7 kg pudottaa, ja liikunta kiihdyttää aineenvaihduntaa. Suomalaisellehan luonto on tärkeää, niin minullekin, joten saan kicksejä myös kauniista luonnosta. Ja vielä: ei ole olemassa huonoa säätä, on vain väärinpukeutuneita ihmisiä. Koiranomistajat ovat siinä "onnellisessa" pakkotilanteessa, että koira on ulos vietävä lenkille, satoi tai paistoi. Ja ellei ole turhan nirso koira, niin ei ne todellakaan välitä vaikka satais pikku-ukkoja, ulos on päästävä. Isäni koiran kanssa eräänä jouluna käveltiin Haagassa ympäri katuja hirveessä lumipyryssä, mutta koira ei ollut moksiskaan, sillä oli hauskaa!! Saksanpaimenkoirahan on käyttökoira, se ei huonosta ilmasta hätkähdä. Pitkään kesti oppia näkemään järkeä yksin lenkillä käymisessä, olin lapsuudenkodissa niin tottunut ottamaan koiran mukaan lenkille. Koira on hyvä lenkkikaveri.
Nyt kun kevät näyttää vihdoin tulevan, niin olen alkanut fillaroimaan, siinä on mulle toinen mieluinen liikkumistapa ja Keskuspuisto on ihan vieressä.
Suosittelen! Mieli ja fysiikka virkistyy!