Äidin ja lapsen

Äidin sydän on aina lapsen puolella. Näin on, koska äidin ja lapsen etu on yhteinen.

Aborttien edistäjät koettavat lyödä kiilaa lapsen ja äidin välille. He väittävät äitiä ja lasta toisilleen kilpaileviksi ja vastakkaisiksi, innostavat äitiä lasta vastaan väittäen lasta vajaavaltaiseksi tai jopa olemattomaksi. Tämä ei yleensä onnistu, sillä äiti tunnistaa lapsensa ja ymmärtää elämän merkityksen.

Äiti ja lapsi ovat jo kohdanneet, kun lapsi kasvaa äitinsä kohdussa.

Lapsen vanhemmat kutsuvat lastaan ja antavat hänelle elämän ja maailman avaimet:

"Isäni ja äitini halusivat lasta ja he
saivat minut.
Ja minä halusin äitiä ja isää ja sain
yön ja meren."
(Khalil Gibran)
20500
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

varmasti lapsen, mutta kaikki eivät halua äidiksi.
Jos ei halua äidiksi, voi keskeyttää äidiksi tulemisen prosessin.
Koska asian eettisyys riippuu kokonaan maailmankatsomuksesta, eikä esim. biologisista faktoista, on katsottu että naisilta ei voida evätä tätä mahdollisuutta.
Kirjoitin tämän selvennykseksi sinulle, koska tekstistäsi päätellen et ymmärrä asiaa.

Äänestä
  • Yksi aborttiväen keinoista houkutella odottavia äitejä abortteihin on väittää lapsen surmauttamista pelkäksi "maailmankatsomukseksi", jonka voi valita tai jättää valitsematta. Näin lapsen olemus pyritään kieltämään, lapsen elämä ohittamaan,, yritetään harhauttaa äitiä ja alentaa aborttikynnystä.

    Abortti on myös hyökkäys naiseutta vastaan. Abortteja edistetään väittämällä naisen eduksi lapsen raastamista äitinsä kohdusta. Abortissa myös nainen ja hänen elämänsä häväistään.

    Äänestä

  • vuoksi.. kirjoitti:

    Yksi aborttiväen keinoista houkutella odottavia äitejä abortteihin on väittää lapsen surmauttamista pelkäksi "maailmankatsomukseksi", jonka voi valita tai jättää valitsematta. Näin lapsen olemus pyritään kieltämään, lapsen elämä ohittamaan,, yritetään harhauttaa äitiä ja alentaa aborttikynnystä.

    Abortti on myös hyökkäys naiseutta vastaan. Abortteja edistetään väittämällä naisen eduksi lapsen raastamista äitinsä kohdusta. Abortissa myös nainen ja hänen elämänsä häväistään.

    uusiksi "aborttiväen" kirjoituksia. Kukaan ei houkuttele aborttiin. Mutta sallivat naisen sen tehdä eivätkä tuomitse heti! Kyllä nainen itse päätöksensä tekee.

    Ja se todellakin on omasta näkemyksestään kiinni mitä mieltä on abortista.

    Ja mihin se naisen elämä häväistään? Onko se niin kauheaa että nainen ei enää ole hellan ja nyrkin välissä ja saa päättää ihan itse omista asioistaan? Tekee sitten miten tekee, mutta tuomita ei saa.

    Ettekö te ymmärrä että kaikki naiset eivät halua äidiksi? Onko se oikeasti teidän mielestä hyvä että väkisin synnytetään ja sitten voi kaikki huonosti?

    Teidän pitäisi oikeasti avartaa pienen pientä maailmaanne ja nähdä ihmiset sellaisina kuin he ovat. Jotenkin tuntuu suppealta tuo teidän ajatusmaailma kun ette voi edes yrittää ajatella naisen kannalta asiaa, eikä aina sen mahdollisen lapsen.

    Ei sillä, itsekään en toivo että kukaan päätyy aborttiin, en itsekään siihen ole päätynyt, mutta ainakin yritän ymmärtää naisia jotka siihen päätyvät.

    Äänestä

  • lukaiseppas kirjoitti:

    Tälläkin palstalla toimii - ilmeisesti spontaani, abortistaan traumatisoituneiden - verkosto, joka pyrkii alentamaan aborttikynnystä vähättelemällä lapsen ihmisarvoa ja esittämällä lapsen surmauttamista myrkyllä tai silpomalla "mielipidekysymyksenä".

    Aborttiväki puolustelee lähes mitä hyvänsä veruketta, jolla lapsi abortoidaan. Olemme tilanteessa, jossa kaikkiin mahdollisiin mukavuusabortin syihin voidaan lukea jopa lapsen -väärä- sukupuoli. Lapsien surmauttamista aborteissa halutaan edistää myös koska sitä pidetään periaatekysymyksenä.

    Naisen olemus on elämän kantaminen ja suojeleminen. Tätä tulisi varjella ja kunnioittaa.

    Aborttiväki haluaisi esineellistää ihmiset ja erityisesti naiset kuluttajiksi, velkojen maksajiksi, työvälineiksi, koneiksi, joita joku muu haluaa käyttää. Vaatimukset voivat johtaa jopa lapsen raastamiseen äitinsä kohdusta. Näin aborttiväki tulee ajaneeksi naiset mielivallan ja markkinoiden armoille, poistamaan heiltä inhimillisyyden suojan ja alentamaan heidän jopa omien lapsien surmauttamiseen aborteissa.

    A-väki väittää abortoimisensa - kuolemaansa tuomittujen - lapsien ääreltä, ettei tule tuomita! Aborttiväki väittää tuomioksi heidän tekemisiensä ja motiiviensa kuvaamista, mikä tietysti ilmentää tekojen luonnetta ja aborttiväen omaakin käsitystä niiden oikeellisuudesta.

    Kun näin yritämme kuvata lasta, aborttia ja aborttien teettäjiä sekä edistäjiä on kyse ymmärtämisen lisäämisestä.

    Äänestä

  • ymmärrystä kirjoitti:

    haluatte alentaa naisen siitoseläimen tasolle, niin vähän te naisia arvostatte ja kunnioitatte. Hävetkää!

    Äänestä

  • adoptöörit kirjoitti:

    valtaosin itsensä siihen asemaan "alentaneet".
    En ole adoptoimassa lasta, kunhan vain puolustan lapsia heiltä, jotka kärkkyvät myrkkynapit ja silppurit ojossa pienten poloisten henkeä ja elämää!!

    Aborttiväki väittää naista ja äitiä jälleen kerran siitoseläimeiksi.

    Voiko kukaan halventaa naista alemmas kuin barbaarinen aborttiväki? Jokainen näkee jo aborttiväen käsitteistä ja tyylistä, mistä heidän sanomansa on kotoisin ja mihin se ihmisen johtaa.

    Äänestä

  • ja halventaa naista kirjoitti:

    Aborttiväki väittää naista ja äitiä jälleen kerran siitoseläimeiksi.

    Voiko kukaan halventaa naista alemmas kuin barbaarinen aborttiväki? Jokainen näkee jo aborttiväen käsitteistä ja tyylistä, mistä heidän sanomansa on kotoisin ja mihin se ihmisen johtaa.

    eivät kestä totuutta ja heijastavat itseensä kohdistuvan näkemyksen abortin hyväksyvien näkemykseksi. Pakottaminen synnyttämään tekee siitoseläimen, ei itse raskaana olo/synnyttäminen.

    Kuka haluaa pakottaa naiset synnyttämään väkisin? Te haluatte. Mikä tekee siitoskarjasta siitoskarjaa? Pakottaminen.

    Summa summarum - adoptöörit tekevät naisista siitoskarjaa pakottamalla heidät sellaiseen, mitä he eivät halua tehdä. Hävetkäää, edelleen !!

    Äänestä

  • naiset on kirjoitti:

    valtaosin itsensä siihen asemaan "alentaneet".
    En ole adoptoimassa lasta, kunhan vain puolustan lapsia heiltä, jotka kärkkyvät myrkkynapit ja silppurit ojossa pienten poloisten henkeä ja elämää!!

    pitävät naisia jo siitoskarjana!!

    "Itsehän naiset on 29.3.2009 klo 16.47 valtaosin itsensä siihen asemaan "alentaneet". "

    Tässä näkyy syy innokkaiden abortinvastustajien motiiviin: he pitävät naisia alentuneina ja ovat mitä ilmeisimmin syvästi naisia halveksuvia misogyynejä. Hävetkää!!

    etkö muuta keksi kuin tyhjänpäiväisten syytöstesi toistelu?

    Äänestä

  • adoptöörit kirjoitti:

    eivät kestä totuutta ja heijastavat itseensä kohdistuvan näkemyksen abortin hyväksyvien näkemykseksi. Pakottaminen synnyttämään tekee siitoseläimen, ei itse raskaana olo/synnyttäminen.

    Kuka haluaa pakottaa naiset synnyttämään väkisin? Te haluatte. Mikä tekee siitoskarjasta siitoskarjaa? Pakottaminen.

    Summa summarum - adoptöörit tekevät naisista siitoskarjaa pakottamalla heidät sellaiseen, mitä he eivät halua tehdä. Hävetkäää, edelleen !!

    yleensä siihen siitokseen ryhtynyt :D abortöörit haluaa alentaa naiset tunnevammaisiksi tappokoneiksi jotka pakottaa lapset viemäreihin!!

    HÄVETKÄÄ!!!!!

    Äänestä

  • ymmärrystä kirjoitti:

    Tälläkin palstalla toimii - ilmeisesti spontaani, abortistaan traumatisoituneiden - verkosto, joka pyrkii alentamaan aborttikynnystä vähättelemällä lapsen ihmisarvoa ja esittämällä lapsen surmauttamista myrkyllä tai silpomalla "mielipidekysymyksenä".

    Aborttiväki puolustelee lähes mitä hyvänsä veruketta, jolla lapsi abortoidaan. Olemme tilanteessa, jossa kaikkiin mahdollisiin mukavuusabortin syihin voidaan lukea jopa lapsen -väärä- sukupuoli. Lapsien surmauttamista aborteissa halutaan edistää myös koska sitä pidetään periaatekysymyksenä.

    Naisen olemus on elämän kantaminen ja suojeleminen. Tätä tulisi varjella ja kunnioittaa.

    Aborttiväki haluaisi esineellistää ihmiset ja erityisesti naiset kuluttajiksi, velkojen maksajiksi, työvälineiksi, koneiksi, joita joku muu haluaa käyttää. Vaatimukset voivat johtaa jopa lapsen raastamiseen äitinsä kohdusta. Näin aborttiväki tulee ajaneeksi naiset mielivallan ja markkinoiden armoille, poistamaan heiltä inhimillisyyden suojan ja alentamaan heidän jopa omien lapsien surmauttamiseen aborteissa.

    A-väki väittää abortoimisensa - kuolemaansa tuomittujen - lapsien ääreltä, ettei tule tuomita! Aborttiväki väittää tuomioksi heidän tekemisiensä ja motiiviensa kuvaamista, mikä tietysti ilmentää tekojen luonnetta ja aborttiväen omaakin käsitystä niiden oikeellisuudesta.

    Kun näin yritämme kuvata lasta, aborttia ja aborttien teettäjiä sekä edistäjiä on kyse ymmärtämisen lisäämisestä.

    edistyvän. Oletteko oikeasti noin tampioita? Ette edes yritä ajatella sitä naista?

    Miten voikin vielä 2000-luvulla olla noin sisäänpäin kääntyneitä ihmisiä?
    Yksi tuolla kirjoittikin että ei alkaisi adoptoimaan lasta mutta kunhan puolustaa syntymättömien oikeuksia. Käyttäisi sen energiansa ensin jo syntyneiden lasten avuksi.

    Aloittakaa se maailman parantaminen mieluummin niin. Vai eikö kiinnosta oikeasti jo syntyneet lapset? Että pääasia että nainen synnyttää lapsen jota ei halua. Yhden lapsen lisää, joka mahdollisesti voi huonosti ihan siksikin jos äiti vaikka väkisin pitää luonaan ja sen myös näyttää, tai joutuu sinne adoptioon. Pahimmassa tapauksessa kiertämään koko pienen lapsuutensa eri "kodeissa". Juu siinä varmaan tervejärkisiä lapsia kasvaa.

    Äänestä

  • näytä yhtään kirjoitti:

    ettei energiaa käytetä myös syntyneisiin? He vain eivät ole aiheena ja huomion kohteena tällä palstalla. Lisäksi syntyneiden lasten oikeuksia valvotaan viranomaistaholta ja ne tunnustetaan virallisesti. Syntymättömille jotkut eivät antaisi edes oleellisinta ihmisoikeutta!

    Äänestä

  • näytä yhtään kirjoitti:

    edistyvän. Oletteko oikeasti noin tampioita? Ette edes yritä ajatella sitä naista?

    Miten voikin vielä 2000-luvulla olla noin sisäänpäin kääntyneitä ihmisiä?
    Yksi tuolla kirjoittikin että ei alkaisi adoptoimaan lasta mutta kunhan puolustaa syntymättömien oikeuksia. Käyttäisi sen energiansa ensin jo syntyneiden lasten avuksi.

    Aloittakaa se maailman parantaminen mieluummin niin. Vai eikö kiinnosta oikeasti jo syntyneet lapset? Että pääasia että nainen synnyttää lapsen jota ei halua. Yhden lapsen lisää, joka mahdollisesti voi huonosti ihan siksikin jos äiti vaikka väkisin pitää luonaan ja sen myös näyttää, tai joutuu sinne adoptioon. Pahimmassa tapauksessa kiertämään koko pienen lapsuutensa eri "kodeissa". Juu siinä varmaan tervejärkisiä lapsia kasvaa.

    Aborttiväki perustelee lapsien surmauttamista jo kohtuun sillä, että he kohtelisivat lasta myöhemminkin kaltoin.

    Tietysti ei lapsensa abortissa surmauttavalta ihmiseltä voi paljoa odottaa, mutta sentää pitää vaatia laikien nodattamista. Ei voida hyväksyä sitä, että uhataan väkivallalla ja väkivallan uhalla kiristetään lapselta henki ja elämä.

    Äänestä

  • rupusakkia kirjoitti:

    Jargonia pukkaa niin että heikompia hirvittää.

    Vaikka kuinka jauhat ja jankkaat ei asia muuksi muutu - abortin vääryys/oikeutus on silti vain ja ainoastaan mielipide asiat koska edelleenkään et pysty sitä absoluuttisen totuuden lähdettä pöytään lyömään josta kiistattomasti näkisimme että Sinun mielipiteesi on yhtä kuin totuus.

    Äänestä

  • Maaginenkasipallo kirjoitti:

    Pöytään lyödään lapsen silputtu ruumis tai myrkyttämällä tuhkehdettu hento keho. Aborttiväki ei näe tässä mitään väärää. Ja kun lapsen hyväksikäytössä ja omanvoitonpyyntöisessä surmauttamisessa ei tunnusteta olevan mitään väärää, niin ei tietysti mitään moraalia enää ole.

    Nyt olikin kyse siitä, että tuottaakseen edellä kuvatun surmauttamisen aborttiväki perustelee tuota väkivaltaa väkivallalla, jonka se muuten kohdistaisi lapseen. Tässäkään ei aborttiväki näe mitään väärää.

    Jos ihmiselle ei ole väärää lapsen surmauttaminen abortissa, väkivalta ja väkivallalla uhkaaminen, niin mikä tuollaisille ihmisille olisi enää väärää? Jos lapsen surmauttaminen ja väkivalta ja väkivallalla uhkaaminen on aborttivälle hyvää ja oikeaa, kuten teoista päätellen näyttää olevan, niin heikompia todellakin hirvittää. Silloin tulee sanoa EI!

    Ihmisyys ja ihmisoikeus takaa elämän. Ihmisyyden ja elmän tuhoajat ovat ihmisyyden ja elämän vastustajia. Normaalille ihmiselle kuolema ja väkivalta eivät ole "mielipidekysymyksiä". Ne ovat kuolemaa ja väkivaltaa, jotka ovat inhottavia ja pahoja sekä vältettäviä asioita.

    Aborttiväen oikea ja totuus näyttää olevan kuolema ja väkivalta. Normaalit ihmiset tekevät ja ajattelevat toisin.

    On aivan tarpeetonta myöntyä väkivallan ja kuoleman edessä. Se olisi väärin.

    Äänestä

  • ja väärä kirjoitti:

    Edelleenkin, abortin vääryys/oikeutus perustuu yksilön henkiklökohtaiseen mielipiteseen. Se, että julistat oman moraalisi siksi ainoaksi oikeaksi ei siitä sellaista tee.

    Mutta, en aio Sinulle aiheesta enempää kommentoida. Tarkoituksesi kun ei ole keskustella, ainoastaan jauhaa omaa (hieman vainoharhaista) mantraasi. Kannattaisiko perustaa blogi?

    Äänestä

  • ihmetellyt, miksi täällä aina vastustajat niin kovasti suuttuvat, kun heille jossain tilanteessa joutuu sanomaan, että sikiö elää loismaista elämää. :) Se tuntuu tulevan heille aina jotenkin yllätyksenä. Ilmeisesti, koska itse tarkastelevat asiaa aina ruusunpunaisten silmälasien takaa ja pitävät alkiota jumalanlahjana, jota naisen pitää automaattisesti rakastaa lapsenaan jo yksisoluisena.

    Hyvä artikkeli!

    Äänestä

  • olenkin kirjoitti:

    ihmetellyt, miksi täällä aina vastustajat niin kovasti suuttuvat, kun heille jossain tilanteessa joutuu sanomaan, että sikiö elää loismaista elämää. :) Se tuntuu tulevan heille aina jotenkin yllätyksenä. Ilmeisesti, koska itse tarkastelevat asiaa aina ruusunpunaisten silmälasien takaa ja pitävät alkiota jumalanlahjana, jota naisen pitää automaattisesti rakastaa lapsenaan jo yksisoluisena.

    Hyvä artikkeli!

    että jälkeläinen ei oo biologisesti mikään loinen! Kohdulla ei muuta tehtävää ookaan kun kasvattaa siellä alkioita/sikiöitä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

etu on yhteinen kirjoitti:

Äidin sydän on aina lapsen puolella. Näin on, koska äidin ja lapsen etu on yhteinen.

Aborttien edistäjät koettavat lyödä kiilaa lapsen ja äidin välille. He väittävät äitiä ja lasta toisilleen kilpaileviksi ja vastakkaisiksi, innostavat äitiä lasta vastaan väittäen lasta vajaavaltaiseksi tai jopa olemattomaksi. Tämä ei yleensä onnistu, sillä äiti tunnistaa lapsensa ja ymmärtää elämän merkityksen.

Äiti ja lapsi ovat jo kohdanneet, kun lapsi kasvaa äitinsä kohdussa.

Lapsen vanhemmat kutsuvat lastaan ja antavat hänelle elämän ja maailman avaimet:

"Isäni ja äitini halusivat lasta ja he
saivat minut.
Ja minä halusin äitiä ja isää ja sain
yön ja meren."
(Khalil Gibran)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu